Kotimaan kamaralla

Saavuimme lauantaina Suomen maaperälle. Ensireaktiomme olivat ne odotettavat: sinistä taivasta, ei ketään missään. Vee kommentoi jo lentokentällä terminaaliin saavuttuamme, että onpa täällä hiljaista. Naulan kantaan. Tuntui kummalliselta, kun kaikki puhuivat ymmärtämääni kieltä.

Jii:n vanhemmat olivat meitä ja laukkujamme vastassa kahdella autolla, joista toinen oli talven ystäväperheellämme majoituksessa ollut oma kotteromme. Oli ihanaa istua kyydissä ja ihmetellä, miten väljää tässä maassa onkaan. Ensimmäisen yön vietimme Tampereella isovanhempien luona: oli ruokaa, pedattu sänky ja hyvää seuraa. Lapset saivat ihanan yllätyksen pienten legopakettien muodossa. Illalla kävimme Jii:n kanssa keskustassa kävelyllä: vaikka oli hellepäivä ja lauantai-ilta, ihmisiä terasseilla, oli jotenkin ihanan yksinäinen olo. Jii päivitti someen: “Missä kaikki ovat?” Niin, missä on se rauhaton massa, joka velloo ympärillä, mihin tahansa meneekin? Nukkumaan mennessä Vee ihmetteli, että miten kummassa voi olla uniaika, kun ulkona on edelleen valoisaa.

img_20180617_065756845064291.jpg

Aamupalalla valmiissa pöydässä. Oo ei tainnut muuta syödä kuin pelkkiä mansikoita ja herneitä.

Odotettavissa oli, että koko konkkaronkka herää aikaisin. Niin tapahtuikin. Vähän neljän jälkeen aamuyöllä yksi jos toinenkin kömpi ulos poteroistaan. Jii lähti heti herättyään aamulenkille – samalla, kun hän hölkkäsi pitkin Kaupin kinttupolkuja, viimeiset baarikärpäset valuivat hiljalleen koteihinsa pilkun jäljiltä. Lapset halusivat viereiseen leikkipuistoon, joten olimme ne aamun ensimmäiset virkut koko seudulla. Vaari lähti seurakseni vahtimaan lapsia, Jii pakkasi sillä välin tavaroita autoon.

img_20180617_0823171831705937.jpg

Oo valloitti hiekkalaatikkoa eikä halunnut sieltä poistua lainkaan.

img_20180618_1928051072386471.jpg

Ee ja Vee nauttivat täysin rinnoin, kun näin kivoja leikkipuistoja emme vielä Kiinassa ole nähneet.

Nyt siis olemme ehtineet jo kolme yötä kääntää rytmiä. Ee on täysin kääntänyt, Oo melkein, mutta Vee laahaa vielä jäljessä. Ylihuomenna pitäisi lentää Yhdysvaltoihin. Rankka reissu tulossa aikaerollisesti, mutta onneksi tässä nyt vielä pari päivää ehtii tasailla. Itse nukuin viime yönä hyvin, mutta ennen sitä olin kerännyt monena yönä univelkoja nukuttuani maksimissaan viisi tuntia yössä (myös jo Shanghaissa). Päässä vähän pyörii, mutta eiköhän se tästä taas helpotu. Onneksi en tee mannertenvälistä reissu- tai yötyötä, sillä suoraan sanottuna en nauti tästä olotilasta.

Kotona lapset kiertelivät heti kaikki kodin nurkat. “Äiti, oliko meillä täällä näin paljon näitä leluja?” Oli. Onneksi. En edes muistanut! Itse aloin heti purkaa Vee:n huoneeseen sullottuja laatikoita: tärkeimpiä olivat astiat keittiöön, pyyhkeet paikalleen ja lakanat sänkyihin. Suoraan sanottuna seistessäni keskellä “varastohuonetta” ja katsellessani ympärilleni totesin, että ihan järjettömän paljon tavaraa siellä on edelleen. Kesällä siis kääritään hihat ja tyhjennetään lisää – reilusti.

img_20180618_192702622293990.jpg

Tyhjä koti. Kassit eteisessä, nyt tutkimaan ja purkamaan!

Päivä oli kuuma. Kokosimme yhdessä trampoliinin, ja sillä välin, kun minä virittelin turvaverkkoa paikoilleen, Vee ideoi vesipuuhapisteen lapsille: pressu autotallin takarinteeseen ja letkulla vettä päälle (ja ilmeisesti fairyvettä mukillinen), toimii. Oo ja Ee eivät uskaltautuneet, sillä vesi oli kuulemma liian kylmää. Isi oli ystävällinen ja raahasi pihalle kaikille kolmelle kylpyammeet, joihin he saivat lämmintä vettä joukkoon.

img_20180618_1916011909466495.jpg

Vesileikkejä helteellä.

Oo oli – edelleen – niin kovin ihastunut hiekkalaatikkoon (joka kasvoi jos jonkinlaista heinää), että vesileikkejäkin jatkettiin siellä. Ja rakensipa poika altaaseensakin oman hiekkarannan, sillä sinnekin hän ehti kantaa aika kasan santaa.

img_20180618_1916521690078140.jpg

Jos se hiekka ei niin kovasti pölise, jos sitä kastelee?

Ja jotta Suomi-tunnelma saatiin viritettyä maksimiinsa, lähdimme aamunkoitteessa ajamaan maalle kohti lapsuudenkotiani. Tässä nähdään taika, kun tekemistä riittää muutenkin: kukaan jälkikasvusta ei kysellyt laitteiden perään. Oma listani siitä, mikä oli parasta? Kahtena iltana vanhan ulkosaunan löylyt ja perinteiset suomalaiset kesäherkut: grillattu kassler, savukalaa, sillejä ja silakoita eri marinadeissa. Sekä porkkanan naateista tehty pesto! Ja tietysti omien vanhempieni (sekä siskoni) näkeminen, sillä olihan siitäkin aikaa. Muistan, kun lähdin ajamaan siskoni häistä hotellille ja itkin silmät päästäni, kun tiesin, että en näe isääni kymmeneen kuukauteen (äitinihän saattoi meidät Kiinaan saakka). Nyt tuntui siltä, että juurihan me täällä olemme olleet ja jutelleet.

En jaksa pitkästi kirjoitella näistä parista päivästä, joten käyn nopeasti kuvien kautta läpi tätä valloittavaa maalaistunnelmaa. Kuvien lisäksi lapset kävivät uimassa (sadesäällä uimahallissa), leikimme poliisia ja rosvoa, leikimme monenlaisia pihapelejä, luimme Aku Ankkoja, makasimme riippumatossa, katsoimme jalkapalloa, juhlimme isäni pyöreitä vuosia ja siskoni valmistumista yliopistosta, musisoimme ja söimme aivan järjettömät määrät ruokaa.

img_20180618_1925251607397758.jpg

Ee halusi tiskata kaikki hiekkalaatikon astiat. Hartaasti tiskasikin ja tuli siistiä!

img_20180618_0958581160609327.jpg

Saippuakuplia.

img_20180618_1924391665453873.jpg

Onko se traktori vielä tallella? (Se sama, jonka perään Oo kyseli joka puhelussa Suomeen.)

img_20180618_1922091658517326.jpg

Ossosso (isoisä) avasi ovea nuorelle miehelle, jotta traktori näkyy paremmin. Tässä Oo on kantanut paikalle myös Plaston pikkutraktorin hiekkalaatikolta, jolle sitten isoa traktoria voi esitellä.

img_20180618_1919581402133717.jpg

Saunanlämmityspuuhissa. Pökköä pesään, niin uimarit pääsevät kohta lämmittelemään!

img_20180618_1920311074982025.jpg

Isoti (isoäiti) ja Ee virittämässä keinun naruja omenapuuhun.

img_20180618_1918541693217706.jpg

Kahvipöytä suomalaiseen makuun: ässiä, kaurakeksejä, omenapiirakkaa ja omenasarvia. Jäätelöä unohtamatta.

img_20180618_1923541473819771.jpg

Krokettiottelu helpotetulla radalla. Eikä ole ilmansaasteita!

img_20180618_210015777866184.jpg

Maalaistalon nurkkien siivouksen yhteydessä löytynyttä 25-vuotiasta (itsetehtyä) omenaviiniä. Kyllä muuten maistui hyvältä! Olisi vain pitänyt vielä kaivaa juustot kaapista seuraksi. Suklaakin tosin menetteli.

img_20180619_222011170753346.jpg

Naapurin nuorimies kävi traktorilla ajamassa ojanpielistä ylimääräisen kasvillisuuden. Oo seuraa silmä tarkkana menoa peltotiellä, kun ei kyytiin uskaltautunut.

img_20180619_221748313641821.jpg

Äskeisen kuvan reissussa oli Vee mukana. Oli muuten polleaa poikaa kyydin jälkeen.

 

Yhdeksän kuukautta

 

Niin niitä vauvojakin kannetaan yhdeksän kuukautta. Minä olen kantanut omaani. Yhdeksän kuukautta järjestellessä ajatuksia, asenteita, uskoa, elämää.

Voin nyt toistella tässä näitä kaikenkattavia, kauniita korulauseita. Olen oppinut ymmärtämään aivan toisenlaista kulttuuria ja kunnioittamaan sen tapoja. Olen törmännyt lukuisia kertoja tilanteisiin, joita en olisi koskaan, en koskaan, kokenut koti-Suomessa. Olen oppinut, että keskimääräinen kiinalainen on todella ystävällinen ja sydämellinen (ainakin niin kauan, kun ei puhuta rahasta) – olen myös kuullut, että mitä kauemmas matkaa Shanghaista sitä ystävällisempiä ihmiset ovat. Täytynee olla mukavaa sakkia! Olen oppinut (ainakin välttävästi) ymmärtämään, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan uutta kieltä. Sitä tosin aion oppia vielä vähintään kaksi vuotta lisää. Olen oppinut jakamaan kotini ventovieraan kanssa, vaikka hän onkin meillä töissä. Olen opetellut, ehkä vähän oppinutkin, turvautumaan pitkään pinnaan niin liikenteessä kuin kaikessa arjessa. Olen oppinut maistamaan uusia makuja. Olen opettanut nuorimmaiseni pois vaipoista (jee!). Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa maskia muuallakin kuin remonttihommissa. Olen ihaillut lukuisia, minulle entuudestaan tuntemattomia, kukkaslajeja. Olen miettinyt, miten Kiinaan mahtuu niin paljon ihmisiä ja miten on mahdollista saada kaikki toimimaan. Olen miettinyt, miten ihminen haluaa tahallisesti pilata piittaamattomuudellaan tämän ihanan planeettamme.

