Maskeja ja kuumemittareita

Koronaviruksen etenemistä on ollut mielenkiintoista seurata – ei pelkästään sen takia, että tilanne on melko hämmentävä kaikille, mutta myös sen takia, että meillä on mahdollista seurata sekä länsimaista että kiinalaista mediaa. Suomalaiset uutisotsikot revittelevät usein sillä, mikä myy, ja tällä hetkellä se tuntuu olevan pelko. Sama energia tuntuu levinneen läpeensä joka paikkaan – jopa tämän “pikkukylämme” apteekin ikkunalaudalla mainostetaan kirurginmaskipaketteja ja käsidesiä.

Olemme Suomessa, mutta elämä Shanghaissa olisi tällä hetkellä toisenlaista. Käytännössä elämänpiiri rajoittuu sisätiloihin. Asunnosta poistuttaessa ja kaikkialla ulkona liikkuessa päässä on oltava maski. Aiemmin lähetykset on kuljetettu ovelle, nyt ne pitää hakea compoundin (taloyhtiön) portilta. Asuinalueelle sisään pyrkiessä otsasta mitataan lämpö, ja sama toimenpide suoritetaan sisään mennessä ravintoloissa, metroissa, käytännössä kaikkialla. Moni ravintola ja kahvila on kiinni, sillä asiakkaita ei ole tarpeeksi. Kadut ovat aavemaisen tyhjiä – tutuilla kulmilla voi melkeinpä kävellä keskellä tietä. Starbucksista saa edelleen kahvia, mutta tilauksen jälkeen kahvin valmistumista odotetaan ulko-oven toisella puolella.

Yksityiset sairaalat eivät saa ottaa vastaan kuumepotilaita. Ulkomaalaisille on omat hotline-numeronsa, joihin voi soittaa, samoin lista sairaaloista, joista hakea apua kuumeen yllättäessä. Lapsille on oma sairaalansa.

Wuhanista lomilta palanneet on eristetty koteihinsa: heille toimitetaan ovelle vettä ja ruokaa. Mikäli jonkun asuinrakennuksessa on havaittu virustartunnan saanut ihminen, rappu eristetään. Jos tapauksia on useampia, koko talolla on sama kohtalo. Viranomaiset käyvät tarkastamassa lämpötiloja säännöllisesti näissä tapauksissa. Eristyksissä olevista kodeista yksi ihminen saa käydä tekemässä ruokaostokset kerran kolmessa päivässä. Sovelluksella voi päivittää itsensä tietoisuuteen, onko oman kodin läheltä todettu tartuntoja, tiedon saa käytännössä metrien tarkkuudella.

screenshot_20200209_184754_com9184130466679801163.jpg

Shanghain tartunnan saaneiden kotien lokaatioita kartalla.

Seuraamme jatkuvasti livetilannetta koronaluvuista. Kuolleet, parantuneet, Shanghai, Wuhan. Erilaiset sosiaalisen median ryhmät piippaavat päivityksiä Kiinasta, maailmalta ja Suomesta. Uskon, epäilen, uskon jälleen, ja sitten tyydyn pyörittelemään päätäni. Mihin tässä toisen ja kolmannen relativistisen, peitellyn totuuden maailmassa enää voi uskoa? Huhuja, varmistettuja totuuksia, jotka paljastuvat taas lopulta huhuiksi, totuuksia – vai olivatko ne edes niitä, pyörii päässä sopivana sekamelskana.

screenshot_20200131_104909_com7517257682321768647.jpg

Ruutukaappaus sivulta, jossa voi seurata tartuntojen etenemistä. Kuva on vanha, tällä hetkellä (14.2.) kuolleita on 1382 ja parantuneita 7041.

Maskien saatavuus on rajoitettua ja säännösteltyä, niitä saa pula-ajan tapaan kupongeilla. Kaupoissa niitä ei ole, niin kuin ei käsidesiäkään. Tässä kohtaa moni on haistanut markkinaraon ja alkanut kaupitella jos jonkinlaisia maskeja, kertoimia nostavat myös videot sosiaalisessa mediassa, jossa kerätään ja kierrätetään käytettyjä maskeja laatikoihin. Huijauksia on varmasti joka lähtöön – maskit ovat kovempaa valuuttaa koko Kiinassa kuin mikään muu tällä hetkellä. Kaikkialla niitä ei ole edes saatavilla, joten paremman puutteessa on keksitty kaikenlaista muovipulloista terveyssiteisiin. Kasvosuojaintilanteesta on sosiaalinen media meemejä ja muita kuvia pullollaan. Toisaalta hauskaa, oikeasti äärimmäisen surullista.

This slideshow requires JavaScript.

Kaupunkiin jääneet tutut ovat raportoineet ylitsepääsemättömästä tylsyydestä. En ihmettele. Eipä siellä mitään tekemistä oikein olekaan.

Positiivisen toivonpilkahduksen tähän kaikkinaiseen kaaokseen tuovat “keltaiset” (tällä nimellä heitä kutsutaan, ks. esim. täältä), keltaisiin suoja-asuihin ja vaatteisiin pukeutuneet Wuhanin kristityt, jotka jakavat julkisesti kaupungissa toivon sanomaa ja maskeja tarvitsijoille. Monella tavalla henkeään uhaten nämä ihmiset ovat etulinjassa taistelemalla tätä pyörremyrskyä vastaan antamalla sitä, mitä kukaan muu ei voi tarjota: toivoa. Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollistaa hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Ps. 71:14–15.

Kirjoituksessa käyttämäni kuvat suojaimista ja maskeista on lainattu sosiaalisesta mediasta ja eivät ole minun ottamiani, enkä tiedä kuvien alkuperää.

Kotikoululaiset

Kiinasta palattuamme pidimme vajaan viikon kotikaranteenia. Onneksi emme olleet vuokranneet –tai saaneet vuokrattua – kotiamme kevääksi. Alun perin tarkoitus oli, että talo olisi edelleen vuokralla, ja jotain viritystä meillä olikin sitä varten, mutta suunnitelmat peruuntuivat. Jälkikäteen on hyvä huokaista, että meidän onneksemme talo oli tyhjä. Nyt olemme itse isäntinä talossa, tekemässä lumitöitä ja lämmittämässä pirttiä takalla. (Lumitöitä nyt ei montaa kertaa ole tarvinnut tehdä tänä vuonna.) Monella ystäväperheellämme ei ole omaa paikkaa, minne mennä. Osa oli vielä lähtenyt Shanghaista pitkälle aurinkolomalle uudeksi vuodeksi ja joutunut toteamaan, että kesävaatteissa on lähdettävä kotimaahan. Me sentään ehdimme pakata jotain tarpeellista mukaan.

Koti alkaa näyttää taas vähän enemmän kodilta. Saimme sängyn ja pianon takaisin evakosta, samoin muutamia pienempiä huonekaluja. Astiat ovat löytäneet paikkansa, naapurista saimme lainaksi sohvan.

Jii käy töissä normaalisti arkena vanhalla työpaikallaan. Lisäksi hänellä on nyt ollut reissuja pääkonttorille Helsinkiin keskimäärin kerran viikossa. Haastavuutta tilanteeseen tuo aikaero Aasiaan ja se, että taloudessamme on vain yksi auto. Onneksi nyt kuitenkin edes se. Joustavuutta vaaditaan puolin ja toisin.

img_20200204_1342285585255254751955584.jpg

Keski-Suomessa siskon luona pulkkamäkitouhuja.

Lasten kanssa olemme aloittaneet kotikoulun. Aluksi teimme minun johdollani suomenkielisiä matematiikan oppikirjoja, luimme kirjoja ja teimme kirjoitusharjoituksia. Viikko sitten maanantaina alkoivat etätehtävät Kiinan koulusta. Ensimmäinen viikko oli pelkkää tukkanuottasta lasten kanssa: kolmen lapset tehtävät, ja kaikki tarvitsivat apua. Lopulta annoin periksi ja totesin, että Oo:n oppiminen tapahtuu nyt arjen lomassa, ja samalla voin antaa hänelle tulostettuja tehtäviä netistä. Keskitän energiani kahden vanhemman lapsen tukemiseen.

img_20200206_1106378282660769736035610.jpg

A-kirjainten harjoittelua.

img_20200212_0958341225498878708272176.jpg

Isovanhemmilla lintubongailua.

img_20200211_1519276541337592350071371.jpg

Metsäretkellä Varsinais-Suomessa, lumet ovat sulaneet, mutta hauskaa on silti.

