Ensipuraisu Shanghaista – tuokiokuvia viikon varrelta

 

Tätä kirjoittaessani istun jo kotisohvalla. Puolitoista viikkoa sitten maanantaina laskeuduimme Kiinan maaperälle. Mitä matkasta jäi käteen? Mahdollisesti asunto, lapsille koulu, varmuus pärjäämisestä ja monta erikoista kokemusta ja kohtaamista (myös uusi, kiinalainen ystävä!). Todellista Kiinaa en ole vielä nähnytkään, tämähän oli kuin seisoisi Suomessa Esplanadilla ja toteaisi nähneensä Suomen.

20170525_115401

Matkalla Shanghain keskustaan katseeni vaelteli valtavissa asuinkomplekseissa, joita oli joka paikassa. Kymmeniä samanlaisia kerrostaloja vieri vieressä, ja kaikissa parikymmentä kerrosta. Osuvasti erään ystäväni sanoja mukaillen kotikaupunkini asukkaat voisi kaikki pakata yhteen kompleksiin asumaan. Tämä kuva ei ole ensimmäiseltä automatkalta, vaan asuntonäytöltä. Kuvassa näkyy ehkä puolet kompleksin taloista.

Asunnot ovat länsimaiseen standardiin tottuneelle joskus melkoisessa kunnossa. Kunhan omistaa kalliit, massiiviset huonekalut, ei haittaa vaikka vähän maali rapisee tai listat repsottavat. Tai miten olisi iso akvaario vaatesäilytyksen tilalla eteisessä, koska vesi ja kalat symboloivat rikkautta? Hintavassa jääkaapissa oleva homekaan ei ole ongelma. Shanghailaiset eivät muuten ymmärrä homeesta tirin taria, ilmasto on niin kosteaa, että sitä on kuulemma joka tapauksessa joka paikassa. Selvä se. Asunnot, joita kävimme katsomassa, ovat kiinalaiseen standardiin nähden todella hienoja. Millaisessa asunnossa mahtaa keskiverto shanghailainen asua? Ainakin asuntojen hinnat ovat karanneet kaupungissa yhtä korkealle kuin korkeimmat talot horisontissa. (Helsingin vuokrapyynnit ovat mitättömiä Shanghaihin verrattuna.) Moni on rikastunut asuntosijoittamisella huomattavasti, ja kiinalainen agenttimme kertoikin, että kaupungissa elää hurjan paljon ihmisiä, jotka viettävät luksuselämää vuokratulojensa mahdollistamana. Kuulemma normaalituloisella ihmisellä ei ole enää varaa hankkia omaa asuntoa, ja se onkin ongelma, sillä monesti vanhempien tyttärelleen antama naimalupa on kiinni siitä, onko tulevalla miehellä oma asunto, auto ja kunnon työ.

20170527_121530

Olin jotenkin kuvitellut, että Shanghai on pelkkää betoniviidakkoa. Onnekseni voin silminnäkijänä todeta, että olin väärässä. Istutukset, puut ja viherseinät luovat ihanaa tunnelmaa ja paahteella varjoa – puhumattakaan niiden funktiosta kaupungin keuhkoina. Valehtelematta puustoa oli katukuvassa enemmän kuin esimerkiksi suomalaisittain tutuissa Tampereella tai Helsingissä. Kaipa tähänkin asiaan on ilmansaasteiden myötä kiinnitetty enemmän huomiota.

Oletteko huomanneet, että eri mailla on selvästi erilaiset ominaistuoksut. Vaikkapa Saksa, Amerikka ja Portugali tuoksuvat kaikki nenääni erilaisilta. Ympäristön tuoksu ei Shanghaissa ole minun nenääni useinkaan kovin raikas: välillä tuntee sen hienoisen bensan katkun ja toisinaan, no, sellaisen muuten vain vähän tunkkaisen hajun. Eron huomasi viimeistään siinä vaiheessa, kun päästiin Suomeen – tämä paikka tuoksuu luonnolta (vedetään nyt vähän kotiin päin). Joissakin paikoissa, kuten hotelleissa sekä kauppakeskuksissa on sävytetty ilmanalaa keinotekoisesti: Jii:lla olikin tapana tokaista hotellin aulaan saapuessaan, että nyt tuoksuu kodilta (liljan tuoksu). Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Ilmasto Shanghaissa ainakin näin kesän korvilla oli todellakin kostea, niin kuin etukäteen olin kuullut. Hotellin ilmastoinnista huolimatta kaikki vaatteet tuntuivat siltä kuin olisi riisunut hikiset vaatteet päältänsä – myös ne, joita ei ollut vielä käyttänyt. Miten kummassa ihmiset saavat pyykkinsä kuivattua?

aamupala

Päätin ensimetreiltä heittäytyä paikalliseen moodiin: juttelin vanhan miehen kanssa puistossa enimmäkseen sanakirjan avustuksella, tanssin erään rouvan kanssa puistossa paritansseja (seurueella oli mankka mukana ja tanssit pystyssä), söin aamupalaksi (kuvassa) samaa kuin kiinalaiset, eli nuudeleita (ramen-tyylisesti), nyyttejä ja paistettua riisiä, join paljon vihreää teetä. Söin myös puikoilla aina kuin mahdollista, pehmeät suupalat on helppo ottaa, kovat, esim. kevätrullat, ovatkin kinkkisempiä.