Yllä oleva lista on vain vaatteita ja tarvikkeita, miltä tämä vauvani tarvitsee. Miltä hän sitten näyttää?

Hän näyttää sisäisesti kauniilta. Hän tietää, kuka hän on. Hän tietää, että hänellä on merkitys niin monella tavoin tarkasteltuna. Hän tietää, että mikään, mitä hän saavuttaa, ei määritä häntä. Hänellä on rauha, joka ei ole hänestä itsestään. Hänellä on vahva pohja elämään, sillä se kallio ei sorru. Hän on rakastanut ihmisiä ympärillään sanoin ja teoin. Hän on surullinen, koska hän näkee niin paljon ilkeitä asenteita ja nurinkurisia toimintamalleja ihmisten välillä, varsinkin niiden, joiden pitäisi kuulua hänen kanssaan samaan laumaan. Hän iloitsee, että hän saa toisinaan jopa kärsiä, koska hän kärsii hyvässä seurassa ja ylivertaisen asian tähden. Toisin kuin ennen syntymäänsä, hän ei enää voisi olla menemättä kirkkoon ajatuksenaan ”kyllähän sitä ilmankin pärjää”. Hän ei olisi koskaan kuvitellutkaan, millaisen kohdun viisi naista voivat hänelle tarjota: rakkautta ja ravintoa, joka ei ole tästä maailmasta. Hän on kasvanut voimakkaaseen rukoukseen ja yhä vahvempaan Raamatun tuntemiseen. Hänen elämänoppansa ei ole paimentolaisten sepittämä satukirja, sen hän tietää varmuudella. Hänen Jumalaansa ei voi verrata joulupukkiin tai hammaskeijuun. Hän ei silti halua osoittaa sormellaan niitä, jotka eivät ole kulkeneet samaa polkua. Hän haluaa rakastaa heitä, koska häntä itseään on ensin rakastettu. Hän ei ole täydellinen, päinvastoin, hän on heikko, huonokäytöksinen ja itsekäs. Mutta hänellä on paikkasarja! Hänellä on tulevaisuus, ei pelkästään tässä elämässä, vaan myös tämän elämän jälkeen. Hänellä on usko, joka ei ole sokea, vaan näkevä, kuten Jobilla: minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän on kaunis, ei itsessään, vaan valossa, joka häntä korostaa.

Minä tiedän. Minä tiedän! Miten paljosta kuvittelinkaan luopuvani, kun tiesimme lähtevämme Kiinaan. Sain tilalle paljon enemmän. Uusi elämä on syntynyt. Toivon, että tutustutte häneen.

img_20180616_1632021080803311.jpg

Eväät matkalla Suomeen. Hän ei antanut edes muovin latistaa tunnelmaa!

Jalkahieronta

Kävinpä sitten eilen jalkahieronnassa. Yleensä tulen kotiin raamiksesta perjantaisin kolmen maissa, mutta eilen se loppui poikkeavan aikaisin ihmisten menojen takia. Olin jo matkalla kotiin, kun keksin, että eihän siellä kukaan vielä edes odota minua tulevaksi. Voin ihan hyvin mennä haistelemaan kulmia.

Bongasin naapurikadulta muutama viikko sitten hierontapaikan. Massage, niin kuin kaikissa kylteissä. Eikä mitään käsitystä, mitä paikka on niellyt. Menin rohkasti sisään, kysyin kiinaksi jalkahierontaa. Mies ohjasi minut huoneeseen, jossa oli useampi nojatuoli rivissä. Tuolien väleissä oli pienet pöydät, joilla oli tuhkakupit. (Huoneessa kyllä tuoksuikin sellainen lievä vanha tupakka. Kunnon tunnelmaa.) Kaupungissa on myös paljon hoitoloita, jotka ovat viimeisen päälle länsimaiseen makuun suunnattuja, mutta niin ovat sitten myös hinnatkin.

Niin asennoitunutta oli ajatteluni, että oletin heti kättelyssä, että joku “pimatsu” käsittelee koipeni. Se olikin tämä sama, minut vastaanottanut mies mustassa t-paidassaan, farkuissaan ja lenkkareissaan, joka pani toimeksi. Ensin mies kantoi toisesta huoneesta (puu)saavillisen, joka muistutti suomalaista löylykiulua, kuumaa vettä. Sinne piti upottaa jalat. Istuin ensin käskystä jalkajakkaralle, mies hieroi hetken hartioitani ja selkääni samalla, kun jalkani nauttivat lämpimästä kylvystä. Sitten sainkin tehdä oloni mukavaksi pehmeään tuoliin. Juttelimme niitä näitä, sen mitä auttava kiinani antoi myöden. Hän oli kotoisin Henanista, koska täällä saa parempaa palkkaa. Perhe asuu kotipaikkakunnalla. Kerroin, että olen Suomesta, Pohjois-Euroopasta. Ai Ranska vai? Ei. Englanti? Ei. Kaivoin kartan esille, sitten pääsimme samalle sivulle asiassa. Kerroin, että minulla on kolme lasta. Hän pyöritteli päätään ja ihmetteli, kysyi ikääni. Jutustelimme myös Jii:n työssäkäynnistä, meidän kaikkien kiinankielentaidostamme, kotiäitiydestäni ja kotiapulaisestamme. Mies puhui aika voimakkaalla murteella, joten jouduin toistuvasti hokemaan “shenme?” (mitä). Ymmärsimme kuitenkin toisiamme, joten pitkälle olen jo tullut alusta! Hän nosti hattua myös sille, että opiskelen samanaikaisesti merkkejä.

Setä katseli kylvyn jälkeen (yli)pitkiä varpaankynsiä, ja kysyi, saako ne leikata 3,5 euron lisähintaan. Sanoin, että anna mennä vaan. Operaatio oli oudoin jalkojen hoitoon kokemani tapaus ikinä. Käytössä ei ollut saksia, leikkureita, viilaa, vaan veitsi (kuva alla). Kauneudenhoidon ammattilaiset varmaan olisivat tästä paremmin perillä, mutta itse en ikinä ole edes kuullut kynsiä leikattavan tällä tavalla. Nyt varpaankynteni ovat lyhyemmät kuin ne ovat koskaan olleet. Aika söpöt, jopa. Toisaalta, minulla on paha taipumus saada kynsivallin tulehdus isovarpaisiini, kun ne kasvavat, joten sitä nyt odotellessa. Voi rähmä.

img_20180608_1433211685617743.jpg

Kynsistudio. Standardit eivät ehkä ole eurooppalaista tasoa, kuten kuvasta näkyy, mutta entä sitten.

Ylempi kuva näyttää kyllä karummalta kuin kokonaisuus antoi ymmärtää. Lattianraja on harvoin kiinalaisissa tiloissa edustava. Tarjolla olisi muuten ollut vaikka televisio vahdattavaksi! Minulla oli mielenkiintoisempaa ilman.

Hoidon puolivälissä huoneeseen astui sisään vanhempi mieshenkilö. Tervehdin häntä. Luulin hänen olevan henkilökuntaa, mutta hän olikin asiakas. Pian nimittäin perässä saapui vanhempi nainen, joka antoi vastaavasti tälle miehelle jalkahierontaa. He tunsivat toisensa selvästi entuudestaan, sillä huumori kukki (vaikken kaikkea ymmärtänytkään) ja aina välillä nainen nauroi sydämensä kyllyydestä ja läpsi miestä jalalle ja sätti tätä. Mies esitteli myös minulle itsensä ja kertoi olevansa isoisä, 60-vuotias. Sitten hän sanoi, että minä taidan olla 19. Kun kerroin, että olen 34, hänen leukansa miltei loksahti lattiaan. Kun hierojani vielä kertoi, että minulla on kolme lasta, molemmat päivittelivät, että olen synnyttänyt esikoiseni varmasti lapsena. Minulla oli niin hauskaa näiden ihmisten seurassa – miten välittömiä he olivatkaan! Vaikka enhän minä toisinaan ymmärtänyt tuon taivaallista heidän puheistaan.

img_20180608_1519171802686773.jpg

Vasarahoitoa. Näillä naputeltiin jalkapohjia ja sääriluun ympärillä olevia lihaksia.

Hierojani myös tiedusteli, onko tämä ensimmäinen kertani heidän puljussaan. Kerroin sen olevan ensimmäinen jalkahoitoni koko Kiinassa vietetyn ajan puitteissa. Mies ryhtyi kovasti kehumaan, että heillä on halvat hinnat, kannattaa tulla toistekin. Siskoni ja hänen miehensä kävivät keväällä testaamassa pari paikkaa, jotka velottivat 25-30 euroa tunnin työstä. Odotin siis saman hintaluokan taksaa mennessäni maksamaan hoitoa. En ollut uskoa korviani, kun kuulin loppusumman, 106 yuania! Ilman kynsien leikkaamista tunnin todella tehokas öljyhieronta olisi maksanut siis kymmenen euroa. Ja mies-parka oli tullut Shanghaihin paremman palkan perässä… Puljukin vetää välistä. Tämä oli jälleen näitä “siirtomaaisäntä”-hetkiä.

Kuulumisnurkka B

Lisää kuulumisia. Eli jatkuu edellisestä. Näin paljon näitä on rästissä.

Ee pitää leipomisesta ja on usein mukana, kun keittiössä puuhaillaan. Minulla oli syntymäpäivä viime kuussa ja päätin tehdä kääretortun. Ainoa hankaluus oli se, että meillä ei edelleenkään ole sähkövatkainta. Pitkän, pitkän, piiiiit—-kän käsipelillä toimitetun vatkaussession jälkeen vaahto oli niin kuohkeaa, että uskalsin lopettaa (alivatkattu maistuu raa’alta munalta vielä paistamisen jälkeenkin). Tiedättekö, arvostan enenevässä määrin isoäitiäni, maatilan emäntää, joka on leiponut samalla metodilla valtavat määrät kakkuja kaikenlaisiin juhliin – isompiin kekkereihin varmaankin kymmenen. No, kakku valmistui, siitä tuli juuri niin kuohkea kuin halusinkin, mutta kesän jälkeen kuljetan tänne sähkövatkaimen, maksoi mitä maksoi. Ja jos se vanha ratsu hajoaa käsiin, ostan uuden.

bty

Kondiittoriapuri.

