Heart to heart -keräys

pexels-photo-433267

Vee:n koulu pyrkii jo nimensä perusteella (“Community”) linkittymään ympäröivään yhteisöön ja kasvattamaan oppilaita samalla yhteisöllisyyteen ja huomioimaan ihmisiä ympärillään. Vee:n koululla oli pari viikkoa sitten hyväntekeväisyystapahtumien viikko, joilla kerättiin varoja Heart to Heart -hyväntekeväisyysjärjestölle. Heart to Heart auttaa vähävaraisten perheiden lapsia sydänleikkausten kustannuksissa, yleensä kattaen kaikki sairaalakulut, jotka operaatio aiheuttaa. Järjestö on expat-äitien perustama, ja sen toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön – sillä ei siis ole ainuttakaan palkattua työntekijää, joten kaikki lahjoitetut varat menevät lyhentämättöminä lasten leikkauksiin.

Viikkoon sisältyi monenlaista toimintaa. Keskellä viikkoa koululla järjestettiin “screen free night”, eli ruuduton ilta, jolloin kaikki kännykät ja pelikoneet sai viskata nurkkaan, ja perheet saivat yhdessä touhuta monenlaista mukavaa koulun tiloissa: seinäkiipeilyä, askartelua, piha- ja pikapelejä – samalla tukien pienellä summalla hyväntekeväisyyskohdetta. Yleensä osallistumme kaikkeen tällaiseen hauskaan toimintaan, mutta nyt jouduimme jättämään illan väliin, sillä vieraamme Suomesta olivat täällä ensimmäistä päivää.

Keräykseen liittyen jokainen oppilas toi koulusta kotiin kirjekuoren, jonka välityksellä sai myös lahjoittaa rahaa. Osallistuminen oli tietysti vapaaehtoista, mutta tiedän monen perheen sitäkin kautta tehneen lahjoituksia, niin kuin mekin teimme. Helppoa hyväntekeväisyyttä: raha kuoreen ja oppilaan mukana kouluun. Joku kuitenkin on aikoinaan laittanut kädet saveen, jotta tämä toimii, ja laittaa edelleenkin! Tavoitteena oli kerätä 90 000 yuania, mutta rajapyykki ylittyi hurjasti ja lopulta kerätty summa oli liki 160 000 RMB:tä, mikä vastaa reilua pariakymmentätuhatta euroa. Melkoinen summa viikossa! Sillä saadaan kustannettua viiden lapsen sydänleikkaukset. Lisäporkkanana viikossa oli se, että Vee:n liikunnanopettaja, Mr. Barrs, oli luvannut ajella pitkät kutrinsa molemmin puolin päätä, mikäli tavoite ylittyy. Linkissä on näkyvissä kuvat operaatiosta. Shekin luovuttamista ja hiusten muodonmuutosta olisivat vanhemmatkin päässeet katsomaan, mutta olin samana aamuna kiireinen toisaalla. Harmi, se olisi ollut hauskaa! Kenenköhän tukka lähtee ensi vuonna, jos tapahtumasta muodostuu vuosittainen. Heh.

12 rekisteripistettä

Niin kuin jo aiemmin olen maininnut, rekisterikilvet Shanghaissa maksavat hunajaa, toisinaan enemmän kuin itse auto, ja niiden saaminen on eräänlaista lottoamista. Tänään aamulla luin lehdestä, että kaksi setää oli alkanut tapella moottoritiellä ja tapahtuman seurauksena he saivat sakkoja ja menettivät rekisteripisteitä. Olihan siitä heti otettava selvää.

Pistejärjestelmä on koko maan laajuinen ja sakottaa törttöileviä autoilijoita. Jokaisella rekisterikilven omistajalla on 12 pistettä vuoden aikana, joista vähennetään eri määriä riippuen rikkeen vakavuudesta. Jos rikkomusten seurauksena menettää kaikki 12 pistettään, menettää myös rekisterikilven käytön toistaiseksi. Pistejärjestelmän pistemenetysten määrä vaihtelee koko ajan, mutta tässä on suuntaa antava lista vuodelta 2015.

Yhden pisteen rikkeet:

  • ajaminen ilman ajokorttia
  • ajoneuvossa ei ole vuosittaista tarkastustarraa
  • ajoneuvossa ei ole vuosittaista vakuutustarraa
  • väärä valojen tai hätävilkkujen käyttäminen
  • etupenkin matkustaja ei käytä turvavyötä

Kaksi pistettä:

  • keskiviivan ylitys tai väärään suuntaan ajaminen
  • väärän kaistan käyttö liikennevaloissa
  • ylikuorma

Kolme pistettä:

  • suojatierikkeet (ei pysähdystä tai odotusta, kun jalankulkija ylittää tietä)
  • matkapuhelimeen puhuminen ajon aikana
  • kääntyminen ilman, että huomioi vastaantulevat suoraan ajavat tai jalankulkijat
  • kaistamerkintöjen huomiotta jättäminen tai kahdella kaistalla ajaminen
  • alle 50 prosentin ylinopeus
  • erikoisajoneuvojen tien tukkiminen, kun se on mahdollista
  • ohittaminen tilanteissa, joissa se ei ole sallittua
  • ajaminen ilman turvavyötä

Kuuden pisteen rikkeet:

  • ajaminen ilman ajolupaa
  • kuljettaja ei anna tilaa koulubussille
  • punaista päin ajaminen
  • alle 12-vuotiaan kuljettaminen etuistuimella

Vakavimmat rikkeet, eli 12 pistettä:

  • moottoritiellä väärään suuntaan ajaminen tai u-käännöksen tekeminen
  • yli 50 prosentin ylinopeus
  • ajaminen alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena
  • pakeneminen onnettomuuspaikalta
  • rekisterikilpirikkeet: niitä ei ole, ne on väärennetty, niitä on muunneltu tai tahallaan peitetty, tahrattu tai vahingoitettu
shanghai_cars

Entä ne pisteet? Risteyksissä voi ihan oikeasti näyttää tältä päivittäin. Kuva afar.com:n Shanghai-osastolta.

Suurin osa merkinnöistä tehdään nykyisin kameroiden avulla, joita onkin ihan joka risteyksessä ja suoralla, kun tarkemmin katsoo yläilmoihin. Tien päällä noteerattuihin rikkeisiin on reagoitava 15 päivän kuluessa sen saamisesta, tai seurauksena voi olla määräaikainen ajoluvan menetys. Entä sitten, kun kaikki pisteet on menetetty? Auto seisoo hetken, omistaja joutuu maksamaan sakkoja ja sen lisäksi vielä läpäisemään samantyyppisen testin kuin suomalainen kirjallinen koe. Rahallinen menetys ei välttämättä ole valtava, mutta syntynyt vaiva ja kulkuneuvottomuus kuitenkin puhuttelevat ihmistä.

Aiemmin (vielä pari vuotta sitten) tämänkin asian pystyi tukulla seteleitä näppärästi kiertämään, kunhan vain kävi ostamassa puuttuvia pisteitä rekisteröintikeskusten laitamilla parveilevilta kaupustelijoilta laissa olevien aukkokohtien sallimana. Nykyään tämänkaltainen kaupankäynti on lailla kielletty, ja sekä pisteiden ostajaa että niiden kauppaajaa, eli välikättä, sakotetaan. Pahimmalla rangaistuksella muistetaan niitä osapuolia, jotka ovat valmiita vaihtamaan omia pisteistään rahaksi – suurimmillaan tästä annetaan noin 3000 euron sakko. Lisäksi ostajaosapuolelta voidaan nostaa kortti hyllylle muutamaksi kuukaudeksi teon vakavuudesta riippuen.

Näiden 12 pisteen rikkeiden lisäksi muistetaan erityisellä lämmöllä niitä, jotka toistuvasti rikkovat samoja kohtia vuoden sisällä. “Other punishments will be imposed”, eli muut rangaistukset sitten odottavat näitä suhareita. Mitä ne mainitut muut ovat, sitä tarina ei kerro.

Samanlaista pistekäytäntöä sovelletaan ainakin Luxemburgissa, joten ei tämä ole niin kiinalainen asia kuin voisi kuvitella. Jos järjestelmää täällä sovellettaisiin tehokkaasti, se voisi olla ihan toimivakin. Tosin tällä massalla autoja ja autoilijoita systeemi kuitenkin hiukkasen “vuotaa”, näkeehän sen päivittäin liikenteen seassa liikkuvana. Kääntyvät, suojatietilanteet, ylinopeudet, turvavyöt. You name it, they do it.

