Yhdeksän kuukautta

 

Niin niitä vauvojakin kannetaan yhdeksän kuukautta. Minä olen kantanut omaani. Yhdeksän kuukautta järjestellessä ajatuksia, asenteita, uskoa, elämää.

Voin nyt toistella tässä näitä kaikenkattavia, kauniita korulauseita. Olen oppinut ymmärtämään aivan toisenlaista kulttuuria ja kunnioittamaan sen tapoja. Olen törmännyt lukuisia kertoja tilanteisiin, joita en olisi koskaan, en koskaan, kokenut koti-Suomessa. Olen oppinut, että keskimääräinen kiinalainen on todella ystävällinen ja sydämellinen (ainakin niin kauan, kun ei puhuta rahasta) – olen myös kuullut, että mitä kauemmas matkaa Shanghaista sitä ystävällisempiä ihmiset ovat. Täytynee olla mukavaa sakkia! Olen oppinut (ainakin välttävästi) ymmärtämään, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan uutta kieltä. Sitä tosin aion oppia vielä vähintään kaksi vuotta lisää. Olen oppinut jakamaan kotini ventovieraan kanssa, vaikka hän onkin meillä töissä. Olen opetellut, ehkä vähän oppinutkin, turvautumaan pitkään pinnaan niin liikenteessä kuin kaikessa arjessa. Olen oppinut maistamaan uusia makuja. Olen opettanut nuorimmaiseni pois vaipoista (jee!). Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa maskia muuallakin kuin remonttihommissa. Olen ihaillut lukuisia, minulle entuudestaan tuntemattomia, kukkaslajeja. Olen miettinyt, miten Kiinaan mahtuu niin paljon ihmisiä ja miten on mahdollista saada kaikki toimimaan. Olen miettinyt, miten ihminen haluaa tahallisesti pilata piittaamattomuudellaan tämän ihanan planeettamme.

Yllä oleva lista on vain vaatteita ja tarvikkeita, miltä tämä vauvani tarvitsee. Miltä hän sitten näyttää?

Hän näyttää sisäisesti kauniilta. Hän tietää, kuka hän on. Hän tietää, että hänellä on merkitys niin monella tavoin tarkasteltuna. Hän tietää, että mikään, mitä hän saavuttaa, ei määritä häntä. Hänellä on rauha, joka ei ole hänestä itsestään. Hänellä on vahva pohja elämään, sillä se kallio ei sorru. Hän on rakastanut ihmisiä ympärillään sanoin ja teoin. Hän on surullinen, koska hän näkee niin paljon ilkeitä asenteita ja nurinkurisia toimintamalleja ihmisten välillä, varsinkin niiden, joiden pitäisi kuulua hänen kanssaan samaan laumaan. Hän iloitsee, että hän saa toisinaan jopa kärsiä, koska hän kärsii hyvässä seurassa ja ylivertaisen asian tähden. Toisin kuin ennen syntymäänsä, hän ei enää voisi olla menemättä kirkkoon ajatuksenaan ”kyllähän sitä ilmankin pärjää”. Hän ei olisi koskaan kuvitellutkaan, millaisen kohdun viisi naista voivat hänelle tarjota: rakkautta ja ravintoa, joka ei ole tästä maailmasta. Hän on kasvanut voimakkaaseen rukoukseen ja yhä vahvempaan Raamatun tuntemiseen. Hänen elämänoppansa ei ole paimentolaisten sepittämä satukirja, sen hän tietää varmuudella. Hänen Jumalaansa ei voi verrata joulupukkiin tai hammaskeijuun. Hän ei silti halua osoittaa sormellaan niitä, jotka eivät ole kulkeneet samaa polkua. Hän haluaa rakastaa heitä, koska häntä itseään on ensin rakastettu. Hän ei ole täydellinen, päinvastoin, hän on heikko, huonokäytöksinen ja itsekäs. Mutta hänellä on paikkasarja! Hänellä on tulevaisuus, ei pelkästään tässä elämässä, vaan myös tämän elämän jälkeen. Hänellä on usko, joka ei ole sokea, vaan näkevä, kuten Jobilla: minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän on kaunis, ei itsessään, vaan valossa, joka häntä korostaa.

Minä tiedän. Minä tiedän! Miten paljosta kuvittelinkaan luopuvani, kun tiesimme lähtevämme Kiinaan. Sain tilalle paljon enemmän. Uusi elämä on syntynyt. Toivon, että tutustutte häneen.

img_20180616_1632021080803311.jpg

Eväät matkalla Suomeen. Hän ei antanut edes muovin latistaa tunnelmaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s