Vee:n koulu (grade 2–5) järjestää jokavuotisena perinteenä kaikille luokka-asteille erikseen Field Dayn. Se tarkoittaa muutaman tunnin hauskanpitoa koulun kentällä erilaisin tiimitehtävien kautta. Samalla opitaan olemaan “principled”, “negotiator”, “teamworker” ja mitä näitä nyt vielä oli. Yksikään tiimi (luokka) ei kilpaile voittaakseen, vaan tekemään parhaansa ja noudattamaan edellä mainittuja hyviä arvoja. Teemapäivään kiteytyy koko vuoden luonteiden hiominen. Vanhempia kutsuttiin myös paikalle, joten kyllähän minä lähdin salamana, varsinkin, kun päivä oli mitä upein! Alla on joukkuepeli, jossa keskellä on pallojen palauttajat kustakin joukkueesta. Tötsien ja viivan takaa omaa ämpäriä tähdätään tennispalloilla tavoitteena tietysti saada pallo jäämään sisään. Mikäli tennispallo pysähtyy juuri viivan eteen, sitä ei saa poimia, vaan odottaa, että mailallinen joukkuekaveri tulee sen tuuppaamaan viivan taakse. Kurinalaisuutta kysyttiin useaan kertaan.

bty

Pallonheittopeli.

Tässä puolestaan siirretään vettä ketjussa astiasta toiseen. Tavoitteena oli siis täyttää ketjun toisessa päässä ollut ämpäri. Jono siirtyi aina jokaisen kaadon myötä. Oppilaiden piti tasapainoilla, siirtääkö nopeasti menettäen ehkä enemmän vettä vai hitaasti veden pysyessä lapossa. Varsinkin ämpäriin vettä kaadettaessa huomasi, että lapset hosuivat herkästi, vaikka juuri siinä vaiheessa olisi maltti ollut valttia. Lappoja oli useampi yhtä aikaa pelissä.

bty

Kuumalla on kiva toteuttaa vesileikkejä!

Tässä leikissä oppilaat pitävät toisiaan kädestä kiinni, irrottaa ei saa missään vaiheessa. Pelissä on kaksi hulavannetta, toinen halkaisijaltaan hieman toista isompi. Molemmat kulkevat eri suuntiin, tavoitteena on tietyn ajan puitteissa saada pienempi sujahtamaan isomman läpi mahdollisimman monta kertaa.

bty

Tyyli vapaa, kunhan hulavanne kulkee!

Saman viikon perjantaina juhlittiin raamiksessa minun syntymäpäivääni. Tapana on puhaltaa kynttilä(t) kakusta (valitsin porkkanakakun), avata lahjat, tietysti syödä kakkua ja vielä lisäksi jokainen rukoilee vuorotellen sankarin puolesta. Varsinkin viimeinen on niin voimallinen juttu, että en ole varmaan ikinä kokenut samanlaista riemua, kuin tuona päivänä. Minulla on niin ihania leidejä! En olisi ikinä uskonut Suomesta lähtiessämme, että päädyn osaksi tällaista ryhmää ja tällaista viisautta.

img_20180606_220557592503309.jpg

Ihanat naiseni. Ihanat, ihanat, ihanat naiseni!

Mitä olisikaan kevät ilman luokkaretkeä? Lupauduin esiliinaksi retkelle luonnontieteelliseen museoon. Se vasta olikin upea paikka. Sinne on mentävä uudelleen ajan kanssa, nyt ehdimme tutustua paikkaan vain hieman vajaan puolentoista tunnin ajan, eikä se riittänyt ollenkaan! Ryhmässäni oli kolme poikaa, joista yksi oli Vee. Kaksi muuta olivat Ruotsista ja Koreasta. Ryhmien jaottelussa on tapana, että oman vanhemman porukkaan kuuluu myös oma lapsi. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Pojat olivat kuitenkin tosi fiksuja ja innostuneita ja meillä oli hauskaa yhdessä!

img_20180606_2153471948183108.jpg

Poikien poppoo.

Museorakennus on todella moderni ja näyttelyihin on panostettu todella paljon. Museoonkaan ei muuten pääse ilman kulkua metallinpaljastimesta ja laukkujen läpivalaisusta. Yhdellä äidillä oli eväitä varten ruokailuveitsi laukussaan, se piti jättää portille. Tarkkaa on, mutta toisaalta hyvä niin!

mmexport15275667081791120619434.jpg

Kohta päästään tutustumaan.

Tässä Tyrannosaurus Rex. Sen avulla esiteltiin myös otuksen anatomiaa. Olio oli myös robotisoitu: pojat keksivät leikin, että T-Rex äkkää heidät ja sitten piti pinkoa pakoon tai mennä piiloon. Veikkaan, että tämän kohdalla meidän perheemme pienimmillä olisi pikkuinen pisu lirahtanut housuun. Oli se sen verran jännä.

img_20180529_101849318468534.jpg

Varokaa, T-Rex hyökkää!

Jälleen leipomispuuhissa. Tällä kertaa tulossa peltileipää. Ee koristelee sitä pupuilla ja kisuilla. Ryhmä Haun ja pupujen muodostama kisakatsomo on vallannut keittön pöydän. Harmi sinänsä, että melkein koko leipä meni seuraavana päivänä roskiin, kun Jii äkkäsi sen seasta toukkia tai mitä lie otuksia. Ja me olimme syöneet sitä välipalalla tuoreeltaan! Yök! Vai pitäisikö ajatella modernisti, kun suomessakin on sirkkaleipiä, että ei tämä sen kummempaa ollut. Syyllinen löytyi nopeasti, kuvassa ollut jauhopussi. Otukset olivat kuolleita jo pussissa, joten sen laajempaa epidempiaa ei asiasta tullut. Oppi? Kurkkaa aina pussiin. (Vaikka en ole ihan varma, auttaako se, jos kerran taikinaa vaivatessakaan ei puusilmä mitään huomaa.)

img_20180606_222801614385406.jpg

Kenellä muulla on leivissään näin hienot koristeet?

Kiinan opintoni ovat sujuneet hyvin. Edistystä on tullut valtavasti. Kyselin tässä yhtenä päivänä opettajaltani, voisimmeko tutustua kiinalaisiin runoihin. Tässä niistä yksi (ei minun oppikirjastani). Monesti iso osa tunneista menee vain jutellessa, kun kyselen yhtä sun toista kiinalaisesta kulttuurista ja tavoista. Kuten tälläkin kertaa. Kiinalaiset oppilaat opiskelevat kuulemma satoja tällaisia runoja ulkoa. Sitten pitää osata täyttää vaikka aukkotehtävä runoa koskien. Aikamoista. Heh, osaakohan suomalainen lapsi mitään muuta ulkoa kuin ehkä kertotaulun ja seuraamansa vloggarin nimen?

img_20180531_1349421259391596.jpg

Kiinalaista runoutta on käytännössä mahdotonta kääntää englanniksi hävittämättä sen alkuperäistä henkeä.

1.6. juhlitaan kiinassa lasten päivää. Se on valtava juttu, jopa koulut suljetaan iltapäiväksi. Vanhemmat hemmottelevat lapsiaan herkuilla ja yhdessäololla. Meidän residenssimme järjesti lastenjuhlat. Ovikoriste näytti tältä.

img_20180606_215619991674407.jpg

Let’s party! Tänään juhlitaan!

Rekvisiittaa oli jos jonkinlaista. Jälkikasvuni kummasteli kaikkea kuin olisi joutunut Liisana ihmemaahan. Toisaalta, niin tein minäkin.

img_20180606_2157261676202811.jpg

Pitäähän joka juhlassa kunnon kulissit olla.

Paikalla oli hattarantekijä, Oo hiukkasen maistoi ja Ee söi melkein koko luomuksen. Välillä hassuteltiin. Kun Vee pääsi koulusta, hän söi kaiken, mitä oli jäljellä.

img_20180606_2159221729252294.jpg

Hattaraviikset.

Ystäväni oli reilu kuukausi sitten esteratsastuskilpailuissa, Shanghai Longines Global Championshipissa. Tapahtumaan ei marssita ihan missä tahansa lippiksessä, katsohan vaikka kuvia tästä galleriasta, millaisia hattuja ihmisillä on ja miten he pukeutuvat. Kun näin ystäväni kuvat kilpailusta, ajattelin heti, miten upeita hattuja. Hän lupasi viedä minut hatuntekijän pakeille joku kaunis päivä. Nyt se päivä on vihdoin koittanut. Sovittelin mitä kummallisempia hattuja, jotka olivat toinen toistaan ihastuttavampia luomuksia. Alla oleva hattu on niin korkea, että se vaatisi parikseen piikkikorot, enkä taida olla valmis luopumaan mukavuudenhalustani tai kävelytaidostani. Se jäi kauppaan.

img_20180606_2155491602094267.jpg

Yksi hattu oi-niin-monista.

Haksahdin kuitenkin hattuun. Tai oikeastaan kahteen, kun kaksi ostaessa toinen oli likipitäen ilmainen. Miten sellaista tarjousta voi ohittaa! Nyt tämä kuvan hattu on minun. Sekin vaatii korkoja, mutta sellaisia, että jalkani suostuvat yhteistyöhön niiden kanssa. Upea, eikö? Sivuhuomiona, Suomessa kävelin usein kaupungilla verkkareissa. Näissä kuvissa minulla on mekko, joka on ollut päälläni varmaankin ennen täällä asumistani viimeksi häissä Pariisissa. Aiemmin olen pitänyt sitä fiinimmän pään juhlamekkona. Nyt se on ihan normaali perjantain raamisasu. En ole vain ennen tajunnut, miten ihanaa on pukeutua tällä tavalla. Olohousutkin ovat kivat ja niilläkin on paikkansa, enkä niistäkään aio luopua. Mutta on päiviä, ja sitten on niitä toisia päiviä. Äitini jo ihmetteli, missä Suomessa voin asua, jos pidän tällaisia vaatteita arkena. En tiedä. Siellä läsäkoskella, mistä lähdinkin?

img_20180606_2200352123702876.jpg

Hattu tekee naisen?

Mainitsin A-kuulumisissa siitä, miten meillä askarrellaan pahvista kaikkea. Löysin nyt kuvan siitä mingolfradasta. Settiin kuuluu molemminpuoleiset mailat (Vee on vasenkätinen). Insinöörin poika, mikä insinöörin poika. Veetä on aina kiehtonut kaikenlainen rakentaminen. Mielikuvitusleikit eivät ole hänen alaansa, mutta tällaiset touhut sitäkin enemmän.

img_20180606_220125477186592.jpg

Ratamestari.

