Aina kypsä kaupunki

Lomaviikko on nyt takana. Se teki myös tehtävänsä, sillä olen todella iloinen, että arki saa taas jatkua. Loman aikana ehdimme nähdä ystäviä, ulkoilla, käydä jääkiekko-ottelussa, pelata golfia ja vaikka mitä muuta. Tämän lomaviikon kohokohta oli kuitenkin päivämatka naapuriprovinssin puolelle, Changshun kaupunkiin, joka on myös sama paikka, missä Jii:n työpaikka sijaitsee. Vaikka kaupunki on täältä Shanghaista katsottuna pieni kuin mikä, on siellä asukkaita kuitenkin yli miljoona. Nimi Changshu on vapaasti suomennettuna “jatkuva sadonkorjuu” tai “aina kypsä”, ja alue onkin toiminut jo ammoisista ajoista asti maakunnan ruokkijana maissin, riisin ja teen osalta. Lisäksi maisemaa ovat aiemmin vallinneet valtaisat puuvillaplantaasit. Nykyään puuvillanviljelyn perintönä on tekstiiliteollisuuden keskittymä. Changshun ihanteellinen sijainti Jangtze-joen (joka muuten kiinaksi on Yangzi, ja sen alajuoksun eli tämän pään kiinalainen nimi on Changjiang, eli pitkä joki) suistossa vaikuttaa suuresti kaupankäyntiin ja tavaran liikkuvuuteen, mikä on johdattanut paikalle myös useita kansainvälisiä, isoja tuotantoyrityksiä. Alueella on paljon jokia, ja varsinkin aikana ennen teitä kaikki liikenne kulki erilaisia jokia ja kanavia pitkin. Yksi niistä soljui tämän kaupungin ohi. Kaupungin varallisuus houkutteli paikalle myös merirosvoja (lähinnä japanilaisia), joita vastaan suojautuakseen kaupungin alueella olevalle vuorelle pystytettiin satoja vuosia sitten puolustusmuuri: mikäli rosvojoukko pölähti paikalle, asukkaat pakenivat vuorelle muurin taakse turvaan.

Ensimmäinen etappimme reissulla kohdistui Jii:n työpaikalle. Yli vuosi siinä vierähti, että vihdoin pääsimme näkemään, missä mies työskentelee. Matka kuitenkin on sen verran pitkä, että ihan katsomisen takia ei sitä kannata tehdä, vaan parempi on, että ohjelmassa on jotain muutakin.

Kiertelimme ympäri tehdasta, ja lapset saivat isin konttorissa pientä välipalaa ja limua. Kyllä kelpasi! Minua puolestaan huvitti, kun Jii kaivoi turvaliivinsä taskusta tabascopullon. Tehtaan ruokalassa on joskus päiviä, että jäljellä ei ole paljon muuta kuin riisiä, kun Jii pääsee sinne asti. Silloin tämä on oltava taskussa, jotta murkinaan saa vähän potkua. Vakiovaruste siis – koskaan ei tiedä, mikä palaveri yllättää juuri ennen ruoka-aikaa, ja eihän siinä enää mikään auta, jos pullo on jäänyt konttorille. Välimatkat tehtaalla nimittäin ovat niin pitkiä, että yhtä purnukkaa ei välttämättä jaksa tai ehdi hakea. Siispä sen on kuljettava mukana koko ajan.

img_20181005_1148464872266265822073500.jpg

Ystävämme tabasco.

Valitettavasti en voi esitellä kuvia tehtaan sisältä kuin yksityiskohdista, joten tässä sitten siitä luokasta seuraava huomio. Sihtiämpäri. Sen paikka on suoraan vesiautomaatin alapuolella. Kiinalaisethan juovat sumeilematta vihreää teetä mihin janoon ja vaivaan tahansa. Jokaisella on oma pullo, jossa lilluu teelehtiä ja vettä – ei välttämättä enää lainkaan kuumaa. Kun tulee täytön aika, tähän voi sitä ennen näppärästi kipata jämät: sihti erottelee lehdet ja nesteen toisistaan.

img_20181004_1050106491722051135268286.jpg

Isomman kaliiberin teesihti.