Ee:n ja Vee:n tehtäviä tulee niin omalta opettajalta kuin kiinasta, taiteista, liikunnasta ja musiikista. Ensimmäisen viikon jälkeen koulultakin taidettiin ymmärtää, että lasten työtaakka on liian suuri, ja kaikilla vanhemmilla ei ole valmiuksia istua seitsemää tuntia päivässä auttamassa koulunkäynnissä. Tällä viikolla meillä on ollut selvästi motivoituneemmat lapset tekemään tehtäviä. Ehkä jonkinlaisten rutiinien muodostuminen on myös auttanut touhuissa ja sen ymmärrys, että kyseessä ei ole läksyt, vaan ihan oikea koulu, vähän erikoisemmassa ympäristössä tosin.

img_20200212_1456197612764431180587770.jpgNäin tavataan opettaja koulupäivän alkaessa.

img_20200212_145845666621103374661461.jpg

E-oppimisympäristön näkymää.

img_20200212_1457306028934175797462181.jpg

Osa Vee:n uusien sanojen tutkimisesta.

img_20200212_1451108079171425160379113.jpg

Ee:n musiikintehtävä: lista musiikkiin liittyviä sanoja, sovita sanoja annettuun rytmiin ja lopuksi nauhoita mikrofonilla, millainen sanaräppi siitä tulee.

img_20200212_145502_burst001_cover4258555114884067759.jpg

Ee:n (7 v.) matematiikan tehtävä.

Nostan hattua kaikille opettajille ja muulle koulun henkilökunnalle, jotka hekin joutuvat venymään tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Oppilaat ovat hajaantuneet ympäri maapalloa ja muun muassa Vee:n opettajankin videoviestit tulevat Thaimaasta hotellin parvekkeelta.

Shanghaissa kaikkien koulujen aloitus on siirretty nyt maaliskuun alkuun. En todellakaan tiedä, toteutuuko se tällä aikataululla, mutta epäilen. Jos jotain hyvää haetaan e-oppimisesta, se on mielestäni joustava aikataulu. Jos sää on hyvä, keskellä päivää on helppo ottaa tauko ja lähteä vaikka metsäretkelle.

Moni täällä Suomessa toivottaa, että ihanaa, kun olemme täällä turvassa ja meillä on nyt kaikki hyvin. Nyökyttelen vieressä, mutta silti samalla aikaa ajattelen, että kuulijani ei ymmärrä tätä välitilaa, missä elämme. On ihanaa olla Suomessa, ja täällä minä halusinkin olla, mutta sen ei pitänyt tapahtua nyt ja tällä tavalla. Kaikki on niin auki. Onneksi on muitakin ”pakolaisia”, joiden kokemukset ovat samansuuntaiset ja heidän kanssaan tilannetta voi käydä läpi.

Elämän epävarmuus, minä sinulle tätä luen ja sen uskon: And we know that in all things God works for the good of those who love him, who have been called according to his purpose. Room. 8:28

Pakolaiset saapuvat

Viimeksi, kun kirjoitin blogia lentokoneessa, taisimme olla matkalla Kiinaan ensimmäistä kertaa koko perheen voimin. Tunnelmat sillä ja tällä kerralla ovat hyvin erilaiset.

Olo on suoraan sanottuna tyhjä ja puulla päähän lyöty. Lapset ovat normaalisti vielä torstaina koulussa (nyt on maanantai), loma alkaa perjantaina, lauantai-iltapäivällä kahvittelemme meillä toisen suomalaisperheen kanssa ja turisemme viruksen leviämisestä ja muusta elämästä. Meillä piti olla rauhallinen ja leppoisa (kiinalaisen) uuden vuoden loma Shanghaissa. Muutamassa päivässä ehtii tapahtua kuitenkin paljon.

Tartunnat leviävät. Wuhanin suurkaupunki suljetaan. Shanghain suomalaisyhteisö seuraa tiiviisti tapahtumia ja lähettää ryhmään viestejä, joku enemmän faktoihin perustuvaa ja toinen sitten vähemmän. Peking kieltää liikenteen kaupunkiin. Ajattelemme, että ruoan ja veden saanti on varmistettava, eli suunnittelemme uraamme hamstereina. Voimme toki viettää loman sisällä ja ihmetellen odottaa, mitä tapahtuu. BAM! Perjantaina illalla kansainväliset koulut ilmoittavat, että kaikki koulutoiminta on ajettu hallinnon vaatimuksesta alas, koulunkäynti jatkuu suunnitellusti 17.2. Eli kolmen ja puolen viikon päästä. Kansainväliset sairaalat ilmoittavat (tämä saattaa olla jo aikaisempaa tietoa), että eivät hoida ainuttakaan kuumepotilasta, siinä tapauksessa pitää mennä paikalliseen sairaalaan. Samaan aikaan ilmoitetaan, että kaikki kiinalaisten ryhmämatkailu maanantaista lähtien on kielletty sekä kotimaassa että ulkomaille. Shanghai sulkee kaiken ulkopuolelta tulevan linja-autoliikenteen.

Tässä vaiheessa toteamme Jii:n kanssa yhteen ääneen, että täältä on päästävä pois. Emme pelkää tartuntaa, mutta kolmen aktiivisen lapsen kanssa kuukausi suljettujen ovien sisällä tekee ihmisen hulluksi. Ja mikäli kaupunki suljettaisiin kokonaan, vieraassa maassa, vieraalla kielellä ja vieraan kulttuurin keskellä on hankalaa asioida. Varsinkin, kun kansainväliset sairaalat ilmoittavat,

Selaamme lentoja. Seuraavat kolme päivää Shanghaista Helsiinkiin suoralla lennolla myy ei-oota. Teemme rohkean valinnan ja otamme yömyöhään lennot Japaniin ilman tietoa jatkoyhteydestä. Emme halua ottaa riskiä, että Shanghain lentokenttä suljetaan – iso päätös, mutta kaksi ja puoli vuotta maassa riittää vakuuttamaan ihmisen, että täällä kaikki on mahdollista. Menemme nukkumaan. Uni ei tahdo tulla silmään. Valvon pyörien sängyssä, en huolesta, vaan epätietoisuudesta. Aamulla pakkaamme laukut. Mitä pitää muistaa ottaa mukaan? Kuinka kauan olemme Japanissa, olemmeko vain siellä ja palaamme Shanghaihin, vai lennämmekö Suomeen? Pakkaamisen lomassa tutkimme jatkovaihtoehtoja ja päätämme kuitenkin ottaa lennot Suomeen. Maksamme niistä tilin tyhjäksi ja itsemme kipeäksi, mutta tässä vaiheessa se ei paljon paina kupissa. Kalliin lomailun takia emme varanneet juuri kiinalaiselle uudelle vuodelle yhtäkään matkaa, mutta nyt luottokortille syötetään niin paljon ylimääräistä valuuttaa, että viiden hengen lennot Osakasta Helsinkiin ja yhden yön lentokenttähotelli välilaskussa saadaan maksettua.

Kun astumme ulos kotimme ovesta, taivas on sateisen harmaa. Aivan kuin se heijastelisi sitä, mitä sisälläni liikkuu. Tämän ei pitänyt mennä näin. Äkkilähtö, voin kerrankin sanoa lähteneeni lomalle ilman varoitusta.

Lapsille olemme kertoneet, että äkillinen lomamme johtuu siitä, että koulut ilmoittivat laittavansa ovet kiinni. Esikoinen aavistelee jotain, sillä koulukaverit ovat puhuneet keskenään viruksesta ja sen aiheuttamista kuolonuhreista. Kaikki lapset kuitenkin iloitsevat yllättävästä tilaisuudesta rentoutua vielä pidempään. Valmistelemme lapsia siihen, että lentokentällä ja lennolla on pidettävä maskeja päässä. Nuorimmaisemme kiukuttelee jo pelkästä ajatuksesta. Ihme kyllä, jokaiseen tehoaa tällä kertaa puhe. Astumme lentokentälle koko poppoo maskit päässä. Ja ihmeeksemme voimme todeta, että emme ole ainoita: koko sinä aikana, kun seikkailimme Pudongin kentällä, näen yhteensä KAKSI ihmistä ilman maskia. Vaikka kenttä onkin loma-aikaan rauhallisempi kuin normaalisti, näen, että myös paikalliset ottavat tilanteen vakavasti. Kukaan ei halua tartuntaa. Kukaan ei myöskään halua olla viruksen levittäjä.

Maskit hiostavat (niin kuin aina niitä käytettäessä), päätä särkee (niin kuin aina) ja on huono olo. Emme halua ottaa riskejä. Olen yllättynyt, miten pienet maailmanmatkaajamme pitävät olosuhteisiin nähden reippaasti maskia päässään koko vaaditun ajan. Olen tyytyväinen, että olen hankkinut kaikille kunnon maskit jo kauan sitten. Nyt niitä ei saa enää mistään, kaikki on myyty loppuun.

Boardingin jälkeen on ensimmäistä kertaa huojentunut olo. Toisen kerran helpottaa, kun koneen pyörät irtoavat maasta tunnin myöhästymisen jälkeen. Vaikka olen helpottunut, tuntuu, kuin jotain olisi mennyt rikki. Missä on minun tavallinen Kiinani? Milloin tapaamme taas?