Pidämme kotona toisinaan “hartauksia”. Enemmänkin se on sitä, että mietimme, mitä joku kohta Raamatussa tarkoittaa, tai mitä ajatuksia se herättää. Tällä kertaa puhuimme siitä, kun Jeesus paransi sokean miehen. Ensin yritimme miettiä, miltä tuntuu, kun jokin vamma haittaa päivittäisiä tekemisiä. Teippasin lasten peukalon ja etusormen yhteen, minkä jälkeen heidän piti kirjoittaa. Kokeilepa vaikka joskus itse, miten onnistuisi paidan nappien avaaminen “väärällä” kädellä käyttämättä toimintakättä apuna? Seuraavaksi piti piirtää paperille silmät kiinni ohjeiden mukaan. Esimerkiksi ohjeet saattoivat olla: keskelle aurinko, sen yläpuolelle pilvi, vasempaan alanurkkaan oma nimi, oikeaan ylänurkkaan kissa. Lopuksi avattiin silmät. Eipä näyttänyt jälki kovin hohdokkaalta. Tekikö mieli kurkistaa? No teki. Entä jos olet sokea? Ei ole mahdollisuutta kurkistaa välillä. Entä miten osaat piirtää auringon, miten tiedät, miltä se näyttää, kun et ole sitä koskaan nähnyt, etkä voi edes käsilläsi koskettaa sitä? Miltä tuntuisi, jos koko elämäsi olisit elänyt näin, joutunut kerjäämään muilta, ja yhtäkkiä koko elämäsi muuttuisi aivan toisenlaiseksi, kun sait näkösi takaisin? Tällaiset pohdinnat antavat perspektiiviä elämään ja auttavat ymmärtämään asioita muiden näkökulmasta.

img_20180606_220203198414437.jpg

Surkastuneet kädet töissään.

Tässä on kukkanen. Niitä tippuu nyt yhdenlaisista puista. Eikö ole ihmeellinen? Ei muuta tästä.

img_20180604_121033362122506.jpg

Ihmeellinen, erikoinen kukka.

Kuten olen jo kirjoittanut aiemmin, ravintoloita on ihan joka lähtöön. Suurimmasta osasta meillä ei ole mitään tietoa. Joku tuttu joskus vie uuteen paikkaan, joka on jollain tavalla säväyttävä: sisustukseltaan, tunnelmaltaan, ruoaltaan. Tällä kertaa se oli näita kaikkia. Tämä pieni ravintola, joka muuten sijaitsee ihan meidän naapurustossamme, oli nimeltään ranskalainen, mutta ruokalista oli… no… espanjalais-italialais-meksikolais-ranskalais-amerikkalainen. Tilaamani risotto oli kuitenkin mielettömän hyvää ja alkupalaksi tarjotut tuliset katkaravut ehkä vieläkin parempia. Olisikohan Suomessa sallittua pitää hamsteria (?) ja undulaatteja häkeissään suoraan ravintolasalissa? Tänne ne kuitenkin istuivat juuri niin kuin pitikin. Mitä voin sanoa. Shanghai. Mahtava paikka.

img_20180605_123713316276012.jpg

Söpöläinen ruokala.

 

Kuulumisnurkka A

Alkaa turnauskestävyys tässä lipsua. Kuulumisiamme ei kukaan tiedä ihan lähipiiriä lukuun ottamatta näköjään sitten toukokuun alun. Oho. Paljon asioita jää varmasti kertomatta, mutta yritetään kuvien kanssa vähän kuroa kiinni.

Oma passini menee ensi keväänä vanhaksi ja viisumeiden takia se piti uusia täällä ennen lähtöämme Suomeen (viisumihommat ovat vireillä, toivottavasti saamme ne pian takaisin, ensi viikolla sitä pitäisi jo lentoasemalla esitellä). Onneksi samassa kaupungissa toimii lähetystö, jossa asian pystyi hoitamaan näppärästi (ja myös “näppärällä” hinnalla). Ee pääsi passinhakureissuun mukaan ja huolestui tietysti, että miten hänen rakas Titinsä pääsee matkaan ilman passia. Kotona alkoikin armoton tehdas suoltaa matkustusasiakirjoja yhdelle jos toisellekin karvakorvalle. Tässä taidonnäyte Titin passista (pupu on kotoisin Tukholman kuninkaanlinnasta). Ee keksi myös jokaiselle toisen nimen. Kannessa on vaakuna (jossa on tietysti pupun kuva, ei leijona), sekä samat riipustukset kuin aidossa Suomen passissa kuuluukin olla.

img_20180513_1917501883747927.jpg

Titin passi.

Viimeisen parin viikon ajan Veen oma opettaja on ollut sairauslomalla, mutta ennen sitä kotitehtävät juoksivat ihan normalisti. Matematiikassa on harjoiteltu kertotauluja. Tässä kotitehtävänä oli etsiä kodista jokin toistuva sarja ja tehdä siitä yhteen- ja kertolasku. Vee valitsi legoalustan, jonka “nyppylöistä” sai sopivan laskutoimituksen.

img_20180508_1606432143436674.jpg

Vaihdannaisuus hallussa! 10 x 4 on kuin onkin 4 x 10.

Illat yhdessä isin kanssa jäävät monesti tosi lyhyiksi. Yhteinen ruokailu, hetken puuhailu ja sitten nukkumaan. Tässä isot pojat ovat siirtyneet suoraan appeelta dominoihin. Ehtii sitä seuraavassa elämässä sitten tyhjentää pöytää, eiks vaan?

img_20180513_191812959984925.jpg

Dominomestarit isä ja poika.

Kaikenlaisia kivoja kuppiloita olemme taas kiertäneet raamisporukalla. Tässä tällainen pikaruokala paikalliseen tapaan: esillä on pieniä annoksia eri ruokalajeja, joista voi valita mieleisensä ja kassalla maksetaan yhteissumma kipposista. Täällä omalle tarjottimelleni päätyi tempurarapu, pala lohta, riisiä, paistettuja vihanneksia, tomaattimunaa ja kulhollinen riisiä.

img_20180511_1439502135859439.jpg

Pikaruokaa paikallisesti. Toimii!

Veen koulussa on viimeisen jakson teemana ollut “Miten maailma toimii?” Oppilaat ovat tehneet kaikenlaisia tieteellisiä kokeita ja harjoitelleet koeolosuhteiden järjestämistä. Pienet tiedemiehet ovat myös raportoineet tuloksista. Hauskin työ oli varmasti oppilaiden mielestä slimen, eli liman tekeminen, vaikka se tuskin kenellekään oli uusi tuttavuus.

img_20180513_1920271207235984.jpg

Tiedemiehet ja -naiset vauhdissa.

Kun pakastin tyhjeni viimeisistäkin Suomesta tuoduista ruisleivistä, piti asialle tehdä jotain. Jii ryhtyi tuumasta toimeen ja perusti tänne Shanghaihin ruisleipätehtaan. Näitähän meidän perheessämme on kotimaassa valmistettu yhden jos toisenkin kerran, mutta miten olimmekaan sitä näin pitkälle siirtäneet. Leipä maistui taivaalliselta! Ruisjauhot eivät ole täällä kovin halpoja, mutta toisaalta mitkään “turvalliset” ruoka-aineet eivät ole. Maksaisitko kahdesta kilosta vehnäjauhoja 7 euroa? Kahdesta porkkanasta 3? Kahdesta perunasta yhtä paljon? Kilosta kaurahiutaleita 5? Desin jogurttipurkista euron? 200 grammasta kinkkua 6,5 euroa? Edelleen, odotan kesältä ihan tavallista kauppareissua, jossa tavallinen ruoka ei vie viisihenkistä perhettä vararikon partaalle.

img_20180512_0838061217145287.jpg

Maailman maistuvinta ruisleipää.

Kävimme jälleen ilmaiseksi uimassa toisella puolella kaupunkia, tällä kertaa koko perheen voimin. Jii huomasi vilkaista tiskillä hinnastoa, meidän koko perheemme uintiretki tänne olisi maksanut parisataa euroa. Onneksi oli kuponkeja… Lapset nauttivat jälleen suunnattomasti tästä touhusta. Lähtiessä ihmettelimme jälleen hotellin aulan valtavaa jokimattoa, jossa on myös kaupunki ja viljelyksiä kuvattuna. Hauska idea!

img_20180512_162209179750621.jpg

“Uimahallin” aula.

Vee on innostunut ihan hurjasti näpertelemään pahvista kaikenlaista. Vaikuttimensa hän on saanut YouTubesta, jossa joku mies rakentelee melkein mitä vaan ruskeasta pahvista. Sen jälkeen, kun ostin meille mattopuukon ja kuumaliimapyssyn, on isin avustuksella rakennelmista tullut aika upeita. Tässä oli ensimmäisiä näperryksiä, ammuntakone. Putkessa on “mäntä”, joka vedetään ääriasentoon kumilenkeillä, irti päästäessä putken sisällä oleva kuula lentää, ja kauas lentääkin. Seuraava projekti oli rakentaa legoukkelin upotuslaite: ukolle taso, jolla se seisoo, ja kun tällä aseella osuu maalitauluun, ukkeli tippuu vesiastiaan. Tämän jälkeen meille on muuttanut pahvinen rahanlajittelijakone (osaa lajitella eri kiinalaiset kolikot) sekä minigolfrata kahdella tasolla.

img_20180512_1900471209999934.jpg

Pahviase.

Äitienpäivänä sain molemmilta isommilta lapsilta kirjeen. Vee:n kirje oli täynnä huudahduksia ja Ee oli piirtänyt pupun. Molemmat olivat niin hellyyttäviä ja tekijöidensä näköisiä.

img_20180513_090142853615153.jpg

Äitienpäiväkortit.

Talon puolesta äitejä muistettiin oikein erityisellä tavalla: kynsihoidolla alakerran aulassa. Otin sitten elämäni ensimmäiset geelikynnet. Olin jotenkin aina kuvitellut, että ne ovat jotkut irtoläpyskät omien kynsien päällä, mutta eihän se nyt näin mennytkään. Kestävä ja kaunis lopputulos sai kyllä minut harkitsemaan, että voisin ottaa sellaiset joskus toistekin. Ehkä tosin sellaisena ajankohtana, kun on jotkut juhlallisuudet tiedossa.

img_20180513_1921052082163981.jpg

Äidit kuulemma tarvitsevat hemmottelua. Olen ihan samaa mieltä!