Suurimmaksi osaksi liikuimme autolla tehdasalueella ihan jo turvallisuussyistä. Jotkut välimatkat kävelimme. Tehtaan kokoluokka on niin valtava, että lapset totesivat kolmannen sisäänkäynnin kohdalla, että vieläkö pitää kävellä. Hetki vielä. Autossa sai sitten jälleen istua, viilentyä ja – mitenkäs muutenkaan – napata elektroniikkaa käteen.

img_20181004_110249909879167307236680.jpg

On tää isin tehdas iso.

Tehtaan valtava alue ulottuu myös Yangzi-joen varteen, jossa puljulla on oma satamansa. Kuvasta näkyy, että joki ei ole mikään ihan pieni, kapea uoma, vaan suomalaisittain se näyttää melkeinpä järveltä. Horisontissa näkyy myös Sutongin vinoköysisilta, jonka todellinen pituus on yli 1088 metriä, ja se on lajissaan maailman toisiksi pisin. Siitä voi päätellä myös vesistön leveyttä. Pylväät nousevat yli kolmeensataan metriin.

img_20181004_1135172108856016190482241.jpg

Yhtiön satamasta näkyy Sutongin valtava silta.

Kun vuosia sitten täällä käynnistettiin tuotantoa, linja takkusi. Paikalliset kutsuivat ongelmaa korjaamaan feng shui -mestarin, joka äkkiä totesi, että ongelmana ovat joesta nousevat pahat henget. Mitäs olivat tehneet suoran tien suoraan satamasta tehtaalle! Ongelma oli onneksi äkkiä korjattu: tiehen shikaani ja mutkan perään seinä. Siihen pysähtyvät. Ei ole enää hengillä asiaa linjastoa häiritsemään, kun ne ressukat eivät osaa kääntyä, vaan törmäävät esteeseen. Kaikki hyvin. Ja tuotantoluvut ovat nousseet – henkien poissaolon vai insinööritaidon ansiota, se jää jokaisen itse ratkaistavaksi.

En tiedä, oliko kyseessä sama feng shui -mestari, mutta joku vastaava kaveri oli uusinta linjaa rakennettaessa käynyt ensin tutkimassa maaperää: lohikäärme kun ei asunut suoraan alapuolella, joten paikkaan kannatti sitten pykätä hallia. Olen miettinyt, että mistä sen sitten tietää, missä sen majapaikka on. Ehkä kyky on vain mestareilla, eikä sitä muiden ihmisten tulekaan käsittää.

img_20181004_1130248549936816068841523.jpg

Seinä shikaanin jälkeen joesta nousevia henkiä torjumaan.

Tehdaskierroksen jälkeen siirryimme lounaalle kaupungin keskustaan. Meitä vastassa oli HX, Jii:n työkaveri, joka vei meidät syömään paikalliseen ravintolaan. Heidän perheensä kuulemma käy usein täällä murkinalla. Ravintola oli ehkä enemmän ruokala, varsinkin tyyli oli todella pelkistetty, ja haitarimaiset lasiovet avasivat yhden seinän kadun suuntaan. Täytyy sanoa, että ruoka oli hyvää ja maukasta. Lapset tyytyivät nuudeleihin, mutta me muut söimme hotpotista lammasta, tofua ja kaalia. Eräs ainesosa oli todella omituisen näköinen, mutta ihan hyvän makuinen. Se paljastui myöhemmin lampaan mahalaukuksi. Näinhän sitä oppii kaikenlaista syömään, kun ei liiemmin kysele etukäteen…

img_20181005_1207484629357628046088581.jpg

Paikallisessa ruokalassa hotpot-lounasta.

Ruoan jälkeen siirryimme tutkailemaan paikallista Xinfu-nimistä buddhalaistemppeliä. Lapset juoksentelivat pitkin ja poikin, kuinkas muutenkaan, mutta lempipaikka oli kalalampi. Siellä eräs nainen myi pieniä pussukoita kalanruokaa. Totta kai niitä oli ostettava ja ruokittava eväkkäitä. Karpit ovat hauskoja, sillä ne tunkeutuvat ruokkijan tykö ruuhkaksi saakka ja nostavat päänsä ylös vedestä. Sitten ne kita ammollaan odottavat ruokaa. Ee:n käden kokoa voi verrata kaloihin ja arvella niiden mittaa. Valtavia vonkaleita.

img_20181004_1339553324963942122692443.jpg

“Mulle, mulle, mulle!”

img_20181004_133839969061864137854037.jpg

Ruuhka-aika. Niin kuin muuallakin Kiinassa.

img_20181005_1215057305467044735836880.jpg

Pyöreä oviaukko. “Kato mää oon hamsteri juoksupyörässä!”

