Suunnannäyttäjänä

wp-15367586308574208213719220040236.jpg

Kirjoitusharjoituksia.

Minulla on toisinaan epäuskon hetkiä kielitaitoni kanssa. En ole kyllä paljonkaan oppinut. En ole edennyt lainkaan pitkään aikaan. Viidennellä kerrallakaan en vielä muista tätä merkkiä. Miksei muistini ole parempi? Miksei minulla ole enempää aikaa? Miksen ole tarmokkaampi opiskeluissani?

Toisaalta, kun mietin vuoden takaista tilannetta, minua melkein huvittaa. Kuvittelin oppineeni eri appsien kautta paljon sanastoa ja sanontoja. Kuitenkin jouduin aivan perusilmaisuissani tukeutumaan käännöskoneisiin, kun yritin saada asioita selvitettyä ayin kanssa. Nyt kommunikointiin tarvitaan vain satunnaista vilkaisua sanakirjaan, ja sitäkin yleensä siksi, että haluan itse oppia uusia sanoja.

Ymmärrän puhetta jo oman mittapuuni mukaan paljon. Osaan myös tuottaa puhetta, se vain on järjettömän hidasta, kun yritän miettiä päässäni ensin lauserakenteet ja toonit. Ilman niitä sanomani ei varmasti mene perille, paitsi ehkä ayilleni, joka hyvin osaa jo tulkita ilmaisujani, sekä kiinanopettajalleni, joka päivittäin tulkitsee vastaavia keltanokkien yrityksiä puhua kieltä. Merkkejä osaan virheettömästi kirjoittaa ehkä puolet siitä määrästä, jotka osaan suullisesti. Lukea osaan tietty enemmän merkkejä, koska jotkut pikkuosaset tunnistan nähdessäni. Oman ongelmansa tuottavat merkkiyhdistelmät, joiden merkitys on aivan toinen kuin erikseen kirjoitetuilla karaktääreillä. Saatan tunnistaa ja osaan ääntää molemmat puolikkaat (tai pidemmän yhdistelmän), mutta todellinen käännös jää hämärän peittoon.

Tänään käväisin lasten koululla. Takaisin tullessani koulun portilla oli kiinalainen mies, joka katseli ympärilleen. Hän kysyi minulta jotain kiinaksi puhuen hirvittävän nopeaa vauhtia, mutta sain selville, että mies tiedusteli muutaman korttelin takana olevaa katua. Tunnistin nimen. Yritin hätäisesti neuvoa tietä miettien kuumeisesti sanastoa. Asia saatiin hoidettua kuitenkin niin, että mies sai langan päästä kiinni. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa kohti määränpäätä. Hän kysyi, mistä olen kotoisin, ja kerroin olevani Suomesta, Pohjois-Euroopasta (tämä on hyvä tarkennus, sillä harva täällä tietää Euroopan maita paria hassua lukuun ottamatta). Hän itse oli kotoisin naapuriprovinssista, melko läheltä Jii:n työpaikkaa. Mies kysyi kiinan taidostani, sanoin opiskelleeni noin 10 kuukautta, johon hän totesi ääntämiseni olevan todella hyvää. Tiemme erkanivat, kun mies poistui etsimäänsä suuntaan.

Kotona kerroin asiasta ayille. Hän kysyi, oliko mies ihan varmasti kiinalainen. Oli, oli, puhui kamalaa kyytiä ja ääntäminen oli äidinkielenään kiinaa puhuvan kuuloista. Ayi päivitteli, että jo on aikoihin eletty, kiinalainen kysyy neuvoa ulkomaalaiselta! Ja nauroi makeasti päälle. Myöhemmin iltapäivällä kiinanopettajani vahvisti, että näin ne kiinalaiset toimivat – kysyvät neuvoa toiselta maanmieheltään. Suurin osa ulkomaalaisista on kuitenkin pihalla kaikesta, mistä puhutaan. Kuulemma ulkomaillakin kiinalainen eksyessään etsii toisen kiinalaisen neuvonantajakseen tai marssii nöyrästi lähimpään kiinalaisen ravintolan henkilökunnan juttusille: “nin shibushi zhonguoren? Oletteko kiinalainen?”

(Tapauksen ratkaisu: Uskon, että mies oli oikeasti kiinalainen. Hänellä oli kuitenkin niin kiire, että ei ollut aikaa hukattavaksi lähteä väärään suuntaan. Eli kun hätä on suurin, tartutaan lähimpään oljenkorteen. Kuten se vanha tuntematon täti, joka ilman omaa sateensuojaa tuppautui parinsadan metrin matkalle Jii:n sateenvarjon alle kosteassa säässä. Case closed.)

Tonglin vesikaupunki

Viime viikolla Jii reissasi Taiwanissa ja minulla oli – harvinaista kyllä – auto käytössäni. Hoitelin sillä välin asioita, joita ilman omaa (isoa) kaaraa on hankalaa tehdä. Vaikka olinkin tosi kiireinen pari viime viikkoa, päätin silti ottaa autosta kaiken ilon irti ja uhrata yhden päivän pelkästään sivistyäkseni. Nappasin Oo:n ja ayimme kyytiin ja huristelimme puolisentoista tuntia länteen, Tongli guzheniin, eli Tonglin yli tuhat vuotta vanhaan vesikaupunkiin. Ayi ja kuski päivittelivät naureskellen, että kylläpä nyt lähdetään kaus, kun lähempääkin olisi löytynyt vierailemisen arvoisia vesikaupunkeja. Olin kuitenkin lukenut, että Tongli on kaunis paikka ja sitä paitsi siellä ei pitäisi olla järjetöntä määrää turisteja.

Matka kului nopeasti, kun ensin pääsimme pois Shanghain kaupunkialueelta. Ensimmäistä kertaa näin riisipeltoja. Niitä alkoi olla yhä enenevässä määrin kanaalien ja vesialueiden lisääntyessä. Kun navigaattori alkoi näyttää, että pian ollaan perillä, meidän piti yhtäkkiä kääntyä pois isolta tieltä. Minusta tuntui, että olemme kääntymässä jonkun takapihalle tai vähintäänkin keskelle pusikkoa ja riisinviljelykeskittymää. Sinne me kuitenkin menimme ja reitti osoittautui lopulta aivan oikeaksi – vanhaan osaan vesikaupunkia kun ei saanut ajaa autolla, vaan se piti ensin kiertää. Matka kuitenkin pysähtyi, kun jonkun onnettoman lähetin kuorma oli levinnyt pitkin tietä. Kuvassa näkyy miespolon mopedi suoraan edessä pahvilaatikkoineen, joista pari oli tippunut maahan. Tässä hän mihinkään kiirehtimättä kerää sieltä tippuneita mustia pikkunikaleita (joita oli satoja) yksi kerrallaan pois tieltä takaisin hajonneeseen laatikkoon. Kuskimme, joka mieheni mukaan saattaa olla teillä välillä melkoinen kuumakalle, alkoikin ottaa kierroksia kuriirin vatuloinnista. Hän avasi ikkunan ja huuteli otsasuoni pullollaan hävyttömyyksiä miehelle. Kun tämä ei aikonut ottaa onkeensa, kuljettaja nousi ulos autosta, kävi jalallaan potkimassa kappaleita tien sivuun ja soitti jatkuvasti suutaan ukolle. Kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, kuski vielä kerran mielenosoituksellisesti pysäytti auton kuorman taakse ja potkaisi reilusti keskellä tietä näkyvää pahvilaatikkoa. Minä nauraa käkätin ääneen takapenkillä koko tilanteelle.

IMG_20180829_093357.jpg

Saavuttuamme paikan päälle ymmärsin, että vanha kaupunki on kokonaan nähtävyysalue ja sinne tulee myös ostaa lippu päästäkseen sisälle. Lysti ei ollut mitään halpaa (kiinalaisittain), sillä kahden aikuisen liput maksoivat euroissa noin kolmekymppiä. Pulitin kuitenkin summan mukisematta, sillä eihän näin kauas nyt turhan takia tultu.

IMG_20180829_095011.jpg

Olin tosi kiitollinen siitä, että ayi oli mukana. Hän hoiti käytännössä Oo:ta, jotta minä sain rauhassa (siis sen rauhan, mitä kolmevuotias äidilleen nyt suo) nuohota paikkoja. Vaikka kulku olikin paikoin hankalaa, rattaat olivat täällä todella tarpeelliset, sillä kävelyä kertyi paljon.

IMG_20180829_100542.jpg

Vesikaupungissa kun ollaan, moni ihminen saa elantonsa tavalla tai toisella kanaaleista. Tämä vanha pariskunta oli ankkuroinut paattinsa keskelle erästä syrjäisempää uomaa. Vanha mies liikutteli keppejä pohjassa, ja mietin, mitä ihmettä hän tekee. Kunnes ymmärsin hetken kuluttua, että tuo harmaa kasa ei olekaan kiviä, vaan simpukoita. Nainen lajitteli roskat pois seasta sitä mukaa, kun mies niitä kyytiin nosteli. Simpukathan elävät pohjassa. En olisi halunnut kyllä tätä laumaa lautaselleni, tiedä mitä kaikkea raskasmetalleja ja muita haitta-aineita sedimenteissä piilee. Osta siis sitä, minkä tiedät turvalliseksi. Kiinassa miltei kaikki sisävesielävät ovat omalla kieltolistallani.

IMG_20180829_100721.jpg

Turistialueella näytti tältä. Vanhanmallisia paatteja, joita sai vuokrata käyttöönsä. Kuten näkyy, alusta ohjataan ja “soudetaan” yhdellä, pitkällä airolla. Kuljettaja hitaasti pyörittäen liikuttaa airoa puolelta toiselle aluksen takana, jolloin se samalla toimii sekä käsikäyttöisenä moottorina että peräsimenä. Yllättävän vauhdikkaasti nämä veneet lipuivat pitkin isoa kanaalia.

IMG_20180829_101310.jpg

Kaupunki oli ihana ja hurmaava. Minulla ja ayilla vain selvästi oli erilainen näkemys siitä, mikä on hienoa ja näkemisen arvoista. Minä olisin viihtynyt vain katsellen nurkkia, ikkunanpokia, arkkitehtuuria, kauniita siltoja, kanaaleja. Mitä tällaisessa paikassa nyt onkaan. Hän ihmetteli haluani kuvata maalista rapistuneita luuukkuja ja paikkoja, joissa ei kuulemma ollut mitään katsomista. Menimme siis yhteistuumin sisätiloihin erilaisiin kotimuseoihin. Olivathan nekin kiinnostavia. Tässä kuvassa on erään rikkaan talon sisäpihan portti.

