Kotiapua

Muutaman päivän kokemuksella ayimme, eli tämä kodin hengettäremme, on osoittautunut todella toimeliaaksi, käteväksi kokiksi ja lasten kanssa hyvin toimeen tulevaksi. Aping on silittänyt vaatteitamme (Jii:n mielestä hänellä ei koskaan ole ollut niin hyvin silitettyjä paitoja), omatoimisesti purkanut jäljellä olevia matkalaukkujamme, järjestellyt vaatteita kaapeissa järkevämmin, siivonnut, vaihtanut Oo:n vaippaa ja vaatteita, leikkinyt lasten kanssa autoilla, pupuilla, Ryhmä Haulla, ulkoillut kanssamme ja laittanut todella maistuvaa ruokaa lounaaksi. Olemme syöneet toistaiseksi kiinalaisittain lihapullia, kanaa, naudanlihaa ja possua kasviksilla. Ayimme on erittäin omatoiminen, mikä on ihana asia, sillä minun ei tarvitse olla päsmäröimässä jatkuvasti. Hän on useasti toiminut tulkkina meidän ja paikallisten välillä. Aping ymmärtää myös hygienian päälle, mistä olen oikein kiitollinen. Mutta mikä parasta, hänestä on ollut paljon hyötyä tutustumisessa paikallisiin tapoihin ja tavaroihin.

Kävimme pari päivää sitten kaupassa Carrefour-nimisessä marketissa (joka vastaa kooltaan suomalaisittain Citymarketia tai Prismaa), Aping neuvoi, mitkä hedelmälajikkeet maistuvat parhailta, kuinka vihannekset punnitaan, mitä äitini voi keliaakikkona syödä (“muumi ei tata syota”, siis mummi) ja hän valitsi mukaan myös paikallisia vihanneksia ja hedelmiä, joita en itse olisi osannut ostaa. Kerroin hänen voivan valita, mitä mausteita hän haluaa käyttää ruoanvalmistuksessa. Montaa ei tarvittu niiden lisäksi, joita meidän kaapissamme jo oli: kärryyn laitettiin kahta eri tyyppistä soijakastiketta, seesamiöljyä, viinietikkaa ja liemivalmistetta. Myöhemmin opin sitten käsittelemään näitä täällä päin maailmaa syötäviä hedelmiä. Kaupasta tullessamme satoi rankasti. Kantamuksia oli jonkin verran, joten päätin ottaa meille taksin. Aping huolehti sen taksin hankkimisesta ja kuljettajan neuvomisesta meille kotiin. Parin kilometrin matka taittui 16 yuanilla, eli noin kahdella eurolla. (Metromatka tosiaan maksaa yhdeltä 3 yuania, eli 40 senttiä.)

Vee:n ollessa koulussa menimme Ee:n ja Oo:n kanssa puistoon. Aping muistutti, että ovathan vesipullot mukana, kun menemme kuumana päivänä ulos. Ayi huolehti Oo:sta ja me muut pelasimme jalkapalloa. Oo tutki joka paikan ja Aping selvästi piti hyvää huolta pienestä pojasta. Puistossa sitä paitsi on sikäli turvallista olla, että valtava alue on aidattu, ja siellä on vain kolme mahdollista sisäänkäyntiä – eipähän karkailla ihan noin vain. Meidän puistomme avaa ovensa kesällä kello viisi aamulla ja sulkeutuu 19.30. Pari tuntia ennen sulkemista, pimeällä, puistossa soitetaan “elokuvamusiikkia” (joka kantautuu iltaisin hurmaavasti parvekkeellemme) ja veden ylle rakennetulla lavalla kiinalaisparit tanssivat. Paritansseja siis. Seassa on niin nuoria, vanhoja kuin lapsiakin. Pienimmät pyörivät omia kuvioitaan yksinään.

Maanantaina Oo:n päiväuniaikaan meidän oli tarkoitus hakea Vee koulusta ja lähteä siitä suoraan kauppakeskukseen. Jätimme ayin ensimmäistä kertaa itsekseen huolehtimaan pikkuisesta nukkujasta. Vee kuitenkin koulun portilla ilmoitti, että “Ai niin, onko Aping meillä! Mää meen sinne mieluummin.”

Saateltuamme Vee:n kotiovelle lähdimme siis naisten kesken kauppakekukseen kävelymatkan päähän kodistamme. Saappaan muotoon rakennettu ostosparatiisi oli täynnä täynnä luksusmerkkien puoteja: Louis Vuitton, Dolce & Gabbana, Dior, Chanel, Givenchy. Näin myös Sephoran liikkeen yläkerrassa, saanpahan ainakin meikkejä tarvittaessa. Ee näki lelukaupan ja halusi mennä katsomaan, olisiko siellä myynnissä pupuja (Sylvanian families –sarjaa). Oli. Mitään en luvannut ostaa, mutta panin merkille, että hintataso ainakin tässä liikkeessä on sama kuin Suomessa. Legot kyllä maksavat täällä, mikäli mahdollista, vieläkin enemmän kuin kotimaassa. Kotiin palatessamme meitä odotti kaksi tyytyväistä poikaa ja ayi. Kaikki oli mennyt hyvin.

Aping tosiaan on hyvin “koulutettu” suomalaisille tavoille jo aiemmissa perheissä. Lihapullat maistuvat paremmilta kuin minun tekeminäni. Aping pitää Fazerin suklaista, “hen hao!” Juusto-kinkku-leivät kelpaavat välipalalla. Tosin veistä kiinalaiset, varsinkaan vanhemmat ihmiset, eivät osaa käyttää. Ei myöskään ayimme. Hän kertoi, että kotona hänen miehensä syö pizzansiivut käyttäen vain haarukkaa. Puikoilla syöminen käy tietysti joutuisasti, ja viimeisetkin riisinjyvät katoavat lautaselta äkkiä suuhun. Aping kehotti ostamaan pienet puikot myös lapsille, joten tein niin. Ee ja Oo saivat siihen jo vähän tuntumaan eilen lounaalla, Ee jopa jotain suuhunsakin. Kiinalaiset Oo:n ikäiset kuulemma syövät kuitenkin lusikalla. Minäkin söin eilisen ruoan kokonaan puikoilla, hyvä hyvä!

Luovutin eilen ayillemme kotimme avainkortin, jotta hänen ei joka aamu töihin tullessaan tarvitse pyytää henkilökunnalta avainkorttia hissillä tullakseen. Eli nyt meille pääsee periaatteessa milloin vain melkein vieras ihminen. Luotan Apingiin, muuten en sitä olisikaan tehnyt. Kun joskus täältä poistumme, tulen ehdottomasti kaipaamaan apulaistani.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s