Temppelialueella oli jälleen lukuisia puita täynnä punaisia rukousnauhoja. HX kertoi, että suurin osa rukouksista on keväisen gaokaon suorittaneiden opiskelijoiden jäljiltä. Niissä pyydetään menestystä, pääsyä parhaaseen yliopistoon, hyviä pisteitä.

img_20181005_1215568845440370159787687.jpg

Puut olivat täynnä rukousnauhoja.

Temppelivierailun jälkeen lähdimme kiipeämään viereiselle Yushan-nimiselle vuorelle. Tai sen nimessä shan tarkoittaa vuorta, mutta oikeastihan se on vain kukkula. 300 metriä korkealle nyppylälle kesti meidän porukaltamme kiivetä tosi pitkään. Jii teki ison työn, sillä hän käytännössä kantoi Oo:n sen huipulle. Kaksi muuta lasta jaksoivat kiivetä evästauon, hauskuuden ja pienten palkintojen voimalla. Kolmesataa metriä ei äkkiseltään kuulosta paljolta, mutta jos ajattelee, että Himoksen hiihtokeskuksen rinteiden suurin korkeusero on tästä puolet, niin kyllä se nousu pohkeissa jo tuntui, ja meidän kokoonpanollamme matkaan kului tunti. Kiipeilyä sulostuttivat kuitenkin keltaisinaan kukkivat ja tuoksuvat Osmanthus-puut, raikas ilma ja vehreä ympäristö.

img_20181004_142355_burst001_cover5765567254507199823.jpg

Alkumatkasta. Vee jaksaa tässä vielä juosta rinnettä ylös.

Matkan varrella myytiin jos jonkinlaista lasten viihdykettä. Totta kai meidänkin muksumme olisivat sellaisia halunneet, mutta hyvän käytöksen palkintoina lupasimme ne heille huipulla ostettaviksi. Perillä Vee valitsi miekan ja Ee ja Oo saippuakuplapurnukat.

img_20181005_1218345556630190924803345.jpg

Pitkän matkan palkintoja.

Yushanilla viljellään paljon teetä. Näinä päivinä käsillä alkavat olla viimeiset ajat, kun teelehtiä voidaan poimia. Sitten pensaat jäävät talvehtimaan ja keväällä aloitetaan nuorien, tuoreiden lehtien poimiminen. Tässä yksi teepelloista korkealla kukkulan päällä.

img_20181004_1457541153791823337106396.jpg

Teeviljelmiä Yushanilla.

Matka korkeuksiin oli todellakin vaivan arvoinen. Oli hämmentävää katsella korkealta kukkulalta maastoa, joka oli tasaistakin tasaisempi. Miten tämä nyppylä tähän onkaan päätynyt? Upeat näköalat ja maisemat ihastuttivat kaikkia muita paitsi Oo:ta, joka sai valtavan raivokohtauksen, kun ei saanut itsenäisesti mennä seisomaan kielekkeen reunalle. Jouduimme rimpuilevan pikkumiehen takia lähtemään lopulta pois aiemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

img_20181005_1522163143791944395100550.jpg

Saippuakuplamiekkailija korkeuksissa.

img_20181005_152312803593425440988619.jpg

Takana järvi ja edessä kanava. Melkoinen paikka puhaltaa saippuakuplia!

Alas vuorelta päädyimme ajelemaan bussilla, sillä kävely sille portille, jossa kuljettajamme odotti, olisi vienyt yli tunnin. Paikallisliikenteen kyyti maksoi yhden yuanin aikuiselta, eli noin 15 senttiä. Bussissa oli tunnelmaa, sillä se oli tupaten täynnä. Me olimme onnekkaat, sillä kertaa viimeiset, kyytiin mahtuneet, joten pääsimme ihastelemaan kiemurtelevia teitä etuikkunan kautta.

img_20181004_1554166568627603646005212.jpg

Vee alamäkikyydissä.

