Suunnannäyttäjänä

wp-15367586308574208213719220040236.jpg

Kirjoitusharjoituksia.

Minulla on toisinaan epäuskon hetkiä kielitaitoni kanssa. En ole kyllä paljonkaan oppinut. En ole edennyt lainkaan pitkään aikaan. Viidennellä kerrallakaan en vielä muista tätä merkkiä. Miksei muistini ole parempi? Miksei minulla ole enempää aikaa? Miksen ole tarmokkaampi opiskeluissani?

Toisaalta, kun mietin vuoden takaista tilannetta, minua melkein huvittaa. Kuvittelin oppineeni eri appsien kautta paljon sanastoa ja sanontoja. Kuitenkin jouduin aivan perusilmaisuissani tukeutumaan käännöskoneisiin, kun yritin saada asioita selvitettyä ayin kanssa. Nyt kommunikointiin tarvitaan vain satunnaista vilkaisua sanakirjaan, ja sitäkin yleensä siksi, että haluan itse oppia uusia sanoja.

Ymmärrän puhetta jo oman mittapuuni mukaan paljon. Osaan myös tuottaa puhetta, se vain on järjettömän hidasta, kun yritän miettiä päässäni ensin lauserakenteet ja toonit. Ilman niitä sanomani ei varmasti mene perille, paitsi ehkä ayilleni, joka hyvin osaa jo tulkita ilmaisujani, sekä kiinanopettajalleni, joka päivittäin tulkitsee vastaavia keltanokkien yrityksiä puhua kieltä. Merkkejä osaan virheettömästi kirjoittaa ehkä puolet siitä määrästä, jotka osaan suullisesti. Lukea osaan tietty enemmän merkkejä, koska jotkut pikkuosaset tunnistan nähdessäni. Oman ongelmansa tuottavat merkkiyhdistelmät, joiden merkitys on aivan toinen kuin erikseen kirjoitetuilla karaktääreillä. Saatan tunnistaa ja osaan ääntää molemmat puolikkaat (tai pidemmän yhdistelmän), mutta todellinen käännös jää hämärän peittoon.

Tänään käväisin lasten koululla. Takaisin tullessani koulun portilla oli kiinalainen mies, joka katseli ympärilleen. Hän kysyi minulta jotain kiinaksi puhuen hirvittävän nopeaa vauhtia, mutta sain selville, että mies tiedusteli muutaman korttelin takana olevaa katua. Tunnistin nimen. Yritin hätäisesti neuvoa tietä miettien kuumeisesti sanastoa. Asia saatiin hoidettua kuitenkin niin, että mies sai langan päästä kiinni. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa kohti määränpäätä. Hän kysyi, mistä olen kotoisin, ja kerroin olevani Suomesta, Pohjois-Euroopasta (tämä on hyvä tarkennus, sillä harva täällä tietää Euroopan maita paria hassua lukuun ottamatta). Hän itse oli kotoisin naapuriprovinssista, melko läheltä Jii:n työpaikkaa. Mies kysyi kiinan taidostani, sanoin opiskelleeni noin 10 kuukautta, johon hän totesi ääntämiseni olevan todella hyvää. Tiemme erkanivat, kun mies poistui etsimäänsä suuntaan.

Kotona kerroin asiasta ayille. Hän kysyi, oliko mies ihan varmasti kiinalainen. Oli, oli, puhui kamalaa kyytiä ja ääntäminen oli äidinkielenään kiinaa puhuvan kuuloista. Ayi päivitteli, että jo on aikoihin eletty, kiinalainen kysyy neuvoa ulkomaalaiselta! Ja nauroi makeasti päälle. Myöhemmin iltapäivällä kiinanopettajani vahvisti, että näin ne kiinalaiset toimivat – kysyvät neuvoa toiselta maanmieheltään. Suurin osa ulkomaalaisista on kuitenkin pihalla kaikesta, mistä puhutaan. Kuulemma ulkomaillakin kiinalainen eksyessään etsii toisen kiinalaisen neuvonantajakseen tai marssii nöyrästi lähimpään kiinalaisen ravintolan henkilökunnan juttusille: “nin shibushi zhonguoren? Oletteko kiinalainen?”

(Tapauksen ratkaisu: Uskon, että mies oli oikeasti kiinalainen. Hänellä oli kuitenkin niin kiire, että ei ollut aikaa hukattavaksi lähteä väärään suuntaan. Eli kun hätä on suurin, tartutaan lähimpään oljenkorteen. Kuten se vanha tuntematon täti, joka ilman omaa sateensuojaa tuppautui parinsadan metrin matkalle Jii:n sateenvarjon alle kosteassa säässä. Case closed.)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s