Olen myös käynyt tutustumassa kulmillamme majailevaan tulostuspalveluun. Tämä bisnes sijaitsee ikkunaluukun takana (kuva otettu ikkunasta) kerrostalon kivijalassa: vein tulostettavat tiedostot paikalle ja sain kuin sainkin kaksipuoleisia värillisiä mukaani. Pienen sönkötyksen jälkeen. Täältä saa myös kopioita tai skannauksia. Varmaan kaikkea muutakin, mutta kielipuoli ei vielä ymmärrä.

img_20180502_1106582113827326.jpg

Tulostusfirma.

Ee sai tienattua itselleen lisää askartelutarvikkeita. Tässä taiteilija käsittelee aquabeads-helmiä: pikkuruiset pyöreät helmet asetellaan sopivalle alustalle, ja kun kuva on valmis, siihen suihkutetaan vähän vettä: avot, helmet pysyvät tiukasti kiinni toisissaan parin tunnin kuivumisen jälkeen. Voitte arvata, että tämä varanto askarreltiin parissa päivässä loppuun.

bty

Helmitaiteilija.

Veen koululla järjestettiin kevätkonsertti. Teemana oli “The day the Crayons Quit”, eli päivä, jolloin värikynät sanoivat sopimuksen irti. Lapset saivat pukeutua omavalintaiseen, yksiväriseen paitaan: värikästä tuli! Kappaleet ja koreografiat olivat jälleen kerran todella hienoja. En olisi uskonut, että meidän kirahvinpoikasemme lompsottaa siellä muiden mukana kaikki monimutkaisuudet täysin suvereenisti. Nostan hattua musiikinopettajille, miten he pystyvätkin koordinoimaan tällaista porukkaa.

bdr

We quit!

Meillä on lastenhuoneessa kerrossänky, jonka yläsängyssä ei kukaan ole nukkunut viimeiseen puoleen vuoteen. Ee näkee painajaisia ja haluaa nukkua jonkun vieressä. Koska minä en halua ketään lapsista vakituisesti meidän sänkyymme nukkumaan, ovat pienimmät nukkuneet kapeassa sängyssä yhdessä (eiköhän yhtä ahtaasti ja surkeammalla alustalla nuku moni maailman lapsista tälläkin hetkellä). Tällä tavoin kaikki saavat katkottomat yöunet. En ole ihan varma, voimmeko jatkaa tätä vielä pari vuotta…

bty

Unikaverit.

Toukokuun alussa alkoivat säännölliset lämpimät säät. Olenkin monena aamuna Veen kouluunlähdön jälkeen siirtynyt parvekkeelle aamupalalle. Harvoin muistan, että Suomessa olisi ennen aamukahdeksaa ollut kunnon helle. Minä nautin.

bdr

Aamupalasella parvekkeella.

Päätän tämän raportin kauniiseen kukkaseen. Niitä täällä riittää. Toinen toistaan eksoottisempia ja kauniimpia.

bty

Gaokao

Tänään, huomenna ja ylihuomenna järjestetään kolmipäiväinen gaokao (= korkea koe)eli kiinalaisten yliopistojen pääsykoe lukion päätteeksi. Kyseessä ei ole mikään pikkuruinen tapahtuma, sillä tänäkin vuonna pyrkijöitä on miljoonia (viime vuonna reilut 9) määrän ollessa nyt kaikkein aikojen suurin. Tämä on myös jokaisen opiskelijauran vaativin testi, jota varten harjoitellaan koko 12-vuotinen koulu-ura, erittäin kurinalaisesti viimeiset kolme vuotta, josta kärjistettynä aivan viimeisin vuosi käytännössä syöden, nukkuen ja opiskellen ilman altistusta päivänvalolle. 12-tuntiset (koulu)päivät eivät ole mitenkään ihmeellisiä, minkä jälkeen opiskelija saattaa jatkaa vielä iltaopintojen parissa. Eli kun sanoin “syödä, nukkua ja opiskella”, tarkoitin sitä sanasta sanaan. Kokeet ovat niin tärkeät, että sitä varten on valjastettu valtavat joukot apuvoimia poliisista meteorologeihin asti. Koulujen lähistöllä saattaa olla poikkeavia liikennejärjestelyjä. Koulujen lähellä rakennustyömaat pysähtyvät kolmeksi päiväksi melun takia. Keskittymisen takaaminen onkin täällä tärkeää – Pekingissä on jopa autoilijoita kielletty tööttäilemästä koepäivien aikana. Oppilaille saatetaan muodostaa kunniakujia koetilaan tai koulun ulko-ovelle opettajien ja vanhempien toimesta, viimeisiä halauksia ja onnentoivotuksia sekä hurrauksia säästelemättä.

_83510648_026713540-1

Gaokaon tekijöitä kuin meren kaloja. Kuva: Reuters / BBC.

Gaokao koostuu neljästä eri kolmetuntisesta osasta: kiina, matematiikka, englanti sekä valinnainen aine (fysiikka, kemia ja biologia). Kysymykset ovat joko monivalintoja, aukkojen täyttämistä tai essee kiinan osuudessa, mitä opiskelijat yleensä pelkäävät eniten. Esseen aiheet saattavat olla nimittäin todella mystisiä, eikä aina ole täysin selvää, mitä niillä yritetään tavoitella (tai mitä ne edes tarkoittavat). Kysymys voi olla esimerkiksi, onko perhosen siivissä väriä. Tai otsikkona: “Tasavalta, anna minun ottaa kuva sinusta”. Monet aiheet ovat kuitenkin samantapaisia kuin itse 2000-luvun alussa kirjoittaneena otsikkoaineiden kohdalla.

Kuten varmasti kaikkialla maailmassa, myös tässä kokeessa vilpin estäminen on ongelmallista. Opiskelijan saapuessa kokeeseen toisinaan jopa poliisi (kyllä, luit oikein) tarkistaa heidän viattomuutensa ylimääräisten laitteiden suhteen jonkinlaisella kojeella. Joissain kouluissa käytetään metallinpaljastimia. Kellot, silmälasit, kynät, jopa sormukset voivat lähettää ja vastaanottaa signaaleja: kysymyksiin on useanlaisia tapoja saada vastauksia. Vanhanajan lunttilaput – kuka sellaisia kaipaa. Kuulemma vilpin välttämiseksi mennään niin pitkälle, että luokkaan tulevia taajuuksia häiritään, etteivät edistyneitä teknologioita käyttävät pääse niskan päälle. Useimmissa luokissa on myös videovalvonta. Sellaisiakin tapauksia on ollut, että opiskelijan tilalta joku muu on pyrkinyt tekemään koetta, muun muassa 2015 erään opiskelijan tilalla oli ollut hänen vanhempansa, kiinnijäämisen seuraamukset olivat noin 150 000 euron sakot. Yleensä henkilöllisyyden todistamiseksi riittää henkilökortti, mutta joissakin kouluissa varmistus on tehty sormenjäljillä tai jopa iiriksen skannauksella. Vuodesta 2016 asti kokeessa huijaamisesta on saattanut irrota jopa seitsemän vuoden tuomio.

Suurena päivänä tosiaankin monet vanhemmat ja isovanhemmat kerääntyvät kouluille odottamaan, että jälkikasvu saa työnsä tehtyä, jotta ovat heti valmiina vastaanottamassa heitä. Kiinanopettajani Monica kertoikin, että paine onnistumiseen on valtava, sillä kokeiden pistemäärien perusteella määräytyy opiskelijan (ja samalla usein perheen) tulevaisuus. Valtavat massat, miljoonat samaan aikaan, haluavat päästä parhaisiin yliopistoihin – eikä se onnistu kuin korkeilla pisteillä. Noin yksi 50 000 valitaan näihin arvostetuimpiin. Se, mihin yliopistoon pääsee, vaikuttaa suuresti työnsaantiin – ja jopa naimakauppoihin. Paineen alla osa kokeentekijöistä saattaa saada hermoromahduksen kokeessa ja pyörtyä, joten jokaiselle koululle on yleensä varattu ensihoitohenkilökuntaa. Ayimme sanoikin tänään, että kiinalaiset lapset aloittavat elämänsä lukiosta valmistuttuaan, heillä ei ole lainkaan normaalia lapsuutta tai nuoruutta. Esimerkiksi Vee tekee läksyjä enimmillään puoli tuntia, kuulemma samanikäiset kiinalaislapset käyttävät läksyihin vähintään kuusinkertaisen ajan. Mikäli opettaja ei sitä vaadi, vanhemmat tekevät niin. Mutta kun vastassa on miljoona muuta, mitä muutakaan voi tehdä, kun nykysysteemi on tämänkaltainen. Hyvän työn ja kiinalaisesta näkökulmasta sitä myötä myös paremman elämän saa vain hyvällä suorituksella.

Jos suomalaisissa joskus toisena vuonna tai abivuonna tutustutaan joskus vanhoihin ylioppilaskokeeseen, käytännössä suuri osa lukiosta täällä painottaa juuri näitä taitoja. Luin juuri haastattelun yhdestä opiskelijasta. Kokeisiin paneudutaan yksityiskohtaisesti ja varsinaisen koulupäivän jälkeen joka päivä tehdään koulun tiloissa pari tuntia harjoituskokeita, eli vanhoja gaokaoja. Tähän ei vielä lasketa kotitehtäviä. Lauantaisin ylimääräistä opiskelua on viisi tuntia. Sunnuntaisin tämän oppilaan vanhemmat ovat järjestäneet hänelle neljä tuntia ylimääräisiä tuutorointeja kiinasta ja englannista. Tämä poika kuitenkin sanoi, ettei hän valita työmäärästä, sillä kaikki muutkin tekevät niin. Se on heille täysin normaalia.

Kokeiden suorittaminen ja pistelasku eivät ole aivan suoraviivaisia, nimittäin kokeen taso vaihtelee huomattavasti sen mukaan, mistä provinssista olet kotoisin. Asunpaikka ei määrää tätä, vaan hukou, oleskelulupa. Vähemmistöille (esimerkiksi tiibetiläiset) annetaan huomattavaa etua helpompien kokeiden muodossa, kun taas joidenkin provinssien, kuten Henanin tai Jiangsun (tämä provinssi ympäröi Shanghaita) asukkaille, koe on selvästi standardia vaikeampi. Yllättävää kyllä, Shanghain ja Pekingin opiskelijoille pääsy on helpompi, koska yrittäjiä ei ole maakuntiin nähden suhteellisesti niin paljon, ja esimerkiksi Pekingin yliopistot varaavat alun perin paikkoja Pekingin hukoun omistaville opiskelijoille. Toisaalta valtio myös haluaa tukea tällä tavalla vähemmistöjä, sillä he toivovat koulutustason lisääntyvän heidänkin keskuudessaan.

