Aina kypsä kaupunki

Lomaviikko on nyt takana. Se teki myös tehtävänsä, sillä olen todella iloinen, että arki saa taas jatkua. Loman aikana ehdimme nähdä ystäviä, ulkoilla, käydä jääkiekko-ottelussa, pelata golfia ja vaikka mitä muuta. Tämän lomaviikon kohokohta oli kuitenkin päivämatka naapuriprovinssin puolelle, Changshun kaupunkiin, joka on myös sama paikka, missä Jii:n työpaikka sijaitsee. Vaikka kaupunki on täältä Shanghaista katsottuna pieni kuin mikä, on siellä asukkaita kuitenkin yli miljoona. Nimi Changshu on vapaasti suomennettuna “jatkuva sadonkorjuu” tai “aina kypsä”, ja alue onkin toiminut jo ammoisista ajoista asti maakunnan ruokkijana maissin, riisin ja teen osalta. Lisäksi maisemaa ovat aiemmin vallinneet valtaisat puuvillaplantaasit. Nykyään puuvillanviljelyn perintönä on tekstiiliteollisuuden keskittymä. Changshun ihanteellinen sijainti Jangtze-joen (joka muuten kiinaksi on Yangzi, ja sen alajuoksun eli tämän pään kiinalainen nimi on Changjiang, eli pitkä joki) suistossa vaikuttaa suuresti kaupankäyntiin ja tavaran liikkuvuuteen, mikä on johdattanut paikalle myös useita kansainvälisiä, isoja tuotantoyrityksiä. Alueella on paljon jokia, ja varsinkin aikana ennen teitä kaikki liikenne kulki erilaisia jokia ja kanavia pitkin. Yksi niistä soljui tämän kaupungin ohi. Kaupungin varallisuus houkutteli paikalle myös merirosvoja (lähinnä japanilaisia), joita vastaan suojautuakseen kaupungin alueella olevalle vuorelle pystytettiin satoja vuosia sitten puolustusmuuri: mikäli rosvojoukko pölähti paikalle, asukkaat pakenivat vuorelle muurin taakse turvaan.

Ensimmäinen etappimme reissulla kohdistui Jii:n työpaikalle. Yli vuosi siinä vierähti, että vihdoin pääsimme näkemään, missä mies työskentelee. Matka kuitenkin on sen verran pitkä, että ihan katsomisen takia ei sitä kannata tehdä, vaan parempi on, että ohjelmassa on jotain muutakin.

Kiertelimme ympäri tehdasta, ja lapset saivat isin konttorissa pientä välipalaa ja limua. Kyllä kelpasi! Minua puolestaan huvitti, kun Jii kaivoi turvaliivinsä taskusta tabascopullon. Tehtaan ruokalassa on joskus päiviä, että jäljellä ei ole paljon muuta kuin riisiä, kun Jii pääsee sinne asti. Silloin tämä on oltava taskussa, jotta murkinaan saa vähän potkua. Vakiovaruste siis – koskaan ei tiedä, mikä palaveri yllättää juuri ennen ruoka-aikaa, ja eihän siinä enää mikään auta, jos pullo on jäänyt konttorille. Välimatkat tehtaalla nimittäin ovat niin pitkiä, että yhtä purnukkaa ei välttämättä jaksa tai ehdi hakea. Siispä sen on kuljettava mukana koko ajan.

img_20181005_1148464872266265822073500.jpg

Ystävämme tabasco.

Valitettavasti en voi esitellä kuvia tehtaan sisältä kuin yksityiskohdista, joten tässä sitten siitä luokasta seuraava huomio. Sihtiämpäri. Sen paikka on suoraan vesiautomaatin alapuolella. Kiinalaisethan juovat sumeilematta vihreää teetä mihin janoon ja vaivaan tahansa. Jokaisella on oma pullo, jossa lilluu teelehtiä ja vettä – ei välttämättä enää lainkaan kuumaa. Kun tulee täytön aika, tähän voi sitä ennen näppärästi kipata jämät: sihti erottelee lehdet ja nesteen toisistaan.

img_20181004_1050106491722051135268286.jpg

Isomman kaliiberin teesihti.

Suurimmaksi osaksi liikuimme autolla tehdasalueella ihan jo turvallisuussyistä. Jotkut välimatkat kävelimme. Tehtaan kokoluokka on niin valtava, että lapset totesivat kolmannen sisäänkäynnin kohdalla, että vieläkö pitää kävellä. Hetki vielä. Autossa sai sitten jälleen istua, viilentyä ja – mitenkäs muutenkaan – napata elektroniikkaa käteen.

img_20181004_110249909879167307236680.jpg

On tää isin tehdas iso.

Tehtaan valtava alue ulottuu myös Yangzi-joen varteen, jossa puljulla on oma satamansa. Kuvasta näkyy, että joki ei ole mikään ihan pieni, kapea uoma, vaan suomalaisittain se näyttää melkeinpä järveltä. Horisontissa näkyy myös Sutongin vinoköysisilta, jonka todellinen pituus on yli 1088 metriä, ja se on lajissaan maailman toisiksi pisin. Siitä voi päätellä myös vesistön leveyttä. Pylväät nousevat yli kolmeensataan metriin.

img_20181004_1135172108856016190482241.jpg

Yhtiön satamasta näkyy Sutongin valtava silta.