IMG_20180829_102815_1.jpg

IMG_20180829_102850.jpg

IMG_20180829_104851.jpg

IMG_20180829_105125.jpg

Kiinanopettajani kanssa keskustelimme visiitistäni. Hän kertoi, että talomuseot, joissa vierailimme, ovat olleet valtavan rikkaiden perheiden koteja. Niissä oli usein erikseen miesten ja naisten puoli (makuutilat). Kun taloon tullaan sisälle, sinne ei ole suoraa näköyhteyttä. Ensin saavutaan sisäpihalle. Sen jälkeen on tila, jossa isäntäväki on kestinnyt vieraita ja pitänyt virallisia vastaanottoja. Eri tilat on erotettu toisistaan mielenkiintoisilla ratkaisuilla. Palvelusväki käytti vallan alla olevan kuvan kaltaisia pitkiä käytäviä, ja astuivat sisään siihen liittyviin huoneisiin vain tarvittaessa, jotta isäntäväen ei tarvinnut nähdä arkista aherrusta.

IMG_20180829_111746.jpg

Asunnot olivat upeita taidonnäytteitä käsityöläisyydestä kaikkine koristeineen. Lisäksi ne olivat valtavia. Kaikesta näki, että talon väki on ollut varakasta.

IMG_20180829_112531.jpg

IMG_20180829_113257.jpg

Oo:n lempipuuhia kaupungissa oli kiipeillä kaksikerroksisten rakennusten portaita ylös alas. Kaikkein paras paikka oli kuitenkin talo, jonka seinään oli ikuistettu kissoja. Emme ymmärtäneet, minkä hepulin hän sai rattaissa istuessaan, kun huitoi omalla katillaan talon suuntaan ja huusi minkä ehti, mutta se selvisikin pian. Pitihän nyt kissalle saada kaverit näyttää!

IMG_20180829_114128.jpg

Vanhassa kaupungissa riitti paljon yksityiskohtia tiirattavaksi. Jotkut olivat jopa huvittavia, kuten tämä valvontakameran naamiointitapa. Hyvä, että yrittävät kuitenkin!

IMG_20180829_114154.jpg

Yhden isoimman asunnon perukoilla oli eräänlainen pukuvuokraamo / valokuvaamo. Tangoista roiukkui satakunta vanhanmallista kiinalaista asua, joista sai pientä rahasummaa vastaan vuokrata puvun joko “keisarilliseen kuvaukseen” (alla) tai sitten ihan vain siihen, että se päällään sai sitten tepastella pitkin talon eri paikkoja ja kuvata omassa rauhassa hienoissa ympäristöissä. Yritin ehdottaa Oo:lle pikkukeisariksi pukeutumista (tarjolla oli vaatteita myös lapsille), mutta hän kieltäytyi tiukasti. Ehkä parempi. Sivusta seuraaminen oli mukavampaa.

IMG_20180829_115603.jpg

Ja mikä olisikaan ollut sen rikkaampaa kuin valvava kalalampi kulta-punaisine karppeineen. Ja ne vonkaleet olivat valtavia – jos olin meidän lähipuistomme suomukylkiä ihmetellyt aiemmin, niin ne eivät olleet mitään näihin verrattuina.

IMG_20180829_120824.jpg

Saman altaan yhdellä reunalla oli kummallinen, luonnonkivestä muodostunut luolasto. Sen läpi johti tunneli sekä myöhemmin portaat ylös kallion päällä olevalle huvimajalle. Melkoinen seikkailu pienelle miehelle, ja toki äidillekin!

IMG_20180829_121358.jpg

IMG_20180829_121443.jpg

ptr

Seuraavassa kuvassa on talon oma teatteri. Tämä talokompleksi oli valtava. Ayi kertoi, että rikkain osa väestöstä ei käytännössä koskaan mennyt talojensa ulkopuolelle “rahvaan” sekaan, joten he huvituttivat itseään pihan muurien sisäpuolella. Noiden takana näkyvien valkoisten muurien takana kulkee käytävä näyttämön taakse, josta esiintyjät sitten astuivat lavalle. Mekin kävimme siellä kurkkimassa, Oo otti muutaman veikeän tanssiaskeleen. Ne jotka tuntevat Oo:n touhuja,voivat hyvin kuvitella herran heilumassa hassut ilmeet kasvoillaan.

IMG_20180829_121625.jpg

Jos äiti kulki kierroksensa katse ylhäällä, tämä poika tutki jokaisen maanraon. Tässä ihmetellään mini-mini-muurahaisten käyntiä rappusten sivulta toiselle. Ötökät ovat niin kiinnostavia, mutta samalla Oo pelkää niitä yli kaiken, eikä voi ikinä kuvitellakaan koskevansa yhteenkään otukseen. Viha-rakkaus-suhde?

IMG_20180829_122010.jpg

Päivän päätteeksi (eli lounasaikaan – isompia lapsia piti ehtiä vastaan koulubussille) piti saada murua rinnan alle. Itse sanoin, että nyt voisimme mennä syömään, johon ayi totesi, että haluammeko “chi mian hai chi fan”, eli haluammeko syödä nuudeleita vai riisiä. Päätös on tehtävä joissain tapauksissa jo ennen ruokalaan astumista, sillä kiinalainen lounas koostuu joko nuudelista tai riisistä, ja ruokapaikka valitaan sen mukaisesti. Oo halusi nuudeleita, joten se oli sillä selvä. Pysähdyimme kanaalin varrelle erääseen pikkupaikkaan – jossa sopivasti oli kohdistettu tuulettimet jokaiseen pöytään – ja tilasimme ruoat. Eipä tullut mieleenikään ottaa Oo:lle mukaan ruokailuvälinettä (haarukka), eikä paikalla ollut kuin puikkoja tarjota. Niillä siis mentiin. Sujuihan se niinkin, kun tyyli sai olla vapaa.

IMG_20180829_124109.jpg

Ihana (vähän liian kuuma) päivä. Monta kokemusta rikkaampi. Alla oleva silta on alkuperäinen, vanha kulkuväylä kaupungissa (puuosat tietyesti uusittu useampaan otteeseen). Sen myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua!

IMG_20180829_130326.jpg

Touhua ja kiirettä

En ole ehtinyt kirjoittaa kuulumisia aikoihin. Syy, miksi olen ollut kiireinen, selviää alempana, kun kerron siitä lisää. Arki on ollut mukavaa, mutta työntäyteistä. Tähän asti ilma on (muutamia rankkasateisia päiviä lukuun ottamatta) ollut upea ilmanlaatuindeksiä myöten. Eilen ja tänään jälkimmäinen on ensimmäistä kertaa täällä ollessamme kivunnut yli sadan, ja tänään, kun ilma on muutenkin valmiiksi harmaa, tekee olonkin vähintään harmaaksi se tosiseikka, että AQI huitelee 160:ssä.

IMG_20180904_075244.jpg

Vee on jälleen innostunut rakentelemaan palloratoja. Tässä yksi taidonnäyte.

Vee ja Ee ovat jo pitkään olleet innostuneita Super Marion Boo-hahmoista. Kesällä, kun olimme Amerikassa, olimme tilanneet molemmille omat palleroiset Jii:n veljen luokse. Otukset ovat olleet jo monessa menossa mukana. Eräänä päivänä Vee:n kummitus oli kadonnut ja epäilimme sen lähteneen vaihdettujen lakanoiden mukana pesulaan. Soitimme perään ja ilmoitimme tuntomerkit. Seuraavana aamuna ovikello soi. Oo meni avaamaan ovea ja oli todella hämmästynyt, kun käytävällä oli ainoastaan samainen Boo, joka muutama päivä takaperin oli lähtenyt lipettiin. Totesimme, että se oli tylsistynyt elämään neljän seinän sisällä ja lähtenyt tutkimaan kaupunkia – väsyttyään oli päättänyt palata kotiin. Tervetuloa, Boo, ihanaa nähdä jälleen!

IMG_20180904_075350.jpg

Reunion: Boo on jälleen kotona!

Lasten koululla järjestettiin Welcome Back BBQ. Tapahtuma oli todella hauska, mutta ainoa huono puoli oli se, että enemmän tai vähemmän koko ajan satoi. Vee otti tilanteesta kaiken irti ja kavereidensa kanssa juoksivat päätä pahkaa pomppulinnoissa välillä rypien riemusta lattianrajassa. Ainakin liukui hyvin! Ee ja Oo olivat pikku hetken leikkipuistossa, kun sade taukosi tihkuksi. En oikein tiedä, mikä tällaisessa tilanteessa olisi asianmukainen sadevarustus: sateenvarjo on äärimmäisen kömpelö, ja missä tahansa t-paitaa pitkähihaisemmassa tukahtuu hetkessä jonkin sortin lämpöhalvaukseen. Ratkaisu on siis ilmeisesti kastua läpimäräksi ja vaihtaa vaatteet kotona?

IMG_20180825_162919.jpg

Welcome Back Barbecue lasten koululla.

Muutenkin täällä on taas pari kertaa päässyt (rankka)sade yllättämään kaupungilla ollessani: sääennuste ei ole tiennyt sateista tuon taivaallista, joten sateenvarjoakaan ei ole mukana – kun olen lähdössä takaisin, juuri silloin taivas repeää niin, että sata metriä näkyvyyttä on täysin liioiteltua, ja lähimmälle metrolle on matkaa kilometri ja takseja ei mailla halmeilla. Kolmen metrin kävelyn jälkeen olen kuin uitettu koira. Onneksi tosiaan on sentään lämmintä! Sisäinen muistilappu: SE SATEENVARJO!

Ee on selvästi nauttinut iltapäivisin ayimme seurasta. Monesti hän vaatii tätä seuraamaan leikkejään tai touhuamaan jotain yhdessä. Tässä kuvassa rakennellaan yhdessä technic-legoista paloautoa.

IMG_20180904_075555.jpg

Rakentelupuuhissa Ee ja ayi.

Olemme testanneet muutamana päivänä aiempaa tiukempia iltasääntöjä, jotka kirjoitettiin muistutukseksi myös lapulle jääkaapin oveen. Ainakin lapset ovat nukahtaneet nyt ajoissa ja hieman vaivattomammin kuin aiemmin. Jäämme seuraamaan tilannetta.

IMG_20180830_220300.jpg

Oo on väsähtänyt lukuhetkensä päätteeksi lattialle.

Jii oli viime viikon Taiwanissa työmatkalla. Perjantaina vaihdoimme vuoroa, kun hän otti lapset huomiinsa ja minä lähdin viettämään iltaa Shanghain suomalaisten Back to Shanghai -iltaan. Näkymät olivat upeat (eivät näy kuvassa), sillä kattoterassilta pystyi seuraamaan koko keskustan ranta-alueen valoja. Kaikilla muilla osallistujilla taisi olla freeflow-juomaranneke, itse tyydyin ostamaan yhden drinkin ja juomaan vettä. Seuraavana aamuna piti kuitenkin olla kokoustamassa. Ilta venyi kuitenkin hyvien keskustelujen lomassa niin pitkälle, että tulin viimeisellä metrolla kotiin. Se olikin niin tyhjä, että sain vapaasti valita penkkini vaunusta – harvinaista herkkua Shanghaissa.