Tällainen “vitsi” on taannoin kiertänyt Weibossa (kiinalaisten Facebookia vastaava palvelu), missä nyt on toinen puoli tottakin:

In Beijing: “Dad, I got a 530 [on the gaokao], 53 points higher than the lowest qualifying score for top-tier universities!” “Great job, son! Let’s go to Shanghai for our vacation!” / (Vapaa suomennos.) Pekingissä: “Isä, sain 530 pistettä, se on 53 pistettä parempi kuin alin raja parhaisiin yliopistoihin!” “Hienoa työtä, poika! Mennään Shanghaihin lomalle!”

In Shandong: “Dad, I got a 530, 20 points lower than the lowest qualifying score for second-tier universities!” “You’re not so bright … Don’t go [to college]. Get out of here and go become a migrant worker in Shanghai.” / Shandong: “Isä, sain 530 pistettä, 20 vähemmän kuin alin raja kakkosluokan yliopistoihin.” “Et taida olla kovin välkky. Älä mene yliopistoon. Lähde pois täältä ja voit tehdä töitä siirtolaisena Shanghaissa.”

In Shanghai: “Dad, I got a 330. Send me abroad.” “Okay, son. Go get an MBA, then come back and help me. I got another group of migrant workers from Shandong this year.” / Shanghai: “Isä, sain 330 pistettä. Lähetä minut ulkomaille opiskelemaan.” “Okei poika, mene tekemään MBA-tutkinto, sitten tulet takaisin ja autat minua. Tänä vuonna minulle tuli hommiin jälleen yksi ryhmä siirtolaistyöntekijöitä lisää Shandongista.”

Tietenkin tällainen systeemi herättää keskustelua ja kyräilyä. Osan mielestä se pitäisi ehdottomasti muuttaa, osa nostaa kädet pystyyn ja toteaa kiinalaiseen tapaan meibanfa, eli mitäpä tälle voisi mitään tehdä. Rikkaampi väestö haluaa lapsilleen toisenlaista elämää, joten moni haluaa lähettää heidät opiskelemaan ulkomaille.

Entä sitten, kun ovi kiinalaiseen yliopistoon aukeaa? Elämä helpottuu. Paineet eivät enää ole niin valtavat. Mutta toisaalta, kukaan ei enää ole kaitsemassa ja huolehtimassa. Kolme vuotta vanhemmat ovat passanneet, patistaneet, pesseet pyykkiä ja kantaneet ruokaa nenäsi eteen. Nyt koulun puolesta ei kukaan huolehdi, että olet paikalla, istut kirjastossa tai osallistut aktiivisesti. Yhtäkkiä olet aivan yksin.

Tai et sittenkään yksin, sillä jokaisen ensimmäisen vuoden opiskelijan pitää muuttaa kampukselle kahdeksan hengen opiskelija-asuntoon. Eikä heille todellakaan ole luvassa omia huoneita, vaan yhteen huoneeseen on mahdutettu kahdeksan sänkyä ja yhtä monta työpistettä. Kaiken lisäksi juuri ennen lukuvuoden alkua jokaisen tulee osallistua armeijan koulutukseen kolmen viikon ajaksi. (Kiinassa armeija ei ole kaikille pakollinen muuten kuin tämän lyhyen ajan.) Osa suorittaa sen kampuksella, joissakin yliopistoissa on tapana siirtyä armeijan parakeille. Suuri paino näiden kolmen viikon aikana on marssimisella, ja päivät vietetään ulkosalla. Kuvitelkaa, että kolme vuotta nämä nuoret ovat pysyneet kalpeina neljän seinän sisällä ja yhtäkkiä heidät tuodaan elokuun 40-asteen helteisiin komenneltaviksi armeijavaatteet yllään, seisomaan asennossa ja harjoittelemaan marsseja. On siinä opiskelijoilla totuttelemista!

 

Sheshan National Forest Park

Aiemmin Shanghaissa asunut ja täällä hiljan käymässä ollut ystäväni Heidi ehdotti retkeä johonkin Shanghain puistoista. Päätimme lähteä tutkimaan kaupungin länsipuolella sijaitsevaa Sheshan National Forest Parkia, eli hiukkasen tavallista metsäisempää puistoa. (Tästäkin on varmaan jo kolme viikkoa, kirjoitukseni laahaa pahasti perässä.) Alue ei ole valtavan suuri, mutta kuitenkin ilahduttavan vehreä pakopaikka kaupungin humusta. Lähdimme matkaan ilman minkäänlaista käsitystä siitä, mitä meitä perillä odottaa ja miten sinne perille edes lopulta päästään. Ihanaa tutustua paikkoihin vain aikuisten kesken, kun kaikkea ei tarvitse suunnitella tarkasti etukäteen.

Metrolla kohde oli kuitenkin helposti lähestyttävissä Sheshan-nimiselle pysäkille asti. Siitä eteenpäin olimmekin karttapalveluiden varassa. Alueelle oli muutama kilometri matkaa, joten päätimme hypätä chuzuqiche:n, eli taksin, kyytiin. (Se muuten on kamala sana ääntää, koska siinä on kolme suomen kielelle vierasta äännettä: ihan kunnon kielisolmu.) Kotterolla matka taittui näppärästi perille saakka. Portilta, jolle saavuimme, alkoivat puiston polut heti nousta aika jyrkästi ylöspäin. Ihme ja kumma, Shanghain tasamaahan tottuneelle pienikin mäki tuntui kummalliselta ja kiehtovalta. Kiveys oli tehty huolella, joten ainakaan pääpolulla kulkijalla ei ollut mitään vaikeuksia kiivetä. Lisäksi kaikkialla oli todella siistiä.

Vanhukset päiväänsä viettämässä.

Tällaisena tavallisena arkipäivänäkin ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä (no, koska ja missä täällä ei olisi), joten ajatuksissani en olisi halunnut olla paikalla kiinalaisten loman aikaan. Mikä meri siellä pienillä polveilevilla poluilla olisikaan ollut ja luonnon viehätys samalla mennyttä. Minä sitä paitsi ärsyynnyn helposti ihmismassoista, kun koko ajan pitää varoa, hidastella ja pysähtyä. Kaikki keskittyminen ja energia valuu tietynlaiseen jatkuvaan tietoisuuteen ympäristöstä. Onneksi niin ei ollut tänään.

Seuraavassa kuvassa on melkein portilla sijainnut pagoda. En edelleenkään tiennyt, mihin tarkoitukseen niitä on rakennettu, joten päätin ottaa asiasta selvää, ja aion myös jakaa tuoreen tietouteni tässä. Araniko-niminen arkkitehti on kuuleman mukaan suunnitellut ensimmäiset tornimaiset pagodat (kartion mallisia on jo aiemmin ollut Intiassa) Kathmandun laaksoon ja on sittenmmin keisarin kutsusta saapunut itäiseen Kiinaan suunnittelemaan ja pystyttämään samanmoisia. Pagodat yleensä liitetään buddhalaisuuteen ja sen temppelialueisiin. Sisätiloilla ei ole yleensä suurta käyttöä, vaan  sen on tarkoituskin olla ennemminkin näyttävä monumentti kuin palvontatila. Toisinaan kerroksilla voi olla jokin tietty merkitys, esimerkiksi viisikerroksisessa tornissa ne voivat tarkoittaa elementtejä: maa, vesi, tuli, tuuli, taivas. Tämän pagodan lähistöllä en nähnyt yhtään muuta buddhalaisuuteen viittaavaa, joten mysteeriksi jäi, miksi se siinä kököttää.

Pagoda.

Ylhäällä maisema näytti tältä. Kuten kuvasta voi nähdä, kaikki muu on tasaista, paitsi nämä muutamat maasta kohoavat kukkulat (korkein huippu on hieman vajaat 100 m maan pinnasta). Lisäksi alueella on jo paljon peltoja tai silkkaa jättömaata, joten aivan tupaten täynnä koko suurkaupungin ympäristö ei vielä ole – paikka siis sijaitsee noin 30 kilometriä keskustasta.

Laakeeta aakeeta ja yksi nyppylä.

Sheshanin kukkulan huipulla on myös “Church of Our Lady of Sheshan”, Sheshan Basilika, eli katolinen kirkko viime vuosisadan alusta. Se on suurin Kaakkois-Aasian kirkkorakennus, jossa messut pidetään latinaksi. Tokihan ajatuksena oli vierailla täällä, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että toppini (ei mikään niru-naru-versio) ja melkein polveen ulottuvat shortsini eivät heidän pyhälle paikalleen kelvanneet. Tyydyimme sitten tutkimaan paikkaa ulkopuolelta. Mielessäni kävi, että onneksi voin kohdata Jumalan ihan tässä kirkkorakennuksen ulkopuolella, juuri niissä vaatteissa, mitä päälläni sattuu olemaan. Kristitty ei tarvitse rakennettua temppeliä Jumalan kohtaamiseen, ja Jumala ei todellakaan tarvitse temppeliä kohdatakseen ihmisen. Tästä voisin kirjoittaa pitkästikin, mutta keskityn nyt Sheshaniin.

Sheshanin kauas näkyvä maamerkki, katolinen basilika.

Takaisin huipulta valitsimme pienemmän polun, joka olikin sitten todella söötti, laudoitettu reitti. Aivan kuin olisi ollut lintujen konsertissa vehreydessä. Luontoihmisen sydän sisälläni läikähti, vannon sen.

Heidi kokassa, minä pidän perää.

Sheshanissa on useampi kukkula, me kävimme kahdella. Ensimmäinen osuus oli länsipuisto, toinen itäinen puoli. Jonkin matkaa käveltyämme tulimme risteykseen, jossa vasemman haaran yli oli vedetty valtava kieltokyltti. Osasin kiinaksi kysyä paikalla olevan kioskin vanhalta myyjärouvalta, miksi sinne ei saanut mennä. Sen verran sain selvää, että jotain siellä tehdään, mutta kyllä kuulemma voi mennä, ei ole vaarallista. No, päätimme sitten sielläkin käväistä, koska opastaulu kertoi korkeimman kohdan tarjoavan näköalapaikan. Aika nopeasti ymmärsimme, että kieltotaulu ilmoittaa paikan olevan kunnostettavana – muihin alueisiin verrattuna siellä oli runsaasti rikkaruohoja, kuluneita pintoja, irronneita laattoja. Mutta ei ristin sielua missään meidän lisäksemme. Huimaa! Näköalapaikkakin oli lähes kasvanut umpeen puita, mutta pikkiriikkinen näkymä sieltä joka tapauksessa avautui nautittavaksi. Tätä polkua pitkin kävellessäni oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olisin ollut Etelä-Euroopassa. Vaikkapa Italiassa. Kasvit, tuoksut ja ilma – kaikki jotenkin täsmäsi.