Vappu kiinassa

Kiinassa vapunpäivä, työn päivä, on ihan samalla tavalla vapaapäivä kuin Suomessakin. Aiemmin se on ollut kolmipäiväinen loma, mutta on nykyään typistetty yhteen päivään. Tosin edelleen siitä muokataan pidempi siten, että tänä vuonna maanantain työpäivä siirrettiin edellisen viikon lauantaille: sunnuntai, maanantai ja tiistai siis muodostivat “ruhtinaallisen” pätkän. Edelleenkään en ymmärrä, miksi korvattavaa päivää ei pidetä seuraavana viikonloppuna, jolloin vapaa olisi ollut vieläkin pidempi.

Me emme suoneet ayillemme ihan noin pitkää pätkää vapaata, sillä sunnuntaina iso porukka suomalaisia osallistui vappubrunssille, johon meidätkin kutsuttiin mukaan. Meidän lapsemme voivat olla brunssikelpoisia, jos olisimme liikkeellä meidän perheemme kesken ja mukana olisi vähintään jokaiselle oma laite. Emme siis todellakaan halunneet ottaa lapsia mukaan, joten ayi töihin ja vanhemmat baanalle.  Westinissä järjestetty brunssi kesti neljä tuntia (ihan jo tämänkin takia pienokaiset saivat jäädä touhuilemaan kotiin) ja olikin monestakin syystä melkoinen spektaakkeli. Me kahteen pitkään pöytään sijoittuneet suomalaiset riensimme ensimmäiseksi täyttämään lautasiamme merenelävien osastolle – kuinkas muutenkaan. Lohta eri muodoissaan, simpukoita, rapuja, hummeria, ostereita, sushia.

img_20180429_1302476753697.jpg

Mereneläviä, jotka eivät ole enää niin eläviä.

Suoraan sanottuna minä en missään vaiheessa edes ehtinyt saati sitten jaksanut syödä varsinaisia pääruokia. Olen muutenkin ravintoloissa yleensä alkupalojen ystävä, joten olin enemmän kuin tyytyväinen runsaisiin tarjottaviin sillä saralla. Alla erilaisia ilmakuivattuja kappaleita possua. Ruoan kyytipoikana oli “freeflow champagne”, eli Keltaista leskeä tuupattiin heti lasi uudelleen täyteen, kun siitä oli ehtinyt pikkuruisen kulauksen ottaa. Pitikin olla aika tarkkana laskujen suhteen, etten hörppinyt vahingossa liikaa alkoholia – kukapa sitä shampanjasta kieltäytyä viitsii! Käytännössä kaikki muut lähtivät tästä vielä jatkoille, mutta me lähdimme kotiin vapauttamaan ayin hommistaan ja viettämään rauhallista iltaa.

img_20180505_2009161298931185.jpg

Iberico ja sen kaikki kaverit.

Jotta brunssilla ei olisi jo muutenkin hiipinyt mieleen sellainen “siirtomaarouva”-olo, niin yhtäkkiä tajusin, että taustalla kuuluva musiikki ei soikaan kauttimesta, vaan portaikkoon sijoittuneesta orkesterista. Klassista musiikkia soittava pumppu oli kyllä hurjan taitava. Vähän myöhemmin he saivat vahvistuksekseen pari eri laulajaa. Kun yläparvekkeelta kajahti “Can You Feel the Love Tonight”, oli olo jotenkin niin absurdi. Jii jo kyseli, että itse Eltonko se sinne on palkattu lurittelemaan. Joukossa oli useampi entinen otaniemeläinen teekkari, joista yhdellä oli jopa lakki mukana. Omaa tupsulakkia tuli ihan ikävä. Se nyt on Suomessa ja siellä pysyy.

img_20180429_1250151538821642.jpg

Orkesteri viihdyttämässä ruokailijoita.

Brunssilla olimme siis jo vähän etuajassa, sunnuntaina (koska tiistaisin ei ole brunsseja). Sen sijaan varsinainen vapunpäivä on meillä aina juhlapäivä, koska juhlimme Jii:n syntymäpäivää. Aamupalalla oli tarjolla amerikkalaisia pannukakkuja suklaakastikkeella, banaaneilla ja mustikoilla. Mainittakoon nyt, että minä en tehnyt näitä. Jii-rukka. Edes syntymäpäivänään ei saa muiden tekemää aamupalaa. Eikä ainakaan sänkyyn, niin kuin minun lapsuudessani päivänsankari aina sai.

img_20180501_0806312105244060.jpg

Pancake x 2.

Ja jotta vappu tuntuisi vähän vapulta, niin olihan sitä muutama munkki leivottava. Olen niin useasti naureskellut kiinalaisten syömäpuikkojen monikäyttöisyydelle, että tällä kertaa pilkka osui sitten omaan nilkkaan. Reikäkauhan puutteessa Jii ehdotti, että eikö sillä syömäpuikollakin nyt rinkilämunkki poikineen hoidella. Ja niinhän minä tein, kääntelin ja nostelin munkit puikolla, enkä aio enää reikäkauhaan palata. Kylläpä oli näppärä kapistus.

img_20180501_1103261718401606.jpg

Munkinpaistoa syömäpuikolla.

Kesähelteet jatkuvat. Tämä kuva kertoo ihan riittävästi. Vaikka onkin korkeammasta päästä lukemia – toistaiseksi.

img-20180501-wa00011042171351.jpg

Varjossakin riittää lämpöä.

Ja jotta päivä olisi ihan kuorrutettu juhlahumulla, lähti Jii vielä illansuussa viettämään firman erään työntekijän häitä. Kutsu oli saapunut pari viikkoa aiemmin, kun sulhanen oli sen itse tullut tuomaan Jii:lle. Laoban, johtaja, on arvostettu vieras duunarin juhlissa. Ja vaikka ei olisikaan, niin tottahan sinne on mentävä, kun kerran kutsu käy. Mikä tilaisuus tutustua toiseen kulttuuriin häiden kautta!

img_20180501_1506551766891076.jpg

Hääkutsu kiinalaisittain.

Tämänkertainen häätilaisuus oli kuulemma ihan tavallinen ravintolailta. Tosin siihen oli kuulunut myös aiemmin lounas, jonka Jii jätti väliin, koska nimenomaan iltatilaisuus on se tärkeämpi. Nämä karkelot oli järjestetty sulhasen puolelle, morsion suku saa omansa sitten joskus. Pari oli käynyt virallisesti vihillä jo aiemmin, niin kuin ilmeisesti suurin osa kiinalaisista toimii.

Jii:n pöytäseurueen huvia oli miettiä, mitä mikäkin tavara ja palvelu häissä kustantaa. Viinipullot, ruokalistat ja muut palvelut kaivettiin netistä ja sitten ynnäiltiin, paljonko yksi vieras maksaa parille. Raha on siis ihan yleinen puheenaihe kiinalaisten keskuudessa. Rahaa annetaan myös lahjaksi, joten ensin piti kotona pähkäillä, mikä numerosumma toivottaa parhaiten jotakin positiivista hääparille. Jii:n antama loppui yhdeksään, ja Jii jo hetken pohti, eikö sinne kuoreen nyt voisi vain laittaa tasasummaa, kuka niitäkään laskee. Kyllä nämä muuten laskevat. Varmistimme kiinanopettajaltamme asian, hän kertoi, että vastaanottaja syynää jokaisen rahalahjan erityisen tarkkaan ja kirjoittaa vastaanotetun summan kuoren päälle muistoksi. Eli tarkkana pitää olla. Alla oleva hongbao (punainen kuori) vasemmalla on meidän antamamme (ja minun kirjoittamani!), oikealla Jii:n työkaverin. Ei ole niin turhantärkeää tämäkään, näemmä…

Kuten kuvasta näkyy, Nikelläkin on nykyisin oma juhla-asumallistonsa (nämä ovat siis häävieraita). Itse morsiusparilla (kuvassa keskellä) oli ihan siistit juhlavaatteet. Tässä bileet alkavat kallistua jo loppua kohden, nyt on morsiamen vuoro jakaa hääsavukkeet jokaiselle vieraalle. Jokaisen vieraan piti ottaa savuke vastaan, vaikka ei edes polttaisi. Onneksi tätä röökiä ei vaadittu siitä paikasta sauhuttelemaan. Sulho varmisti takana toimenpiteen sujuvuutta ja täydennykset olivat toisella puolella heti käden ulottuvilla “morsiusneidon” hyppysissä.

img_20180507_1840102037541259.jpg

Tupakkaa, ole hyvä!