IMG_20180904_080205-1.jpg

Lähes sata suomalaista verkostoitumassa ja juhlimassa.

Kun lähdön aika koitti, menin hissillä. Ovi avautui, ja keskellä hissiä seisoi tällainen pömpeli. Robotti! Hetken mietin, liitynkö seuraan, mutta tunkeuduin sitten kahden pakistanilaisen miehen kanssa kopin reunoille. Hän (?) oli matkalla neljänteen kerrokseen. Kukaan ei sitä robotille painanut, mutta kun kerros tuli kohdalle, hissi pysähtyi ja toinen miehistä seisoi tiellä, robotti ilmoitti, että hänen pitäisi päästä ohi ja ulos hissistä. Sinne se sitten viiletti. Mitäköhän se mahtoi toimittaa?

IMG_20180901_000642.jpg

Ystävämme robo.

Saimme viime keväänä poistuneelta suomalaisperheeltä lahjoituksena Mersun. Sitä on veivattu paluun jälkeen todella perusteellisesti kaikkien kolmen lapsen toimesta. Oo ajelee sillä itsekseen, mutta Vee ja Ee ajavat mieluiten Boo-rallia (innoituksena kenties Mario Kart?). Ralliin tehdään erilaisia ratoja, sitten Ee istahtaa kyytiin ja nostaa jalat konepellin päälle, Vee työntää ja ohjailee autoa: sitten mennään niin lujaa kuin täällä sisällä vain pääsee – uskalluksesta se nimittäin ei ole kiinni. Yhden radan jouduin jo “tyhmänä äitinä” kieltämään, kun se kiersi pöydän ympäri – olisihan se hauskaa, mutta kulmat ovat niin auttamattoman terävät juuri tyttäreni ohimon tienoilla ja tila kääntyä pieni. Ei nyt vaan sovi. Onneksi ratoja on muitakin. Seinät ovat saattaneet saada “muutaman” kolon koristeikseen, mutta tämä on lastemmekin koti, ja vaikka maksamme lopuksi pakkelointi- ja maalaustöistä. Vee totesi tässä pari päivää sitten, että liekö Mercedestä koskaan pesty, mutta nyt niin pitäisi tehdä. Kylpyhuoneeseen perustettiin pesula. Hän hinkkasi auton joka puolelta huolellisesti rätillä käyttäen aika reilusti astianpesuainetta, hups, suihkutti sen ja oli hakenut kuivaamistarkoitukseen talon (valkoiset!) kylpypyyhkeet. Kun työ oli valmis, Mese oli siis kääritty kolmeen valtavaan pyyhkeeseen ja se lepäsi hellästi lattialla. Kyllä kiiltää!

IMG_20180902_092438.jpg

Autonpesua.

Lasten koulunkäynti on jatkunut edelleen hyvin. Kävin eilen tapaamassa Ee:n opettajaa, joka kertoi pelkkiä positiivisia asioita tytöstä. Huh! Nyt, kun EAL:n (Englanti toisena kielenä) tarjoama tuki alkaa, oletan kielenkin kehittyvän pikku hiljaa. Ihanaa, että Ee on kuitenkin saanut kavereita luokasta, vaikka yhteistä puhuttavaa ei niin vielä olekaan.

Vee:n opettajaa en ole varsinaisen koulun alettua ehtinyt tavata, joten pojan tilanteesta minulla ei ole oikeastaan tietoa. Vee:ltä itseltään kun ei juurikaan saa mitään irti. Löysin kuitenkin repusta tällaisen lappusen eilen koulupäivän jälkeen, mikä ilahdutti kovasti. Luin ääneen pätkän kerrallaan Vee:lle, ja hän osasi kääntää sen suomeksi! Vau! Alku aina hankalaa, lopussa – tai jo ehkä välimaastossakin – kiitos seisoo!

IMG_20180902_184502.jpg

Open viesti Vee:lle.

Mutta se, mikä minut on todellakin pitänyt kiireisenä, on alkava lukukausi Suomi-koulussa. Koulu alkaa lauantaina ja minä olen tähän mennessä kirjoittanut kirjeitä vanhemmille ja opettajille, tehnyt lukujärjestykset kaikille, päivittänyt oppaita, tilannut koulukirjoja, pohtinut teemoja, muodostanut ryhmiä, perehdyttänyt opettajia ja kokoustanut yhtäällä ja toisaalla. En ole laskenut tarkemmin, mutta ennen, kuin olen minuuttiakaan käyttänyt oman opetusryhmäni tuntien suunnitteluun, olen kaikkiin hallinnollisiin tehtäviin saanut uppoamaan useampia kymmeniä työtunteja. Aloitin siis uutena johtavana opettajana.  Se tarkoittaa, että pienessä yhteisössämme olen puoliksi rehtori – tai jotain sinne suuntaan ja puoliksi opettaja. 50 oppilaan koulu on jo oppilasmäärältään isompi kuin se, jota itse aikoinaan kävin ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Oppilaiden ikäjakauma tosin on tällä hetkellä 3–12 vuotta, joten touhua on ja touhuajaa on monenlaista. Tänä syksynä itse opetan 8- ja 9-vuotiaita, jotka ovatkin sitten jo roimasti eri aaltopituudella kuin viime vuonna opettamani viisivuotiaat. Mielenkiinnolla odotan, miltä asiat näyttävät, kun saadaan lukukausi käyntiin, ja samalla hallinnollinen puoli tasaantuu normaaliin. Joka tapauksessa tällä hetkellä porukkamme on niin mahtavaa, että ei tästä huonoa voi tulla!

IMG_20180828_172454.jpg

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen terveiset meille takavuosilta.

Kaikkea kiinalaista III

Kiinalaisuuksien sarja saa jälleen jatko-osan. Pahoitteluni, mikäli joukossa on jo aiemmin esitettyjä asioita (tai jopa kuvia). Muistini kyky palata asioihin on järkyttävän lyhyt.

Voitte vain kuvitella, minkälaisiin kuormiin täällä kerta toisensa jälkeen törmää. Seuraava kuva on aika lailla lievästä päästä, mutta hauska kuitenkin. Romumetallia koko kasa tarjolla. Ei sillä kiinnityksellä niin väliä, eiköhän nuo tangot muutenkin luikertele toistensa lomassa. Vai?

img_20180526_1853532067851026.jpg

Romumetallia. Ei kai kuormaa ole tarpeen millään kiinnittää?

Joku hortonomi tämän minulle varmaankin osaisi selittää. Joka tapauksessa puistoon on mitä ilmeisimmin istutettu uusia – ei aivan nuoria – puita. Tällaisia runkoja. Sitten niiden ylle on viritetty verkko. Kapistus ei kuitenkaan peitä koko puuta, eikä se tarjoa siten suojaa tai varjoa kaikkialta. No, ei kai kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.

IMG_20180812_153417.jpg

Uusi runko ja verkko päällä.

Kotimme lähistöllä on aivan valtavasti tietöitä. Ilmeisesti asia koskee yläilmoissa killuvien sähköjohtojen putkittamista maanpinnan alapuolelle. 500 metrin matka esimerkiksi lasten koululle on melkoisen kamala kävellä, välillä on pakko puikkelehtia jopa tien puolella, kun muualta ei pääse.

IMG_20180823_104449.jpg

Tietöitä.

Eräs hyvä puoli asiassa on, että yleensä tällaiset saadaan täällä päin palloa melko nopeasti valmiiksi, toisin kuin kokemukseni mukaan Suomessa. Kiinassa tosin ei ole samanlaista “toimistoaikaa”, joten valmista saadaan siksi aika paljon sukkelammin. Tiedättekö, mikä muu on sukkelaa? Roskaaminen. Alla oleva kuoppa ei ole kovin vanha, mutta se on sitäkin näppärämpi jätepiste. Kävele vain ohi ja nakkaa tänne!

IMG_20180816_123835.jpg

Tietyömaa? Kaatopaikka?

Kerta toisensa jälkeen minua huvittavat nämä kaverukset. Mikä pankki Suomessa, ihan vakavasti puhuttuna, sijoittaisi etuovelleen tällaiset kaverukset brändäämään puljua? Tervetuloa asioimaan! Meiltä saatu laina on aina söpö!

IMG_20180820_095928.jpg

Pankkimainokset, joita Oo käy ihmettelemässä.

Taisin joskus aiemmin kirjoittaa näistä “leijonista”, jotka pareittain vartioivat portinpieliä. Eivät ne olleetkaan leijonia. Ne ovat petoja. Ja esimerkiksi tuo pallo, joka otuksen jalan alla piileskelee, ei ole pallo, vaan vallan merkki. Älä astu sisään, tai sinulle käy huonosti! Äskeisiä söpöläisiä useammin nämä pedot (ja isommassa koossa) on sijoitettu pankin tai jonkin muun arvovaltaisen laitoksen pääovien molemmin puolin.

IMG_20180820_100804.jpg

Oo tutkii toista portinvartijaa.

Tämä kuva ei ole mitenkään hauska. Ehkä mielenkiintoinen siksi, että siinä on poikkeuksellisen vähän autoja. Kyseessä on Shanghain halkova kehätie (Middle Ring Road). Tämä on ihan vain esittelemässä paikallisia maisemia.

IMG_20180822_103121.jpg

Kehätien väljää liikennettä.

Alla on koira. (Kysyin omistajalta, saanko ottaa kuvan.) Kyllä, se on keskikaupungilla, eikä sille ole minkäänlaista hihnaa. Koira oli menossa väärään suuntaan, jolloin omistaja potkaisi sitä. (!) Ei kovaa, mutta joka tapauksessa. Tällä koiralla on sentään vain häntä sateenkaaren väreissä, ei koko turkki. Näytin kuvan kotona Oo:lle, jolloin ayi kommentoi, että sen häntä on tosi kaunis! No, niin kai. Mutta kuka laittaa koiralleen tällaisen hännän, vaikka se olisikin esteettisesti hieno? Esteettisellä ja eettisellä on kaiketi edelleen eri merkitys. Kiinalaisten käsitys eläimistä ja niiden asemasta on ilmeisesti muutenkin vain niin erilainen.

IMG_20180823_094911.jpg

Sateenkaarihäntähaukku.

Samaa otusta tuli ihailemaan muitakin ihmisiä, joista yhdellä miehellä oli tällainen punottu lapsen kantoreppu. Kannettavan pikkuiset jalat sujahtavat tuonne alapuolella näkyvään putkiosaan. En ole ihan varma, mutta laittaisin melkein pääni pantiksi, ettei sen ergonomia ole ihan samaa luokkaa kuin aikanaan omien lasteni kanssa käyttämä kankainen kantoväline. Tällainen tosin voi idealtaan olla vaikka kuinka vanha. En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa.