Lentokenttähotellissa kuorin kotoa evääksi otetun omenan, haukkaan palan ja liityn jälleen verkkoon. Piip. Piip-piip. Piip, piip-piip-piip-piip-piip. Ryhmät Shanghaista kommunikoivat uutisia. Kaupungissa on suljettu julkinen liikenne kaupungin ulkopuolelta. Jopa metrolinjat eivät enää kulje päätepisteeseensä, mikäli pysäkki ei ole Shanghain kaupunkialueen rajojen sisällä. Ruokakuljetusfirmasta saan sähköpostin, joka. kertoo, että ruokalähetyksen tullessa suositaan sähköistä etukäteismaksua, kuljettaja ei avaa ovea ja jättää tavarat muovipusseissa oven taa – näin vältetään ylimääräiset ihmiskontaktit. Kyselen kotiapulaiseltamme kuulumisia, he eivät lähteneet suunnitellulle lomamatkalle Pekingiin. Harmi, mutta ehkä hyvä niin, olisivatko edes päässeet takaisin kaupunkiin. Kerron, että jääkaapista voi hakea pois kaiken tuoreen, mitä meiltä sinne kiireessä jäi. Wuhanista kuuluu viestiä, että kaupungin sairaalat ovat niin tukossa, että muut kuin virusta potevat potilaat eivät mahdu sisään, jonot sairaaloihin ovat pitkiä, hätänumero ei vastaa. Shanghaissa työpaikoille ei saa palata kukaan ennen helmikuun yhdeksättä. Päätös lähdöstä tuntuu entistä paremmalta.

Aamulla kentälle lähtiessämme vedämme vielä maskit päälle. Osalla matkustajista on maski, osalla ei. Edes lentokentän henkilökunnalla ei ole kaikilla maskia päällään. Kalkuloimme, että Japanista Suomeen lentävässä koneessa riski saada tartunta on pieni. Ehkä tavallinen flunssa on mahdollinen, mutta ajatus maskeista 10 tunnin lennolle on niin kamala, että jätämme ne kassiin.

Finnairin koneessa purseri puhuu suomea. Osakan kone lentää niin pohjoisessa, että taidamme olla kaamosalueen tuolla puolen, siksi aurinko ei nouse juuri horisontin yläpuolelle, vaikka koko ajan on miltei keskipäivä paikallista aikaa. Suomi, olemme kohta perillä. Olet minulle niin rakas, mutta tapaamisemme ei ollut suunniteltu. Ajatukseni ja rukoukseni ovat kiinalaisten ystävieni ja vielä kiinassa olevien ystävieni luona. Suomi, tällä kerralla olen jollain tapaa jopa hieman surullinen nähdessäni sinut.

img_20200127_1148416204195927865500830.jpg

Paluumatkalla.

Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hännen askelensa. / In their hearts humans plan their course, but the Lord establishes their steps. (Sananl. 16:9)

Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, one sinun kanssasi kaikilla teilläsi. / Be strong and courageous. Do not be afraid; do not be discouraged, for the Lord your God will be with you wherever you go. (Joos. 1:9)

Tauluja, teetä ja tupakansavua

Hetkinä, jolloin elämä tuntuu tasaiselta ja samanlaiselta joka päivä, yllätykset kurkistelevat kulman takaa. Näin ystäväni kodin seinällä öljyvärein ikuistetut Shanghain pilvenpiirtäjät ja ihastuin maalaukseen. Työ oli kuulemma hankittu “Painter street”-nimisestä paikasta ja siitä lähtien olen halunnut vierailla siellä. Kyseessä on joskus ollut ihan oikea pikku kuja, jossa maalarit ovat kojuistaan kaupitelleet joko erinomaisia kopioita maailmankuuluista teoksista, itse maalaamiaan töitä tai “maalaritehtailla” muualla Kiinassa tuotettuja teoksia. En ollut koskaan ennen kuullut tästä paikasta, mutta vierailemaan sinne oli päästävä.

img_20191119_1017322578586300920401141.jpg

Katu oli muuttunut moderniksi kerrostaloksi, mutta kyltti “Painter street” oven yläpuolella antoi kuitenkin ilmi, että olin oikeassa paikassa. Ensivaikutelma oli kuin olisin kävellyt sisään taidegalleriaan – myydäänkö täällä enää mitään, hmm, tavallista? Sisällä oli kolkko tunnelma ja jokunen lasiseinin varustettu koppi ammotti tyhjyyttään. Missä olivat kaikki ihmiset? Missä kaikki elämänmakuinen taide? Käännyin kulman takaa ensimmäiseen liikkeeseen, jossa oli selvästi öljyvärein maalattuja töitä (ja ihmisiä sisällä). Ystävällinen, englantia puhuva nainen kyseli, mitä etsin, vastasin englanniksi. Aikani katseltuani tauluja kysyin hintaa kiinaksi. Kolme paikalla olijaa – mies ja kaksi naista – innostuivat kovasti, kun ymmärsivät, että osaan kommunikoida heidän kanssaan, heidän kielellään. Aloitimme pitkät keskustelut, joiden aikana ymmärsin, että mies on jollakin tavalla tunnettu taidemaalari nimeltä Chen Huaping, ja hänen oma tuotantonsa perustuu pääasiassa Shanghain rakennuksiin ja lähistön vesikaupunkeihin sekä maalaismaisemiin – kaupungin moniin kasvoihin. Naiset taas olivat miehen “oppipoikia” – molemmat shanghailaisia, selvästi keskiluokan jäseniä, joiden omat lapset ovat jo aikuisia.

mmexport15741404559406871066484917020887.jpg

Arkkitehtuurin ikuistaja maalaa samalla tavallista elämää.

 

Kerroin, että oma mummuni oli ammatiltaan posliinimaalarimestari ja pidän itsekin käsillä tekemisestä, piirtämisestä ja maalaamisesta. Sain kutsun yläkertaan tutustumaan taiteilijan ateljeehen. Toinen naisista jäi alakertaan päivystämään kaupalle ja me muut jatkoimme jutustelua ateljeen puolella. Tee laitettiin heti hautumaan pannuun ja kuuntelimme sen valmistuessa naisen harjoittamaa runonlausuntaa (äkkinopea selitys tähän väliin: yleensä taustalla on rauhallista musiikkia ja hyvän runonlausujan lausuminen kuulostaa itsessään musiikilta ja sanat toisiinsa sidotuilta, tässä esimerkki) herra taiteilijan polttaessa samalla hitaasti savuketta. Tunnelma oli kuin elokuvassa.

Sain kutsun liittyä toistekin heidän seuraansa, kun he tekevät maalausretkiä. Kuulemma olisin myös tervetullut oppimaan maalaustekniikoita. Runonlausujanainen kutsui minut kotiinsa valmistamaan kiinalaista ruokaa ja samalla voisin opettaa hänelle parempaa englantia, sillä sitä tarvitaan, koska hänen poikansa on opiskellut ja on nyt töissä Yhdysvalloissa. Lopuksi nainen nosti kasuaalisti selfiekepin käsilaukustaan (kenelläpä meistä ei pienen laukun varustukseen sellaista kuuluisi) ja halusi meistä kolmesta yhteiskuvan.

img_20191127_1020483385617168446095628.jpg

Me kaverukset.

Lähdettyäni hän laittoi vielä perääni viestin: me kaikki pidimme sinusta kovasti. Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä.

Kiina… Voi sinua.

 

 

Pianohuoneessa

Olen kärsinyt nyt jo kolmatta vuotta pianottomuudesta. Jossain vaiheessa komennustamme olin jo päättänyt ostaa jonkinlaisen kosketisoittimen kotiimme, mutta tuolloin ostohalujani rajoitti eniten tilanpuute. Eniten kaipaan sitä, että saisin vain laulaa ja pimputella samalla säestystä. Viulu minulla täällä on, mutta ei se silti korvaa pianoa. Siinä on jotakin mieltä vapauttavaa ja voimaannuttavaa, kun saa omin pikku kätösin maalata taustoja lauluihin.

Yhtäkkiä keksin. Miten se ei ollut aiemmin tullut mieleeni? Shanghai on valtava kaupunki täynnä mahdollisuuksia. Kodit ovat kuitenkin pieniä (yleensä vielä huomattavasti pienempiä kuin meidän) ja soittoharrastajia paljon. Jossakin heidänkin on harjoiteltava, eikö? Selvittelin hetken asiaa kiinalaisella tuttavaltani ja juuri niin kuin ajattelinkin, kaupunki on täynnä paikkoja, joista voi vuokrata huoneen soittimella. Kätevää! Tässä palvelevassa soitinliikkeessä sai ensin kokeilla, miltä piano tuntui. Ja tuntuihan se! Ihanalta! Aavistuksen epävireiseltä, mutta ihanalta. Tänään palasin liikkeeseen uudelleen, tällä kertaa nuottien kanssa. Tunti kului kuin siivillä. Voitte olla varmoja, että minut nähdään siellä toiste.

Ps. Joku soitti Sibeliusta naapurihuoneessa. Tuli jotenkin kotoisa olo.