Heidi tähyilemässä horisonttia. Näkyykö keskusta? (Ei.)

Toinen haara polusta, se joka oli ihan virallisesti käytössä, johti tällaiselle suurelle tasanteelle. Molemmissa suunnissa oikealla ja vasemmalla on jyrkkä rinne alas. Puita oli kuitenkin niin paljon, että näkymiä ei ollut nimeksikään. Ympäristö oli silti niin kaunis, että minua ei haitannut.

Rukousnauhoja (?) puissa.

Kierroksemme päättyi toiselle alaportille pieneen puistoon, josta näimme myös kaukaisuudessa saman basilikan, jonka näimme ihan lähietäisyydeltä hetki sitten. Olimmepa kävelleet huomaamattamme kauas! Vaikka rinteiden jyrkkyys ja kukkuloiden suuruus ei ollutkaan kovin massiivista, jaloissani tunsin seuraavana päivänä tehneeni jotain normaalista poikkeavaa. Toisaalta, mitäs hölmönä laitoin ballerinat jalkaan.

Hei hei, basilika!

Heart to heart -keräys

pexels-photo-433267

Vee:n koulu pyrkii jo nimensä perusteella (“Community”) linkittymään ympäröivään yhteisöön ja kasvattamaan oppilaita samalla yhteisöllisyyteen ja huomioimaan ihmisiä ympärillään. Vee:n koululla oli pari viikkoa sitten hyväntekeväisyystapahtumien viikko, joilla kerättiin varoja Heart to Heart -hyväntekeväisyysjärjestölle. Heart to Heart auttaa vähävaraisten perheiden lapsia sydänleikkausten kustannuksissa, yleensä kattaen kaikki sairaalakulut, jotka operaatio aiheuttaa. Järjestö on expat-äitien perustama, ja sen toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön – sillä ei siis ole ainuttakaan palkattua työntekijää, joten kaikki lahjoitetut varat menevät lyhentämättöminä lasten leikkauksiin.

Viikkoon sisältyi monenlaista toimintaa. Keskellä viikkoa koululla järjestettiin “screen free night”, eli ruuduton ilta, jolloin kaikki kännykät ja pelikoneet sai viskata nurkkaan, ja perheet saivat yhdessä touhuta monenlaista mukavaa koulun tiloissa: seinäkiipeilyä, askartelua, piha- ja pikapelejä – samalla tukien pienellä summalla hyväntekeväisyyskohdetta. Yleensä osallistumme kaikkeen tällaiseen hauskaan toimintaan, mutta nyt jouduimme jättämään illan väliin, sillä vieraamme Suomesta olivat täällä ensimmäistä päivää.

Keräykseen liittyen jokainen oppilas toi koulusta kotiin kirjekuoren, jonka välityksellä sai myös lahjoittaa rahaa. Osallistuminen oli tietysti vapaaehtoista, mutta tiedän monen perheen sitäkin kautta tehneen lahjoituksia, niin kuin mekin teimme. Helppoa hyväntekeväisyyttä: raha kuoreen ja oppilaan mukana kouluun. Joku kuitenkin on aikoinaan laittanut kädet saveen, jotta tämä toimii, ja laittaa edelleenkin! Tavoitteena oli kerätä 90 000 yuania, mutta rajapyykki ylittyi hurjasti ja lopulta kerätty summa oli liki 160 000 RMB:tä, mikä vastaa reilua pariakymmentätuhatta euroa. Melkoinen summa viikossa! Sillä saadaan kustannettua viiden lapsen sydänleikkaukset. Lisäporkkanana viikossa oli se, että Vee:n liikunnanopettaja, Mr. Barrs, oli luvannut ajella pitkät kutrinsa molemmin puolin päätä, mikäli tavoite ylittyy. Linkissä on näkyvissä kuvat operaatiosta. Shekin luovuttamista ja hiusten muodonmuutosta olisivat vanhemmatkin päässeet katsomaan, mutta olin samana aamuna kiireinen toisaalla. Harmi, se olisi ollut hauskaa! Kenenköhän tukka lähtee ensi vuonna, jos tapahtumasta muodostuu vuosittainen. Heh.

12 rekisteripistettä

Niin kuin jo aiemmin olen maininnut, rekisterikilvet Shanghaissa maksavat hunajaa, toisinaan enemmän kuin itse auto, ja niiden saaminen on eräänlaista lottoamista. Tänään aamulla luin lehdestä, että kaksi setää oli alkanut tapella moottoritiellä ja tapahtuman seurauksena he saivat sakkoja ja menettivät rekisteripisteitä. Olihan siitä heti otettava selvää.

Pistejärjestelmä on koko maan laajuinen ja sakottaa törttöileviä autoilijoita. Jokaisella rekisterikilven omistajalla on 12 pistettä vuoden aikana, joista vähennetään eri määriä riippuen rikkeen vakavuudesta. Jos rikkomusten seurauksena menettää kaikki 12 pistettään, menettää myös rekisterikilven käytön toistaiseksi. Pistejärjestelmän pistemenetysten määrä vaihtelee koko ajan, mutta tässä on suuntaa antava lista vuodelta 2015.

Yhden pisteen rikkeet:

  • ajaminen ilman ajokorttia
  • ajoneuvossa ei ole vuosittaista tarkastustarraa
  • ajoneuvossa ei ole vuosittaista vakuutustarraa
  • väärä valojen tai hätävilkkujen käyttäminen
  • etupenkin matkustaja ei käytä turvavyötä

Kaksi pistettä:

  • keskiviivan ylitys tai väärään suuntaan ajaminen
  • väärän kaistan käyttö liikennevaloissa
  • ylikuorma

Kolme pistettä:

  • suojatierikkeet (ei pysähdystä tai odotusta, kun jalankulkija ylittää tietä)
  • matkapuhelimeen puhuminen ajon aikana
  • kääntyminen ilman, että huomioi vastaantulevat suoraan ajavat tai jalankulkijat
  • kaistamerkintöjen huomiotta jättäminen tai kahdella kaistalla ajaminen
  • alle 50 prosentin ylinopeus
  • erikoisajoneuvojen tien tukkiminen, kun se on mahdollista
  • ohittaminen tilanteissa, joissa se ei ole sallittua
  • ajaminen ilman turvavyötä

Kuuden pisteen rikkeet:

  • ajaminen ilman ajolupaa
  • kuljettaja ei anna tilaa koulubussille
  • punaista päin ajaminen
  • alle 12-vuotiaan kuljettaminen etuistuimella

Vakavimmat rikkeet, eli 12 pistettä:

  • moottoritiellä väärään suuntaan ajaminen tai u-käännöksen tekeminen
  • yli 50 prosentin ylinopeus
  • ajaminen alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena
  • pakeneminen onnettomuuspaikalta
  • rekisterikilpirikkeet: niitä ei ole, ne on väärennetty, niitä on muunneltu tai tahallaan peitetty, tahrattu tai vahingoitettu
shanghai_cars

Entä ne pisteet? Risteyksissä voi ihan oikeasti näyttää tältä päivittäin. Kuva afar.com:n Shanghai-osastolta.

Suurin osa merkinnöistä tehdään nykyisin kameroiden avulla, joita onkin ihan joka risteyksessä ja suoralla, kun tarkemmin katsoo yläilmoihin. Tien päällä noteerattuihin rikkeisiin on reagoitava 15 päivän kuluessa sen saamisesta, tai seurauksena voi olla määräaikainen ajoluvan menetys. Entä sitten, kun kaikki pisteet on menetetty? Auto seisoo hetken, omistaja joutuu maksamaan sakkoja ja sen lisäksi vielä läpäisemään samantyyppisen testin kuin suomalainen kirjallinen koe. Rahallinen menetys ei välttämättä ole valtava, mutta syntynyt vaiva ja kulkuneuvottomuus kuitenkin puhuttelevat ihmistä.

Aiemmin (vielä pari vuotta sitten) tämänkin asian pystyi tukulla seteleitä näppärästi kiertämään, kunhan vain kävi ostamassa puuttuvia pisteitä rekisteröintikeskusten laitamilla parveilevilta kaupustelijoilta laissa olevien aukkokohtien sallimana. Nykyään tämänkaltainen kaupankäynti on lailla kielletty, ja sekä pisteiden ostajaa että niiden kauppaajaa, eli välikättä, sakotetaan. Pahimmalla rangaistuksella muistetaan niitä osapuolia, jotka ovat valmiita vaihtamaan omia pisteistään rahaksi – suurimmillaan tästä annetaan noin 3000 euron sakko. Lisäksi ostajaosapuolelta voidaan nostaa kortti hyllylle muutamaksi kuukaudeksi teon vakavuudesta riippuen.

Näiden 12 pisteen rikkeiden lisäksi muistetaan erityisellä lämmöllä niitä, jotka toistuvasti rikkovat samoja kohtia vuoden sisällä. “Other punishments will be imposed”, eli muut rangaistukset sitten odottavat näitä suhareita. Mitä ne mainitut muut ovat, sitä tarina ei kerro.

Samanlaista pistekäytäntöä sovelletaan ainakin Luxemburgissa, joten ei tämä ole niin kiinalainen asia kuin voisi kuvitella. Jos järjestelmää täällä sovellettaisiin tehokkaasti, se voisi olla ihan toimivakin. Tosin tällä massalla autoja ja autoilijoita systeemi kuitenkin hiukkasen “vuotaa”, näkeehän sen päivittäin liikenteen seassa liikkuvana. Kääntyvät, suojatietilanteet, ylinopeudet, turvavyöt. You name it, they do it.

Vappu kiinassa

Kiinassa vapunpäivä, työn päivä, on ihan samalla tavalla vapaapäivä kuin Suomessakin. Aiemmin se on ollut kolmipäiväinen loma, mutta on nykyään typistetty yhteen päivään. Tosin edelleen siitä muokataan pidempi siten, että tänä vuonna maanantain työpäivä siirrettiin edellisen viikon lauantaille: sunnuntai, maanantai ja tiistai siis muodostivat “ruhtinaallisen” pätkän. Edelleenkään en ymmärrä, miksi korvattavaa päivää ei pidetä seuraavana viikonloppuna, jolloin vapaa olisi ollut vieläkin pidempi.