IMG_20180823_095021.jpg

Punottu kantoreppu.

Jatkoa luvassa jälleen seuraavassa kiinalaiskirjoituksessa. Heippa!

Uuden alun tuntua

Tänään on kulunut viikko siitä, kun saavuimme takaisin Shanghaihin. Aikaero alkaa olla ehkä tasattu. Aiemmin mainitsemani yskä paheni siihen pisteeseen, että sain noidannuolen selkääni yskimisen seurauksena. Jipii. Olin tosin onnekas, että selvisin siitä yhden päivän levolla ja ihan tavallisilla (tujuhkoilla) ibuprofeeni- sekä parasetamolipaukuilla.

IMG_20180819_161959.jpg

Ride home! Kyyti kotiin!

Suurin muutos nyt syksyllä on tietenkin se, että myös Ee aloitti koulun. Pienenä pessimistinä olin vakuuttunut, että ensimmäiset päivät ovat täynnä itkua ja tappelua lähtemisestä, mutta ei sinne päinkään. Kouluun on joka päivä lähtenyt iloinen ja itsenäinen tyttö. (Luulen, että huomenna viikonlopun ihanien vapaiden jälkeen nähdään, mikä todellinen tilanne on.) Enemmän tekemistä aamuisin on ollut Vee:n kanssa, joka on teeskennellyt niin löysää, että olen parina aamuna taipunut jopa pukemaan tämän pienen “vauvamme”. Ee:n menemisiin on tietysti vaikuttanut isoveljen läsnäolo ja tuttu ympäristö, kun koulun pihallakin olemme käyneet miltei joka viikonloppu leikkimässä. Ensimmäisenä päivänä saatin lapset bussille Oo:n kanssa, mutta seuraavana aamuna en saanut nuorinta millään hereille ennen lähtöä, joten passitin kaksikon alakertaan keskenään ja totesin vain Vee:lle, että pitää huolta Ee:stä. Vee kuitenkin ehti viime vuonna jo pitkään mennä itsekseen bussille. Kun se kerran toimi, tein niin sitten joka päivä sen jälkeen. (Ja Oo nukkui sitä paitsi joka aamu lähdön aikaan.)

IMG_20180819_162446.jpg

Bussitäti huolehtii lasten turvallisuudesta ja avustaa turvavöiden laittamisessa.

Kouluun tutustuminen aloitettiin orientaatiopäivällä, jolloin kävimme tervehtimässä tulevia opettajia, ihmettelemässä uusia luokkia ja kävimme hakemassa uudet koulupuvut. Viimeinen olikin kamala kokemus, kun koulullinen oppilaita vanhempineen on miltei samaan aikaan testaamassa pienissä tiloissa joitain harvoja sovituskappaleita. Viime vuonnahan emme olleet kokemassa ensimmäisten päivien huumaa, vaan tupsahdimme pari-kolme viikkoa myöhemmin paikalle, jolloin koko koulu eli jo melkein normaalia arkielämää. Toisaalta ensimmäisissä päivissä on tiettyä taikaa, kun jokainen lapsi on (ainakin melkein) samalla viivalla uuden äärellä. Luokkatoverit ja opettajat ovat joka vuosi kuitenkin uusia, ja opettajat yhdessä lasten kanssa järjestävät luokat juuri sille porukalle sopiviksi.

IMG_20180819_162308.jpg

Ee uudessa koulupuvussaan. Kotiin päästyään hän ei olisi halunnut riisua sitä päältään, niin ihana se kuulemma oli.

Ekaluokkalaiset muuttivat kesän aikana pikkukampukselta tänne isommalle. Tänä kesänä koululla onkin tehty aika paljon erilaisia remontteja, ja kiinalaiset rakennusmateriaalit eivät ole ihan samanlaisia kuin Suomessa. Maalatut seinät päästävät myrkyllisiä yhdisteitä vielä viikkoja valmistumisensa jälkeen. Muun muassa Ee:n luokan materiaalit saavat tuulettua vielä pari viikkoa, minkä jälkeen oppilaat saavat muuttaa omaan kotikoloonsa. Siihen asti kaikki ekaluokkalaiset oleskelevat väistötiloissa kiinanluokissa. Sen jälkeen luokkatilaa rakennetaan varmaankin jollain tavalla uudelleen.

IMG_20180818_170431.jpg

Ee:n tuleva luokka tuulettumassa.

Ee halusi heti tänä viikonloppuna koulun pihalla esitellä uusia taitojaan, joita oli oppinut muilta oppilailta koulussa. Tässä niistä yksi, jossa hän kiipeilee tuollaisten kahden metalliputken päälle ja laskeutuu alas keskellä olevia tikkaita pitkin. Aikamoinen viisivuotiaan taidonnäyte (Ee täyttää ensi kuun lopulla kuusi).

IMG_20180819_162827.jpg

Todellinen telinevoimistelija.

Oo keskittyi enemmän omiin perinteisiin touhuihinsa, eli ötököiden tutkimiseen. Tuollaiset siirat (?) ovat kaikkein mielenkiintoisimpia, kun ne pelästyessään saattavat mennä pieniksi keriksi. (“Äiti, Oo haluu ettii palloa!” “Meijän pallo on tossa.” “Ötökkäpalloa!”) Kuvassa posket punoittavat, koska mitenkäs muutenkaan, kun ulkona on 33 astetta ja lapset juoksevat paikasta toiseen jatkuvasti.

IMG_20180819_162914.jpg

Oo ja ötö.

Niin kuin aikaisemmin jo kerroin, Oo on kärsinyt pienestä päiväväsymyksestä aikaeron takia. Olen yrittänyt pitää poikaa hereillä iltaan saakka keinolla millä hyvänsä, mutta aina asialle ei mahda mitään. Tein töitä pöydän vieressä, näin, että Oo istuu tuolilla. Jatkoin hommiani, ja pienen hetken kuluttua väsynyt miekkonen oli nukahtanut juuri siihen, missä oli lähin pehmeä paikka. Aika huvittava pikku-ukkeli.

IMG_20180819_162525.jpg

Oo jaksaa hauskuuttaa muita unissaankin.

Tilasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ruokaa kotiin. Olin päättänyt tehdä bataatti-porkkanasosekeittoa. Pyysin ayia kuorimaan ja pilkkomaan kasvikset. Tietoisuuteeni ei ole koskaan tullut sitä tosiasiaa, että bataatin “liha” voi olla violettia. Keittomme näytti vähintäänkin omituiselta. Ulkonäkö muistutti täysin puolukkaruispuuroa, mutta maku oli tuttu. Kaikkea kummallista.

IMG_20180814_175848_1.jpg

Lapset kutsuivat tätä keittoa “pupun oksennukseksi”. Hmm.

Olen ollut äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on kotiapulainen. Edelleen olen (erityisesti kesän jälkeen) sitä mieltä, että jokaisella pienten lasten äidillä pitäisi olla sellainen. Se on yksi suurimmista syistä, miksi nautin elämästäni täällä. Ei siksi, ettenkö voisi tehdä sitä kaikkea itsekin, mitä hän nyt puolestamme tekee, mutta toki se vapauttaa resurssejani muuhun toimintaan, kuin kodinhoitoon. Voin oikeasti touhuta lasten kanssa. Toisinaan pääsen hoitamaan asioita keskellä päivää. Työnteko on paljon helpompaa. Yksi asia on varma: henkiset resurssini eivät riittäisi kiinan opiskeluun, mikäli ayi ei olisi apunani.

Ensimmäinen kiinan tuntini tältä syksyltä on takana. Pyysin, että kertaamme jo opittua. Tunnin alkaessa olin niin väsynyt, että en miltei kyennyt pitämään silmiäni auki. Pelkäsin, etten muista ainoatakaan merkkiä tai äännettä, mutta lopulta päädyimme yhdessä toteamaan, että kieli on sittenkin pysynyt päässäni. Mahtavaa! Ensi viikon jatkamme vielä kertaamista, sen jälkeen luultavasti olen jo valmis jatkamaan eteenpäin.

Bible study ei ole tällä viikolla vielä alkanut (eikä seuraavallakaan). Iki-ihanat raamisnaiseni pyysivät lähtemään kanssaan lounastreffeille. He olivat päättäneet, että sinä päivänä oli päästävä syömään Cheesecake Factoryyn. Ainoa haittapuoli oli, että ravintola oli miltei niin kaukana kuin vain suinkin saattaa Shanghain mittakaavassa – Disney Townissa Shanghain Disneylandin kupeessa. Ruoka oli hyvää, samoin juustokakku, mutta en nyt ole ihan varma, oliko se kaiken sen autossa istumisen arvoista. Seura nyt joka tapauksessa oli niin hyvää, että ehkä se kompensoi kaiken sen vaivan.

IMG_20180815_140828.jpg

Disney Town Shanghaissa näyttää aivan perinteiseltä amerikkalaiselta mall-ostoskeskukselta.

Tällä viikolla oli erityinen päivä meidän parisuhteemme kannalta. Olemme nyt olleet naimisissa sulassa sovussa keskenämme 10 vuotta. Se on jo kohtuullisen pitkä aika, lähes kolmasosa elämästäni. Totta kai kymppiämme oli myös juhlistettava, joten menimme syömään italialaiseen. Romanttiseen henkeen tilasimme jaettavan menun kahdelle. Jälkiruoan saapuessa pöytään yllätyimme suuresti, sillä saimme eteemme annoksen, joka ei kuulunut pakettiin lainkaan. Lautasella luki suklaakirjaimilla “Happy Anniversary”. Tapaukselle ei ollut muuta selitystä kuin se, että Jii:n sihteeri oli tehnyt ravintolavarauksen ja maininnut juhlapäivästä henkilökunnalle. Hauskaa! Useamman ruokalajin setti oli niin täyttävä, että todellakaan en soveltanut lopussa ajatusta “grillin kautta kotiin”. En tiedä, kumpi oli parempaa, ihana ilta rakkaani kanssa hyvän ruoan parissa, vai se, että kun saavuimme kotiin, ayi oli saanut kaikki lapset nukahtamaan omiin sänkyihinsä. Mikä autuus ja onni!

IMG_20180816_204852.jpg

Happy anniversary!

Kaiken kaikkiaan on ollut hyvä viikko. Suomi-kouluun liittyviä töitä on ollut paljon, mutta se on toisaalta hyvää vaihtelua. Oo vähän ihmettelee päivisin, missä muut ovat. Olemme käyneet tosin yhden amerikkalais-intialaisen pojan kanssa leikkimässä yläkerrassa. Ilmanlaatu on ollut hyvä. Paljon sadetta, mutta myös lämmintä ja aurinkoa. Ruisjauhoja on kaapissa ehkä 15 kiloa. Odotan tulevaa syksyä.