Taiwan (osa 2)

Viime kevään Taiwanin raporttini jäi puolitiehen. Nyt on korkea aika saattaa se loppuun, sillä en halua teidän jäävän paitsi näistä upeista maisemista!

Ensimmäiset treffini Tyynen valtameren rantaviivan kanssa olivat Taiwanin koillisosassa, Yehliun geopuistossa. Olimme vuokranneet koko päiväksi auton ja kuljettajan käyttöömme, mikä mahdollisti matkailun Taipein ulkopuolella. Naiset näyttivät kuvia eri nähtävyyksistä, ja minä ummikkona sain päättää, minne matkallamme suunnistaisimme. Otin heti kopin tästä upeasta luonnonpuistosta, jota olosuhteet ovat muovanneet ajan saatossa eriskummallisiksi kalliomuodostelmiksi. Eroosio on kuluttanut kalkkikivestä sienien kaltaisia möykkyjä, yhtäälle kaivertanut kraatereita ja toisaalle shakkilaudan tapaista kuviota. Haukoin henkeäni, kun näin tämän paikan. Ympäri maailman kaikista kohteista, joissa koskaan olen käynyt, tämä on numero yksi. Kaiken kruunasi sää, kun harmaat, roikkuvat sadepilvet uhkasivat meitä joka puolella, tuuli paiskoi valtavia aaltoja jylisten rantakallioita vasten ja kontrastit väreissä olivat ihmissilmälle miltei käsittämättömiä. Jos missä luonto huutaa Jumalan suuruutta ja mahtavuutta, niin tämän täytyy olla juuri se paikka.

img_20190323_1151077626946895283721098.jpg

1700 metriä pitkä niemi muodostaa Yehliun geopuiston.

img_20190323_1159262006787961218983157.jpg

img_20190323_1203448056847931941005913.jpg

img_20190323_1201437537669045287986616.jpgimg_20190323_125038140553030647397766.jpg

img_20190323_1206421370986084410193639.jpg

Niemellä on runsas lintukanta. Ei ihme. Jos olisin lintu, asuisin itsekin mielelläni tällaisessa paikassa.

img_20190323_1250173261384823958994127.jpg

Fossiili (ja kiinalaisia hiuksia) lätäkössä.

img_20190323_124419116221688052269226.jpg

Kuuluisin kivimöykky on Kuningattaren pää, koska se näyttää tietystä kuvakulmasta, no, kuningattaren päältä. Ainakin hyvällä mielikuvituksella. Ihmettelin, miksi “laiturilla” on vain yksi kulkusuunta ja toisessa päässä kyltti, joka sakkojen uhalla kieltää kävelemästä sitä pitkin nuolien vastaisesti. Asia selvisi, kun sain näköyhteyden toiselle puolelle: turistit halusivat jonottaa ammattikuvaajan hoiteisiin, jotta pääsevät ikuistamaan hetkensä kuningattaren kanssa. Niinpä tietenkin. Itse tyydyin kuvailemaan sitä toisesta suunnasta ja ihmettelmään muita ihmisiä.

img_20190323_1249336689298145473145859.jpg

Kuvausjono kuningattaren päälle.

img_20190323_1151477832418167896380570.jpg

Sieniretkelle, anyone?

Puiston jälkeen kipaisimme viereisessä kauppahallissa, josta tankkasimme mukaan Taiwanin kuuluisaa nougat’ta. Samainen kompleksi oli täynnä toinen toistaan omituisempia pikkuisia myymäläkojuja. Koska meri oli aivan vieressä, kala näytteli suurta roolia tarjonnassa. Tämä mies myi kuivattua kalatuotetta vähän joka muodossa. Suomessa ei niinkään ole kuivaan kalaan totuttu, joten välttämättä tämä ei resonoi lukijakunnassa, mutta haju oli aika kamala. Miten kuivattu kala tai äyriäiset voivatkin haista niin kamalilta? Maistoin ystävieni suosittelemana jotain pikkukaloja, jotka tuntuivat olevan pelkkää ruotoa. Tosin pehmeitä. Maku oli kuitenkin hyvä. Ymmärrän, miksi aasialaiset rakastavat näitä “kalasipsejään”.

img_20190323_1353026643115628523508844.jpg

Mitä kalaa saisi olla? Kuivaa, puolikuivaa, maustettua, makeaa?

Jotta en unohtaisi, että syömäänhän sinne oli tultu, käytiin puistokierroksen jälkeen pikaisella lounaalla lähiravintolassa. Siellä sain ensikosketukseni myöskin toiseen taiwanilaiseen herkkuun, Bubble Tea:hin, eli kuplateehen. Juoma on kylmä. Yleisimmässä versiossa on maitoa joukossa, sokeria enemmän tai vähemmän sekä viinikumimaisia tapiokahelmiä, jotka uppoavat juoman pohjalle. Oma versioni oli ilman maitoa nautittu, vähäsokerinen musta tee, jonne on kaavittu joukkoon passiohedelmää. Unohtamatta niitä tapiokapalleroita tietenkin!

img_20190323_1329167483123793862288469.jpg

Bubble tea, taiwanilainen keksintö 1980-luvulta.

img_20190323_1325551622070336741416181.jpg

Tältä näyttää paikallinen pikaruoka: riisiä possunlihasörsselillä, naudanlihanuudeleita ja frittikanaa.

Sadekeli jatkui, mutta meidän matkaamme se ei missään vaiheessa haitannut. Kuitenkin aamun puistoilun selvisimme ilman pisaraakaan vettä (jollei lasketa merestä roiskunutta). Ajomatkallamme seuraavaan paikkaan ihastelin pieniä, kauniita mökkejä matkan varrella, ja kysyin kuka niissä asuu. Vastauksen sain äkkiä: kuolleet. Oikeastaan nämä eivät edes ole taloja, vaan pieniä alttareita. Kuolleille kannetaan tavaroita, ruokia, ja kuten täällä Manner-Kiinassa, rahaa (leikki-sellaista, paperista). Haudat saattavat olla pitkänkin ajomatkan takana vuoristossa, joten niillä ei käydä jatkuvasti. Monet hoitavat asiansa Haudanlakaisujuhlan aikana.

img_20190323_1449431165656258885298431.jpg

Kenen koti? Tuonpuoleisen asukkien.

Matkan seuraava turistikohteemme oli Jiufen. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti yhdeksää osaa, ja paikan historia juontaa juurensa aikaan 1600-luvulle, jolloin eristynyttä kylää asutti yhdeksän sukua. Kun kaupungista tilattiin tavaraa, pyyntö oli aina “yhdeksän osaa”. Myöhemmin, kun Taiwanin saarelta löydettiin kultaa, paikalle ryntäsi jos jonkinlaista rikkauksiin tavoittelijaa. Koska alue on vuoristoista, koteja rakennettiin tiiviisti ja todella ahtaasti. Harmi, ettei minulla ole parempaa kuvaa esitellä, mutta turistimassat ja sade haittasivat näppäilyä jonkin verran.

img_20190323_1505164073780906123872533.jpg

Aasian Positano? Meri tosin oli kaukana…

img_20190323_1512178704909486658893686.jpg

… mutta näkyi kuitenkin.

Koska ilma oli sateinen, päätimme keskittyä Jiufenin vanhaan katuun, joka on puolittain katettu. Moni kehuu, että paikka on kuin vanha Taiwan tai Hongkong. En tiedä, koska en ole käynyt vanhassa kummassakaan. Kokemus oli silti mielenkiintoinen, vaikkakin melko ruuhkainen. Mutta siihen täällä Manner-Kiinassa olenkin jo tottunut.

img_20190323_172820472072804008112452.jpg

Missä nähtävyys, siellä kiinalainen turisti.

img_20190323_1513145668411942173262087.jpg

Olin ikikiitollinen, että seurueemme koostui aikuisista. Ajattelin, mikä painajainen tämä olisi ollut lasten kanssa. “Yks kaks kol, yks kaks kol, älä mene, heti tähän, pidä nyt hyvä ihminen kiinni äidin kädestä!”

img_20190323_1707498526509051091449259.jpg

img_20190323_1654518700876739371134095.jpg

Jiufen on kuuluisa katukeittiöistään. Suurin osa ruokaloista on juuri sellaisia, mihin tällainen länsimainen keltanokka ei uskaltaisi itsenäisesti jalallaan astua, mutta onneksi on kasa eksperttejä auttamassa.

img_20190323_1656583756153159518829864.jpg

Ostimme yhdessä kaikenlaisia pikkuisia annoksia jaettavaksi, jotta jokainen pääsi kiinni makuelämyksiin. Korianterijätskiä piti myös ostaa uusi kierros, niin taivaallisen eriskummallisen ihanaa se edellisellä kerralla oli.

img_20190323_1723007361456597709810848.jpg

Vuorotellen suolaista ja makeaa. Tässä on makean vuoro.

