Kohti lomaa

Hei. Terveisiä. Tästä tuleekin nyt varmaan pitkä postaus. Miten tässä yhtäkkiä ollaan jo melkein lokakuussa? Täällä Kiinassa meillä on ensi viikolla kokonainen lomaviikko, Golden week. Emme lähde minnekään kauas, vaan pysyttelemme näillä main, vaikka suurin osa meikäläisistä lentää jonnekin muualle. Jo maanantaina saimme esimakua pienestä levosta, koska silloin oli on keskisyksyn juhla, Moon festival. Sitten tällä viikolla nämä neljä päivää koulua ja töitä, ja hups, onkin koko perheellä viikon loma (paitsi Jii:n pitää tehdä sisään näiden välissä ensi viikonloppuna kaksi päivää, voi raukkaa).

Nuorimmaisemme on viime aikoina ollut ihana, mutta edelleen, no, aika rasittava. Oo on tyypillinen kolmevuotias. Uhma on välillä aivan valtava. Juuri ne asiat pitää tehdä, mitkä raastavat vanhempien hermoja. Nyt, kun taitoa toteuttaa temppujakin on enemmän, kannattaa valikoimaa ehdottomasti laajentaa. Helpoimmasta päästä on edelleen kukkien lehtien nyppiminen (yhden valtavan viherkasvin jouduin heittämään tämän seurauksena pois) – mitä isommat lehdet, sen mukavampi niitä on poimia. Toinen lemppari on lähteä juoksemaan ruokapöydästä likaisin käsin, eikä aikaakaan, kun tomaattikastikkeet tai rasva on lähmätty milloin verhoihin, milloin sohvaan tai vaikka valkoiseen seinään. Olen tosissani harkinnut valjaiden palauttamista valikoimiin. Lasketaanko se lapsen vapauden rajoittamiseksi? Saisinko Suomeen palatessani syytteet niskaani? Mukavia puuhia ovat myös erilaisten laatikoiden (tahallinen) tyhjentäminen: legot, palapelit, lautapelit, pikkuautot – siis ilman aikomustakaan leikkiä niillä, kunhan äiti vain näkee, että minä tässä nyt kaadan tämän boksin nurinpäin. Noni, näetkö, äiti? Tai voi että, miten se nyppii (ja samalla kauhistuttaa!) minua, kun pikkukaveri avaa oven ja juoksee parvekkeelle. (Luulen, että tämä helpottaa, kun ilmat kylmenevät, eikä sisävaatteilla enää viihdy ulkona.) Tämä alla oleva kuva esittelee pyykkivuoren riepottelua. Mikäs sen mukavampaa kuin kaivautua likaisiin kalsareihin? Kuvittelin, että kun minulla on vain yksi lapsi kotona, arki helpottuu hurjasti. En ole enää lainkaan varma asiasta. Oo selvästi hakee huomiota enemmän minulta, kun Ee ei ole enää antamassa sitä hänelle. Joinakin päivinä ayi on mukavaa leikkiseuraa, toisina hän ei taas kelpaisi mihinkään. Yritän aina aamuisin puuhata jotain hänen kanssaan ennen ryhtymistä töihin tai askareisiin, ettei tilanne pääse kumuloitumaan katastrofaaliseksi. Selvästi myös päiväunien jättäminen pois vaikuttaa vireystilaan. Mietin jo kauhuissani, mitä sitten, kun ilmanlaadun takia linnoittaudumme tänne neljän seinän sisään… Lohduttaudun ajatuksella, että tämä kuuluu ihmisen elämänkaareen. Kolmivuotiaiden äidit saavat kehittää omaa ärsytyksensietokykyään taivaisiin saakka. (Oma lukunsa on kohta kuusivuotias, joka on näyttänyt ensimmäistä kertaa tunteitaan paiskomalla ovia. Onneksi kahdeksanvuotiaan kanssa on tällä hetkellä melko seesteistä.)

Mutta jos nyt toinen kaivaa koko ajan verta nenästään, niin onhan hänessä totta kai myös ihania ja suloisia piirteitä. Yksi sellainen on huolehtiminen pienemmästään. Meillä on tosiaan ollut amerikkalainen, alle vuoden vanha hoitopoika kyläilemässä pariin otteeseen. Viime kerralla päätin pysyä sisätiloissa sateen uhan vuoksi. Oo esitteli kaikkia omia lelujaan M:lle, ja huuteli vähän väliä “Kato!”, “Tule, vauva!” “Äiti, mihin vauva meni?” Yhdessä tutkittiin kaivureita, autoja, leikittiin duploilla ja junaradalla, rakennettiin palikkatornia.