Täällä taas, pitkästä aikaa

Väsyttää. Tai siis raajani tuntevat jälleen aikaeron tuoman muutoksen. Päässä vähän vieläkin humisee. Saavuimme nimittäin viime viikonloppuna Shanghaihin. Lapset sopeutuivat jälleen aikaeroon todella hyvin. Tuntuu, että kaikki kolme ovat kääntäneet rytminsä jo lähes kokonaan. Nuorin tosin nukahtaa päivisin pystyyn siinä neljän–viiden maissa iltapäivällä, ainakin alkuviikosta. Omaa palautumistani haittaa öisin kiusaava yskä. Ollaan sitten taas joskus ehkä pirteitä?

Kesä oli ihana. Ja se kului nopeasti. Kävimme pyörähtämässä loman alkuun Jenkkilässä parin viikon ajan Jii:n veljen häissä, samalla tapasimme amerikkalaisia ystäviämme ja kiertelimme vähän siellä sun täällä katselemassa vanhoja tuttuja sekä vähän uusiakin paikkoja. Jii jatkoi Jenkeistä suoraan takaisin Kiinaan ja tuli takaisin kotimaahan vasta heinäkuun lopussa, jotta ehti olla sentään pari viikkoa myös nauttimassa Suomen kesästä. Tilapäisen yksinhuoltajan oli hyvä hyödyntää mummoloita ja kaikenlaisia retkikohteita – olin itse asiassa vallan yllättynyt, miten hyvin kaikki sujui yksin lasten kanssa. Oma piha, marjapensaat, trampoliini, upeat ilmat ja Suomen ”helpot” puitteet auttoivat toki asiaa. Ja se, että Suomeen jääneet lelut tuntuivat kuin uusilta! Kyllä niillä kelpasikin leikkiä. Pikakelaan nyt kesän kaksi kuukautta kuvakoosteena.

IMG_20180622_104513.jpg

Matkamme alkoi valtavalla mörssärillä, jonka kokoa kuvasta ei edes käsitä. Tavallinen maasturi näytti kirpulta sen rinnalla. Ihan näin isoa autoa emme olisi tarvinneet, mutta vuokrafirman puurot ja vellit olivat sekaisin, eikä meidän (jo makettua) autoamme ollut paikalla, kun marssimme JFK:llä sisään puljuun.

IMG_20180622_114937.jpg

Hagleyn museo Delawaressa oli upea. DuPontin teollisuuspamppujen tyyssija ja wanhan ajan ruutitehdas kaikkine härveleineen kiinnostivat niin isoja kuin pieniä. Upeat maisemat ja luonto muun katseltavan ohella eivät olleet ollenkaan huono lisä.

IMG_20180622_143937.jpg

Pennsylvanian puolella oli upea yksityinen (valtava) puutarha, Longwood gardens, jonka kukkaloisto oli vertaansa vailla värikoordinoituine istutuksineen. Lasten suosikki oli kuitenkin tämä metsikössä sijaitseva “birdhouse”. Puumajan ylimmältä tasolta piti kiikareiden kanssa etsiä korkeuksissa lymyileviä numeroituja linnunpönttöjä. Hauskaa puuhaa!

IMG_20180623_172348.jpg

Kymmenen vuotta sitten Washington DC tuntui suurkaupungilta, Shanghain jälkeen kovin pieneltä. Suurin ero on varmasti väljempi rakentaminen ja matalat talot (sekä harvaan kulkeva metro).

IMG_20180624_140743.jpg

Museum of the Bible oli upea kokemus Washington DC:ssä. Kuvassa sananlaskuja ja sanontoja, jotka ovat peräisin Raamatusta.

IMG_20180624_202002_1.jpg

Baseballia ukkosrintaman lähestyessä @ Washington DC.

IMG_20180815_083635.jpg

Air and Space -museo. Oo:n lempipaikka koko rakennuksessa.

IMG_20180815_084135.jpg

Minäkin ajoin! En toki sillä kamalalla korstolla, vaan ihan tavallisella 7-paikkaisella SUV:lla.

IMG_20180815_083918.jpg

Leideille manikyyri ja pedikyyri häihin.

IMG_20180630_151003.jpg

Kukkaistyttö Titi kukkaistyttö Ee:n avustajana terälehtikorissa.

IMG_20180815_084408.jpg

Hääpäivään kuului paljon odottelua, ainakin lapsille. Nintendo toi ratkaisun ongelmaan ja hitsasi porukan kylki kylkeen. Vasemmalla Ee ja Vee, oikealla serkkupojat.

IMG_20180630_174938.jpg

Ihana hääpaikka ja ruuaksi muun muassa takana olevassa vaunussa aidossa kiviuunissa paistettua pizzaa. (Tekijällä mahtoi olla kuuma, ulkoilma oli ehkä 34-asteista.)

IMG_20180815_084830.jpg

Ihana hattuni pääsi häähumuun! 

IMG_20180705_154842.jpg

Suomessa nautimme luonnosta. Tässä olemme kiertämässä kotipaikan ulkoilureittiä heti ensimmäisinä päivinä Valloista paluun jälkeen.

IMG_20180708_120924.jpg

Upea ilma suoseikkailuun pitkospuilla. Mukana lasten täti A.

IMG_20180815_085356.jpg

Lapset innostuivat pesemään traktoria. Se pestiin ensin sisältä ja sitten ulkoa. Oo:n mielestä parasta oli hinkata renkaita (niitä ei olisi kyllä tarvinnut pestä)…

IMG_20180815_085516.jpg

Kun traktori ja sen kauha oli pesty, oli aika pienelle ajelulle. Huii!

IMG_20180709_232722.jpg

Mökkeilyrasti suoritettu ihanan ystävän mökillä. Uiden saareen ja notskilla ruokaa. Kelpaa!

IMG_20180710_151211.jpg

Joku hassu kierros golfiakin pelattu. Tässä minä ja Vee kiertämässä kotikentällä.

IMG_20180712_155837.jpg

Geokätköily on hauskaa puuhaa. Varsinkin näin upeissa maisemissa!

IMG_20180815_090033.jpg

Yksinhuoltaja ehti myös lukea kesän aikana muutaman kirjan. Tässä kesän “muistolauseet”.

IMG_20180713_144147.jpg

Serkkujen luona Vanhaa Raumaa tutkimassa.

IMG_20180815_090515.jpg

Hiekkalaatikko! Miten sitä kaivattiinkaan Kiinassa!

IMG_20180717_164644.jpg

Oman pihan satoa sai poimia päivittäin naposteltavaksi. Ja näin lämpimänä kesänä ehdimme nauttia myös herkullisesta omenasadosta!

IMG_20180815_090942.jpg

Koko suvun voimin hernemaalla.

IMG_20180723_133106.jpg

Synttäreille ei tarvinnut järjestää mitään ohjelmaa, pojat huolehtivat siitä kyllä itse. Tässä patjalaskua portaissa.

IMG_20180725_142617.jpg

Kaikkea ei Kiinasta saa. Siksi matkalaukkuja täytettiin kaikenlaisella kotimaasta ostetulla sälällä ja ruoalla. Lisäksi kannoimme paikalliseen apteekkiin rahaa kasoittain ja vastineeksi saimme erinomaista palvelua tutulta farmaseutilta ja kassillisen lääkkeitä.

IMG_20180815_091449.jpg

Kesäpäivä Puuhamaassa kaveriperheen kanssa. Oli niin kuuma, että puuhailut jäivät hieman vähemmälle maalla, vedessä olisimmekin viihtyneet varmaan tappiin asti.

IMG_20180728_171857.jpg

Laajennettua sukua juhlimassa kauniin kesäpäivän merkeissä Lappajärven rannalla. Upea päivä ja mahtavaa seuraa. Eben-ezer!

IMG_20180801_154636.jpg

Suomi-koulujen koulutuspäivien jälkeen Kruununhaassa ihastelemassa arkkitehtuuria. Miten kauniita rakennuksia Suomi onkaan pullollaan!

IMG_20180801_205135.jpg

Myöhemmin samana iltana Turussa. Lisää arkkitehtuuria.

IMG_20180807_165548.jpg

Viimeisiä Suomi-päiviä vietettiin yhdessä huvitellen. Oo:kin oli juuri ja juuri yli 100 cm, joten aika monta kokemusta edellisvuotta rikkaampana sai myös nuoriherra lähteä illansuussa pois puistosta.

IMG_20180811_173621.jpg

Heippa Helsinki. Sekalaisia ajatuksia. Oliko se Kiinassa asuminen sittenkään niin kivaa? Ihana Suomeni, miten pärjäänkään ilman sinua? (Myöhempi tarkastelu osoitti, että kyllä se Kiina oli sittenkin kiva ja taidan taas hetken pärjätä ilman rakasta Suomeani.)

 

 

Kotimaan kamaralla

Saavuimme lauantaina Suomen maaperälle. Ensireaktiomme olivat ne odotettavat: sinistä taivasta, ei ketään missään. Vee kommentoi jo lentokentällä terminaaliin saavuttuamme, että onpa täällä hiljaista. Naulan kantaan. Tuntui kummalliselta, kun kaikki puhuivat ymmärtämääni kieltä.

Jii:n vanhemmat olivat meitä ja laukkujamme vastassa kahdella autolla, joista toinen oli talven ystäväperheellämme majoituksessa ollut oma kotteromme. Oli ihanaa istua kyydissä ja ihmetellä, miten väljää tässä maassa onkaan. Ensimmäisen yön vietimme Tampereella isovanhempien luona: oli ruokaa, pedattu sänky ja hyvää seuraa. Lapset saivat ihanan yllätyksen pienten legopakettien muodossa. Illalla kävimme Jii:n kanssa keskustassa kävelyllä: vaikka oli hellepäivä ja lauantai-ilta, ihmisiä terasseilla, oli jotenkin ihanan yksinäinen olo. Jii päivitti someen: “Missä kaikki ovat?” Niin, missä on se rauhaton massa, joka velloo ympärillä, mihin tahansa meneekin? Nukkumaan mennessä Vee ihmetteli, että miten kummassa voi olla uniaika, kun ulkona on edelleen valoisaa.

img_20180617_065756845064291.jpg

Aamupalalla valmiissa pöydässä. Oo ei tainnut muuta syödä kuin pelkkiä mansikoita ja herneitä.

Odotettavissa oli, että koko konkkaronkka herää aikaisin. Niin tapahtuikin. Vähän neljän jälkeen aamuyöllä yksi jos toinenkin kömpi ulos poteroistaan. Jii lähti heti herättyään aamulenkille – samalla, kun hän hölkkäsi pitkin Kaupin kinttupolkuja, viimeiset baarikärpäset valuivat hiljalleen koteihinsa pilkun jäljiltä. Lapset halusivat viereiseen leikkipuistoon, joten olimme ne aamun ensimmäiset virkut koko seudulla. Vaari lähti seurakseni vahtimaan lapsia, Jii pakkasi sillä välin tavaroita autoon.

img_20180617_0823171831705937.jpg

Oo valloitti hiekkalaatikkoa eikä halunnut sieltä poistua lainkaan.

img_20180618_1928051072386471.jpg

Ee ja Vee nauttivat täysin rinnoin, kun näin kivoja leikkipuistoja emme vielä Kiinassa ole nähneet.