Eikä näistä häistä tietenkään tyhjin käsin kotiin lähdetty. Vasemmalla on rasiallinen hääkarkkeja, jotka pöydällä ollessaan muodostivat “kakun”, oikealla taas kaksi rasiaa tupakkaa. Vaikkei meillä kukaan körssiä vetelekään, niin Jii silti halusi ottaa nämä mukaan muistoksi.

img-20180501-wa0008983828843.jpg

Hääkarkit ja -tupakat.

Nyt vielä muutamaa päivää myöhemmin, tänään lauantaina, vappuhulinoita jatkettiin Suomi-koulun kevätjuhlan merkeissä. Meidän ryhmämme askarteli alkuun upeat vappunaamarit. Tässä olemme lähdössä kiertämään vappuriehan rasteja, joita olivat onginta, spedeilyt, viestikisa, tietokilpailu, kasvomaalaus ja munkki & sima.

img_20180505_100228310940324.jpg

4- ja 5-vuotiaat naamariveikot valmiina vappuriehaan.

Riehan jälkeen koitti varsinaisen kevätjuhlan aika. Olimme saaneet neljä uutta roll-upia Suomi-koululle, ne olivatkin erityisen hienoja! Alla on yksi.

img_20180505_120910839589299.jpg

Suomi-koulua kelpaa mainostaa.

Tässä nyt syrjään astuva johtava opettajamme pitää viimeistä puhettaan. Taustalla olevat ilmapallot toimivat ensin koristeina, lopuksi jokaiselle oppilaalle jaettiin pallo, todistus ja ruusu. Olen ihan tyytyväinen, että lukukausi on opetuksen osalta taputeltu, varsinkin viimeinen viikko on ollut niin kiireinen, että ihan päätä huimaa.

img_20180505_113125666071147.jpg

Minun pisteeni vappuriehassa yhden apuopettajan suosiollisella avustuksella oli kasvomaalaus. Rieha kesti tunnin, jonka aikana meidän piti saada noin viidellekymmenelle oppilaalle maalaus. Ajanpuutteen takia pidimme valmiit kuviot mahdollisimman yksinkertaisina, ja saimmekin juuri ja juuri viimeiset valmiiksi, ennen kuin virallinen juhla alkoi. Juhlan jälkeen kuitenkin pari “naapurin” lasta tuli käymään meillä ja innostuimme tekemään vielä muutamia maalauksia. Lapset saivat itse toivoa kuvaa, jonka mallin etsin sitten netistä. Meillä oli huippuhauskaa ja lopputuloksetkin olivat vähintäänkin kohtuullisia! Harmi, että tällaisia ei voinut tarjota kaikille.

Nyt on siis vaput vaputeltu. Ilman serpentiiniä, lakkia ja kiireettömästi juotua simaa. Brunssi kuitenkin saatu ja munkkeja joka tapauksessa. Vappumme oli siis hyvin iloinen, miltei suomalainen vappu. Ensi vuonna uudestaan!

Konepainotteista asiaa

No niin. Tuntuu siltä, että viime viikot ovat menneet vallan lentäen. Kiinan oppitunnitkin olivat melkein pari viikkoa tauolla ja silti tuntuu niin kamalan kiireiseltä. Kai se on osittain ihan itse aiheutettua. Toki Suomi-koulun ensi viikonloppuna oleva kevätjuhla tuo mukanaan omat kommervenkkinsä, kuten myös ensi lukukauden suunnittelu. Tuotakoon pieniä osia arjestamme jälleen tässä nyt esiin.

Maailmankuulu puputeatteri kiersi esiintymässä myös meillä. Lippujen askartelutalkoot olivat käynnissä useamman tunnin ajan ja sen jälkeen kaikki talon tuolit varattiin katsomon ja esiintymislavan tarpeisiin. Alla olevassa kuvassa koko esiintyjäkaarti ohjaajineen kiittää ja kumartaa. Melkoinen lavashow!

img_20180501_141457740280777.jpg

Puputeatteri.

Vieraamme olivat kovin odotettuja. Lapset olivat kaivanneet tätiään todella kovasti. Kuitenkin siskoni mies teki suuren vaikutuksen Oo:hon. Tätä Jii:tä käytiin huhuilemassa aina, kun hän oli poissa. Kirjoja tutkittiin yhdessä ja tietysti yöpuulle mentäessä Oo pelleili ja hassutteli minkä ehti.

img_20180501_140854215744356.jpg

Kirjoja kuluttamassa.

Viime päivien kovin juttu on varmastikin ollut meille kotiutunut rumpusetti. Raamiskaverini mies oli ostanut uudet ja ajatteli, että meillä voisi olla niille tarvetta. Minä en tiennytkään tarpeen olevan näin valtava. Jokainen vuorotellen jonottaa soittamaan (jos vain kapulat ovat tallella). Onneksi rummut ovat sähköiset, niin kenenkään korvien ei tarvitse kärsiä, jos setin vain kytkee kuulokkeisiin. Tässä kohdin isompi asunto olisi aika kiva, mutta näillä mennään ja setti on nyt meidän makuuhuoneessamme.

img_20180424_171440169499724.jpg

Oo:n tyylinäytteitä rumpalina.

Mieheni toi tässä joitakin päiviä sitten kukkakimpun vaimolleen. Tosin hieman kiertotietä. Jii nimittäin palkittiin firmassaan innovaattorina, sillä hän on ollut ahkera parantamaan työympäristöjensä olosuhteita. Hyvä Jii! No, vaikka kukat eivät olleetkaan omin käsin valitttuja, otin ne silti ilolla vastaan.

img_20180424_2132001482673049.jpg

Mutkan kautta vaimolle kukkia.

Viikko sitten meidän pakastimemme alkoi kolista ja pitää aivan järjetöntä lopunajan ääntä. Aina, kun avasi oven pakastimesta tai jääkaapista, kuulosti siltä, kuin vanhasta traktorista olisi käännetty virrat pois. Sellainen kamala lonksutus. Talomme insinöörit kävivät tutkimassa asiaa ja totesivat, että ehkäpä heidän tietotaitonsa ei tähän riitä, joten he päättivät kutsua paikalle ammattimiehen parin päivän päähän. Minä vain rukoilin, että kone jaksaa siihen asti, etten kaiken muun kiireen keskellä joudu vielä tekemään sataa lajia ruokaa arvokkaasta sisällöstä pelastaen sen, mitä vain voi. Yöt pidimme keittiön ovea kiinni, kun meteli oli oikeasti niin kamalan kova. Pakastin onneksi jaksoi taistella siihen saakka, että kodinkonekorjaaja saapui paikalle. Takapaneelin irrotuksen jälkeen vika oli äkkiä havaittavissa: valtava möhkäle jäätä ympäröi kaikkia pakastimen sisuskaluja. Siinä oli neljä miestä hommissa: kaksi talon insinööriä katselemassa, kodinkonekorjaaja istui piskuisella Ikean jakkaralla pakastimen oven edessä (en tiedä, tekikö hän varsinaisesti mitään) ja alakerran väen kauluspaitainen setä föönasi jääkimpaletta sulaksi. Onneksi minun roolini oli vain peitellä pakasteet ja ihmetellä vierestä. Nämä ovat näitä ehdottoman hyviä puolia asua “palvellussa” asunnossa.

img_20180426_155054129792884.jpg

Föönillä jäätä tykittämässä.