“Kato nääksää ton nosturin?”

Ja ihan niin kuin minulla ei muka olisi jo tarpeeksi tekemistä, olen nyt mukana koulun vanhempainyhdistyksessä (PAFA) Suomen lähettiläänä. Se tarkoittaa, että kommunikoin asioita muille koulun suomalaisperheille. Lisäksi vastuulleni kuuluu olla mukana erilaisten tapahtumien järjestämisessä, joista yksi on International Food Fair (kansainvälinen ruoanmaistelutapahtuma).  Sinne organisoin oman kojun Suomelle: jotkut suomalaiset suunnittelevat, jotkut antavat rahaa, jotkut laittavat ruokaa ja jotkut ovat päivän aikana teltalla pitämässä puljua pystyssä. Hauskaa hommaa, mutta toisinaan mietin, että kaikenlaisiin soppiin sitä tulee lusikkansa laitettuakin. Onneksi olen ymmärtänyt visusti kieltäytyä muista vastuutehtävistä, joita minulle on ehdotettu. Ei kiitos, tällä haavaa en aio ottaa vastaan enää ainoatakaan.

IFF:n suunnittelukokous kaikkien maiden lähettiläiden kesken.

Suomi-koulua on ollut nyt kaksi kertaa. Olen iloinen ryhmästäni. Syksylle on luvassa varmasti monta mukavaa hetkeä näiden oppilaiden kanssa. Viime kerralla käsittelimme pitkiä vokaaleita. Niin yksinkertaisia kuin ne ovatkin meille suomalaisille, eivät ne sitä todellakaan ole lapsille, jotka kasvavat toisenlaisessa kieliympäristössä.

Ope, onko k vokaali?

Ne mahtavat rummut, joita esittelin joskus aiemmin, lähtivät kävelemään asunnostamme. Kylmä fakta on, että tämä on pieni koti viidelle, ja siksi ratkaisuna oli korvata soitinsetti hyllyllä. Kaunis, kiinalainen design on nyt kaukana tästä hankinnasta, mutta ruotsalainen kelpaa arjen helpottajaksi. Halvinta lastulevyviritystä emme tosin halunneet, mutta tämä sai luvan kelvata. Nyt se on jo täynnä tavaroita, jotka lojuivat ilman paikkaa pitkin pöytiä.

Kiitti, Ikea.

Jii kävi kuljettajan avustuksella hankkimassa hyllyn sillä välin, kun me muut puuhastelimme viikonloppuna Suomi-koulussa. Isi kuljetti kotiin myös lapsille yllätyksen: setti, johon kuuluu useampi pehmopallo sekä liivit tarrapinnalla. Vee keksi oitis leikkiä “kaupunkisotaa” näillä: tavoitteena on pelastaa piilotetut pehmolelut olohuoneesta ja päästä maaliin ilman, että saa osumaa palloista. Riippuen siitä, kuka on heittämässä, osumien määrä vaihtelee. Esimerkiksi isin pitää osua kolme kertaa. Myös Oo on vallan innoissaan heittäjätiimissä, usein tosin hän hamstraa kaikki pallot itselleen, eikä suostu luopumaan niistä. Läpi pääseminen on silloin taattua seikkailijoille.

Vauhti päällä ja huonekalut missä sattuu.

Olemme nyt alkaneet syksyn tultua käydä kirkossa koko perheen voimin. Tosin me aikuiset olemme oleskelleet Kids churchin puolella, jotta lapset tottuisivat olemaan siellä keskenään. Viime kerralla minä olin nurseryn puolella (2- ja 3-vuotiaat) Oo:n kanssa ja lahjoin hänet puolivälissä jäämään sen varjolla, että poika saa jätskiä kirkon jälkeen. Se onnistui. Pakenin pikavauhtia aikuisten puolelle, mutta olin unohtanut, että tänään oli poikkeuksellinen päivä: Servefest. Se tarkoittaa, että jokainen työala esittäytyy tavoitteenaan saada lisää ihmisiä mukaan palvelemaan omilla lahjoillaan seurakunnassa.