Nyt siis olemme ehtineet jo kolme yötä kääntää rytmiä. Ee on täysin kääntänyt, Oo melkein, mutta Vee laahaa vielä jäljessä. Ylihuomenna pitäisi lentää Yhdysvaltoihin. Rankka reissu tulossa aikaerollisesti, mutta onneksi tässä nyt vielä pari päivää ehtii tasailla. Itse nukuin viime yönä hyvin, mutta ennen sitä olin kerännyt monena yönä univelkoja nukuttuani maksimissaan viisi tuntia yössä (myös jo Shanghaissa). Päässä vähän pyörii, mutta eiköhän se tästä taas helpotu. Onneksi en tee mannertenvälistä reissu- tai yötyötä, sillä suoraan sanottuna en nauti tästä olotilasta.

Kotona lapset kiertelivät heti kaikki kodin nurkat. “Äiti, oliko meillä täällä näin paljon näitä leluja?” Oli. Onneksi. En edes muistanut! Itse aloin heti purkaa Vee:n huoneeseen sullottuja laatikoita: tärkeimpiä olivat astiat keittiöön, pyyhkeet paikalleen ja lakanat sänkyihin. Suoraan sanottuna seistessäni keskellä “varastohuonetta” ja katsellessani ympärilleni totesin, että ihan järjettömän paljon tavaraa siellä on edelleen. Kesällä siis kääritään hihat ja tyhjennetään lisää – reilusti.

img_20180618_192702622293990.jpg

Tyhjä koti. Kassit eteisessä, nyt tutkimaan ja purkamaan!

Päivä oli kuuma. Kokosimme yhdessä trampoliinin, ja sillä välin, kun minä virittelin turvaverkkoa paikoilleen, Vee ideoi vesipuuhapisteen lapsille: pressu autotallin takarinteeseen ja letkulla vettä päälle (ja ilmeisesti fairyvettä mukillinen), toimii. Oo ja Ee eivät uskaltautuneet, sillä vesi oli kuulemma liian kylmää. Isi oli ystävällinen ja raahasi pihalle kaikille kolmelle kylpyammeet, joihin he saivat lämmintä vettä joukkoon.

img_20180618_1916011909466495.jpg

Vesileikkejä helteellä.

Oo oli – edelleen – niin kovin ihastunut hiekkalaatikkoon (joka kasvoi jos jonkinlaista heinää), että vesileikkejäkin jatkettiin siellä. Ja rakensipa poika altaaseensakin oman hiekkarannan, sillä sinnekin hän ehti kantaa aika kasan santaa.

img_20180618_1916521690078140.jpg

Jos se hiekka ei niin kovasti pölise, jos sitä kastelee?

Ja jotta Suomi-tunnelma saatiin viritettyä maksimiinsa, lähdimme aamunkoitteessa ajamaan maalle kohti lapsuudenkotiani. Tässä nähdään taika, kun tekemistä riittää muutenkin: kukaan jälkikasvusta ei kysellyt laitteiden perään. Oma listani siitä, mikä oli parasta? Kahtena iltana vanhan ulkosaunan löylyt ja perinteiset suomalaiset kesäherkut: grillattu kassler, savukalaa, sillejä ja silakoita eri marinadeissa. Sekä porkkanan naateista tehty pesto! Ja tietysti omien vanhempieni (sekä siskoni) näkeminen, sillä olihan siitäkin aikaa. Muistan, kun lähdin ajamaan siskoni häistä hotellille ja itkin silmät päästäni, kun tiesin, että en näe isääni kymmeneen kuukauteen (äitinihän saattoi meidät Kiinaan saakka). Nyt tuntui siltä, että juurihan me täällä olemme olleet ja jutelleet.

En jaksa pitkästi kirjoitella näistä parista päivästä, joten käyn nopeasti kuvien kautta läpi tätä valloittavaa maalaistunnelmaa. Kuvien lisäksi lapset kävivät uimassa (sadesäällä uimahallissa), leikimme poliisia ja rosvoa, leikimme monenlaisia pihapelejä, luimme Aku Ankkoja, makasimme riippumatossa, katsoimme jalkapalloa, juhlimme isäni pyöreitä vuosia ja siskoni valmistumista yliopistosta, musisoimme ja söimme aivan järjettömät määrät ruokaa.

img_20180618_1925251607397758.jpg

Ee halusi tiskata kaikki hiekkalaatikon astiat. Hartaasti tiskasikin ja tuli siistiä!

img_20180618_0958581160609327.jpg

Saippuakuplia.

img_20180618_1924391665453873.jpg

Onko se traktori vielä tallella? (Se sama, jonka perään Oo kyseli joka puhelussa Suomeen.)

img_20180618_1922091658517326.jpg

Ossosso (isoisä) avasi ovea nuorelle miehelle, jotta traktori näkyy paremmin. Tässä Oo on kantanut paikalle myös Plaston pikkutraktorin hiekkalaatikolta, jolle sitten isoa traktoria voi esitellä.

img_20180618_1919581402133717.jpg

Saunanlämmityspuuhissa. Pökköä pesään, niin uimarit pääsevät kohta lämmittelemään!

img_20180618_1920311074982025.jpg

Isoti (isoäiti) ja Ee virittämässä keinun naruja omenapuuhun.

img_20180618_1918541693217706.jpg

Kahvipöytä suomalaiseen makuun: ässiä, kaurakeksejä, omenapiirakkaa ja omenasarvia. Jäätelöä unohtamatta.

img_20180618_1923541473819771.jpg

Krokettiottelu helpotetulla radalla. Eikä ole ilmansaasteita!

img_20180618_210015777866184.jpg

Maalaistalon nurkkien siivouksen yhteydessä löytynyttä 25-vuotiasta (itsetehtyä) omenaviiniä. Kyllä muuten maistui hyvältä! Olisi vain pitänyt vielä kaivaa juustot kaapista seuraksi. Suklaakin tosin menetteli.

img_20180619_222011170753346.jpg

Naapurin nuorimies kävi traktorilla ajamassa ojanpielistä ylimääräisen kasvillisuuden. Oo seuraa silmä tarkkana menoa peltotiellä, kun ei kyytiin uskaltautunut.

img_20180619_221748313641821.jpg

Äskeisen kuvan reissussa oli Vee mukana. Oli muuten polleaa poikaa kyydin jälkeen.

 

Yhdeksän kuukautta

 

Niin niitä vauvojakin kannetaan yhdeksän kuukautta. Minä olen kantanut omaani. Yhdeksän kuukautta järjestellessä ajatuksia, asenteita, uskoa, elämää.

Voin nyt toistella tässä näitä kaikenkattavia, kauniita korulauseita. Olen oppinut ymmärtämään aivan toisenlaista kulttuuria ja kunnioittamaan sen tapoja. Olen törmännyt lukuisia kertoja tilanteisiin, joita en olisi koskaan, en koskaan, kokenut koti-Suomessa. Olen oppinut, että keskimääräinen kiinalainen on todella ystävällinen ja sydämellinen (ainakin niin kauan, kun ei puhuta rahasta) – olen myös kuullut, että mitä kauemmas matkaa Shanghaista sitä ystävällisempiä ihmiset ovat. Täytynee olla mukavaa sakkia! Olen oppinut (ainakin välttävästi) ymmärtämään, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan uutta kieltä. Sitä tosin aion oppia vielä vähintään kaksi vuotta lisää. Olen oppinut jakamaan kotini ventovieraan kanssa, vaikka hän onkin meillä töissä. Olen opetellut, ehkä vähän oppinutkin, turvautumaan pitkään pinnaan niin liikenteessä kuin kaikessa arjessa. Olen oppinut maistamaan uusia makuja. Olen opettanut nuorimmaiseni pois vaipoista (jee!). Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa maskia muuallakin kuin remonttihommissa. Olen ihaillut lukuisia, minulle entuudestaan tuntemattomia, kukkaslajeja. Olen miettinyt, miten Kiinaan mahtuu niin paljon ihmisiä ja miten on mahdollista saada kaikki toimimaan. Olen miettinyt, miten ihminen haluaa tahallisesti pilata piittaamattomuudellaan tämän ihanan planeettamme.

Yllä oleva lista on vain vaatteita ja tarvikkeita, miltä tämä vauvani tarvitsee. Miltä hän sitten näyttää?

Hän näyttää sisäisesti kauniilta. Hän tietää, kuka hän on. Hän tietää, että hänellä on merkitys niin monella tavoin tarkasteltuna. Hän tietää, että mikään, mitä hän saavuttaa, ei määritä häntä. Hänellä on rauha, joka ei ole hänestä itsestään. Hänellä on vahva pohja elämään, sillä se kallio ei sorru. Hän on rakastanut ihmisiä ympärillään sanoin ja teoin. Hän on surullinen, koska hän näkee niin paljon ilkeitä asenteita ja nurinkurisia toimintamalleja ihmisten välillä, varsinkin niiden, joiden pitäisi kuulua hänen kanssaan samaan laumaan. Hän iloitsee, että hän saa toisinaan jopa kärsiä, koska hän kärsii hyvässä seurassa ja ylivertaisen asian tähden. Toisin kuin ennen syntymäänsä, hän ei enää voisi olla menemättä kirkkoon ajatuksenaan ”kyllähän sitä ilmankin pärjää”. Hän ei olisi koskaan kuvitellutkaan, millaisen kohdun viisi naista voivat hänelle tarjota: rakkautta ja ravintoa, joka ei ole tästä maailmasta. Hän on kasvanut voimakkaaseen rukoukseen ja yhä vahvempaan Raamatun tuntemiseen. Hänen elämänoppansa ei ole paimentolaisten sepittämä satukirja, sen hän tietää varmuudella. Hänen Jumalaansa ei voi verrata joulupukkiin tai hammaskeijuun. Hän ei silti halua osoittaa sormellaan niitä, jotka eivät ole kulkeneet samaa polkua. Hän haluaa rakastaa heitä, koska häntä itseään on ensin rakastettu. Hän ei ole täydellinen, päinvastoin, hän on heikko, huonokäytöksinen ja itsekäs. Mutta hänellä on paikkasarja! Hänellä on tulevaisuus, ei pelkästään tässä elämässä, vaan myös tämän elämän jälkeen. Hänellä on usko, joka ei ole sokea, vaan näkevä, kuten Jobilla: minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän on kaunis, ei itsessään, vaan valossa, joka häntä korostaa.

