Väliaikaisuuden haikeus

Kaikki on niin väliaikaista. Ihan kuin joku olisi painanut elämän pause-nappulaa. Vaikka kaikki jatkuu normaalina, tuntuu, että olemme punomassa omituista sivujuonta suomalaisuuteemme, joka jatkuu tavalliseen tapaan, kun palaamme. Tavaroita on täällä. Tavaroita on siellä. Ihmisiä on täällä, ihmisiä Suomessa. Elokuussa luovuimme monesta asiasta. Kunnes ymmärsin, että täällä kaikki on väliaikaista potenssiin kolme. Niin kuin vaikka ystävyyssuhteet. Ee:n kaverin Ii:n perhe muuttaa Saksaan muutaman viikon kuluttua. Samalla minäkin luovun omasta ystävästäni. Olen tiennyt tästä jo kohta kuukauden päivät, mutta kerroin Ee:lle asiasta vasta viikonloppuna. Hän otti sen yllättävän tyynesti, mutta varmisteli kyllä, että ehtiväthän he leikkiä yhdessä vielä ennen lähtöä. Kyllä, eilen Ii oli meillä, huomenna me heillä, lauantaina Ii:llä on läksiäisjuhlat. Sen jälkeenkin näemme vielä ihan varmasti. Ee on onneksi harjaantunut kirjoittaja, joten fyysisten kirjeiden rustaaminen toiseen maanosaan ei ole mikään ongelma. On tämä silti jotenkin kurjaa. No, uudet tuulet puhaltavat, myös meillä. Valaisen asiaa jossakin myöhemmässä kirjoituksessani.

Vee:n koulu alkoi nyt tiistaina pitkän tauon jälkeen. On sanottava, että huokaisin helpotuksesta, kun ovi kävi aamulla pikkumiehen kadotessa alakertaan koulubussille. Huono ulkoilma ja pienet sisätilat ovat aktiivisen ihmisen vankila – ei ollut kerta eikä toinenkaan, kun meillä lomalla koeteltiin eri perheenjäsenten paineensietokykyä. Että voikin tuntea toisinaan itsensä kasvattajana järjettömän keskeneräiseksi! Viimeisenä iltana kouluun palaaminen selvästi vähän jännitti, Vee yritti keksiä yskät ja silmäkivut ja vaikka mitkä. Aamulla kuitenkin tilanne oli toinen, sillä heräämistä lukuun ottamatta kaikki sujui yllättävän mallikkaasti. Oli mukavaa nähdä, että koulusta kotiin palasi silminnähden iloinen ja onnellinen poika.

Toisaalta sekin on haikeaa, että Vee on seitsemän tuntia päivässä jonkun muun ohjauksessa, joku muu kasvattaa häntä. Välillä en tiedä yhtään, mitä koulussa tapahtuu. Tässäkin saan opetella luopumaan. Mutta toisinaan saan jotakin kautta pieniä pilkahduksia siitä, miten poikamme käyttäytyy silloin, kun hän on oman lähipiirimme ulkopuolella. Vee:n luokallehan tuli nyt se uusi poika Suomesta. Olimme puhuneet siitä Vee:n kanssa. Minäkin painotin Vee:lle: “Muistathan, miten ihmeissäsi olit itsekin ensimmäisenä päivänä ja luokan muut pojat auttoivat sinua – auta sinä nyt vuorostasi uutta oppilasta.” Viesti ei vaikuttanut siinä hetkessä menevän perille, mutta kas, kun Vee pääsikin yllättämään! Saimme opettajalta tänään, kahden käydyn koulupäivän jälkeen, seuraavan sähköpostin:

I just wanted to let you know that Vee has been exceptionally caring and welcoming to the new student in class. He has gone out of his way to play with him at recess, to show him routines, and to be kind and caring in general. Vee has shown so much empathy, and I think he is really empowered to be able to communicate what he knows to a new friend in need. I was touched, and I thought you should know.

Vapaasti suomennettuna Vee on ollut poikkeuksellisen huolehtivainen uutta oppilasta kohtaan ja tutustuttanut luokan rutiineihin ja ollut ystävällinen sekä välittävä. Vee on myös osoittanut paljon empatiaa ja se, että hän on pystynyt kommunikoimaan jo oppimaansa on selvästi voimaannuttanut häntä itseään. Voitte vain kuvitella, miten hyvältä tuntui lukea yllä oleva tiedonanto. Tällaisilla sähköposteilla elän henkisesti monta päivää. Ahh.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s