Shanghain museo

img_20171021_0955321746273165.jpg

Shanghain museon kulmilla on monia arkkitehtuuriltaan erikoisia rakennuksia. Kyseinen museo ei näy tässä kuvassa.

Kuten jo mainitsin, lauantaina kävin Shanghain museossa. Vanhan kiinalaisen kattilan muotoinen museo kätkee sisäänsä muun muassa kalligrafiaa, jade-esineitä, huonekaluja, keramiikkaa, kiviveistoksia, sinettejä, pronssiesineitä, maalauksia, rahoja sekä vähemmistöjen kansallispukuja, ja useat esineet ovat kansallisessa mittakaavassa merkittäviä. (Selvisipä myös viimein, miksi jonot museoon ovat niin pitkiä: sisäänpääsy on kaikille ilmainen.)

Aion tehdä tässä muutaman kuvan mittaisen lyhyen kulttuurikierroksen museossa. Hypätkää kyytiin!

img_20171021_0959141269510376.jpg

Tällä kertaa jonotusaika jäi puoleen tuntiin. Sinä aikana ehti ihmetellä kaikenlaista. Kuten kuvattavia ihmisiä. (Taustan iso rakennus on Kiinan joku valtiollinen byroo.)

Alla on vanhoja kirjeitä, niiden kirjoittajat ja vastaanottajat ovat eläneet 1400–1500-luvuilla. Ihan samalla tavalla, kuin meillä länsimaalaisilla käsiala vaihtelee, tapahtuu sitä täälläkin päin maailmaa. Keskimmäinen kirje on kirjoitettu pikkutarkasti ja säntillisesti, vasen hieman edellistä tyylitellymmällä kaunolla ja viimeinen jo aika lailla lentäen. Viimeisen kaltaista kirjoitusta, vaikka kyseessä olisivatkin nykyaikaiset merkit, on mielestäni tosi vaikeaa lukea – joitakin helppoja merkkejä sieltä voi ehkä juuri poimia. Keskimmäisen kirjeen merkkien vedot tunnistan jo aika hyvin, ja sitä kautta merkkien lukeminenkin on ihan mahdollista – jos vain itse merkin tunnistaa.

Kiinalaisista huonekaluista tulee mieleen yleensä tumma lakka ja tietynlainen tyyli. Lakatut huonekalut yleistyivät Han-dynastian aikana (n. 200 eKr. – 200 jKr.). Erityisesti Ming- ja Qing-kausien (n. 1370–1640 ja n. 1640–1910) huonekalujen tekniset ratkaisut nostivat kiinalaiset huonekalut arvoonsa. Ming-kauden kalusteet ovat yksinkertaisia, niiden linjat ovat sulavia ja mittasuhteet selkeitä. Qing-kauden huonekalut puolestaan ovat suuria, hallitsevia sekä yksityiskohtaisesti koristeltuja. Alla on kuvia ming-dynastian aikaisista työhuoneesta, vastaanottohuoneesta ja pienestä sivupöydästä.

Qing-kauden huonekalut tosiaan olivat, no, melko pöyhkeitä ja rehvastelevia kaikessa massiivisuudessaan ja koristeluissaan. Harmittaa, etten ottanut kuvaa työhuoneesta, ensinnäkin sen pöytälevy oli valehtelematta 2 x 3 metriä ja täynnä kaikenlaisia upeita kaiverruksia. Takana oli koko seinän kokoinen puinen, kaiverrettu sermi, johon oli upotettu jadekoristeita. Ja työpöydän ääressä sijainneen istuimen nimi oli (mikäpä muukaan) kuin valtaistuin. Alla olevista kuvista saa vähän huonosti käsitystä kalustustyylistä, mutta lipasto oli ainakin kaksi metriä korkea ja täynnä jos jonkinlaista lokeroa ja koristusta, ja punainen pöytäryhmä – no, toivottavasti kuvan auki klikkaamalla saa edes vähän ymmärrystä kaikista yksityiskohdista. Kyllä ovat käsityöläiset työnsä osanneet! Tosin tällaiset huonekalut eivät ole olleet joka kiinalaisen käytössä, näytillä oli vain varakkaan väestön esineistöä.