Minä tiedän. Minä tiedän! Miten paljosta kuvittelinkaan luopuvani, kun tiesimme lähtevämme Kiinaan. Sain tilalle paljon enemmän. Uusi elämä on syntynyt. Toivon, että tutustutte häneen.

img_20180616_1632021080803311.jpg

Eväät matkalla Suomeen. Hän ei antanut edes muovin latistaa tunnelmaa!

Jalkahieronta

Kävinpä sitten eilen jalkahieronnassa. Yleensä tulen kotiin raamiksesta perjantaisin kolmen maissa, mutta eilen se loppui poikkeavan aikaisin ihmisten menojen takia. Olin jo matkalla kotiin, kun keksin, että eihän siellä kukaan vielä edes odota minua tulevaksi. Voin ihan hyvin mennä haistelemaan kulmia.

Bongasin naapurikadulta muutama viikko sitten hierontapaikan. Massage, niin kuin kaikissa kylteissä. Eikä mitään käsitystä, mitä paikka on niellyt. Menin rohkasti sisään, kysyin kiinaksi jalkahierontaa. Mies ohjasi minut huoneeseen, jossa oli useampi nojatuoli rivissä. Tuolien väleissä oli pienet pöydät, joilla oli tuhkakupit. (Huoneessa kyllä tuoksuikin sellainen lievä vanha tupakka. Kunnon tunnelmaa.) Kaupungissa on myös paljon hoitoloita, jotka ovat viimeisen päälle länsimaiseen makuun suunnattuja, mutta niin ovat sitten myös hinnatkin.

Niin asennoitunutta oli ajatteluni, että oletin heti kättelyssä, että joku “pimatsu” käsittelee koipeni. Se olikin tämä sama, minut vastaanottanut mies mustassa t-paidassaan, farkuissaan ja lenkkareissaan, joka pani toimeksi. Ensin mies kantoi toisesta huoneesta (puu)saavillisen, joka muistutti suomalaista löylykiulua, kuumaa vettä. Sinne piti upottaa jalat. Istuin ensin käskystä jalkajakkaralle, mies hieroi hetken hartioitani ja selkääni samalla, kun jalkani nauttivat lämpimästä kylvystä. Sitten sainkin tehdä oloni mukavaksi pehmeään tuoliin. Juttelimme niitä näitä, sen mitä auttava kiinani antoi myöden. Hän oli kotoisin Henanista, koska täällä saa parempaa palkkaa. Perhe asuu kotipaikkakunnalla. Kerroin, että olen Suomesta, Pohjois-Euroopasta. Ai Ranska vai? Ei. Englanti? Ei. Kaivoin kartan esille, sitten pääsimme samalle sivulle asiassa. Kerroin, että minulla on kolme lasta. Hän pyöritteli päätään ja ihmetteli, kysyi ikääni. Jutustelimme myös Jii:n työssäkäynnistä, meidän kaikkien kiinankielentaidostamme, kotiäitiydestäni ja kotiapulaisestamme. Mies puhui aika voimakkaalla murteella, joten jouduin toistuvasti hokemaan “shenme?” (mitä). Ymmärsimme kuitenkin toisiamme, joten pitkälle olen jo tullut alusta! Hän nosti hattua myös sille, että opiskelen samanaikaisesti merkkejä.

Setä katseli kylvyn jälkeen (yli)pitkiä varpaankynsiä, ja kysyi, saako ne leikata 3,5 euron lisähintaan. Sanoin, että anna mennä vaan. Operaatio oli oudoin jalkojen hoitoon kokemani tapaus ikinä. Käytössä ei ollut saksia, leikkureita, viilaa, vaan veitsi (kuva alla). Kauneudenhoidon ammattilaiset varmaan olisivat tästä paremmin perillä, mutta itse en ikinä ole edes kuullut kynsiä leikattavan tällä tavalla. Nyt varpaankynteni ovat lyhyemmät kuin ne ovat koskaan olleet. Aika söpöt, jopa. Toisaalta, minulla on paha taipumus saada kynsivallin tulehdus isovarpaisiini, kun ne kasvavat, joten sitä nyt odotellessa. Voi rähmä.

img_20180608_1433211685617743.jpg

Kynsistudio. Standardit eivät ehkä ole eurooppalaista tasoa, kuten kuvasta näkyy, mutta entä sitten.

Ylempi kuva näyttää kyllä karummalta kuin kokonaisuus antoi ymmärtää. Lattianraja on harvoin kiinalaisissa tiloissa edustava. Tarjolla olisi muuten ollut vaikka televisio vahdattavaksi! Minulla oli mielenkiintoisempaa ilman.

Hoidon puolivälissä huoneeseen astui sisään vanhempi mieshenkilö. Tervehdin häntä. Luulin hänen olevan henkilökuntaa, mutta hän olikin asiakas. Pian nimittäin perässä saapui vanhempi nainen, joka antoi vastaavasti tälle miehelle jalkahierontaa. He tunsivat toisensa selvästi entuudestaan, sillä huumori kukki (vaikken kaikkea ymmärtänytkään) ja aina välillä nainen nauroi sydämensä kyllyydestä ja läpsi miestä jalalle ja sätti tätä. Mies esitteli myös minulle itsensä ja kertoi olevansa isoisä, 60-vuotias. Sitten hän sanoi, että minä taidan olla 19. Kun kerroin, että olen 34, hänen leukansa miltei loksahti lattiaan. Kun hierojani vielä kertoi, että minulla on kolme lasta, molemmat päivittelivät, että olen synnyttänyt esikoiseni varmasti lapsena. Minulla oli niin hauskaa näiden ihmisten seurassa – miten välittömiä he olivatkaan! Vaikka enhän minä toisinaan ymmärtänyt tuon taivaallista heidän puheistaan.

img_20180608_1519171802686773.jpg

Vasarahoitoa. Näillä naputeltiin jalkapohjia ja sääriluun ympärillä olevia lihaksia.

Hierojani myös tiedusteli, onko tämä ensimmäinen kertani heidän puljussaan. Kerroin sen olevan ensimmäinen jalkahoitoni koko Kiinassa vietetyn ajan puitteissa. Mies ryhtyi kovasti kehumaan, että heillä on halvat hinnat, kannattaa tulla toistekin. Siskoni ja hänen miehensä kävivät keväällä testaamassa pari paikkaa, jotka velottivat 25-30 euroa tunnin työstä. Odotin siis saman hintaluokan taksaa mennessäni maksamaan hoitoa. En ollut uskoa korviani, kun kuulin loppusumman, 106 yuania! Ilman kynsien leikkaamista tunnin todella tehokas öljyhieronta olisi maksanut siis kymmenen euroa. Ja mies-parka oli tullut Shanghaihin paremman palkan perässä… Puljukin vetää välistä. Tämä oli jälleen näitä “siirtomaaisäntä”-hetkiä.

Kuulumisnurkka B

Lisää kuulumisia. Eli jatkuu edellisestä. Näin paljon näitä on rästissä.

Ee pitää leipomisesta ja on usein mukana, kun keittiössä puuhaillaan. Minulla oli syntymäpäivä viime kuussa ja päätin tehdä kääretortun. Ainoa hankaluus oli se, että meillä ei edelleenkään ole sähkövatkainta. Pitkän, pitkän, piiiiit—-kän käsipelillä toimitetun vatkaussession jälkeen vaahto oli niin kuohkeaa, että uskalsin lopettaa (alivatkattu maistuu raa’alta munalta vielä paistamisen jälkeenkin). Tiedättekö, arvostan enenevässä määrin isoäitiäni, maatilan emäntää, joka on leiponut samalla metodilla valtavat määrät kakkuja kaikenlaisiin juhliin – isompiin kekkereihin varmaankin kymmenen. No, kakku valmistui, siitä tuli juuri niin kuohkea kuin halusinkin, mutta kesän jälkeen kuljetan tänne sähkövatkaimen, maksoi mitä maksoi. Ja jos se vanha ratsu hajoaa käsiin, ostan uuden.

bty

Kondiittoriapuri.

Vee:n koulu (grade 2–5) järjestää jokavuotisena perinteenä kaikille luokka-asteille erikseen Field Dayn. Se tarkoittaa muutaman tunnin hauskanpitoa koulun kentällä erilaisin tiimitehtävien kautta. Samalla opitaan olemaan “principled”, “negotiator”, “teamworker” ja mitä näitä nyt vielä oli. Yksikään tiimi (luokka) ei kilpaile voittaakseen, vaan tekemään parhaansa ja noudattamaan edellä mainittuja hyviä arvoja. Teemapäivään kiteytyy koko vuoden luonteiden hiominen. Vanhempia kutsuttiin myös paikalle, joten kyllähän minä lähdin salamana, varsinkin, kun päivä oli mitä upein! Alla on joukkuepeli, jossa keskellä on pallojen palauttajat kustakin joukkueesta. Tötsien ja viivan takaa omaa ämpäriä tähdätään tennispalloilla tavoitteena tietysti saada pallo jäämään sisään. Mikäli tennispallo pysähtyy juuri viivan eteen, sitä ei saa poimia, vaan odottaa, että mailallinen joukkuekaveri tulee sen tuuppaamaan viivan taakse. Kurinalaisuutta kysyttiin useaan kertaan.

bty

Pallonheittopeli.

Tässä puolestaan siirretään vettä ketjussa astiasta toiseen. Tavoitteena oli siis täyttää ketjun toisessa päässä ollut ämpäri. Jono siirtyi aina jokaisen kaadon myötä. Oppilaiden piti tasapainoilla, siirtääkö nopeasti menettäen ehkä enemmän vettä vai hitaasti veden pysyessä lapossa. Varsinkin ämpäriin vettä kaadettaessa huomasi, että lapset hosuivat herkästi, vaikka juuri siinä vaiheessa olisi maltti ollut valttia. Lappoja oli useampi yhtä aikaa pelissä.

bty

Kuumalla on kiva toteuttaa vesileikkejä!

Tässä leikissä oppilaat pitävät toisiaan kädestä kiinni, irrottaa ei saa missään vaiheessa. Pelissä on kaksi hulavannetta, toinen halkaisijaltaan hieman toista isompi. Molemmat kulkevat eri suuntiin, tavoitteena on tietyn ajan puitteissa saada pienempi sujahtamaan isomman läpi mahdollisimman monta kertaa.

bty

Tyyli vapaa, kunhan hulavanne kulkee!

Saman viikon perjantaina juhlittiin raamiksessa minun syntymäpäivääni. Tapana on puhaltaa kynttilä(t) kakusta (valitsin porkkanakakun), avata lahjat, tietysti syödä kakkua ja vielä lisäksi jokainen rukoilee vuorotellen sankarin puolesta. Varsinkin viimeinen on niin voimallinen juttu, että en ole varmaan ikinä kokenut samanlaista riemua, kuin tuona päivänä. Minulla on niin ihania leidejä! En olisi ikinä uskonut Suomesta lähtiessämme, että päädyn osaksi tällaista ryhmää ja tällaista viisautta.

img_20180606_220557592503309.jpg

Ihanat naiseni. Ihanat, ihanat, ihanat naiseni!