Viime perjantaina Bible Studyn jälkeen menimme tavalliseen tapaamme lounastamaan ravintolaan. Ajattelimme kokeilla vaihteeksi jotain uutta, joten päädyimme erääseen Taiwanilaiseen paikkaan. Sisältä se oli tosi siisti, mutta tarjoilijat ja paikan omistajat olivat pukeutuneet täysin tavallisiin vaatteisiin ja haisivat vanhalta röökiltä. Ei kovin houkuttelevaa. Me saimme eteemme lajitelman erilaisia ruokia, joita emme tällä kertaa itse valinneet. Siinä olikin melkoinen kavalkadi kaikenlaista, tosin (melkein) kaikki maistui oikein hyvältä. Olin mielestäni ennakkoluulottoman rohkea, sillä alla olevassa kuvassa on siivutettua siankorvaa, jotain vesilintua (suurin osa luuta) sekä ankanmunuaisia (jos en kuullut väärin), ja minähän maistoin kaikkea. Jos olisin syönyt niitä täysin sokkona ja tietämättä, mitä maistan, olisin vain todennut, että hyvältä maistuu. Valitettavasti ruoka on kuitenkin aina kokonaisuus, enkä ihan ole päässyt vielä tälle kiinalaisuuden tasolle, että söisin mitä vain. Jamssisoseesta tehty “jäätelöpallo” jälkiruokana jäi yhden lusikallisen maistamiseksi, jamssi ei vain sovi minun makuhermooni. Ainakaan jälkiruokana.

img_20180427_1316051923780016.jpg

Rohkea rokan syö. Tai kiinalaisia ruokia.

Suomi-koululla on nyt viimeinen varsinainen koulupäivä keväältä takana. Viime kerralla aiheena oli äitienpäivä ja perhe, lapset saivat piirtää oman taulun äidille. Niistä tuli hienoja! Vielä on jäljellä kevätjuhla. Minun pitäisi tänään käydä sitä varten jossain printtikaupassa tulostamassa koulun oppilaiden todistukset (kaksipuoleisina), kevätjuhlaohjelmat ja samassa yhteydessä olevan vappuriehan puuhapisteille rastilaput. Toivottavasti saan sitä, mitä tilaan. Kääk.

img_20180428_115332142625846.jpg

Suomi-koululaisten äitienpäivätaidetta.

Meillä on tällainen pikkuruinen “muna”, jolla voi mitata kodin ilman puhtautta tietyillä mittareilla. Eilen mitatessamme ilmanpuhdistimien tulo- ja poistoilmaa havaitsimme, että niiden teho on selvästi hiipunut. Alkoihan niiden suodattimissa tullakin se puolen vuoden vaihtovälin suositusraja vastaan, joten päätimme vaihtaa suodattimet.

img_20180501_16153032803045.jpg

Egg mittaa ilman puhtautta.

Otimme yhdestä koneesta vanhan ulos ja ihmettelimme, että eihän tämä nyt niin likaiselta näytä. No ei kai, kun ei ole vertailukohdetta! Uusi paketti auki ja johan oli eroa nähtävillä. Ovatpahan ainakin keuhkomme näiden suodattimien hiukkasten verran puhtaammat. Yäk. Uudet mittaukset munalla todistivat, että suodattimien vaihdosta ei ainakaan kannata tinkiä, vaikka ruotsalaiset siitä ihan kohtalaisen summan veloittavatkin – maksamme mielellämme.

img_20180430_1121031762571821.jpg

Uusi ja vanha ilmanpuhdistajan suodatin rinnakkain. Pölyt on suodatettu pois jo ennen tätä suodatinta.

Täällä on nyt ollut oikein lämmintä säätä pidemmän aikaa: 24–31 astetta. Harmi, että monta päivää on ollut niin huono ilmanlaatu, että ei ole oikein ulkona viitsinyt nokkaansa näyttää. Vaikka pitkiä jaksoja olemmekin ennen tätä saaneet nauttia edes kohtuullisesta ilmanlaadusta. Mutta edelleen siis odotellessa niitä hyviä kelejä. Useat ihmisethän täällä ovat puhuneet, että huhti-toukokuussa nämä kamalat saasteet vihdoin kääntyisi laskuun. Odottelen toiveikkaana!

 

Turismitouhua

Meillä oli täällä tosiaan käymässä siskoni ja hänen miehensä. Majoituimme kaikki seitsemän ihmistä tässä kolmen makuuhuoneen kompleksissamme reilun viikon ajana ja ihmeen hienosti yhteisolo soljui. Säälin tosin lankomiestäni, kun täällä joutui kuuntelemaan hunnilaumamme mekkalointia – mutta on silti edelleen hengissä.

Pari päivää kului ihan täysin turistihommissa, mutta sehän tekee vain ihan hyvää itsellenikin, eipä ole liiaksi tullut käytyä kotikaupungin nähtävyyksissä. Käväisimme Jing’anin patsaspuistossa. Pari viikkoa aiemmin alla olevan kuvan takana näkyvä vihreä “meri” olisi ollut täynnä tulppaaneja kukassa. Nyt jäljellä olivat pelkät varret törröttämässä. Pitääkin muistaa ensi keväänä käydä paikan päällä vähän otollisempaan aikaan!

img_20180501_141117938844693.jpg

Jing’anin patsaspuistossa hedelmädrinkeillä. Vesimeloni, appelsiini ja kiivi.

Jing’anin temppeliä olen käynyt pariin otteeseen kiertämässä, mutta sisällä en ole ikinä ollut. Nyt on senkin sisuskalut sitten nähty. Alun perin 247 eKr. rakennettu buddhalainen temppeli on eräs vetävimmistä turistikohteista Shanghaissa. Niin kuin melkein kaikki muutkin uskonnolliset kohteet, tämäkin rakennelma kärsi kommunismin valtaannoususta ja erityisesti kulttuurivallankumouksesta, jolloin se muutettiin tehtaaksi. Vasta 1983 se valjastettiin jälleen temppelikäyttöön. Tämä rakennus tosiaan on ihan oikeati temppeli, eikä pelkästään turisteille tehty kulissi. Temppelin sisuksissa pitää majaansa myös piskuinen munkkiyhdyskunta.

Jing’anin temppelin sijainti on mielenkiintoinen, sillä se on keskellä kaupungin sykettä valtavien, lasiseinäisten pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Munkeilla oli juuri alkamassa soittokierros, kun tulimme sisään: kaverukset näyttivät ihan eskarin kevätjuhlan esiintyjiltä lyömäsoittimet kädessään – tosin minusta tuntuu, että kuusivuotiaat kaverukset soittavat taitavammin ja innokkaammin. Ehkä toisto on tehnyt tehtävänsä ja soittaminen alkaa tuntua puulta… Tai sitten innokkaampi soittaminen karkoittaa jumalisuuden? Kuka tietää.

Alla kuvassa näkyy temppelialueen pihaa. Sisäpihalla vasemmalla etualalla on hiillokset suitsukkeiden sytyttämiseen ja polttamiseen. Suitsuketta pidettiin otsaa vasten ja rukoiltiin kumartaen.  Isoa sisäpihaa reunusti joka puolelta kuvankaltaisia rakennuksia. Jokaisessa näistä oli palvontasaleja erilaisine patsaineen. Saleissa oli myös kauniita tuoreita kukkia, rukousnauhoja ja raha-arkkuja, sekä patsaiden edessä pehmustettuja paikkoja, joihin sai polvistua rukoilemaan. Keskellä kuvaa näkyy pronssinen torni, joka edustaa liki olympiaurheilun tasoista taitolajin tyyssijaa: palvojat (sekä turistit) vuorotellen heittivät kolikkoja tornin suuntaan yrittäen saada ne pysymään siellä saadakseen onnen osumaan omalle kohdalleen. Yritysten lukumäärästä päätellen se ei ihan helppo pyrähdys ollut. Kuvassa yksi harrastajista tositoimissa.

img_20180419_120923906776799.jpg

Jing’anin temppelin pihamaata.

Tämä tässä on jadesta tehty Buddha. Vajaa nelimetrinen kaveri painaa 11 tonnia. Naaman rauhallisuuden perusteella tämä patsas kuulemma edustaa kunnioitettavuutta ja otollisuutta.

img_20180419_1152412140078537.jpg

Jadesta tehdyn Buddhan patsas.

Silkkisiä rukousnauhoja oli pinoittain joka palvontasalissa. Niillä välitetään rukouksia ja toiveita Buddhalle, rakkautta läheisille ja poisnukkuneille rakkaille sekä ystäville. Mille tahansa korkeammalle voimalle rukoukset välitetään, se pitää tehdä rakkaudella ja tulla suoraan sydämestä vilpittömin mielin ja puhtain ajatuksin. Aikeiden laatu määrää sen, miten tehokas rukous tai toive on.

img_20180419_120305856953363.jpg

Silkkisiä rukousnauhoja.