Kuten monessa muussa maassa, Kiinassa on jo pelkästään valtavan kokonsa takia monia vähemmistökansoja. Erilaiset ekologiset ympäristöt ja tavat elää ovat edesauttaneet yksilöllisten etnisten ryhmien kehitystä. Virallisesti tunnustettuja ryhmiä on peräti 56! Suurin osa kiinalaisista, yli 90 prosenttia, kuuluu han-kansaan. Yli viisi miljoonaa käsittäviä ryhmiä ovat zhuangit, mantsut, huit, miaot, uiguurit, tujiat, yit, mongolit ja tiibetiläiset. Museossa oli esillä muun muassa eräiden kansojen perinnepukuja. Erikoisin oli mielestäni Kiinan pienimmän vähemmistökansan (hezhen) miehen vaalea, kaksiosainen puku, joka on tehty lohennahasta. Jos joku on joskus katsonut Disneyn Mulanin, niin ehkäpä tummanpuhuva, pitkä, kylmän kelin lhobat-kansan miehen karvapuku voisi tuoda mieleen elokuvan pohjoiset mongolit, kun he laumana vyöryivät alas vuorilta ratsain. (Oikeasti tämä kansa asuu Tiibetissä, mutta kylmäähän sielläkin on.)

Made in China. Eikö nyt posliini ainakin siihen kategoriaan kuulu, kun englanniksi sitä toisinaan myös chinaksi kutsutaan? Ja kaikki Aku Ankkansa tuntevat oppivat jo pienenä, että Ming-dynastian kipposet ovat jokseenkin hintavia. Posliinin alkuperä on siis Kiinassa. Sitä alettiin valmistaa Han-dynastian aikana 200-luvulla, ja tiedättekö, vanhimmat käyttökelpoisina (tosin ne pidetään vitriineissä eikä keittiössä hedelmävateina) säilyneet astiat alkavat olla tuhat vuotta vanhoja. Kalleimman, ikivanhan posliiniesineen kauppahinta maailmalla on ollut 84 miljoonaa dollaria. Se on jo kohtuullinen summa rahaa. Alla on esillä kaksi posliiniesinettä. Toinen on sinikuvioinen, eli sellainen, mistä kiinalainen posliini nyt alunperin onkin tunnettua. Kuvan leili on peräisin ming-kaudelta. Toinen esine, vaasi (tai maljakko, miten kukin nyt preferoi sanoa) puolestaan on Qing-kaudelta, eli ehkäpä 400 vuotta vanha. Kyseessä on Jingdezhenin posliiniesine, eli Kiinan kuuluisimman posliinikaupungin tuote. Siinä on kuvattuna “kahdeksan kuolematonta”: kiinalaisen mytologian hahmoja, legendaarisia miehiä, joista myöhemmin kuulemma tuli kuolemattomia. Kahdeksan kuolematonta on kulkenut kiinalaisessa suullisessa traditiossa pitkään ennen kuin niitä on alettu kuvata taiteen keinoin. Jokaisen kuolemattoman voima voidaan siirtää eräänlaiseen voimakaluun, talismaanin tapaiseen, jolla on tietty tarkoitus antaa elämää tai kukistaa pahaa. Nämä hahmot on yhdessä liitetty myös uskontoon, jolloin ne ovat täydellisyyden jumalia. Kahdeksan kuolematonta on inspiroinut kirjallisuutta, taiteita, käsitöitä ja kansantarinoita.

Myös seuraavat hahmot ovat keramiikkaa. Aika karmeita, vai mitä? Miehen näköinen on Tang-kaudelta (n. 600–900) ja otuksen titteli on taivaallinen vartija. Mitäköhän se polkee jalkansa alle? Minkälainen taivas mahtaa olla, jota hahmo mahtaa vartioi? Toinen otus on suoraan käännettynä hautaa vartioiva peto. (Siis ihan totta, nämä ovat varsin kamalia. Varsinkin läheltä tarkasteltuina.) Hätisteleeköhän se pahoja henkiä pois esi-isien kimpusta? Eiköhän vähemmästäkin joka henki lähde lätkimään ja kauas!

Vielä viimeisenä hiukkasen pronssiesineitä. Jos nykyisin osataan pröystäillä, ollaan sitä osattu tehdä ennenkin. Nämä kaikki ovat nimittäin tarjoiluastioita, eikä mitä tahansa sellaisia, vaan kolmella näistä on tarjoiltu viiniä. Iso tripodi on ruoka-astia, ja sen halkaisija on ehkä 70 senttiä – eli tarkoitettu niihin astetta mahtavampiin juhliin. Ylimmän kuvan (lohikäärme?)astia on 1300–1100-luvulta eKr. ja loput noin 700–450 eKr. Jotenkin sitä itsekin erehtyy ajattelemaan, että ihminen on ollut jotenkin alkeellinen noin aikoina. Katsokaa näitä kuvia ja sanokaa sitten, että ihminen on jotenkin kehittynyt vasta viime vuosina (tai vuosikymmeninä) älykkäämmäksi. Vuosituhanten ja -satojen myötä keksinnöt ehkä ovat helpottaneet elämää, mutta uskon, että sama potentiaali meissä ihmisissä on aina ollut.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s