Me polskijat

Vee oli tämän viikon kevätlomalla. Jii oli kuitenkin alkuviikon töissä, joten päätin panna tuumasta toimeen, ja toteuttaa pitkään venyneen uimareissun erään hotellin allasosastolle. Olimme saaneet sinne pinon vouchereita pois lähteneeltä ystäväperheeltämme. Olin vähän julma äiti ja jätin pienimmän kotiin ayin hoiviin, kun me muut lähdimme hurvittelemaan.

Jii oli ystävällinen, kun sopi kyydeistä lähistöllä asuvan työkaverinsa kanssa, jotta me saimme aamupäiväksi auton käyttöön. Lähdimme matkaan. Tietenkin Ee oli unohtanut käydä pissalla (vaikka muistutinkin asiasta), ja ilmoitti siitä arvatenkin vasta, kun auto oli jo tiellä. Yritin tsempata, että ei tästä nyt enää pitkä ole, nyt pitää vain pidätellä, sillä olimme moottoritietä vastaavalla väylällä. Sitten meidät pysäytti setä poliisi. En ollut ihan kärryillä, mikä oli syynä, mutta kaikki mahdolliset ja mahdottomat paperit kuljettajamme jostain kaiveli sekä esitteli takaluukkua. Pitkän odottelun jälkeen pääsimme lähtemään. Kysyin, miksi he pysäyttivät meidät. Kuulemma ylinopeuden takia. Mikä varmaan lopulta piti paikkansa, sillä loppumatkan kuljettaja ajeli selvästi normaalia varovaisemmin. Tässä vaiheessa nuori neiti heilui istuimessaan jo niin kovasti, että kävin mielessäni läpi vaihtoehtoja, minne matkalla voisi tehdä äkkipysäyksen tai mitä soveltaa ilman vaihtovaatteita. Mikäli vain löytäisimme hotellille…

Yhtäkkiä olimme kuitenkin perillä – paitsi emme sitten kuitenkaan. Olimme jonkin kansainvälisen koulun pihalla jossain todella kaukana kotoa. Kuskilla oli väärä osoite, enkä minäkään ollut koskaan ennen käynyt paikalla. Mistä minä tiedän, miltä sen paikan pitäisi näyttää? Kiinalaisilla ei tunnu olevan minkäänlaista kynnystä kysyä opastusta täysin tuntemattomilta ihmisiltä, sen olen jo useasti huomannut. Auto tasaisin väliajoin parkkiin tien viereen, ikkuna auki, kysymys ohikulkijalle, porttivahdille, vanhalle miehelle (joista yhdenkään en olisi uskonut tietävän paikkaa), ja vihdoin pääsimme perille. Ja saman tien vessaan. Ensimmäisestä etapista selvitty, huh!

Toinen kynnys oli sisäänpääsy. Lippusemme onneksi kelpasivat tiskillä, vaikka etukäteen tiedustellessani kukaan ei tiennyt, mistä puhuimme. Seuraava ongelma oli, että paikalliset ovat hyvin tarkkoja pukuhuonekoodin suhteen. Vee kiukutteli, että hän ei haluaisi millään mennä miesten puolelle yksin, kun ei edes tiedä, mitä oudossa paikassa pitää tehdä. Enpä ollut ajatellut asiaa näin pitkälle. Tarpeeksi seurattuaan äidin ja pojan välistä tiukkaa keskustelua ja pienen pojan harmia tiskin täti leppyi antaen luvan meille mennä yhdessä sisään, “ripeästi, tällä hetkellä siellä ei ole muita”. Meidän onnemme oli siis maanantai-aamupäivän ajankohta, jolloin bisnesalueella sijaitseva paikka oli tietysti aika hiljainen. Vasta, kun olimme poistumassa, näimme muita ihmisiä.

Minulla ei ollut kovin korkeita odotuksia paikalle. Oletin, että allas on allas. Sellainen neliskanttinen kolo maassa. Yllätyin erittäin positiivisesti, kun pukuhuoneet olivat Suomalaisia peruskylpylöitä siistimmät ja vieraille oli tarjolla juotavaa. Altaita oli kaksi: iso, myös kuntouintiin tarkoitettu, jossa oli sivuissa erilaisia oleskelukoloja, sekä vähän pienempi, kuuma allas. Lisäksi ulkotiloissa oli parveke, jonne voi mennä vilvoittelemaan tai lämmittelemään, kai vähän ilmoista ja altaista riippuen. Maanantaina satoi, joten me emme kauaa siellä viihtyneet.

Vee on selvästi oppinut koulun uimajaksoilla lisää tekniikkaa, vapaauinti sujuu jo suht hyvin ja uimataito riittää polskia allasta poikittain. (Koulussa on siis oma uima-allas ja eräs liikunnan painotuksista on nimenomaan uinti.) Myös Ee sukelteli riemuissaan sekä isossa että pienessä altaassa, hän tosin ei ilman kellukkeita pitkää matkaa pysy pinnalla. Eipä kai viisivuotiaalta sen enempää tarvitse odottaakaan. Oma uimaretken kohokohtani odotti loppuun asti: SAUNA, Made in Finland! Lapset innostuivat enemmän höyrysaunasta, mutta minun sydämeni lämpesi Sawon kiukaalle ja löylykauhalle – praise the Lord, siellä sai heittää löylyä! Tosin seinässä oli tiimalasi, joka piti kääntää ympäri sisään mennessään. Tottahan 15 minuuttia on aivan tarpeeksi yhdelle saunakerralle, muutenhan sinne voisi vaikka kuolla! Minun tiimalasini olivat tosin lapset, joille sain huolella perustella, miksi tällä kertaa löylytellään kunnolla (viiden minuutin ajan). Ei siis tarvinnut henkilökunnan tädin huolestua meidän löylykestävyydestämme.

Ennen tätä kertaa en ollut kaivannut saunaa. Nyt kaipaan! Voi, mikä onni ja autuus on suomalainen sauna. Pari kuukautta vielä. Sitten nautiskelen pitkän kaavan kautta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s