Ja eihän sitä vieraita voi olla viemättä Bundille. Ruokailimme keliaakikolle (siskoni) turvallisessa ravintolassa, josta on mukavat näkymät Huangpu-jokea ympäröiville iltavaloille. Kotona ehtii jo unohtaa, että tältäkin se kotikaupunki voi näyttää.

img_20180422_193726703056056.jpg

Bundin puolta (tai kiinalaisittain Waitania) iltavalaistuksessaan.

Ja tottahan toki kävimme kurkkimassa vielä Yuyuanin ympäristön markkinoita ja polveilevaa siltaa. Näyttää niin erilaiselta kuin päiväsaikaan ja tällä kertaa täällä oli jopa mukavan väljää.

img_20180422_2008551165903193.jpg

Yuyuan valaistuna.

Vieraidemme yhtenä päätavoitteena oli päästä osallistumaan puistotansseihin. Se ei ollut kovin vaikeaa, sillä niitä järjestettiin vähän joka puistossa ja vähän joka välissä. Kiinalaiset tulivat neuvomaan, kehumaan ja kummastelemaan tanssivaa skandinaaviparia.

img_20180421_2012271188628178.jpg

Tanssin pyörteissä.

Meillä oli vieraiden täällä ollessa tarkoitus mennä tutkimaan koko porukan voimin Qibaon ikivanhaa kaupunkia, mutta Oo:lle nousi kuume edellisenä iltana. Minä lupauduin jäämään lasten kanssa kotiin. Eihän sitä lämpöä tietenkään enää uudelleen tullut, mutta ehkä tämä meni silti ihan hyvin näin. Siellä nimittäin oli aika monta muutakin.

Qibao sijaitsee Shanghain alueella ja meiltä suhteellisen näppärän metromatkan päässä. Alueen historia ulottuu ainakin tuhannen vuoden taakse ja se onkin kaupunkisuunnittelultaan elävä fossiili muuten niin modernissa ympäristössä. Kaupunki on alunperin rakennettu Pohjoisen Song-dynastian aikana (n. 1000-luvulla) ja siitä muodostui menestyvä kauppakeskus Ming- ja Qing-dynastioiden aikana.

20180421_125650

Qibaon katuja. (Ainakin) viikonloppuisin siellä on paljon ihmisiä ihmettelemässä.

Qibaota kutsutaan myös vesikaupungiksi, mutta varsinaisesti vesi ei täällä ole pääosassa. Joskus toiste otetaan kompassisuunta varsinaiseen vesikaupunkiin. Ja jospa minäkin joku arkipäivä porhaltaisin itse tutustumaan tänne.

20180421_130701

Qibaon kanaaleja.

Viimeisen illan kunniaksi suunnistimme (aikuisten) tyttöjen kesken sushiravintolaan. Mikäpä olisikaan helpompi tapa välttää gluteenia, varsinkin, kun ottaa oman gluteenittoman soijakastikkeensa mukaan. Valmiit annokset kiersivät liukuhihnalla keittiön ja kokkien ympärillä. Tarjonta oli todella herkullista ja kaikenlaisia virityksiä vilisti silmien edessä. Me keskityimme lähinnä nigireihin.

img_20180501_141544837501876.jpg

Sushia liukuhihnalta.

Lopullinen hinta muodostui käytettyjen lautasten määrästä: kahdeksan eriväristä lautasta edustivat kukin tiettyä hintaa. Ihan komean pinon saimme aikaan, tosin yhdellä lautasella oli kahdesta kolmeen suupalaa ja ylin on soijakastikkeelle.

img_20180425_1943571196204425.jpg

Kahden naisen saldo: hopeinen lautanen 19 元, kultainen 25 元. Teemukin kirjoitusmerkit ovat japania.

Sen pituinen se. Reissaajat ovat palanneet Suomeen jo kohta viikko sitten ja täällä elämä jatkuu. 46 päivää ja me lähdemme perään. Se ei ole pitkästi.

 

 

Kuulumisnurkka

Hei. En ole taas hetkeen päivittänyt, mitä tänne kuuluu. Ja sen huomaa myös siitä, että en enää muista, mitä kaikkea olemme ehtineet tehdä. Emme mitään kovin ihmellistä kuitenkaan, kai.

Menneet kukinnot ovat olleet uskomattoman upeita, useissa eri puu- ja pensaslajeissa. Istutukset ovat hyvin hoidettuja ja monessa paikassa on todella kaunista juuri sen takia. Olen täysin siemauksin nauttinut tästä kaikesta, kun silloin taannoin mietin, miten pärjään ilman Suomen kevättä. Kerron nyt, että pärjään. Sitä paitsi mitä pidemmälle keväässä mennään, sitä vähemmän on huonon ilmalaadun päiviä, sillä asuntojen lämmitystarve käy koko ajan pienemmäksi.

img_20180410_1257101444007587.jpg

Gotta love this!

Jii on lupautunut osallistumaan meidän kirkkomme Charity Golf -turnaukseen kesäkuussa. Tietyllä summalla pääsee mukaan iloiseen joukkoon, jonka valkoisen pallon mätkimisen tavoite on kerätä alueemme Punaiselle Ristille 1 000 000 RMB:ä (noin 150 000 euroa), ja lopulta kerätty summa jaetaan alueen kaikkein köyhimmille perheille. Kisa on järjestetty arkipäivänä, jolloin Vee:llä normaalisti olisi koulua, mutta Jii on lupautunut ottamaan pojan mukaansa kentälle. Tapahtuman hole-in-one-sponsorina toimii Maserati, josta Jii on joskus maininnut Vee:lle. Kävimme läheisessä kauppakeskuksessa, jossa eräs yksilö oli polleasti näytillä. Vee tokaisi, että mennäänpä katsomaan vähän lähempää ja tovin mittailtuaan totesi, että meidän täytyy sille meidän “Massellemme” hankkia sitten parkkipaikka compoundimme alakerran autotallista. Sinne kuulemma hyvin mahtuu…

img_20180417_2218311751517408.jpg

Maseratia ihailemassa.

Toisinaan on mukava leipoa kotoisia leivonnaisia, joita ei muuten saa. Ee:n kanssa sohaisimme pellillisen mokkapaloja. Sohaiseminen on ihan validi verbivalinta, sillä mitä muutakaan se olisi, kun yrittää vispata taikinaa käsipelillä. Nostan hattua isoäidilleni, joka on tehnyt kasan kakkuja aikoinaan suvun ja naapuruston syötäväksi isoihin juhliin ilman sähkövehkeitä. Vähemmästäkin saa jännetupintulehduksen. Lopputulos oli kuitenkin maistuva ja käteni edelleen ehjä. Päälle hyödynsimme loput possunpunaiset pallerot joulun piparikoristelujen jäämistöistä sekä Suomesta kuskatut lakritsiströsselit (Vee:n herkkua). Ja kun kaikki oli valmista, alkoi apukokin tiskivuoro: kattila on tyhjä, mitä sitä nyt enää putsaamaan. Ehkä kynnenaluset olisi syytä käydä pesemässä kaikesta makeasta tahnasta?

img_20180417_080934878313188.jpg

Saanksmää nualla äiti sen kattilan saanko saanko jooko jooko?

Sama heppuli, Ee siis, jatkaa edelleen tätä taiteellista sekä kirjallista tuotantoaan. Puuhakirjat ovat pupukustantamon uusin valtti. Tässä on ote yhdestä, jossa on esimerkiksi väritystehtävä: “Väritä pupu, sen nimi on Lila.” Pupujen joukossa väritystehtävien lisäksi todella suosittuja ovat myös pisteestä pisteeseen -puuhat sekä askartelusivut.

img_20180412_1014481216984434.jpg

Väritystehtävä kaikille ahkerille pupuille.

Vee:llä alkoi loman jälkeen uusi ASA (after school activity) -kausi. Tällainen harrastaminen on siitä kätevää, että lapset jäävät suoraan koulupäivän jälkeen puuhiinsa. Meille valikoitui tällä kertaa maanantaille jalkapallo ja perjantaille salibandy. Vee oli vähän vastahakoinen ensimmäiseen, mutta tällä viikolla lähtökään ei ollut enää yhtä hankalaa aamulla. Luulen, että kyseessä oli jälleen lomanlopetuskiukku, joka on täällä nostanut päätään ihan jokaisen lomajakson jälkeen, kun pitää jälleen palata koulun penkille. Salibandy on selvästi kivaa, ja taitoakin kai johonkin riittää, sillä valmentaja pyysi Vee:tä liittymään U10-poikien treeneihin ja turnauksiin. Nämä kaikki olisivat viikonloppuna, eikä Vee siksi halunnut sinne. Pitkien koulupäivien takia olemme sitä mieltä, että ei tarvitsekaan mennä.

img_20180409_1613451287271071.jpg

Loppupuheet koutsin kanssa.