Istumaan päädyimme vain yhteen ravintolaan, joka on kuuluisa erityisesti perinteisistä kalapalleroistaan (seuraavassa kuvassa etualalla).

img_20190323_1722271316264188646917085.jpg

Paikallisia kalapyöryköitä.

img_20190323_1713518680359230370085907.jpg

Pyörykät tarjoillaan liemessä. Vasemmalla on myös kalaa, sisällä possua.

img_20190323_1719032277693794202071897.jpg

Kuuluisassakin ravintolassa voi olla kaikenlaista. Esimerkiksi kasuaalisti sateenvarjoja ja rättejä kuivumassa ruoka-aineiden yläpuolella. Olen rohkea pentu ja en menettänyt ruokahaluani edes tästä.

Kun mahat olivat täynnä (koska eivät olisi olleet tällä matkalla) ja tuliaisostokset tehty pikku puodeista, siirryimme pikapikaa Shifenin alueelle. Pimeä alkoi hiipiä salakavalasti ympärillemme, ja kuljettajamme kanssa oli takaraja sovittuna palvelulle. Matkalla pysähdyimme äkkiseltään tällaisella kauniilla vesiputouksella.

img_20190323_1748444047216787407183495.jpg

Vesiputous jossakin Koillis-Taiwanin vuoristossa.

Shifen on kuuluisa kahdesta asiasta: kylää halkovasta käytössä olevasta rautatiestä ja taivaalle lähetettävistä lyhdyistä, joita voi nähdä käytännössä kaikissa Taiwania mainostavissa turistikuvissa. Kuvittelin lyhtyjen olevan pikkuruisia, mutta nämä paperilyhdyt osoittautuivatkin valtaviksi. Homma toimi sillä tavalla, että radan varrella olevista kaupoista ostettiin palvelu: lyhty, sen koristelemiseen tarvittavat tarvikkeet, lyhdyn sytyttäjä ja valokuvaaja. Eri väriset lyhdyt symboloivat erilaisia toiveita, jotka kai sitten luvataan toteutuvaksi, kun lyhdyn lähettää kohoamaan kohti taivasta. Vaikkakin touhu oli turisteilua (ja roskaamista?) parhaimmillaan, myönnän, että oli todella hauskaa ja tietyllä tavalla jännittävääkin ensin kirjoitella porukassa lyhtyyn, ja sitten lähettämisen jälkeen katsella punaisen pisteen katoavan taivaalle. Shifeniin saavutaan laskeutumalla rinnettä pitkin alas, ja näky alaspäin olikin upea, kun pimeää taivasta ja vuorenrinnettä vasten piirtyi useita punaisia lyhtyjä kohoten korkeuksiin.

img_20190323_1835264751048610398636998.jpg

img_20190323_1848213888590911351940289.jpg

Oasis girls in Taipei.

img_20190323_1852365500184378038782144.jpg

Meidän toiveemme olivat ehkä valtaväestöstä poikkeavia, mutta sitäkin sykähdyttävämpiä!

Taipeihin palattuamme pyysimme kuljettajaamme tiputtamaan meidät matkan toiselle yötorille, Shilinin Night Marketille. Yötorit ovat erottamaton osa Taiwanilaista kulttuuria: sinne tullaan hakemaan palveluja, ruokaa ja ylipäänsä siellä seurustellaan ystävien ja perheen kanssa. Yötorin käsite sinänsä on hieman harhaanjohtava, sillä useimmat kaupat aukeavat kuitenkin jo neljän maissa iltapäivällä. Ruuhkahuippu ajoittuu kahdeksan ja yhdentoista välille. Monet pitävät ovensa auki yhteen, kahteen yöllä.

img_20190323_1946047769108668612477969.jpg

img_20190323_2031151989441843731984435.jpgPäädyimme lopulta illallistamaan paikkaan, josta sai paikallisia herkkuja. Koska Taiwan tosiaan on saari ja meri on miltei kaikkialla läsnä, paikalliseen pakolliseen maistovalikoimaan kuuluvat ehdottomasti myös ravut ja osterit. Ravut ovat pehmeäkuorisia ja liha syödään raajoineen päivineen. Tällä kertaa ne olivat friteerattuja. Todella herkullisia! Osterit tarjoiltiin munakkaan muodossa, mikä on ihan hyvä, sillä olen kuullut useista ruokamyrkytyksistä Aasiassa nimenomaan (raakojen) ostereiden aiheuttamina.

img_20190323_2039237398462923398437638.jpg

Lihasörsseliä riisillä (nam) ja friteerattuja rapuja.

img_20190323_2043246071741762035753973.jpg

Osterimunakas, sekin oli oikein maistuvaa. Kiitos Taiwanin keittiö uusista makuelämyksistä.

img_20190323_2058199125413137041193222.jpg

Katkarapujen kalastusta?

img_20190323_2137429104141222369872.jpg

Pikku iltapalana Mushiyaki-sienipalleroita.

img_20190323_2101335813012114546571018.jpg

Veitsihierontaa! Tämä ei ollut mitään sivelyä, voin kertoa.

Viimeisenä aamuna kävimme tutustumassa erääseen paikalliseen seurakuntaan. Seurakunnan pastori on alun perin Afrikasta, asunut vuosia ulkomailla, puhuu todella hyvää englantia ja kiinaa, on naimisissa kiinalaisen vaimon kanssa ja heillä on useampi lapsi. Kokoontumispaikkana oli ihan tavallisen kerrostalon toimistotila. Hyvin vaatimaton ja silti kodikas. Tämä kirkkokäynti oli mielenkiintoinen sekoitus taiwanilaisuutta ja kansainvälisyyttä, vaikka käytännössä kaikki seurakuntalaiset olivatkin Taiwanista.

Kirkon jälkeen menimme matkan viimeiselle aterialle taiwanilaisen porukkamme jäsenen vanhempien ja veljen perheen kanssa. Ystäväni isä on tehnyt uransa diplomaattina ympäri maailmaa, joten hän osasi englantia sujuvasti. Äiti jutteli muutaman sanasen, sekä antoi kotiinviemisiksi kosmetiikkaa kaikille. Ruoka oli herkullista, kuten odottaa saattoi. Hyvästelimme lopuksi perheen ja lähdimme taksilla matkaan kohti lentokenttää ja lopulta Shanghaita, arkea.

img_20190324_1354173012024725887456231.jpg

Lounasseura kirkon jälkeen.

Kaiken kaikkiaan tämä Taiwanin matka oli ikimuistoinen. Matkustaminen on ihanaa, kun voi luottaa siihen, että matkajärjestelyt ovat viimeisen päälle mallillaan, mutta itse et joudu laittamaan tikkua ristiin minkään eteen. Paitsi saadaksesi ruoan suuhusi. Paikallisasukas ystävänä takasi sen, että matkasta sai irti keskivertoturistia enemmän. Ja vaikka perhe-elämä onkin antoisaa, äiti-ihmisenä arvostin sitä suuresti, että Jii jäi kotiin hoitamaan lapsia ja antoi minun mennä. Ilman velvoitteita. Vain minä ja ystäväni. Maisemat. Kokemukset. Ruoka. Lepo. Yhteys.

Ps. Ihanaa, että tämä palvelu toimii tällä hetkellä ilman palomuurinkiertäjää. Mikään ei ole niin varmaa, että vee ja pee ja än varmasti toimivat tai ovat toimimatta ja enemmän sitä jälkimmäistä.

 

Uuden kodin ihanuudet ja kamaluudet

Huh! Elämä on jälleen kiireistä täällä Shanghaissa. Muutimme kuun vaihteessa uuteen kotiin ja uudelle alueelle. Entinen lokaatio aivan koulun vieressä oli todella kätevä, mutta valitettavasti kenenkään psyyke ei olisi kestänyt enää kauempaa asua ahtaissa tiloissa. Mitä vähemmän tilaa hengittää, sitä todennäköisemmin yksi jos toinenkin käy raatelemaan vieruskumppaniaan. Erityisen hyvin tämä pätee lapsiin. En tiedä teistä muista, mutta itselläni lasten kinastelu, riitely ja kaikkinainen nahistelu laskevat joka kerta energiatasoani parillakymmenellä prosenttiyksiköllä, kunnes jäljellä ei ole kenellekään mitään. Vain vetämätön ja kärttyinen äiti ja vaimo. (Vaikkei se tietysti puolison vika olekaan, jos lapset kähisevät. Sori siitä, Jii. Pus. Tosin taitaa päteä myös toiseen suuntaan sama kaava.)

img_20190904_1736508783061203690244321.jpg

Ei suotta kiiltokuvailla. Tavaroita siellä täällä heti muuton jälkeen.

