Pahvilaatikoita ja kuplamuovia

Muuttoauto lähti aamulla pihasta. Kaksi erittäin tehokasta ja selvästi tätä työtä ennenkin tehnyttä miestä pakkasi meidän muuttokuormamme kolmeen kuutioon. Määrä kuulostaa omiin korviini jotenkin hurjan pieneltä, mutta voi juku siihen tilavuuteen mahtuu paljon tavaraa! Eilen illalla kannoin pakattavat lelut, urheiluvälineet, vaatteet, kengät, kirjat, keittiötavarat ynnä muut yhteen kasaan takan eteen. Ajatuksissani aloin tehdä rankinglistaa esineille: jos tila ei riitäkään, tämän ja tuon on jäätävä. Mittanauhan avulla laskin, paljonko meidän takkamme tilavuus on, jotta voin verrata sitä meidän maksimiimme. Helpotti huomata, että sekin valtava möhkäle oli vain reilut 2,2 kuutiota. Kun lopulta laatikot ja muut paketit odottivat ulko-ovella kuormausta autoon, en voinut siltikään ymmärtää, että ne todella tulevat mahtumaan rahtikonttiin (joka pakataan Helsingissä). Kysyttäessä sain vastauksen, että eivät he niitä ainakaan enää takaisin tuo. Huh!

bty

Muuttolaatikot pihan puolella

Harmikseni huomasin tänään kaappeja siivotessani, että yksi todella iso legolaatikko oli jäänyt lastenhuoneen yläkaappiin. Nyt mietin, saanko ne mahtumaan sallittuun matkatavaramäärään, jätänkö ne Jii:lle loka-marraskuulle vai ostanko suosiolla yhden ylimääräisen matkatavaran ruumaan. Etukäteen maksettuna kaukolennolle se olisi 60 euroa. Jään siis miettimään asiaa, kun pakkaukset etenevät.

Ee:llä on huomenna viimeinen kerhopäivä ja Vee:llä kaksi päivää koulua jäljellä. Tänään olisi ollut myös Vee:n golfharjoitukset kierroksen merkeissä, mutta sen peruin ihan oman jaksamiseni takia. On tässä jo ihan tarpeeksi puuhaa muutenkin. Vai?

Viikonloppuna sain taas muuta ajateltavaa, kun olimme ihanan pikkusiskoni häissä. Petäjäveden vanha kirkko oli upea paikka – en siis ole siellä koskaan ennen käynyt – mutta voi, niin kylmä! Ulkolämpötila oli ehkä kalseat yhdeksän astetta, enkä usko sisällä olleen yhtään sen lämpimämpää. Lapset lounastivat pikaisesti huoltoasemalla matkalla kirkolle, ja varmuuden ja vähän kaiken muunkin vuoksi juhlavaatteet puettiin vasta ruokailun jälkeen. Ee:n sukkahousut oli kuitenkin hukka syönyt. Kylmä päivä, tyttö pienessä mekossa paljain säärin, me keskellä korpea ja matka kirkolle samaten, vajaa puoli tuntia varoaikaa, mikäli kaikki menisi hyvin. Onneksi puhelimen päässä ollut äitini ehti käydä vielä siinä vaiheessa nopealla ostosreissulla. Sukkahousuista huolimatta Ee ja kaikki muutkin saimme hytistä ihanassa Suomen kesässä. Shanghaissa on edelleen kolmeakymmentä astetta! Sinne! Pääsen vihdoin käyttämään mekkoja ja shortseja ilman palelemista!

Ihanat anoppini ja appeni istuivat häissä lasten kanssa eri pöydässä. Sain siis itse ottaa astetta rennommin, ja vähäinen vastuuni lapsista loppui viimeistään siinä kohdin, kun koko konkkaronkka lähti kotiin kahvin jälkeen. Nautin suunnattomasti keskusteluista sukulaisten ja ystävien, uusien ja vanhojen, kanssa. Useammalta taholta sain vahvistusta matkaan lähtemisestä, siitä, että emme ole tässä yksin. Moni rukoilee puolestamme, mikä on valtavan iso asia minulle. Ja kaiken kukkuraksi menin hotelliin nukkumaan. Yksin. Aamulla heräsin. Yksin. Söin aamupalaa Keskisuomalainen pöydälle levitettynä. Yksin. Mielestäni jokainen äiti-ihminen tarvitsisi toisinaan tämän kokemuksen.

Eilen sain vielä (luultavasti viimeiseksi ennen muuttoa) vieraakseni kotiimme ystäväni Lissun. Oli erittäin mieluisaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Ja tiedättekö, se vasta on ihanaa, että ystävän voit päästää kotiisi ilman, että kaiken täytyy olla viimeisen päälle ojennuksessa (meillä tämänhetkinen tila on kaukana siitä). Lissun tuliaiset olivat myös kuin piste ii:n päälle: Fazerin suklaata. Nyt kamppailen, avaanko levyn jo ennen Kiinaa. Yritän pitää kääreen ehjänä. Siellä sitä kuitenkin tarvitaan.

Huomenna pakkaaminen ja tyhjennys jatkuu. Onneksi tämä on kohta ohi. Odotan suuresti sitä hetkeä, että lentokone on ilmassa ja kaikki tavarat läjässä, ukkelit matkalla uuteen. Juuri sitä hetkeä on nimittäin valmisteltu vähintäänkin henkisesti ja melkein koko ajan myös fyysisesti yli puoli vuotta. YLI PUOLI VUOTTA olen elänyt tietynlaisessa välitilassa. Vaikka ympäristö muuttuukin, niin kohta kaikki on taas “normaalimpaa”. Voin nukkua sängyssä. Voin jutella Jii:lle ihan livenä ja käpertyä kainaloon. Voin istua sohvalla. Voin kulkea kodissa ilman, että joka puolella on pahvilaatikoita ja pakkaustarvikkeita. Voin valmistaa ruokaa täydellä arsenaalilla tarvikkeita. Ja mikä ihaninta, voin istua alas ja sanoa lapselleni: kulta, nyt äiti ehtii kanssasi.

Ps. Kiinaan menevässä kollissa ei saa olla mitään pattereita eikä nesteitä. Toivottavasti huurupäissäni olen kaikki huomannut poistaa (jotkut lelut ovat tosi salakavalia!). Kolli läpivalaistaan, eli jos en ole, se avataan ja perässä saadaan 600 euron lasku. No, parhaani minä olen tehnyt.

 

One thought on “Pahvilaatikoita ja kuplamuovia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s