Kukkulaseikkailusta selvinneinä meillä oli vielä paljon aikaa ennen sovittua illallista. Ensimmäisenä nautimme rauhallisesta hetkestä eräässä isossa yksityisessä puutarhassa, jonka kaksi varakasta sukua omistivat aikoinaan, ja ilmeisesti omistavat edelleen. Tämä taisi olla lasten lempikohde, sillä siellä oli jos jonkinlaista kiipeily- ja juoksupaikkaa. Vielä, kun sisällä ei ollut meidän lisäksemme kuin ehkä yksi porukka, sai jälkikasvu juosta ja touhuta sydämensä kyllyydestä.

img_20181005_1525156264846876295244848.jpg

Kaikki kolme kiviröykkiön yllä tai alla.

Puutarha oli perinteinen kiinalainen versio. Vedessä kasvoivat lootukset (isot vihreät lehdet), erilaisia kivimuodostelmia oli siellä täällä ja paviljonkeja sekä huvimajoja sijaitsi vähän joka kulmalla. Olipahan puutarhan reunamilla myös lukusali, jossa herrasväki harjoitti lukemista ja kirjoittamista. Puutarhassa oli jotain samaa kuin niissä, jotka näin Tonglin vesikaupungissa kesän lopulla. Jii ei tämän tyyliseen paikkaan ollutkaan aiemmin tutustunut.

img_20181004_1635435291742441178499090.jpg

Ota kiinni! Ee juoksee Vee:tä pakoon mutkittelevalla sillalla.

Vielä kävimme ihastelemassa järveä ja auringonlaskua suloisessa kahvilassa. Tuolla vastarannan korkeimmalla kohdalla tähystelimme maisemia vielä pari tuntia aiemmin. Lapset söivät kahvilassa itsensä kylläisiksi vohveleilla, sillä emme olleet lainkaan varmoja siitä, löytävätkö he syötävää illan ravintolasta, hieman ronkelin puoleisia kun ovat. Tilasimme myös kulhon popcornia, ja se olikin sitten ämpärin kokoinen. Ei ainakaan jäänyt nälkä, vaikka ravintoaineista en sitten tiedä.

img_20181005_152819429002866370634653.jpg

Illan viimeinen ohjelmanumero oli ravintolaillallinen Jii:n työkavereiden kanssa. He olivatkin hauskaa ja nauravaista porukkaa. Paikalla oli meidän lisäksemme kaksi pariskuntaa ja toisen jälkikasvua. Oo esitteli kaikki mahdolliset pellen taitonsa ja yritti karkailla huoneesta ulos minkä ehti. Täällä paikassa siis kaikki ravintolatilat olivat yksityisiä kabinetteja isoine, pyöreine pöytineen. Jii:n kollega oli jo etukäteen tilannut pöydän täyteen kaikenlaisia paikallisia herkkuja koko pöydälle jaettaviksi. Onneksi olen miltei kaikkiruokainen, ja olin myös sitä mieltä, että ruoka oli maukasta. Lihoissa tosin on usein mukana luunpaloja, joita saa syljeskellä lautasen reunalle. Ja kuvassa etualalla jotain kotiloita. Aika sitkeitä, mutta ihan hyvän makuisia. Ateria oli siis perikiinalaista ruokaa, mutta ei yhtään ruokalajia sellaisia, joita Suomen kiinalaisissa ravintoloissa näkee – ne kun on pääosin muovattu täysin eurooppalaiseen makuun. Lisäksi mukana kuvassa on nuo valkoiset juomat, jotka taisivat olla jotakin riisiliköörin tapaista. Nämä kyllä pitävät riisistänsä – ihan missä muodossa tahansa. Ilta oli kaikin puolin onnistunut – varsinkin, kun nuorempi polvi matkalaisia nukahti autossa matkalla kotiin. Suoraan sanottuna omatkin silmät lurpsahtelivat Shanghain valoissa. Taisi olla kyseessä kuuluisaakin kuuluisampi raitisilmamyrkytys.

img_20181004_1848024576692422508288784.jpg

Kotiloita. Tai jotain.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s