Uudessa kodissa pohja on väljä, mikä tietysti tuo omat positiiviset vaikutuksensa heti yhteiseloon. Erilaisia paikkoja puuhata on monta, eikä kaikki toiminta keskity keittiön pöydän ääreen tai olohuoneen lattialle, niin kuin entisessä kodissa. (Kuuden hengen pieni pöytämmekin vaihtui lennosta kymmenpaikkaiseen, joten siinäkin jo tehtiin huima harppaus.) Jokaisella lapsella on nyt oma huone, joten samalla myös iltahulina on selvästi vähentynyt, kun kaikki keskittyvät vain omaan nukahtamiseensa. Tällä hetkellä Jii on työmatkalla Euroopassa, ja tuntuu, että vauhdikas arkeni ei ole enää aiempaan tapaan samalla lailla kuormittavaa. Lapset ovat käyttäytyneet kukin todella mallikkaasti. Toivon, että nurkan takana ei odota käänne pahempaan, mutta tällä hetkellä kaikki on paremmin.

img_20190902_2126597946444543188071948.jpg

37. kerroksesta alkaa olla jo 100 metriä matkaa maahan.

Suurimmat ilonaiheet varsinaisen kodin ulkopuolella ovat taloyhtiön golfsimulaattori, pallomeri, leikkipaikka sekä sisällä että ulkona, sauna, kolmen linjan metroasema suoraan alapuolella, Jii:n lyhyt työmatka kadun toiselle puolelle, valtava valikoima hyviä ravintoloita kivenheiton päässä sekä tietysti jo niin monesti koluttu ulkouima-allas klubin katolla 7. kerroksessa. Nyt, kun täällä on edelleen ollut päivän ylin lämpötila edelleen noin 30 astetta, olemme nauttineet uimisesta aina, kun vain voimme. Harmillinen juttu on tosin se, että allas menee kohta kiinni. Monella compoundilla ulkoallas on suljettu jo elo-syyskuun vaihteessa tai nyt viimeistään syyskuun puolivälissä – nyt on syksy, hei! Protokolla on selvästi tärkeämpi kuin asiakasviihtyvyys. Meillä ei ole annettu vielä tarkkaa päivää, mutta tietysti toivomme, että se on myöhemmin kuin aiemmin!

img_20190913_1659184444091634836740829.jpg

Tämä on hyvä paikka koko perheen yhdessäoloon.

Toki tässä uudessa kodissa on myös asioita, joista en ole niin mielissäni. Uusi koti on selvästi vanhempi kuin edellinen, mikä näkyy selvästi pinnoissa. Ensinnäkin, täällä on sellaiset pikkuisen kulahtaneet tapetit. Ne ovat onneksi neutraalin väriset, vähän beigeen taittuvat, joten näiden kanssa eletään. Meillä on makuuhuoneissa kokolattiamatot. Hopeareunusta etsiessäni totean samaan hengenvetoon, että ne saattavat kuitenkin talvella olla oikein mukavat. Mutta niihin liittyen Ee:n huoneessa on kiinteä kaappi, jossa matto on homeessa. Jipii. Olemme siitä pari kertaa jo huomauttaneet, mutta mitään ei toistaiseksi ole tapahtunut. Väliaikaisratkaisunamme Jii teippasi saumat kiinni. Katsotaan, mitä tapahtuu. Ehkä ei mitään. Yhdessä kylpyhuoneessamme on myös kosteusvaurio. Sopivasti oven takana, josta sitä ei ensi silmäyksellä näe. Tarkemmin tutkiessa koko ovenkarmi alareunastaan on somasti laho ja vettä näyttäisi ajan saatossa kulkeutuneen myös seinästä läpi toiselle puolelle… Kiinassahan home on erilaista, sanovat. En tiedä, voinko yhtyä mielipiteeseen. Olemme kuitenkin sitoutuneet asumaan tässä vuoden päivät, joten olen yrittänyt omaksua tämän kiinalaisen tavan ajatella. Toistaiseksi keneltäkään ei ole tippunut silmät päästä, kaikkien keuhkot toimivat tavalliseen tapaan ja olo on ihan hyvä. Elämä jatkuu vielä.

Edelleen asumme ns. ”serviced apartment” -asunnossa, eli asuntoon kuuluu huonekalut, koneet, keittiövälineitä sekä palvelu (siivous kaksi kertaa viikossa, lakanoiden ja pyyhkeiden vaihto kerran viikossa). Olen tästä todella iloinen. Ayi imuroi ja luuttuaa edelleen sen lisäksi pari kertaa viikossa (ette voi uskoa sitä murusten ja pölyn määrää, mitä tämä viisihenkinen perhe tuottaa päivittäin, eli ahkera siivous ei ole todellakaan pahitteeksi). Tunsin itseni kuitenkin muuton jälkeen valitusautomaatiksi. Astianpesukone ei toiminut. Se vaihdettiin. Tilalle kannettu ja asennettu ei sekään toiminut. Seuraavaksi saimme päivitetyn version. Se sentään toimii ja on pikkukoneeksi tosi tilava. Uunin luukku oli muuttaessa rikki siten, että se ei mennyt kokonaan kiinni ja jäi aina raolleen sentin verran. Tosi näppärää kokkaamisen kannalta, kun lämpö valuu hukkaan… Tulivat sitten vaihtamaan sen, onneksi, sillä saimme jonkun onnettoman paikallisen merkin tilalle Siemensin uunin, jossa on kunnon kiertoilmat ja ajastukset. Olen hokenut pilke silmässäni Jii:lle tässä viime aikoina, että koettelee, vaan ei hylkää Herra. Että kiitos vain Runebergille ja Saarijärven Paavolle tästä sanonnasta.

Valitukseni eivät kuitenkaan olleet tässä. Silitysraudan pinnan teflon oli täysin kuopilla ja naarmuilla, saimme uuden, joka oli sekin naarmuilla, minkä jälkeen rauta vaihtui jälleen uuteen. Nyt toimii. Parvekkeen oven välistä päivä paistoi sisään, sanoin, että korjatkaa nyt ainakin ennen talven tuloa, mutta se oli tunnin sisällä hoidettu kuntoon. Wokkipannu oli täysin käyttökelvoton, sillä se oli palanut mustalle karrelle. Tefloninen siis. En edes ymmärrä, miten se oli voinut jäädä kaappiin uusille asukkaille. Vaatimuslistassamme ennen muuttoa oli myös kuivausrumpu, mutta väittivät, että nykyinen pesukone on myös kuivaava malli. No onhan se, mutta pyöritettyämme muutamat alushousut ja sukat toiminnolla koneessa kolmen tunnin ajan totesimme ne edelleen pyykkinarulle kuuluviksi, joten se kuivausominaisuus todettiin kättelyssä humpuukiksi. Kone on muuten ihan kelvollinen, joten varustimme yhden tilavan wc:n pyykinkuivaushuoneeksi, varsinkin, kun siellä on ilmanvaihto. Sitten on vielä kieliongelmat. Ilmastoinnin komennot ovat kiinaksi. Olen ne kääntänyt sanakirjan avulla suomeksi ja useampaan otteeseen olen Jii:n kanssa pyöritellyt kaukosäätimen nippeleitä, mutta emme ole edelleenkään saaneet sitä täysin optimaaliseksi. Kodissa on kuumia ja kylmiä kohtia. Mutta tällä pärjätään. Nämä ovat kuitenkin vain näitä kuuluisia ”first world problems”, ensimmäisen maailman ongelmia. Elämä on ihan mallillaan. Ja sekin on hienoa, että nämä pienemmän luokan valituksemme on kaikki otettu heti vakavasti ja asianmukaisiin toimiin ryhdytty. Jos nyt vielä se kaappi…

img_20190917_0926137223709814161523906.jpg

Naapuriin nousee jollain aikataululla Shanghain 3. korkein rakennus, näin kuulin.

Tähän kotiin ei odotustemme vastaisesti kuulunut myöskään sitä jo aiemmin esittelemääni vesiautomaattia – se laitos, missä on ne kuuma- ja kylmähana juomavedelle. Ensimmäiset päivät otimme käyttövetemme 1,5 litran pulloista. Jatkuvana tapana se ei olisi ollut toimiva, joten tilasin kiinalaisen nettitilauksen ihmemaasta, Taobaosta, meille automaatin. Katsoin sopivan näköisen ja hintaisen, mutta kun se vihdoin saapui, olin pettynyt. Siinä on punainen ja sininen hana – punainen toki kuumalle, mutta sininen hana tarkoittaakin huoneenlämpöistä (tai koneessa olevan elektroniikan takia ehkä 30-asteista). Voi höhlä! Olisihan se pitänyt tajuta, ettei kiinassa tavallinen kansa mitään jäävettä halua kotiinsa! Vehje oli kuitenkin sen verran tyyris, että päätimme sen pitää meitä palvelemassa, mutta kylmä vesi tarjoillaan edelleen niistä samoista 1,5 litran törpöistä – jääkaapin kautta. Tosin kiinalaistumisemme on jo hyvässä vauhdissa, kun välillä näillä kesähelteilläkin sekä minä että Jii juomme sitä taskulämmintä vettä. Ja toisinaan vieläpä kodin ulkopuolella.