Nälkään kaupungissa ei kuole. Keittiöitä näyttää olevan laidasta laitaan joka makuun sopivaksi. Itse makustelimme muun muassa Yunnanin (Kiina) ruoalla, fuusiolla, japanilaisella, thaimaalaisella ja belgialaisella. Se on sitten kokonaan toinen asia, mitä uskaltaa syödä. Pikavisiitillä voi maistaa mitä tahansa, mutta kun puhutaan vuosista, ei asia olekaan ihan simppeli: keho kuormittuu raskasmetalleista ja muista kemikaaleista, jos ei ole tarkka suupaloistaan. Monet länsimaalaiset harrastavatkin tiettyjen tavaratalojen imported goods -osastoja, joista ensimmäinen kuva on hyvä esimerkki (pikkukuvat saa isommiksi klikkaamalla). Hysteeriseksi en aio alkaa, mutta järki on pidettävä päässä. Muun muassa kiinalaiset järvet ja joet ovat täysin saastuneita. Paikalliset syövät niistä(kin) saatuja kaloja ja äyriäisiä, ymmärtääkseni paikallinen sanonta kuuluukin, että on parempi, ettet tiedä, mistä ruokasi tulee… Jälkimmäinen yllä olevista kuvista on esiteltävä ihan siitä syystä, että, no, öljy. Kiinalaiset rakastavat öljyjään, sillä ruoat joko paistetaan, uppopaistetaan tai keitetään. Uunia paikalliset eivät osaa käyttää (asuntonäytöissä kaikki uunit olivat käytännössä koskemattomia), ja suurimmassa osassa paikallisten asuntoja sitä ei edes ole.

Vielä en tällä kertaa ehtinyt ahdistua ihmisten paljoudesta. Metrossa oli ruuhka-aikaan tiukkaa omaa tilaansa vaalivalle pohjoismaalaiselle (oikealla ylhäällä), ja ensimmäistä kertaa elämässäni jonotin hissiin (oikealla keskellä). Ja lainaus museon kyltistä (viimeinen kuva): “Open Hours 9-17 No more entry after 16 or when the museum is over crowded”! Mutta noin niin kuin päällisin puolin olisin kuvitellut tilanteen pahemmaksi. Liikenne taas, huoh. Siellä pätevät viidakon lait (Italia ei ole mitään tähän verrattuna), siitä sain esimakua niiden kaikkien automatkojen aikana, joilla kurvailimme ympäriinsä mahdollista asuntoa etsien. Muun muassa Jii:n firma on tehnyt linjauksen, että heidän ulkomaiset työntekijänsä eivät saa ajaa autoa maassa. Esimerkiksi risteyksessä vasemmalle kääntyessään kuski ei käännä päätään oikealle, sillä jos hän näkisi sieltä tulevat autot, mahdollinen kolari olisi hänen syytään. Eikö olekin selvää pässinlihaa? Kaistaa vaihtaa se, joka ehtii ja uskaltaa (vasen ylhäällä). Punaiset valot ovat suuntaa-antavia ainakin pikkuristeyksissä. Kaupungissa on myös paljon perheensä ja sukunsa toimeentuloa ajattelevia “uhrautujia”, jotka saattavat hypätä auton eteen nähdessään ratissa ulkomaalaisen, korvausrahat riittävät usein takaamaan hyvän elämän perheelle yhden kärsiessä vammoista. Jalankulkijan kannalta suojatiellä ei käytännössä ole muuta merkitystä kuin se, että sillä osoitetaan paikka mennä tien yli. Monikaistaisilla teillä on etua olla hoikka, sillä luultavasti toisinaan joutuu odottamaan keskellä tietä kaistamerkintöjen päällä autojen suhahtaessa ohi molemmin puolin. Kehitin itselleni taktiikan, jossa lähden ylittämään tietä käyttäen “ihmiskilpenä” paikallista: kun kiinalainen ylittää, minäkin ylitän, ja vielä niin, että hän on minun ja autojen välissä. Toistaiseksi toimi. Saimme myös yhden hyvän neuvon: “Stick with the plan”, eli autot, pyörät ja skootterit kyllä osaavat väistää sinua lopulta, kunhan pidät vauhtisi ja suuntasi, etkä ala empiä ja tehdä täyskäännöstä. Vaarallisimpia liikenteessä ovat sähköskootterit, jotka ovat niin hiljaisia, ettei niitä oikein huomaa (vasen alhaalla). Tarkkana pitää siis olla. Kaupungissa on hurjan paljon mobiilisovelluksella toimivia kaupunkipyöriä, bongasin ainakin kolmea eri merkkiä. Ne helpottavat myös työmatkaliikenteessä, kun metrolta pitää päästä liikkumaan kauemmas. Pyörät olivatkin kaupunkilaisten ahkerassa käytössä, ja monella isommalla tiellä oli erotettu kaistat pyörille sekä skoottereille. Uskaltautuisikohan sitä itsekin pyöräilemään joukkoon, tosin kummajaisena kypäräpäänä – en nähnyt kellään paikallisella nimittäin kypärää, oli kyse sitten pyöräilijästä tai skootterilla ajavasta.