Servefest.

Niinhän siinä sitten kävi, että “haksahdin” kävelemään tilaisuuden jälkeen pöydän luo, joka värväsi nuorisotyön pariin (youth ministry). Koen, että minulla olisi paljon annettavaa juuri heidän ikäisilleen, sillä tiedän, miten olisin itse kaivannut siinä iässä tukea kypsemmiltä kristityiltä. Miksi ihmeessä uskovien ketjua sukupolvesta toiseen ei tueta paremmin? Olen nyt vuoden kuluttanut kirkon penkkiä vastaanottajan roolissa, joten on aika antaa takaisin! Jos en väärin muista, tänä vuonna servefestin kautta “rekryttiin” yli 160 uutta innokasta muiden palvelijaa – upeaa!

Mukana ankkurihommissa!

Arkisin ayi usein hoitaa ulkoilut Oo:n kanssa, jotta minä saan tehtyä töitä. Toisinaan kuitenkin lähdemme pojan kanssa kaksin ihmettelemään ympäristöä. Puisto on usein hauska paikka, jossa riittää ihmeteltävää joka kerralle. Olin onnekas, että pääsin paikalle juuri, kun tämä punainen kukka esitteli parhaimpia pukimiaan. Viime vuoden kokemuksesta muistan, että ne eivät montaa päivää koreaa muotoaan jaksaneet pitää yllä. Näinhän se oli, että neljä päivää myöhemmin tämän reissun jälkeen ne olivat jo lakastuneet. Näkymä oli niin ihastuttava, että olisin jaksanut tuijottaa sitä vaikka miten pitkään, mutta seurani oli niin liikkuvaista sorttia, että ihasteluni jäi kovin lyhytaikaiseksi.

Ihanat, ihanat kukat!

Se, mikä meidät siis puistoon alunperin ajoi, oli näkymä esiintymislavalle: etäältä ikkunasta katsottuna erottui ryhmiä, jotka selvästi tanssivat. Mekin perille päästyämme ahtauduimme lavan syrjään seuraamaan taidokkaita viuhkatansseja, eli paikallisia “kansantansseja”. Ne olivat ihanan naisellisia ja viehkeitä esityksiä. (Missä muuten olivat kaikki miehet?)

Asut täydensivät kokonaisuuden.

Puistossa on useita lammikoita, joista eräästä korkeammalla sijaitsevasta lasketaan vettä alempiin. En tosin ole koskaan aiemmin ennen tätä syksyä nähnyt, että tässä uomassa oikeasti virtaisi vettä. Sademäärätkään eivät ole asiaan vaikuttaneet. Ehkä joku on nyt vain napista painanut kierron päälle, sillä purossa virtaa vihdoin vesi. Se tekee heti puistosta jollain tapaa “elävämmän”. Muutenkin tuntuu, että puistoon on tehty useita parannuksia täällä asumisemme aikana. Hyvä niin!

Vesivahti. “Äiti, mistä se vesi menee?”

Uhmaaja. Katsokoot kiinalaiset. Ei välitä äiti eikä poika.

Kiinanopettajamme on jo pitkään tiedustellut, milloin pääsisimme hänen seurassaan kiinalaiseen ravintolaan. Lauantaina toteutimme vihdoin koko perheen voimin retken   kiinan tuntien päätteeksi erääseen paikkaan, jonka opettajamme oli todennut hyväksi. Lista oli kiinaksi, ja tällä kertaa ihmeen ymmärrettävä. On todettava, että vaikka ymmärrän paljon sanoja, kiinalaiset ruoat ovat asia täysin erillisessä kategoriassa. Nimet ovat monesti niin kummallisia, että niistä ei sinänsä osaa päätellä yhtään mitään. Joissakin annoksissa vihjeitä antaa tekotapa, eli vaikka höyrytetty tai paistettu, tai jossakin on tulisen karaktääri. Useimmin kuitenkin annokset on nimetty tarinoiden, tapahtumien tai henkilöiden mukaan. Esimerkkinä tästä on “muurahaiset kiipeämässä puuhun”, joka tarkoittaa pikkuisia possunpaloja (muurahaiset) paistettujen lasinuudelien (puu) seassa. Näistä voisi joskus tehdä vaikkapa oman artikkelinsa. Joka tapauksessa tilaaminen ei ollut tällä kertaa ongelma, sillä mukana oli natiivi kielen taitaja ja sitä paitsi kuvallinen lista. Täytyy sanoa, että tämän kantonilaisen ravintolan ruoka oli valtavan herkullista!

img_20180922_1826442553778144774680908.jpg

Rasti ruutuun paperiselle listalle. Tilaaminen on helppoa ja väärinymmärryksiä vastaavasti vähemmän.