Me emme suoneet ayillemme ihan noin pitkää pätkää vapaata, sillä sunnuntaina iso porukka suomalaisia osallistui vappubrunssille, johon meidätkin kutsuttiin mukaan. Meidän lapsemme voivat olla brunssikelpoisia, jos olisimme liikkeellä meidän perheemme kesken ja mukana olisi vähintään jokaiselle oma laite. Emme siis todellakaan halunneet ottaa lapsia mukaan, joten ayi töihin ja vanhemmat baanalle.  Westinissä järjestetty brunssi kesti neljä tuntia (ihan jo tämänkin takia pienokaiset saivat jäädä touhuilemaan kotiin) ja olikin monestakin syystä melkoinen spektaakkeli. Me kahteen pitkään pöytään sijoittuneet suomalaiset riensimme ensimmäiseksi täyttämään lautasiamme merenelävien osastolle – kuinkas muutenkaan. Lohta eri muodoissaan, simpukoita, rapuja, hummeria, ostereita, sushia.

img_20180429_1302476753697.jpg

Mereneläviä, jotka eivät ole enää niin eläviä.

Suoraan sanottuna minä en missään vaiheessa edes ehtinyt saati sitten jaksanut syödä varsinaisia pääruokia. Olen muutenkin ravintoloissa yleensä alkupalojen ystävä, joten olin enemmän kuin tyytyväinen runsaisiin tarjottaviin sillä saralla. Alla erilaisia ilmakuivattuja kappaleita possua. Ruoan kyytipoikana oli “freeflow champagne”, eli Keltaista leskeä tuupattiin heti lasi uudelleen täyteen, kun siitä oli ehtinyt pikkuruisen kulauksen ottaa. Pitikin olla aika tarkkana laskujen suhteen, etten hörppinyt vahingossa liikaa alkoholia – kukapa sitä shampanjasta kieltäytyä viitsii! Käytännössä kaikki muut lähtivät tästä vielä jatkoille, mutta me lähdimme kotiin vapauttamaan ayin hommistaan ja viettämään rauhallista iltaa.

img_20180505_2009161298931185.jpg

Iberico ja sen kaikki kaverit.

Jotta brunssilla ei olisi jo muutenkin hiipinyt mieleen sellainen “siirtomaarouva”-olo, niin yhtäkkiä tajusin, että taustalla kuuluva musiikki ei soikaan kauttimesta, vaan portaikkoon sijoittuneesta orkesterista. Klassista musiikkia soittava pumppu oli kyllä hurjan taitava. Vähän myöhemmin he saivat vahvistuksekseen pari eri laulajaa. Kun yläparvekkeelta kajahti “Can You Feel the Love Tonight”, oli olo jotenkin niin absurdi. Jii jo kyseli, että itse Eltonko se sinne on palkattu lurittelemaan. Joukossa oli useampi entinen otaniemeläinen teekkari, joista yhdellä oli jopa lakki mukana. Omaa tupsulakkia tuli ihan ikävä. Se nyt on Suomessa ja siellä pysyy.

img_20180429_1250151538821642.jpg

Orkesteri viihdyttämässä ruokailijoita.

Brunssilla olimme siis jo vähän etuajassa, sunnuntaina (koska tiistaisin ei ole brunsseja). Sen sijaan varsinainen vapunpäivä on meillä aina juhlapäivä, koska juhlimme Jii:n syntymäpäivää. Aamupalalla oli tarjolla amerikkalaisia pannukakkuja suklaakastikkeella, banaaneilla ja mustikoilla. Mainittakoon nyt, että minä en tehnyt näitä. Jii-rukka. Edes syntymäpäivänään ei saa muiden tekemää aamupalaa. Eikä ainakaan sänkyyn, niin kuin minun lapsuudessani päivänsankari aina sai.

img_20180501_0806312105244060.jpg

Pancake x 2.

Ja jotta vappu tuntuisi vähän vapulta, niin olihan sitä muutama munkki leivottava. Olen niin useasti naureskellut kiinalaisten syömäpuikkojen monikäyttöisyydelle, että tällä kertaa pilkka osui sitten omaan nilkkaan. Reikäkauhan puutteessa Jii ehdotti, että eikö sillä syömäpuikollakin nyt rinkilämunkki poikineen hoidella. Ja niinhän minä tein, kääntelin ja nostelin munkit puikolla, enkä aio enää reikäkauhaan palata. Kylläpä oli näppärä kapistus.

img_20180501_1103261718401606.jpg

Munkinpaistoa syömäpuikolla.

Kesähelteet jatkuvat. Tämä kuva kertoo ihan riittävästi. Vaikka onkin korkeammasta päästä lukemia – toistaiseksi.

img-20180501-wa00011042171351.jpg

Varjossakin riittää lämpöä.

Ja jotta päivä olisi ihan kuorrutettu juhlahumulla, lähti Jii vielä illansuussa viettämään firman erään työntekijän häitä. Kutsu oli saapunut pari viikkoa aiemmin, kun sulhanen oli sen itse tullut tuomaan Jii:lle. Laoban, johtaja, on arvostettu vieras duunarin juhlissa. Ja vaikka ei olisikaan, niin tottahan sinne on mentävä, kun kerran kutsu käy. Mikä tilaisuus tutustua toiseen kulttuuriin häiden kautta!

img_20180501_1506551766891076.jpg

Hääkutsu kiinalaisittain.

Tämänkertainen häätilaisuus oli kuulemma ihan tavallinen ravintolailta. Tosin siihen oli kuulunut myös aiemmin lounas, jonka Jii jätti väliin, koska nimenomaan iltatilaisuus on se tärkeämpi. Nämä karkelot oli järjestetty sulhasen puolelle, morsion suku saa omansa sitten joskus. Pari oli käynyt virallisesti vihillä jo aiemmin, niin kuin ilmeisesti suurin osa kiinalaisista toimii.

Jii:n pöytäseurueen huvia oli miettiä, mitä mikäkin tavara ja palvelu häissä kustantaa. Viinipullot, ruokalistat ja muut palvelut kaivettiin netistä ja sitten ynnäiltiin, paljonko yksi vieras maksaa parille. Raha on siis ihan yleinen puheenaihe kiinalaisten keskuudessa. Rahaa annetaan myös lahjaksi, joten ensin piti kotona pähkäillä, mikä numerosumma toivottaa parhaiten jotakin positiivista hääparille. Jii:n antama loppui yhdeksään, ja Jii jo hetken pohti, eikö sinne kuoreen nyt voisi vain laittaa tasasummaa, kuka niitäkään laskee. Kyllä nämä muuten laskevat. Varmistimme kiinanopettajaltamme asian, hän kertoi, että vastaanottaja syynää jokaisen rahalahjan erityisen tarkkaan ja kirjoittaa vastaanotetun summan kuoren päälle muistoksi. Eli tarkkana pitää olla. Alla oleva hongbao (punainen kuori) vasemmalla on meidän antamamme (ja minun kirjoittamani!), oikealla Jii:n työkaverin. Ei ole niin turhantärkeää tämäkään, näemmä…

Kuten kuvasta näkyy, Nikelläkin on nykyisin oma juhla-asumallistonsa (nämä ovat siis häävieraita). Itse morsiusparilla (kuvassa keskellä) oli ihan siistit juhlavaatteet. Tässä bileet alkavat kallistua jo loppua kohden, nyt on morsiamen vuoro jakaa hääsavukkeet jokaiselle vieraalle. Jokaisen vieraan piti ottaa savuke vastaan, vaikka ei edes polttaisi. Onneksi tätä röökiä ei vaadittu siitä paikasta sauhuttelemaan. Sulho varmisti takana toimenpiteen sujuvuutta ja täydennykset olivat toisella puolella heti käden ulottuvilla “morsiusneidon” hyppysissä.

img_20180507_1840102037541259.jpg

Tupakkaa, ole hyvä!

Eikä näistä häistä tietenkään tyhjin käsin kotiin lähdetty. Vasemmalla on rasiallinen hääkarkkeja, jotka pöydällä ollessaan muodostivat “kakun”, oikealla taas kaksi rasiaa tupakkaa. Vaikkei meillä kukaan körssiä vetelekään, niin Jii silti halusi ottaa nämä mukaan muistoksi.

img-20180501-wa0008983828843.jpg

Hääkarkit ja -tupakat.

Nyt vielä muutamaa päivää myöhemmin, tänään lauantaina, vappuhulinoita jatkettiin Suomi-koulun kevätjuhlan merkeissä. Meidän ryhmämme askarteli alkuun upeat vappunaamarit. Tässä olemme lähdössä kiertämään vappuriehan rasteja, joita olivat onginta, spedeilyt, viestikisa, tietokilpailu, kasvomaalaus ja munkki & sima.

img_20180505_100228310940324.jpg

4- ja 5-vuotiaat naamariveikot valmiina vappuriehaan.

Riehan jälkeen koitti varsinaisen kevätjuhlan aika. Olimme saaneet neljä uutta roll-upia Suomi-koululle, ne olivatkin erityisen hienoja! Alla on yksi.

img_20180505_120910839589299.jpg

Suomi-koulua kelpaa mainostaa.

Tässä nyt syrjään astuva johtava opettajamme pitää viimeistä puhettaan. Taustalla olevat ilmapallot toimivat ensin koristeina, lopuksi jokaiselle oppilaalle jaettiin pallo, todistus ja ruusu. Olen ihan tyytyväinen, että lukukausi on opetuksen osalta taputeltu, varsinkin viimeinen viikko on ollut niin kiireinen, että ihan päätä huimaa.

img_20180505_113125666071147.jpg

Minun pisteeni vappuriehassa yhden apuopettajan suosiollisella avustuksella oli kasvomaalaus. Rieha kesti tunnin, jonka aikana meidän piti saada noin viidellekymmenelle oppilaalle maalaus. Ajanpuutteen takia pidimme valmiit kuviot mahdollisimman yksinkertaisina, ja saimmekin juuri ja juuri viimeiset valmiiksi, ennen kuin virallinen juhla alkoi. Juhlan jälkeen kuitenkin pari “naapurin” lasta tuli käymään meillä ja innostuimme tekemään vielä muutamia maalauksia. Lapset saivat itse toivoa kuvaa, jonka mallin etsin sitten netistä. Meillä oli huippuhauskaa ja lopputuloksetkin olivat vähintäänkin kohtuullisia! Harmi, että tällaisia ei voinut tarjota kaikille.

Nyt on siis vaput vaputeltu. Ilman serpentiiniä, lakkia ja kiireettömästi juotua simaa. Brunssi kuitenkin saatu ja munkkeja joka tapauksessa. Vappumme oli siis hyvin iloinen, miltei suomalainen vappu. Ensi vuonna uudestaan!