Arkea ja hieman juhlaa

 

 

 

Viime päivinä Shanghain ilmassa alkanut olla syksyn tuntua. Lämpötila on ollut 18–20 astetta, mikä on tuntunut tosi viileältä (!). Äkkiä keho tottuu uusiin lämpöstandardeihin: se, mikä Suomessa tuntui perinteiseltä kesäsäältä, tuntuu täällä ihan hirvittävän kylmältä. Tosin on täällä taas jonkun taifuunin reunarintamaa, mikä varmaankin aiheuttaa noita kamalia puuskatuulia ja sadekelejä. Tälläkin hetkellä ulkona sataa kaatamalla poikittain.

Odotamme muuttokuormaa kuin kuuta nousevaa. Se on kyllä Kiinassa, mutta tullimuodollisuuksissa vielä kestää. Parhaimmassa tapauksessa saamme sen tämän viikon lopussa, huonoimmassa, no, kuka sen nyt voisikaan tietää. Mutta muuttokuorman mukana saapuu paljon sisäleikkejä helpottavia tavaroita, eli sadepäivien iloa. Siihen asti keksitään muuta. Alla on lasten kauppaleikki. Vee ja Ee järjestelivät pitkään myymälöitään: Vee:llä oli lihakauppa (eriväriset sukat esittivät kanaa, possua ja nautaa) ja Ee:llä sekatavarapuoti. Kiinassa kaikki aito on selvästi kallista: Ryhmä Hau -hahmoihin äidin rahat eivät tahtoneet millään riittää.

img_20171015_20341348370827.jpg

Kaupan täti on juuri saanut myytävät artikkelinsa oikeille paikoilleen. Nyt vaihtorahoja tekemään!

Pari viikkoa olemme jännittäneet Vee:n heiluvia ylähampaita. Yksi lähti muutama päivä sitten ja toinen töröttää jo huulten välistä ulos. Se on kuitenkin niin tiukassa, että en uskalla nykäistä pois. Vee:n hampaat ovat siitä hauskoja vaihtumaan, että kun maitohammas heiluu, on rautahammas jo pitkällä näkyvissä. Tämä johtaa siihen, että lähtevät hampaat ovat aina vinksallaan ties minne suuntaan. Varmaan kurjaa syödäkin tuolla lailla, toivottavasti lähtee toinenkin pian kiusaamasta.

Äiti, tää irtoo ihan kohta.

Suomessa Ee joutui haikeana luopumaan pupujensa kodista, joka oli Lundby:n nukkekoti. Myin sen pois, sillä se olisi vienyt aivan liikaa tilaa kontista, kun sitä ei voinut purkaa osiin. Sain vihdoin lupaukseni täytettyä, ja puput pääsivät muuttopuuhiin viime viikolla. Ikean koti on siinä mielessä vielä mukavampi, että sen päällä voi vaikka pikkuveli kiivetä, ja sen voi muokata mieleisekseen. Pitäisi vain löytää tilanteeseen sopivaa maalia.

 

img_20171015_2020102135634303.jpg

Onneksi pupuillakin on vihdoin katto pään päällä.

Kenties mainitsinkin taannoin leikkipaikkojen puutteesta. Ayi vinkkasi, että nurkan takana meidän pihallamme olisi pikkiriikkinen leikkipuisto. Siellä olikin kohtalaisen iso hiekkalaatikko sekä kiipeilyteline, jossa on kierreliukumäki ja kaksi pientä liukumäkeä. Pienet olivat innoissaan paikasta!

img_20171015_2039091384096756.jpg

Iso hiekkalaatikko leikkialueella.

Olikin mielenkiintoista kävellä täällä. En totta todellakaan ollut ymmärtänyt, että tässä on muitakin taloja ja alueelle on kaksi ajoporttia. Luulin toisen portin kuuluvan johonkin muuhun compoundiin, eli taloyhtiöön. Meidän talomme on nimittäin aivan portin vieressä. Sen jälkeen alueen tie kääntyy kulman ympäri, ja siitä ei siis näy mitään ihmeellistä – siksi en ole ymmärtänyt sen johtavan pihalle. Taloja on kaikkiaan seitsemän, mutta meidän talomme on ainoa, joka tarjoaa asuntoja palveluiden kera. Muut ovat “tavanomaisia” kerrostaloja. Alla olevassa kuvassa näkyy talojen keskelle jäävän pihan ihmeellisyyksiä.

 

 

img_20171012_111952648877529.jpg

Tällaisiakin paikkoja pihallamme näköjään on.

Sadepäivinä olemme tehneet muutakin kuin leikkineet. Ee ja Oo ovat kunnostautuneet ikkunanpesussa. Se onkin hyvä, sillä ruudut ovat täynnä pienten käpälien jälkiä. Ainakin maisema on kunnossa, vaikka työergonomiaan voisikin kiinnittää huomiota.

img_20171015_2029561409796341.jpg

Ikkunanpesijät puuhissaan.

Viime perjantaina juhlimme talomme muiden asukkaiden kanssa Oktoberfestiä. Alakerrassamme on kahvila/taidegalleria, jonka tiloihin pääsimme maistelemaan muun muassa wursteja, sauerkrautia – olutta tietenkään unohtamatta – erään läheisen Bierstuben tarjoilemina. Ensimmäisenä paikallaolijana en edes ymmärtänyt, että olutta tarjoiltiin kahdessa koossa, sain ISON oluen, jonka sentään jaksoin nostaa yhdellä kädellä. Oli mukavaa nähdä henkilökuntaa siviilivaatteissa, kun kaikki ottivat astetta rennommin. Meidän “Ranemme”, irtoripsien sekä leveän hymyn airueemme vastaanotosta jopa lauloi todella kauniisti bändin säestämänä.

img_20171013_1916451983022028.jpg

Oo ihmettelee Oktoberfestin osallistujia.

Mitäpä olisi Oktoberfest ilman kaljoittelukilpailua. Viisi vapaaehtoista tarttui tuoppiin ja kuvassa keskimmäisenä seisova herrasmies ei varmaan edes niellyt nestettä, kunhan kaatoi kurkusta alas. Peli oli selvä arvioni mukaan viidessä sekunnissa. Kuvan oikealla seisova saksalainen mies rouvineen oli pukeutumisellaan nostanut panoksia, sillä pariskunta oli teettänyt täällä itselleen asiaan kuuluvat asut – voittoon asti se ei tällä erää siivittänyt.

img_20171015_20172492643927.jpg

Kilpailu, jonka voittaja selvisi parissa sekunnissa.

Nyt täällä podetaan. Oo on ollut pari päivää melko korkeassa kuumeessa, toivottavasti olo piakkoin helpottaa. Muita oireita ei ole ollut. Kiukuttelua ja yöheräilyä tässä saa nyt sietää, mutta hei, sitä se lapsiperheen arki on Suomessakin. Tsempillä ja kahvilla pärjää pitkälle. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s