Suomi-koulussa on edelleen hurjan hauskaa. Ryhmämme toimii tosi hyvin yhteen, ja saimme jopa uuden oppilaan joukkoomme! Viime kerralla kävimme läpi Mikael Agricolaa sekä Suomen kevättä. Tässä yksi pöydällinen näyttää taitojaan siitä, miten askarrellaan keväisiä koivuja. Pelasimme myös muun muassa kevätbingoa (lappu pöydän nurkalla). On kyllä todella haastavaa opettaa niin heterogeenistä ryhmää, kun osa on juuri tullut Suomesta ja tietää kaiken suomen luonnosta, kulttuurista ja kielestä, ja sitten on niitä oppilaita, jotka osaavat juuri ja juuri sanoa “pupu”, “äiti” ja “isä”. Ja se on vielä ihan toinen asia, että nämä pupun tuntevat uskaltavat sanoa koko päivän aikana mitään. Mutta se yksikin sana on jo minulle suuri luottamuksen osoitus.

img_20180417_081341316888343.jpg

Keväisiä askarteluja.

Ne ikuiset slimet eli limat. Tällä kertaa niitä oli tehty koulussa tiedejakson yhteydessä (how the world works) ja tuotokset tuotiin tietysti kotiin. Sen jälkeen, kun löysin tuota vihreää mönjää Vee:n huoneen työpöydältä, lattialta ja sängystä, komensin pojan äkkiä kylpyhuoneeseen. Siellä se touhu pysyi edes jotenkin kurissa. Hauskaa tuntui kuitenkin olevan, ja mikäpä ihme, Vee on aina ollut tällainen kokeilijaluonne. Jo pienenä Vee:n lempileikki oli valuttaa vettä hanasta ja tutkia, miten erilaiset purkit täyttyvät, voiko vettä katkaista saksilla ja millaiset roiskeet syntyvät, jos alle laittaa lusikan, sormen tai rätin. Hauskinta on kuitenkin, että Vee on avoimesti sanonut useamman kerran lähiaikoina, että hänen koulunsa täällä on paljon hauskempi kuin Suomessa. Jes! Vihdoin olemme tässä pisteessä!

img_20180417_0814301443064699.jpg

Limaekspertti.

Viikonloppuisin olemme edelleen useasti hyödyntäneet Vee:n koulun tiluksia ulkoiluun. Ee yleensä juokseen frisbeen perässä heittäen rollereita (frisbee kierii maassa pystysuunnassa), kiipeilee telineissä tai yrittää saada lentokonetta heitettyä edes jonkinnäköiselle kaarelle – tuulettomana päivänä tekniikkaa vähän uupuu viimeiseen. Vee puolestaan mielellään potkii jalkapalloa, heittää frisbeetä mahdollisimman pitkälle tai tuikkaa lentokoneella upeita kierteitä. Oo puolestaan tutkii, hänkin omalla tavallaan. “Muuhahaiset”, “ökökät”, kaikenlaiset lehdet ja oksat ovat mielenkiintoisia. Pallokin olisi tarjolla alla olevassa kuvassa, mutta Oo haluaa onkia. Pitkään hän jaksoi istua paikallaan ja heilutella keppiään.

img_20180417_0814521300238318.jpg

Tuleeko sitä kalaa?

Arkipäivät ovat kyllä kaikki kovin toistensa kaltaisia. Jii töihin, Vee kouluun, ayi meille, vähän jotain puuhaa, lounas, Oo unille, vähän puuhaa, Vee kotiin, välipala, läksyt, ayi lähtee, ruoanlaittoa, Jii kotiin, ruokaa, lapset nukkumaan, minä nukkumaan. Välillä kiinanläksyjä, välillä taas raamisläksyjä, toisinaan tuntien suunnittelua, joskus Suomi-kouluun liittyviä läksyjä. Jos Bible studya ja Vee:n koulun äitien rukousryhmää ei lasketa, niin ihan samaa settiä. Ei se elämä oikeasti muutu, vaikka olisi maan äärissä. Mitä nyt yksi ylimääräinen, maksettu perheenjäsen pyörii nurkissa. Onkin tosi mukava saada katko rutiineihin ja toivottaa tänne huomenna tervetulleiksi siskoni ja hänen miehensä, jotka olen viimeksi nähnyt elokuussa heidän häissään. Ehdin tänä iltana koota listan kaikesta mahdollisesta, mitä voisimme tehdä yhdessä. Siitä tuli niin pitkä, että puolet jää toteuttamatta. Toivottavasti nyt kuitenkin jotain! Saamme pitkästä aikaa viettää aikaa yhdessä, ja sehän tässä on tärkeintä, vaikka muuten pyörittäisimmekin ihan samaa arkea.

img_20180411_164445_11079716538.jpg

Twist-narusta tehty kolmen hengen juna.

 

Kaikkea kiinalaista II

Taidan koota pikkuhiljaa sarjan tähän otsikkoon “Kaikkea kiinalaista”. Materiaalia nimittäin ainakin tuntuu riittävän. Harmi sinänsä, että suurin osa asioista livahtaa ohi, kun kameraa ei ole saatavilla tai sitten jotain tapahtuu niin nopeasti, että tilanteeseen ei vain ehdi kaivaa reportaasivälineitä. Ja toisaalta, osaan asioista alan jo tottua, joten en välttämättä kiinnitä kaikkeen huomiota samalla tavalla kuin tänne tullessani. Kuitenkin, olkaa hyvät, s’il vous plaît!

Ensimmäisenä video. Näkyyköhän siitä yhtään, mitä ajan takaa. Keskellä kuvaa kulkee jatkuva ihmisvirta. He ovat poistuneet metrosta ja oikaisevat puiston halki pohjoisen suuntaan. Se on käsittämätöntä, miten taukoamattomana vanana näitä päitä riittää katseltavaksi aamulla parin tunnin ajan. Korostan sanaa taukoamattomana. Näitä ei vaan Suomessa ymmärrä. Tule, näe ja koe, täällä on huone tarjolla majoittujalle!

Liikenne on edelleenkin suuri mysteeri. Voit pysähtyä keskelle vilkasta tietä. On ok tehdä u-käännös täydelle kaistalle. Kyllähän siellä nyt joku väistää! Jos minä käännyn, niin te muut jarrutatte. Okei?

img_20180305_1126131489098316.jpg

U-käännös, muut varokaa liikenteessä!

Glutinous rice balls. Tahmaisia riisipalluroita. Mitä tästä nyt voisi sanoa. Kiinalaisten suurta herkkua. Tuo liemi on käytännössä vettä. Tässä maistiaisia lyhtyjuhlan ajalta alakerran väen mahdollistamana. Seesamitahnatäytteinen oli ihan kivan makuista, mutta punapapu ei edellenkään istu makeaan. Olen maistanut niin kummallisia jälkiruokia täällä, että ei mitään järkeä. Sitä paitsi nuoruuteni pähkinänvihaaja sisälläni olisi saanut vuosituhannen vaihteessa slaagin, jos olisi kuullut, että eräs parhaimmista kummallisuuksista on ollut maapähkinän makuinen höylätty jää. Niin se maku muuttuu.

img_20180302_155759948971575.jpg

Glutinous rice balls.

Niistä kiinalaisten unenlahjoista ja nukkumapaikoista onkin ollut jo puhetta. Tässä ensimmäisenä vähänkään lämpimämpänä kevätpäivänä pyöräretkelläni pysähdyin puistoon. Tämä kaveri oli jättänyt moponsa tuohon taakseni ja todennut, että taitaa olla tauon paikka. Taisi tehdä hyvää, kun ihan kuorsaus kuului.

img_20180314_1315231235588801.jpg

Päikkäriaika.

Moppeja on siinä monenlaista. Paikalliset keksivät milloin mihinkin asiaan oivia ratkaisuja. Tässä nyt sitten on ilmeisesti paras paikka kuivata yleisövessojen pesuun tarkoitetut mopit. Kaunistavat puistonäkymiä huomattavan paljon!

img_20180314_1324391474848915.jpg

Kuivausteline.

