Hetken hyvästit

Jii poistui pihalta tunti sitten. Lähtöä edeltävä aamu oli jonkinlaista lentoa: Vee:n saatteleminen koulumatkalle ennen puoli kahdeksaa, kiukuttelevan Ee:n kuskaus kerhoon, jonne lopulta jäi kiltisti, kun tuttuja kasvoja ilmaantui näkyviin, Jii:n viimeisten tavaroiden sullominen matkalaukkuihin (joista kuva alla), muuta pakkaamista, Ee:n hakeminen kerhosta, kauppareissu, keikka kierrätyskeskukseen tavarakasan kanssa, Vee:n hakeminen koulusta ja viime minuuteilla lasten kanssa kotiin, jotta saatiin isi hyvästeltyä matkaan. Koko ajan minulla oli jollakin tapaa epätodellinen olo. Siinä hetkessä, kun auton perävalot loittonivat, tajuntaani iski, että ihantosioikeesti me näemme toisemme vasta syyskuussa – ja sitä ennen täällä(kin) päässä tapahtuu vielä vaikka ja mitä. Kyyneliltä ei siis säästytty.

laukut

 

Huomenna ajan Helsinkiin antamaan sormenjälkeni viisumiin ja hakemaan kaikkien passit. Sinne ja takaisin ihan vain tätä iloa varten. Onneksi vaarin kesäloma jatkuu vielä, joten pienimmät voi luovuttaa hyvään hoitoon siksi aikaa, kun äiti viettää aikaansa maanteillä ja vanhinon koulussa. Oma automme on huollossa, joten matka taittuu vuokra-autolla: hybridi, elektroninen vaihdekeppi ja kaikki kummalliset toimunnot omaan tuttuun verrattuna. Onneksi ehdin muutaman ajon kurvailla saadakseni tuntumaa autoon.

Tavarat alkavat löytää paikkojaan. On kaappeja, joiden sisältö kipataan muuttokuormaan, hyllyjä, joiden täytteet sullotaan laukkuihin, ja vielä yksi makuuhuone, joka vuorataan jäävillä tavaroilla. Aika ei yksinkertaisesti olisi riittänyt, jos olisi pitänyt tyhjentää jokainen nurkka. Nyt voin tuudittautua siihen ajatukseen, että mikäli en ehdi katsoa kaikkea läpi, urakan jämä jatkuu ensi kesänä tästä “varastohuoneesta”. Toisaalta on myös ihana näky, kun kokonaiset kaapit ja kirjahyllyt ovat tyhjiä ja vieläpä pölyttömiä.

Olen ylpeä itsestäni, miten olen selvinnyt kaikesta tästä höpelöimisestä. En tainnut täysin ymmärtää, miten paljon tässä saa itse laittaa tikkua ristiin. Olikohan keväällä ajatuksenani, että komennuksen antanut yritys hoitaa kaiken ja me vain kellumme tässä virrassa iloisesti Kiinaan? Naapuri jo kommentoi hyväntuulisesti, että me olemme kyllä vähän hulluja. Naulan kantaan! Siltä välillä tuntuu. Jii:n veli laittoi tänään seuraavan viestin, joka antaa toivoa hulluuteen: “Muista, että olen sanonut sinulle: ‘Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'” Nämä sanat ovat Joosuan kirjan ensimmäisestä luvusta. Samankaltaista rohkaisua antoi meille Jii:n amerikkalainen kollega meillä vieraillessaan muutama päivä sitten (mies kuuluu myös Jeesuksen koplaan). Näissä elämän pyörteissä olen niin kovin kiitollinen henkilökohtaisesta uskostani. Kyyneleet nousevat silmiini tätä kirjoittaessani. Tämä kuuluu niihin moniin hetkiin, kun päässäni alkaa soida seuraava laulu (linkki alla). Jään siis katsomaan ja kuuntelemaan hiljaa, edes hetkeksi hulluudesta. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s