Mitä olisikaan kevät ilman luokkaretkeä? Lupauduin esiliinaksi retkelle luonnontieteelliseen museoon. Se vasta olikin upea paikka. Sinne on mentävä uudelleen ajan kanssa, nyt ehdimme tutustua paikkaan vain hieman vajaan puolentoista tunnin ajan, eikä se riittänyt ollenkaan! Ryhmässäni oli kolme poikaa, joista yksi oli Vee. Kaksi muuta olivat Ruotsista ja Koreasta. Ryhmien jaottelussa on tapana, että oman vanhemman porukkaan kuuluu myös oma lapsi. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Pojat olivat kuitenkin tosi fiksuja ja innostuneita ja meillä oli hauskaa yhdessä!

img_20180606_2153471948183108.jpg

Poikien poppoo.

Museorakennus on todella moderni ja näyttelyihin on panostettu todella paljon. Museoonkaan ei muuten pääse ilman kulkua metallinpaljastimesta ja laukkujen läpivalaisusta. Yhdellä äidillä oli eväitä varten ruokailuveitsi laukussaan, se piti jättää portille. Tarkkaa on, mutta toisaalta hyvä niin!

mmexport15275667081791120619434.jpg

Kohta päästään tutustumaan.

Tässä Tyrannosaurus Rex. Sen avulla esiteltiin myös otuksen anatomiaa. Olio oli myös robotisoitu: pojat keksivät leikin, että T-Rex äkkää heidät ja sitten piti pinkoa pakoon tai mennä piiloon. Veikkaan, että tämän kohdalla meidän perheemme pienimmillä olisi pikkuinen pisu lirahtanut housuun. Oli se sen verran jännä.

img_20180529_101849318468534.jpg

Varokaa, T-Rex hyökkää!

Jälleen leipomispuuhissa. Tällä kertaa tulossa peltileipää. Ee koristelee sitä pupuilla ja kisuilla. Ryhmä Haun ja pupujen muodostama kisakatsomo on vallannut keittön pöydän. Harmi sinänsä, että melkein koko leipä meni seuraavana päivänä roskiin, kun Jii äkkäsi sen seasta toukkia tai mitä lie otuksia. Ja me olimme syöneet sitä välipalalla tuoreeltaan! Yök! Vai pitäisikö ajatella modernisti, kun suomessakin on sirkkaleipiä, että ei tämä sen kummempaa ollut. Syyllinen löytyi nopeasti, kuvassa ollut jauhopussi. Otukset olivat kuolleita jo pussissa, joten sen laajempaa epidempiaa ei asiasta tullut. Oppi? Kurkkaa aina pussiin. (Vaikka en ole ihan varma, auttaako se, jos kerran taikinaa vaivatessakaan ei puusilmä mitään huomaa.)

img_20180606_222801614385406.jpg

Kenellä muulla on leivissään näin hienot koristeet?

Kiinan opintoni ovat sujuneet hyvin. Edistystä on tullut valtavasti. Kyselin tässä yhtenä päivänä opettajaltani, voisimmeko tutustua kiinalaisiin runoihin. Tässä niistä yksi (ei minun oppikirjastani). Monesti iso osa tunneista menee vain jutellessa, kun kyselen yhtä sun toista kiinalaisesta kulttuurista ja tavoista. Kuten tälläkin kertaa. Kiinalaiset oppilaat opiskelevat kuulemma satoja tällaisia runoja ulkoa. Sitten pitää osata täyttää vaikka aukkotehtävä runoa koskien. Aikamoista. Heh, osaakohan suomalainen lapsi mitään muuta ulkoa kuin ehkä kertotaulun ja seuraamansa vloggarin nimen?

img_20180531_1349421259391596.jpg

Kiinalaista runoutta on käytännössä mahdotonta kääntää englanniksi hävittämättä sen alkuperäistä henkeä.

1.6. juhlitaan kiinassa lasten päivää. Se on valtava juttu, jopa koulut suljetaan iltapäiväksi. Vanhemmat hemmottelevat lapsiaan herkuilla ja yhdessäololla. Meidän residenssimme järjesti lastenjuhlat. Ovikoriste näytti tältä.

img_20180606_215619991674407.jpg

Let’s party! Tänään juhlitaan!

Rekvisiittaa oli jos jonkinlaista. Jälkikasvuni kummasteli kaikkea kuin olisi joutunut Liisana ihmemaahan. Toisaalta, niin tein minäkin.

img_20180606_2157261676202811.jpg

Pitäähän joka juhlassa kunnon kulissit olla.

Paikalla oli hattarantekijä, Oo hiukkasen maistoi ja Ee söi melkein koko luomuksen. Välillä hassuteltiin. Kun Vee pääsi koulusta, hän söi kaiken, mitä oli jäljellä.

img_20180606_2159221729252294.jpg

Hattaraviikset.

Ystäväni oli reilu kuukausi sitten esteratsastuskilpailuissa, Shanghai Longines Global Championshipissa. Tapahtumaan ei marssita ihan missä tahansa lippiksessä, katsohan vaikka kuvia tästä galleriasta, millaisia hattuja ihmisillä on ja miten he pukeutuvat. Kun näin ystäväni kuvat kilpailusta, ajattelin heti, miten upeita hattuja. Hän lupasi viedä minut hatuntekijän pakeille joku kaunis päivä. Nyt se päivä on vihdoin koittanut. Sovittelin mitä kummallisempia hattuja, jotka olivat toinen toistaan ihastuttavampia luomuksia. Alla oleva hattu on niin korkea, että se vaatisi parikseen piikkikorot, enkä taida olla valmis luopumaan mukavuudenhalustani tai kävelytaidostani. Se jäi kauppaan.

img_20180606_2155491602094267.jpg

Yksi hattu oi-niin-monista.

Haksahdin kuitenkin hattuun. Tai oikeastaan kahteen, kun kaksi ostaessa toinen oli likipitäen ilmainen. Miten sellaista tarjousta voi ohittaa! Nyt tämä kuvan hattu on minun. Sekin vaatii korkoja, mutta sellaisia, että jalkani suostuvat yhteistyöhön niiden kanssa. Upea, eikö? Sivuhuomiona, Suomessa kävelin usein kaupungilla verkkareissa. Näissä kuvissa minulla on mekko, joka on ollut päälläni varmaankin ennen täällä asumistani viimeksi häissä Pariisissa. Aiemmin olen pitänyt sitä fiinimmän pään juhlamekkona. Nyt se on ihan normaali perjantain raamisasu. En ole vain ennen tajunnut, miten ihanaa on pukeutua tällä tavalla. Olohousutkin ovat kivat ja niilläkin on paikkansa, enkä niistäkään aio luopua. Mutta on päiviä, ja sitten on niitä toisia päiviä. Äitini jo ihmetteli, missä Suomessa voin asua, jos pidän tällaisia vaatteita arkena. En tiedä. Siellä läsäkoskella, mistä lähdinkin?

img_20180606_2200352123702876.jpg

Hattu tekee naisen?

Mainitsin A-kuulumisissa siitä, miten meillä askarrellaan pahvista kaikkea. Löysin nyt kuvan siitä mingolfradasta. Settiin kuuluu molemminpuoleiset mailat (Vee on vasenkätinen). Insinöörin poika, mikä insinöörin poika. Veetä on aina kiehtonut kaikenlainen rakentaminen. Mielikuvitusleikit eivät ole hänen alaansa, mutta tällaiset touhut sitäkin enemmän.

img_20180606_220125477186592.jpg

Ratamestari.

Pidämme kotona toisinaan “hartauksia”. Enemmänkin se on sitä, että mietimme, mitä joku kohta Raamatussa tarkoittaa, tai mitä ajatuksia se herättää. Tällä kertaa puhuimme siitä, kun Jeesus paransi sokean miehen. Ensin yritimme miettiä, miltä tuntuu, kun jokin vamma haittaa päivittäisiä tekemisiä. Teippasin lasten peukalon ja etusormen yhteen, minkä jälkeen heidän piti kirjoittaa. Kokeilepa vaikka joskus itse, miten onnistuisi paidan nappien avaaminen “väärällä” kädellä käyttämättä toimintakättä apuna? Seuraavaksi piti piirtää paperille silmät kiinni ohjeiden mukaan. Esimerkiksi ohjeet saattoivat olla: keskelle aurinko, sen yläpuolelle pilvi, vasempaan alanurkkaan oma nimi, oikeaan ylänurkkaan kissa. Lopuksi avattiin silmät. Eipä näyttänyt jälki kovin hohdokkaalta. Tekikö mieli kurkistaa? No teki. Entä jos olet sokea? Ei ole mahdollisuutta kurkistaa välillä. Entä miten osaat piirtää auringon, miten tiedät, miltä se näyttää, kun et ole sitä koskaan nähnyt, etkä voi edes käsilläsi koskettaa sitä? Miltä tuntuisi, jos koko elämäsi olisit elänyt näin, joutunut kerjäämään muilta, ja yhtäkkiä koko elämäsi muuttuisi aivan toisenlaiseksi, kun sait näkösi takaisin? Tällaiset pohdinnat antavat perspektiiviä elämään ja auttavat ymmärtämään asioita muiden näkökulmasta.

img_20180606_220203198414437.jpg

Surkastuneet kädet töissään.

Tässä on kukkanen. Niitä tippuu nyt yhdenlaisista puista. Eikö ole ihmeellinen? Ei muuta tästä.

img_20180604_121033362122506.jpg

Ihmeellinen, erikoinen kukka.

Kuten olen jo kirjoittanut aiemmin, ravintoloita on ihan joka lähtöön. Suurimmasta osasta meillä ei ole mitään tietoa. Joku tuttu joskus vie uuteen paikkaan, joka on jollain tavalla säväyttävä: sisustukseltaan, tunnelmaltaan, ruoaltaan. Tällä kertaa se oli näita kaikkia. Tämä pieni ravintola, joka muuten sijaitsee ihan meidän naapurustossamme, oli nimeltään ranskalainen, mutta ruokalista oli… no… espanjalais-italialais-meksikolais-ranskalais-amerikkalainen. Tilaamani risotto oli kuitenkin mielettömän hyvää ja alkupalaksi tarjotut tuliset katkaravut ehkä vieläkin parempia. Olisikohan Suomessa sallittua pitää hamsteria (?) ja undulaatteja häkeissään suoraan ravintolasalissa? Tänne ne kuitenkin istuivat juuri niin kuin pitikin. Mitä voin sanoa. Shanghai. Mahtava paikka.

img_20180605_123713316276012.jpg

Söpöläinen ruokala.