Seuraavaksi automaattiin tarvittiin sitten niitä parinkymmenen litran törpöttimiä. Vaikka Taobaosta tilaan mielelläni tavaroita, ruoka- ja juoma-asioissa en jotenkin ole siihen vielä lämmennyt. Olen liikaa nähnyt niitä kauhuvideoita, missä vaikkapa öljypulloja täytetään jonkun takapihalla viemäristä kaavitulla öljyllä ja myydään tunnettuna tuotteena sinetöidyissä pulloissa eteenpäin. Tämän kansan joukossa on niin taitavia kopioijia, että kun joku näyttää ja tuntuu aidolta, se joko on sitä, tai sitten ei. Niin valitettavaa kuin se onkin. Siksi tilasin WeChatin kautta kätevästi Nestle:n oman asiakaspalvelun kautta vettä. Hienosti osasin navigoida tämän kaikki kiinaksi -sivun kautta omat tietoni palveluun ja tilata oikeat pullot myöhään illalla. Seuraavana päivänä pullot oltiin yritetty toimittaa meille, kun kukaan ei sattunut pariin tuntiin olemaan kotona. Minulle oli yritetty soittaa, en ollut huomannut. Ovenkahvaan oli jätetty viesti. Olin jo etukäteen maksanut pullot, joten en ymmärtänyt, miksi niitä ei vain voinut jättää oven ulkopuolelle, niin kuin yleisesti on tapana täällä toimia, jos vastaanottaja ei ole kotona. Minulle soitettiin uudestaan. En ymmärtänyt soittajan murteesta mitään ja yritin kääntää sen takia puhetta englanniksi. Ei onnistumista. Seuraavan kerran minua tavoitteli englantia taitava asiakaspalvelija – Luojan kiitos. Hän kertoi, että lähetys tulee seuraavana päivänä ennen puoltapäivää, että jos joku olisi sitten kotona. Selvä homma. Yritin kuitenkin kysyä häneltä, miksei pulloja vain jätetty ovelle. Hän vastasi kysymyksellä, että entäpä sitten ne tyhjät pullot. Koetin selittää, että tämä on ensimmäinen tilauksemme, minulla ei ole tarjota mitään tyhjiä pulloja. *naks* tuut-tuut-tuut- puhelu katkesi omituisesti. Asia selvisi kuitenkin seuraavana aamuna, kun puolihampaaton kuljettajamies seisoi ovemme takana kahden pullon kanssa. Kun yhteistä ymmärrystä ei heti löytynyt, pyysin häntä sisään katsomaan tilanteen. Kun mies alkoi puhua noin kymmenen euron rahasummasta, ymmärsin vihdoin, että pulloissahan on pantti! Kaivoin käteistä, ja luovuttamaani summaa vastaan sain kaksi nuhruista, taskujen pohjalla pyörinyttä virallista panttilappua. Ne takaisin antamalla saan sitten kai joskus rahani takaisin.

img_20190918_2217109116055803426908178.jpg

Lappu ovenkahvassa. Vähän ympäripyöreästi käännettynä siinä lukee, että vettä on kuljetettu, eikä ollut kukaan kotona.

img_20190918_2221001087915468179531883.jpg

Panttilaput. Niissä on sentään meille höpsöille englantia!

Muutama Ikean huonekalun osto ja niiden kokoaminen, kymmenisen Taobao-ostosta, päivien reippaat järjestelyt ja muutamat tuskan kyyneleet (tämä ei ole kuvaannollista) myöhemmin voin vihdoin ilmoittaa, että makuuhuoneemme pöydän sattumanvaraista romukasaa lukuun ottamatta olemme saaneet muuton tehtyä. Ammattifirman seitsemän miehen toimittamasta hyvin ripeästä, tehokkaasta, taitavasta ja huolellisesta pakkauksesta ja purkamisesta huolimatta se oli iso rutistus, mutta kannatti tehdä.

Jos sitten joskus paremmalla ajalla teen asuntoesittelyä. Ehkä.

Kirjamessuilla

Eilen oli hauska iltapäivä. Alun perin minun piti lähteä katsomaan persialaisia mattoja tunnin matkan päähän jonkun kiinalaisen naisen autotalliin (älkää kysykö), mutta suunnitelmat vaihtuivat kiinan tuntiin ja kirjamessuihin. Kiinanopettajallani oli nimittäin ylimääräinen lippu tapahtumaan ja kutsui minut mukaan. Kirjallisuuden ystävää ei kauan tarvinnut houkutella.

Hauska yksityiskohta oli, että messut järjestettiin rakennuksessa, jota olen monesti ihmetellyt ohi kulkiessani – mikä kumma tämä paikka on? Selvisihän sekin mysteeri, sillä kyseessä tosiaan on paikallinen messukeskus keskellä kiireistä kaupunkia. Alun perin kompleksi on rakennettu 50-luvulla kunnioittamaan Kiinan ja Neuvostoliiton välistä ystävyyttä ja 93 000 neliömetrillään se onkin ihan kunnon nähtävyys.

img_20190820_1722557446768915697968872.jpg

Shanghai Exhibition Centre, messukeskus.

Sisäosat sen kummemmin kuin ulko-osatkaan eivät edustaneet perinteistä kiinalaista arkkitehtuuria. Olisipa ollut enemmän aikaa ihastella ihmeellisiä yksityiskohtia, mutta massoittain liikkuvat muut asiakkaat ja rajoitettu aikataulu eivät olleet kanssani samaa mieltä.

img_20190820_1653045384596880818396056.jpg

Tervetuloa messuille. “Love Reading Love Life”.

img_20190820_1721224157601399502414306.jpg

Punaista kirjallisuutta (bongaa presidentti) turkoosin kupolin alla.

Ensimmäinen kojumme oli China International Publishing Group. Sanakirjoja, historiaa, kulttuuria, ulkomailta käännettyä kirjallisuutta ja tietysti hyllymetreittäin myös puhtaasti englanninkielisiä romaaneja, nuorten- ja lastenkirjallisuutta. Osa äideistä veti perässään kärryjä, jotka pursusivat (englanninkielisiä) lastenkirjoja. Kiinanopettajani vinkkasi, että ne tuskin ovat hupilukemistoa, vaan enemminkin “kotikoulutusta” varten hankittuja. Hän itse ei muistele lapsuutensa kirjakauppareissuja kovin lämpimästi, sillä jokainen käynti tiesi lisää opittavaa ja luettavaa läksyjen päälle.

img_20190820_1558058174343062792070919.jpg

Viimeisenä päivänä 20 prosenttia alennusta, monta hamstraajaa matkassa. Etualalla opettajani valkoisessa paidassa.

Kiertelimme vaikka missä. Melkein kaikki kirjat olivat totta kai kiinankielisiä. Mikäli teos on käännetty muusta kielestä, sen nimi on yleensä myös printattu kanteen sekä alkuperäisellä nimellään (tai ainakin englanniksi) sekä sitten tietysti kiinaksi. Oli hauska paikantaa tuttuja kirjailijoiden tai teosten nimiä, jotka kääntyivät kiinan kielellä ihan hassuiksi. Esimerkiksi Jane Austen on Zhen Ausiting ja Agatha Christie on Ajiasha Kelisidi. Toki, kun ymmärtää kiinan äänne- ja tavusysteemin, on helpompi ymmärtää, miksi käännökset kuulostavat länsimaisen ihmisen korvaan näin kummallisilta.

img_20190820_1648414902545323723734814.jpg

Kaikkialla riitti ostajia ruuhkaksi asti.

Musiikkiosastolta tein hyvän heräteostoksen. Kaikenkarvaisia kiinalaisia lauluja pianolle. Toinen kirja on 1900-luvun alusta ja toinen pikkuisen punaisemman ajan tuotantoa 60- ja 70-luvuilta. Harkitsin hetken myös viulunuotteja, mutta hyvin levännyt kapeakaulainen ystäväni ei olisi taipunut niihin. Saman sarjan pianoversiot vaikuttivat suhteellisen yksinkertaisilta, viuluun eivät varmastikaan olisi edes tolppa ykkösen taidot riittäneet. Kunpa vain olisi vielä piano täällä…

img_20190820_1857256686841410601516191.jpg

Kiinalaista pianomusiikkia.

Toinen löytöni oli iso sarja kiinalaisia historiankertomuksia lapsille – kiinaksi! Tämä kiinalaisten kirjojen hintataso jaksaa ihmetyttää, sillä maksoin opuksesta kokonaiset 12 RMB:tä. Ihan kuulkaa puolitoista euroa! Kirjan jokaisen pikkutarinan yhteydessä on QR-koodi, josta tarinan saa kuunnella myös ääneen luettuna. Miten hienoa! Käytetäänköhän suomalaisissa kielten oppikirjoissa vastaavaa menetelmää? Mukana on sopivasti myös translitterointimenetelmä pinyin helpottamassa ymmärtämistä, jotta tällainen pöhkömpikin lukija pysyy paremmin perässä. Ostin sarjasta vain yhden osan, siinäkin tosin riittää lukemista (eli merkkien opettelemista) pitkäksi aikaa.

img_20190820_1858023203221222774630920.jpg

Tarinoita Kiinan historian varhaisilta vuosisadoilta.

