Luopumisen tuskaa: mukaan, jää, myydään, annetaan?

Muuttamiseen liittyvä pakkaaminen ja tavaroiden läpikäyminen on aina jollakin tavalla kuormittavaa. Tällä kertaa se on erityisesti sitä. Jii soitti muuttofirmaan, ja selvisi, että meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko lennättää kolmen kuution “kontti” perille, jolloin irtaimiston matkanteko olisi huomattavasti joutuisampaa, ja saisimme tavaramme käytännössä heti käyttöömme, tai sitten otamme kokoluokkaa suuremman merikontin, jolloin tavarat saadaan vasta noin parin kuukauden viiveellä saapumisestamme. (Kiina on siitä ongelmallinen maa muuttaa sisään, että tulevalla asukkaalla pitää olla voimassa oleva oleskelulupa, ennen kuin merikonttia voidaan lähettää Suomesta matkaan, ja oleskelulupaa voi hakea vasta maahan päästyään! Merikontti seilaa noin seitsemän viikkoa perille.) Olemme kallistumassa ensimmäiseen vaihtoehtoon, jolloin yritämme sulloa kaiken tarvitsemamme tähän pieneen tilaan. Onneksi meillä on myös monta perheenjäsentä, joille saadaan jokaiselle oma matkalaukku koneen ruumaan. Shanghain asunto on kalustettu, joten varsinaisia huonekaluja emme aio ottaa montaa matkaan: muutama jakkara, lasten kerrossänky, osiin menevä kirjahylly… Päätin, että oma pyöräni saa jäädä Suomeen: paikalliset vuokrapyörät saavat kelvata – sitä paitsi pyörän kuljettaminen veisi kontista tilaa ja parvekesäilytys olisi epäkäytännöllistä. Lasten pyöriä pitää vielä miettiä: pyöräilemmekö vain kesäisin Suomessa, vai olisiko Shanghaissa kotitalomme lähellä (turvallista) paikkaa pyöräillä.

Viimeisien kuukausien aikana olen kiitellyt mielessäni Nauhan kierrätyskeskusta, Fidan vaatekeräyslaatikkoa ja Facebookissa toimivaa paikalliskirppistä: olen itse kantanut kasseittain tavaraa ulos, ja samaa tahtia ovat muut noutaneet ovelta. On pakko olla kylmä ja tunteeton jokaisen tavaran kohdalla, ja monta asiaa, joita olen säilönyt esimerkiksi opettajan työtä varten, olen joutunut laittamaan pois. Puolet lasten palapeleistä, lautapeleistä ja kirjoista olen myynyt ja lahjoittanut pois. Käsityölaatikko on keventynyt huomattavasti. Oman vaatekaappini sisältö on puolittunut. Tarvitaanko Kiinassa toppavaatteita? Kannattaako säilöä esikoisen vanhoja vaatteita nuorimmalle? Vaikka kesällä olisi ollut todella mukavaa käyttää pyöräperäkärryä, myin sen pois, koska keväällä kauden alkaessa se on huomattavasti helpompaa. En ole koskaan lukenut Marie Kondōn kulttimaineeseen noussutta kirjaa, mutta uskon olevani jo erittäin harjaantunut luopuja. Ihmisen luonteeseen istuu tavoittelu, hankkiminen ja omistaminen. On toisaalta huojentavaa irtautua tästä ajatuksesta. Vaikka luopuminen toisinaan harmittaa ja tekee kipeää, se myös puhdistaa. Miten paljon hyvää olekaan Jumalalta saanut! Olisiko mahdollista vastaisuudessa olla kiitollinen jo ennen kuin joudun asioista luopumaan?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s