Eräänä päivänä pihassamme lasten kanssa ulkoillessa ihmettelin, mitä lorinaa jostakin lähistöltä kuuluu. Kunnes sitten tajusin nostaa katseeni ylöspäin. Siellä kymmenennen kerroksen tuntumassa joku pesi ikkunaa sisältä. LETKULLA. Niin se vesi iloisesti lirisi ja lorisi kaikista mahdollisista koloista. Minä en enää ylläty mistään.

img_20180314_10491920722416.jpg

Kunhan tulee ikkunat puhtaaksi, onko sillä tyylillä sitten niin väliä.

Kuormien koko vaihtelee kuskista toiseen. Monta viritelmää on sujuvasti huristellut ohi, mutta tämän sain napattua talteen, kun se sattumoisin oli paikallaan. Onko kyseessä kauppias vai jokin muuttokuljetus, sitä ei tarina kerro. Aika taitavasti on tuoli poikineen saatu kuitenkin sidottua kyytiin.

img_20180311_105816783854405.jpg

Tee perässä.

Tosi vähän olemme kevään aikana hyödyntäneet mitään sisäleikkipaikkoja. Tässä kuitenkin kävimme vetämässä etukäteen ladatun kortin sileäksi tutussa paikassa. Henkilökunta oli virittänyt uuden, interaktiivisen ruudun seinälle. Minua tosin vähän arveluttaa tuhota zombeja pallomeren palloilla. Ihan normaalia kolmevuotiaan kehitystä tukevaa toimintaa? (Onneksi teema vaihtui välillä ja muut hahmot olivat muun muassa kukkia ja kaloja. Ihan linjassa.)

bty

Montako zombia pystyt tuhoamaan minuutissa?

Muistan ajan, kun ravintoloissa, ostoskeskuksissa tai ruotsinlaivalla oli simulaattoriautoja. Vähän niin kuin pelikoneita. Raha sisään ja ajamaan. Tosin itse en koskaan raaskinnut tuhlata roposiani moisiin vehkeisiin, istuin tyytyväisenä ratin takana käännellen sitä ilman, että mitään tapahtuu. Näillä “pojilla”, aikuisilla miehillä siis, oli ostoskeskuksessa vähän toisen tyyppiset simuloinnit menossa. Hydrauliikka vastasi siitä, että ajotuntuma on sama kuin Mökkiperän erikoiskokeella ja näyttö heilui samaa tahtia muun rakkineen kanssa. Pitäisikö paikata lapsuuden aukot ja hypätä joskus itsekin rattiin?

bty

Kehitys kehittyy.

Puistossa on aina kaikkea hauskaa nähtävää. Tässä on aikaa, kun lehdet olivat juuri puhjenneet puihin ja sää oli lämmin tai ainakin sinne päin. Viikonloppuisin paikalliset “lähtevät luontoon”, vaeltamaan puistoihin. Mukaan pakataan eväät, piknikhuopa, urheiluvälineitä ja mikäpä muukaan kuin teltta. Siellä voi ottaa auringolta suojassa nokoset ja muuten vain viettää aikaa perheen kanssa. Tuonne lammen vastarannalle niitä telttoja yleensä ensimmäisenä alkaa nousta aamutuimaan.

bty

Partiolaisen paratiisi?

Täällä ei tunneta tosiaan niitä kauppakomplekseja, joista yhden katon alta voi saada kaiken tarvittavan. Sen sijaan erilaisia pikkuliikkeitä on ihan joka lähtöön. Myös rautakauppoja. Tässä kuvassa on hyvä esimerkki yhdestä. Eikun tekemään remonttia!

bdr

Mitä saisi olla? Sementtiä, telaa, putkea?

Seuraavassa kuvassa ei oikeastaan ole mitään kummallista. Paitsi näkymät. Otos on Suomen konsulaatista, jossa istuin pari viikkoa sitten eräässä kokouksessa. Nuo suomalaisittain tavallisen kokoiset kerrostalot näyttävät jotenkin niin… pieniltä. Kaikki on kiinni siitä, mihin vertaa. Niin kuin aina elämässä.

bty

Betoniviidakkoa.

Tässäkään kuvassa ei ole mitään hauskaa. Mutta halusin silti esitellä hassuja kukkia. Mielestäni ne näyttävät minikokoisilta vappuhuiskilta. Ihan kuin joku olisi ripotellut punertaviin pensaisiin paperisuikaleita.

bty

Kasvillisuus on niin erilaista kotimaahan verrattuna.

Sitten oma lukunsa ovat nämä kuvaajat. Tässä otoksessa puolisot (oletettavasti) ovat kuvausretkellä. Molemmat vuorottelevat kohteina. Mikä tahansa, mikä on kaunista, talletetaan joko “minä ja kohde”- tai selfie-muotoisena bittisyövereihin. Väliajat etsitään uutta kohdetta ja sitten jälleen sarjatulta laukaisimella. Puistoreissu onkin sitten taputeltu ja saaliina on monta kivaa kuvaa ladattavaksi sosiaaliseen mediaan muiden ihmeteltäviksi. Näitä samoja haukkoja elää ympäri maailmaa, otaksun.

img_20180410_1251551116957178.jpg

Kuvauskeikalla.

Päätetään tällä kertaa tähän. Taisin viime kiinalaisuuskavalkadini päättää puikkoihin. Teen sen tälläkin kertaa. Joten. Lihapullataikina. Kätevin tapa sekoittaa se? Jos kysytään kiinalaiselta kodinhoitajalta, vastaus on puikot. Ei lisättävää.

bmd

Puikot – käytä niitä mihin tahansa. Saisikohan niillä vatkattua myös muna-sokerivaahdon?

 

Qingming jie – haudanlakaisujuhla

Jälleen yksi loma ohi. Tällä kertaa juhlinnan syynä oli kiinalaisittain Qingming jie, haudanlakaisujuhla. Juhlan nimi kertoo aika lailla olennaisen: tämä vapaapäivä käytetään esi-isien hautojen kunnostamiseen ja poisnukkuneiden muisteluun. Suomalaisittain tämä vastaa siis pyhäinpäivää, mutta onhan täällä ihan omat kulttuuriset mausteensa vastaavalle juhlapyhälle.

Hautojen kunnostamisen lisäksi nimittäin jälkipolvi haluaa taata, että edesmenneillä on tuonpuoleisessa kaikki hyvin. Suitsukkeiden polttamisen lisäksi haudoilla poltetaan usein rahaa, ruokailuvälineitä, metrokortteja, kännyköitä, läppäreitä ja autoja – tosin yleensä paperisia. Tällaisena päivänä savupilvi varmasti riittää paljastamaan etsijälle lähistöllä olevan hautausmaan sijainnin. Esi-isien kattaukseen voi kuulua myös (ihan oikeita) erilaisia herkkuja, kuten hedelmiä, viiniä, teetä ja lomakauden ruokia näin niin kuin esimerkiksi. Vanhempien elinoloista yritetään pitää siis hyvää huolta, eikä kuolemakaan riitä poistamaan tätä velvollisuutta. Aiemmin luulin, että haudoille kerääntyy ihan joka iikka, mutta ainakin kiinalainen tuttavamme kertoi, että hän vaimoineen ei käy haudoilla, mutta hänen vanhempansa sinne joka vuosi menevät. Kun edellisestä sukupolvesta aika jättää, vuoro siirtyy heille. Ehkäpä toiset käyvät siellä joukoittain, toiset taas vain edellisen polven voimin. Tiedä häntä. Sama miekkonen kertoi, että ainakaan heidän perheissään haudoilla ei muuten käydä. Kerta vuoteen riittää. Haudanlakaisun lisäksi moni nauttii vapaistaan sukulaisten ja ystävien kesken, yleensä ulkoillen kauniissa kevätsäässä kukkaloiston keskellä. Meidänkin ayimme näytti kuvia kotiseutunsa nähtävyyksistä ja kauniista kukkaistutuksista, joita oli ollut ihastelemassa. Tänä vuonna vain kylmähkö sää ja sateinen ilma saattoivat vähän karistaa juhlijoiden tunnelmaa.