Olen jo siitä varmasti maininnut, että Bible studyssamme olemme opetelleet jakeita Raamatusta ulkoa. Kaikki eivät sitä joka kerralla tee, mutta minä olen ottanut tämän asiakseni, koska todennut, että siitä on hyötyä monin tavoin. Olen vahvasti kokenut, että  näiden lauseiden märehtiminen ja pohtiminen muuttaa ihmistä – vain ja ainoastaan positiiviseen suuntaan. Ihmeellisintä siinä on omalla kohdallani kuitenkin se, että todella muistan ne. Minulla on tunnetusti järkyttävän huono muisti! Vaikka keskittyisin siihen, mitä toinen sanoo, saatan sen viiden minuutin päästä unohtaa. (Se on oikeasti kamalaa.) Laskin viime viikolla, että tähän mennessä tänä vuonna olen opetellut 62 jaetta. Se on jo tosi paljon! Tehtävänä on myös ylläpitää niitä pääni sisällä, jotta ne eivät unohdu. Kertaaminen onkin siis opintojen äiti.

And the God of peace will be with you.

Ee on koulussa oppinut pikkiriikkisen kiinaa. Hän löysi kotoa tällaisen fraasipakan, josta hän alkoi kopioida tavaraa paperille pinyinillä. Sitten hän harjoitteli kirjoittamaansa. Voi, miten selvästi hän nauttiikaan siitä, että saa käydä koulua. Ainoa asia, mistä hän valittaa, on pitkät päivät. Itse asiassa eräs takaisin Suomeen palanneen perheen lapset olivat heti koulun alettua huomanneet, miten paljon kevyempi on käydä koulussa, kun tunteja on vähemmän ja kotiläksyt yksinkertaisia, eikä niinkään pohdintaa vaativia. Ymmärrän kyllä hyvin.

Ei se mitään! Meiguanxi!

Menneellä minilomalla Jii rakenteli jälleen paljon lasten kanssa kaikenlaista pahvista kuumaliiman avustuksella. Ee:n rakennelma oli pupun koti. Sitä ensin suunniteltiin ja tehtiin isin kanssa, äidin kanssa puolestaan pistettiin pystyyn koristelutalkoot. Kattotiiliä Ee onkin harjoitellut piirtämään erilaisissa linnoissa. Nyt sellaiset saatiin myös tähän tönöön. Ee valitsi itse värit ja kuvat. Vihreää väriä oli kulunut jo niin paljon, että koko pihan nurmikkoon se ei olisi riittänyt, mutta äitipä keksi tehdä pihaan kiveyksen. Sitä sitten väkerrettiin yhdessä valmiiksi. Sitten vielä pohtimaan, miten saada vesiliukoiset maalit pysymään tässä kiinni – hiuslakka kehiin. Se vaikuttaisi toimivan, sillä kosteaan sormeen ei irtoa väriä. Toistaiseksi taloon on saatu jo sänky, kirjahylly (sinne muutama kirja, viherkasvi ja koristepurkki) sekä taulutelevisio. Projektia jatketaan, kun seuraava, pitempi loma alkaa.

img_20180926_0847242865325668618168686.jpg

Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista.

Lopetan jälleen näihin samoihin maisemiin. Tänään valaistuna versiona. Tästäkin tekstistä tuli niin sekava, että siinä ei ole mitään punaista lankaa. Ihmettelen kerrasta toiseen, miten teitä lukijoita riittää päivittäin tänne blogiin niin suurina joukkoina. Mutta, onhan se kirjoittaminenkin mukavampaa, kun ei puhu tyhjille seinille. Kiitos siis sinulle, joka tätä käyt lukemassa. Ihanaa syksyä!

img_20180921_2050217668487392916352410.jpg

Parvekenäkymiä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s