Kohti uutta uudelleen ja uudelleen

Helou. Saavuimme tänne Kiinan maaperälle viime maanantaina. Eli viikko sitten. Alun perin meidän oli tarkoitus lentää päivää aiemmin, mutta kommunikaation kömpelyyksien takia lentopäiväksemme valikoitui sunnuntai (lento on yön yli, lähtö Helsingistä sunnuntaina ja laskeutuminen maanantaina). Hyvä niin, sillä kaikki lennot lauantailta oli peruttu täällä riehuneen taifuunin takia. Shanghaissa miltei 15 vuotta asunut ystäväni todisti, että se oli hurjin puhuri, minkä hän on kokenut. Meidän päästyämme tänne myrskystä todistivat enää lampien kohonneet vedenpinnat, hiekkasäkit metron sisäänkäynnin vieressä, katkenneet oksat, kaatuneet puut ja kosteat jäljet kellarikerroksessa. Jii:n paikallinen työkaveri lähetti kuvan, jossa firman auto oli jossakin kellarissa puoliksi veden vallassa.

img_20190812_1839189132776644072188136.jpg

Tämä pikkuallas tarjosi kodin aiemmin pikkuruisille karpeille. Nyt poloiset taitavat olla jo isompiensa kitusissa.

img_20190812_1839411024616058647925146.jpg

Tällä tutkimusretkellä jalat eivät pysyneet aivan kuivina.

img_20190813_0940003224478571076874713.jpg

Myrsky kaatoi compoundin pihallamme olevan puun puoliksi naapurikiinteistön talon päälle. Samalla rikkoontui myös aita.

Aamu- ja iltapäiväsumu aivoissa aikaeron kuormittaessa alkaa pikku hiljaa olla muisto vain. Lapset käänsivät rytminsä jälleen vuorokaudessa – mikä olikin hyvä, sillä koulu alkoi heti tiistaina. Maanantaina iltapäivällä kävimme tutustumassa uusiin opettajiin, ihmettelimme tämän vuoden ryhmäjakoja ja haimme uudet koulupuvut. Ainakin paitojen materiaali oli vaihtunut – toivottavasti viime vuotisia laadukkaammiksi. Aikaisemmat siniset paidat kutistuivat pesussa pituussuunnassa ja samallakasvoivat leveyttä, joten meidän kapoisten lapsostemme yllä ne näyttivät jokseenkin kummallisilta.

img_20190819_1425165666010412510911822.jpg

Viime vuoden vähän jo pieniä releitä, säilytetään varavaatteina. Ee:llä skjort, eli housuhame, Vee:llä shortsit. Vasemmalla muusiikki/taidepäivän asu, oikealla liikuntapäivän asu.

Lasten koulu tuntuu alkaneen hyvin. Kummallakaan ei ollut viime vuodelta tuttuja, kivoja kavereita uudella luokalla, mutta ilmeisesti sieltä seuraa on kuitenkin saanut. Ja samojen, viimevuotisten kavereiden kanssa leikit jatkuvat silti välituntisin. Selvä ero viime syksyyn on siinä, että sekä Ee että Vee ovat sujahtaneet kielitaitonsa ansioista uuteen kouluvuoteen kunniakkaasti. Lapset myös etenivät molemmat seuraavan taitotason ryhmään kiinassa. Nyt koen, että Vee:kin on jo viime syksyä valmiimpi vaativampaan kielenopiskeluun, eli hyvä siirros sinänsä.

Oo:n kanssa olemme nautiskelleet ensimmäisestä viikosta lähinnä kotona. Hitaat aamut ovat parhaita, kun isommat ovat lähteneet kouluun, me vetäydymme aamupalalle parvekkeelle. Tällä hetkellä siellä ei todellakaan palele, aamulla ulkona on joka päivä ollut 27–33 astetta lämmintä. Iltapäivällä lämpötila nousee jo tukalan puolelle. Siksi ulkoilut on hyvä hoitaa aamupäivällä, vaikka hiki siinäkin tulee.

img_20190814_0837312752110648466494979.jpg

Parvekeaamupala hyvässä seurassa.

Hankin Oo:lle potkupyörän tänne jo melkein kaksi vuotta sitten, ja siitä lähtien se on maannut parvekkeella, kun herra ei sillä ole suostunut ajamaan. Tänä kesänä pyöräilykärpänen puraisi Suomessa, joten täällä sitä oli luonnollista jatkaa. Erityisesti Oo pitääkin ulkoilusta potkupyörän kanssa, ja hienosti pikkumies tottelee kaikissa risteyksissä sekä pihaväylien porteilla käskyjäni pysähtyä. Useimmiten ajamme pätkillä, joissa risteyksiä ei ole, jolloin pyöräily “vauhtiajo” on vapaampaa. Paikallisten silmiin Oo näyttää pituutensa puolesta ainakin kaksi vuotta vanhemmalta, ja siksi onkin vähän kummallinen näky polkimettoman pyöränsä kanssa. Mutta meillä on hauskaa ja sehän se tärkeintä onkin.

img_20190815_1035447419271257542871944.jpg

Pyörämies.

Vee innostui koulun after school activityna harrastamaan golfia myös täällä Kiinassa. Kesällä jatkoimme virinnyttä intoa yhden golfleirin ja parin yksityistunnin sekä yhdeksänreikäisten kierrosten avulla. Pikkusisko Ee:kin sai samoilla höyryillä ensikosketuksensa lajiin ja vihdoin omat mailat. (Harmi, että golfsettejä ei pysty kierrättämään lapselta toiselle, sillä Vee on vasenkätinen ja lyö myös sen mukaan.) Viime viikonloppuna paikallisella kentällä järjestettiin junioreiden golfturnaus, jonne Vee sai myös kutsun. Koska intoa selvästi riitti aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta, Jii kävi saattamassa poikaa. Nuorimies kiersi kisaan kuuluvat yhdeksän reikää kolmen vieraan pojan ja golfpro:n kanssa. Onhan hänestä nyt hyvänen aika tullut rohkea! Kolmen parhaan joukkoon eivät taidot vielä riittäneet, mutta mukavaa tuntui olevan hiostavasta kuumuudesta huolimatta. Ainakin iskän ostama “palkinto”, kasa golfpalloja, lämmittivät mieltä, samoin kuin par3-väylältä napattu birdie.

img_20190819_141106327779227212771976.jpg

Sinne meni!

Hierontapöydällä

Kävin hieronnassa. Paikka oli sellainen, että en olisi osannut sinne mennä itse. Tosin aluekin oli minulle aika outo. Kiinan kielen opettajani toimi nimittäin oppaana. Paikan päällä kävelimme sisään huoneeseen, jossa oli kolme hierontapöytää. Taaimmaisella makasi mies hierottavana ja kuorsaus kaikui huoneessa. Ilmeisen rentouttavaa siis. Sisään astui kaksi miestä, iso ja pieni, jotka kantoivat lakanoita. Iso mies asettautui minun pöytäni viereen, asetteli kantamuksensa huolellisesti paikalleen ja vielä silitteli käsillään kasvoaukon ympärille kertakäyttöiset, harsomaiset suojat. Asettauduin makaamaan pöydälle kasvot alaspäin – vaatteet päällä. Se kun kuulemma on yleisempi muoto kiinalaisesta kokovartalohieronnasta. Öljyhierontaakin on, mutta se on kai sitten erilaista. “Missä sulla eniten tekee kipeää?”” Täällä hartioissa ja niskassa. Ehkä vähän alaselässäkin.” Vajaa tunti sen jälkeen silkkaa nautintoa ja samanaikaisesti hyvää kipua, ja, ah, niin taitavaa hierontaa. Lihaksistani lähtevä rutiseva ääni kantautui varmaankin naapurikortteliin asti. (Vähän liioittelen. Mutta rutisi kuitenkin.) Kun lähdimme, kysyin opettajaltani, antaako kukaan yleensä tippiä näissä paikoissa. Hän kertoi, että ei, mutta kaikki hierojat tässä paikassa ovat kokonaan tai lähes sokeita ja siksi niin valtavan hyviä. Heistä pidetään kuulemma sen takia hyvää huolta. Ihmekös siis tuo, että hieronnan hinta tuntui vähän korkeahkolta paikalliseen hintatasoon nähden. Pohdin saavuttuamme, että jotain kummallista hierojien tavassa liikkua oli, mutta en saanut ajatuksestani kiinni ennen kuin totuus paljastui. Mutta eikö asia olekin lopulta päivänselvää? Ihmiset, jotka näkevät kosketuksensa kautta, ovat takuulla herkkiä tuntemaan kaikki pienetkin vaivat lihaksistossa ja löytävät juuri ne kriittisimmätkin pikkuiset paikat.

Ps. Koht Suami.