Kaupungilla kävelemistä helpotti kovasti, kun tiemerkinnöissä, metrokartoissa ym. oli sekä englannin- että kiinankielinen teksti, mikä varmasti myös nopeuttaa kielen oppimista. Erityisesti rakastan sitä, että pölähtäessäni maan alta metrosta näen kadusta heti, kummassa suunnassa on itä ja kummassa länsi (tai vaihtoehtoisesti pohjoinen/etelä). Opastekyltit saattoivat kuvan mukaisesti olla kiinaksi, mutta jo nyt erotan sieltä merkkiyhdistelmät “puisto” ja “Shanghai”, eiköhän tätä vauhtia kohta loppukin ole hallussa, heh. Jotkut opasteet puistoissa jaksavat naurattaa vieläkin: “No dog shitting here, please” ja “The step towards greenspace stops the stride of civilization makes”. Mitäköhän yoda-kääntäjää ovat pojjat mahtaneet käyttää?

Edellisissä kuvissa on kovin kiinalaista menoa. 1. Telineet on kätevä tehdä bambusta. 2. Skoottereihin ihmiset (yleensä keski-ikäiset naiset) virittävät tuulensuojat – myös yli 30 asteen helteessä, näihin kuuluu käsisuojat ja etupeitto. 3. Puistot toimivat kokoontumispaikkoina, tässä kuvitettuna aamuvoimistelua. Yhtä hyvin kuvassa voisi olla päivätanssit, mikä on kuulemma (ainakin agenttimme ja omien havaintojeni mukaan) hirmu suosittua rouvasväen keskuudessa. 4. Puistojen penkeillä näkyi lepääviä ihmisiä (aina miehiä), tässä on meneillään lounasaika. Toisinaan joku saattoi nukkua ihan istualtaankin ilman selkänojia tai tukea. Se on mielestäni jo saavutus. 5 & 6. Yksilöinä kiinalaiset tuntuvat olevan hieman, no, löysiä työssään, mutta kun tekijöitä on tarpeeksi, kollektiivinen tehokkuus on huipussaan. Tästä esimerkkinä tietyö. Kuudelta illalla lähdimme illalliselle. Olimme tulossa kahdeksan maissa takaisin, kun iso joukko miehiä oli raivannut katua auki pitkältä matkalta – käsipelillä tietysti. Me menimme nukkumaan, miehet jatkoivat töitään. Aamulla urakka oli valmis, vain pari työntekijää viimeisteli hiekkaa kiveyksen väliin luutien kanssa. Näyttäkää minulle Suomessa katutyö jalkakäytävällä, joka aloitetaan iltasella, ja se on valmis seuraavana aamuna! Ei pysty, koska sitä ole. Näiden kuvien lisäksi mieleeni jäivät erityisesti kiinalainen “okay okay”-mentaliteetti, eli kaikki järjestyy, vaikkei sitten ehkä ihan perinteiseksi ajatellulla kaavalla. Samoin kuin hotellihuoneen laitto yökuntoon: kuudelta room service koputtaa ovelle ja kiirehtii laittamaan pimennysverhot kiinni – kiitos, mutta olisimme ehkä osanneet tehdä sen itsekin.

Shanghai on monelta osin moderni miljoonakaupunki. Autokanta on uutta, takseja lukuun ottamatta en nähnyt yhtään luultavasti viittä vuotta vanhempaa autoa. Luksusautojakin näkee katukuvassa jatkuvasti (Ferrari, Maserati, Lamborghini, mitä näitä nyt on, en ole asiantuntija). Mobiilisti toimimisessa siellä ollaan paljon pidemmällä kuin Suomessa. Jopa tarjoilijat ottavat tilaukset usein vastaan padilla tai kännykällä, ruokakaupassa voit maksaa kännykällä. Ja onhan sitten suurkaupungeissakin se oma kauneutensa. Katsokaa vaikka. Ehkä jo vähän jopa odotan, että minun ja Shanghain yhteinen elo voisi alkaa.

IMG_3816IMG_3832IMG_3828

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s