Mahdollisesti haudalla esitetään myös rukouksia, kohde riippuu rukoilijan uskonnosta. Palvonta on väärä sana tässä yhteydessä, mutta osa ihmisistä myös rukoilee jotain korkeampaa voimaa, osa suoraan esivanhempien vainajahenkiä. Pajunoksat ovat suosittuja koristeita haudoilla, jotta henget pysyisivät siellä, missä niiden kuuluukin majailla. Pajuja saattaa olla Qingmingin aikana myös koristeina ihmisten repun kyljessä tai vaikka ovien pielissä, lähinnä samasta syystä. Ei kai ihme, että löysimme pajunkissoja virpomisoksiimme kukkakaupasta, selvisipä sekin… Hautausmailla on kuulemma kieltokylttejä, joissa varoitetaan ottamasta yhteyttä haudan taakse tai muuten järjestämästä erikoisia välikohtauksia kalmistossa. Ainakaan puolueen jäsenet eivät saa osoittaa minkäänlaisia rituaalipalvontoja, sillä kansantasavallan (!) kommunistinen puolue on kieltänyt kaikenlaisen uskonnon harjoittamisen jäsenistöltään.

Ja lopuksi, mikäpä sen kiinalaisempaa olisikaan, että miljoonat ja taas miljoonat kiinalaiset hoitavat hautansa juuri samanaikaisesti tänä ajankohtana – aiheuttaen järjettömät ruuhkat hautausmaille. Paikallisesti täällä Shanghaissa oli järjestettynä edestakaisia nonstop-bussikuljetuksia hautausmaiden läheisille metroasemille, jotta massojen on helpompi liikkua kohteisiin. Osa ihmisistä puolestaan matkustaa kauemmas provinsseihin, joten jälleen kerran rautatieasemat, lentokentät ja moottoritiet ympäri maata olivat tukossa. Lähin metrolinjamme kulkee lännen suuntaan nimenomaan sisämaan lentoja liikennöivälle kentälle ja luotijunien lähtöasemalle. Mainitse sana ”ruuhka”, minä ajattelen viime keskiviikkoiltaa naapuriasemalla, jonka läpi kuljin ihan muissa merkeissä.

bdr

Kuva ei liity mitenkään hautojen lakaisemiseen, mutta halusin jakaa tämän upean ilta-auringon näkymän, jonka kaltainen meitä on ilahduttanut melkein joka päivä.

(Jos kiinnostaa lukea lisää Qingmingistä, tästä linkistä saa vielä kuvien kera lisäinfoa nykymuotoisesta haudanlakaisusta: https://yle.fi/uutiset/3-10145873).

Me polskijat

Vee oli tämän viikon kevätlomalla. Jii oli kuitenkin alkuviikon töissä, joten päätin panna tuumasta toimeen, ja toteuttaa pitkään venyneen uimareissun erään hotellin allasosastolle. Olimme saaneet sinne pinon vouchereita pois lähteneeltä ystäväperheeltämme. Olin vähän julma äiti ja jätin pienimmän kotiin ayin hoiviin, kun me muut lähdimme hurvittelemaan.

Jii oli ystävällinen, kun sopi kyydeistä lähistöllä asuvan työkaverinsa kanssa, jotta me saimme aamupäiväksi auton käyttöön. Lähdimme matkaan. Tietenkin Ee oli unohtanut käydä pissalla (vaikka muistutinkin asiasta), ja ilmoitti siitä arvatenkin vasta, kun auto oli jo tiellä. Yritin tsempata, että ei tästä nyt enää pitkä ole, nyt pitää vain pidätellä, sillä olimme moottoritietä vastaavalla väylällä. Sitten meidät pysäytti setä poliisi. En ollut ihan kärryillä, mikä oli syynä, mutta kaikki mahdolliset ja mahdottomat paperit kuljettajamme jostain kaiveli sekä esitteli takaluukkua. Pitkän odottelun jälkeen pääsimme lähtemään. Kysyin, miksi he pysäyttivät meidät. Kuulemma ylinopeuden takia. Mikä varmaan lopulta piti paikkansa, sillä loppumatkan kuljettaja ajeli selvästi normaalia varovaisemmin. Tässä vaiheessa nuori neiti heilui istuimessaan jo niin kovasti, että kävin mielessäni läpi vaihtoehtoja, minne matkalla voisi tehdä äkkipysäyksen tai mitä soveltaa ilman vaihtovaatteita. Mikäli vain löytäisimme hotellille…

Yhtäkkiä olimme kuitenkin perillä – paitsi emme sitten kuitenkaan. Olimme jonkin kansainvälisen koulun pihalla jossain todella kaukana kotoa. Kuskilla oli väärä osoite, enkä minäkään ollut koskaan ennen käynyt paikalla. Mistä minä tiedän, miltä sen paikan pitäisi näyttää? Kiinalaisilla ei tunnu olevan minkäänlaista kynnystä kysyä opastusta täysin tuntemattomilta ihmisiltä, sen olen jo useasti huomannut. Auto tasaisin väliajoin parkkiin tien viereen, ikkuna auki, kysymys ohikulkijalle, porttivahdille, vanhalle miehelle (joista yhdenkään en olisi uskonut tietävän paikkaa), ja vihdoin pääsimme perille. Ja saman tien vessaan. Ensimmäisestä etapista selvitty, huh!

Toinen kynnys oli sisäänpääsy. Lippusemme onneksi kelpasivat tiskillä, vaikka etukäteen tiedustellessani kukaan ei tiennyt, mistä puhuimme. Seuraava ongelma oli, että paikalliset ovat hyvin tarkkoja pukuhuonekoodin suhteen. Vee kiukutteli, että hän ei haluaisi millään mennä miesten puolelle yksin, kun ei edes tiedä, mitä oudossa paikassa pitää tehdä. Enpä ollut ajatellut asiaa näin pitkälle. Tarpeeksi seurattuaan äidin ja pojan välistä tiukkaa keskustelua ja pienen pojan harmia tiskin täti leppyi antaen luvan meille mennä yhdessä sisään, “ripeästi, tällä hetkellä siellä ei ole muita”. Meidän onnemme oli siis maanantai-aamupäivän ajankohta, jolloin bisnesalueella sijaitseva paikka oli tietysti aika hiljainen. Vasta, kun olimme poistumassa, näimme muita ihmisiä.

Minulla ei ollut kovin korkeita odotuksia paikalle. Oletin, että allas on allas. Sellainen neliskanttinen kolo maassa. Yllätyin erittäin positiivisesti, kun pukuhuoneet olivat Suomalaisia peruskylpylöitä siistimmät ja vieraille oli tarjolla juotavaa. Altaita oli kaksi: iso, myös kuntouintiin tarkoitettu, jossa oli sivuissa erilaisia oleskelukoloja, sekä vähän pienempi, kuuma allas. Lisäksi ulkotiloissa oli parveke, jonne voi mennä vilvoittelemaan tai lämmittelemään, kai vähän ilmoista ja altaista riippuen. Maanantaina satoi, joten me emme kauaa siellä viihtyneet.

Vee on selvästi oppinut koulun uimajaksoilla lisää tekniikkaa, vapaauinti sujuu jo suht hyvin ja uimataito riittää polskia allasta poikittain. (Koulussa on siis oma uima-allas ja eräs liikunnan painotuksista on nimenomaan uinti.) Myös Ee sukelteli riemuissaan sekä isossa että pienessä altaassa, hän tosin ei ilman kellukkeita pitkää matkaa pysy pinnalla. Eipä kai viisivuotiaalta sen enempää tarvitse odottaakaan. Oma uimaretken kohokohtani odotti loppuun asti: SAUNA, Made in Finland! Lapset innostuivat enemmän höyrysaunasta, mutta minun sydämeni lämpesi Sawon kiukaalle ja löylykauhalle – praise the Lord, siellä sai heittää löylyä! Tosin seinässä oli tiimalasi, joka piti kääntää ympäri sisään mennessään. Tottahan 15 minuuttia on aivan tarpeeksi yhdelle saunakerralle, muutenhan sinne voisi vaikka kuolla! Minun tiimalasini olivat tosin lapset, joille sain huolella perustella, miksi tällä kertaa löylytellään kunnolla (viiden minuutin ajan). Ei siis tarvinnut henkilökunnan tädin huolestua meidän löylykestävyydestämme.

Ennen tätä kertaa en ollut kaivannut saunaa. Nyt kaipaan! Voi, mikä onni ja autuus on suomalainen sauna. Pari kuukautta vielä. Sitten nautiskelen pitkän kaavan kautta.