Kun vuosia sitten täällä käynnistettiin tuotantoa, linja takkusi. Paikalliset kutsuivat ongelmaa korjaamaan feng shui -mestarin, joka äkkiä totesi, että ongelmana ovat joesta nousevat pahat henget. Mitäs olivat tehneet suoran tien suoraan satamasta tehtaalle! Ongelma oli onneksi äkkiä korjattu: tiehen shikaani ja mutkan perään seinä. Siihen pysähtyvät. Ei ole enää hengillä asiaa linjastoa häiritsemään, kun ne ressukat eivät osaa kääntyä, vaan törmäävät esteeseen. Kaikki hyvin. Ja tuotantoluvut ovat nousseet – henkien poissaolon vai insinööritaidon ansiota, se jää jokaisen itse ratkaistavaksi.

En tiedä, oliko kyseessä sama feng shui -mestari, mutta joku vastaava kaveri oli uusinta linjaa rakennettaessa käynyt ensin tutkimassa maaperää: lohikäärme kun ei asunut suoraan alapuolella, joten paikkaan kannatti sitten pykätä hallia. Olen miettinyt, että mistä sen sitten tietää, missä sen majapaikka on. Ehkä kyky on vain mestareilla, eikä sitä muiden ihmisten tulekaan käsittää.

img_20181004_1130248549936816068841523.jpg

Seinä shikaanin jälkeen joesta nousevia henkiä torjumaan.

Tehdaskierroksen jälkeen siirryimme lounaalle kaupungin keskustaan. Meitä vastassa oli HX, Jii:n työkaveri, joka vei meidät syömään paikalliseen ravintolaan. Heidän perheensä kuulemma käy usein täällä murkinalla. Ravintola oli ehkä enemmän ruokala, varsinkin tyyli oli todella pelkistetty, ja haitarimaiset lasiovet avasivat yhden seinän kadun suuntaan. Täytyy sanoa, että ruoka oli hyvää ja maukasta. Lapset tyytyivät nuudeleihin, mutta me muut söimme hotpotista lammasta, tofua ja kaalia. Eräs ainesosa oli todella omituisen näköinen, mutta ihan hyvän makuinen. Se paljastui myöhemmin lampaan mahalaukuksi. Näinhän sitä oppii kaikenlaista syömään, kun ei liiemmin kysele etukäteen…

img_20181005_1207484629357628046088581.jpg

Paikallisessa ruokalassa hotpot-lounasta.

Ruoan jälkeen siirryimme tutkailemaan paikallista Xinfu-nimistä buddhalaistemppeliä. Lapset juoksentelivat pitkin ja poikin, kuinkas muutenkaan, mutta lempipaikka oli kalalampi. Siellä eräs nainen myi pieniä pussukoita kalanruokaa. Totta kai niitä oli ostettava ja ruokittava eväkkäitä. Karpit ovat hauskoja, sillä ne tunkeutuvat ruokkijan tykö ruuhkaksi saakka ja nostavat päänsä ylös vedestä. Sitten ne kita ammollaan odottavat ruokaa. Ee:n käden kokoa voi verrata kaloihin ja arvella niiden mittaa. Valtavia vonkaleita.

img_20181004_1339553324963942122692443.jpg

“Mulle, mulle, mulle!”

img_20181004_133839969061864137854037.jpg

Ruuhka-aika. Niin kuin muuallakin Kiinassa.

img_20181005_1215057305467044735836880.jpg

Pyöreä oviaukko. “Kato mää oon hamsteri juoksupyörässä!”

Temppelialueella oli jälleen lukuisia puita täynnä punaisia rukousnauhoja. HX kertoi, että suurin osa rukouksista on keväisen gaokaon suorittaneiden opiskelijoiden jäljiltä. Niissä pyydetään menestystä, pääsyä parhaaseen yliopistoon, hyviä pisteitä.

img_20181005_1215568845440370159787687.jpg

Puut olivat täynnä rukousnauhoja.

Temppelivierailun jälkeen lähdimme kiipeämään viereiselle Yushan-nimiselle vuorelle. Tai sen nimessä shan tarkoittaa vuorta, mutta oikeastihan se on vain kukkula. 300 metriä korkealle nyppylälle kesti meidän porukaltamme kiivetä tosi pitkään. Jii teki ison työn, sillä hän käytännössä kantoi Oo:n sen huipulle. Kaksi muuta lasta jaksoivat kiivetä evästauon, hauskuuden ja pienten palkintojen voimalla. Kolmesataa metriä ei äkkiseltään kuulosta paljolta, mutta jos ajattelee, että Himoksen hiihtokeskuksen rinteiden suurin korkeusero on tästä puolet, niin kyllä se nousu pohkeissa jo tuntui, ja meidän kokoonpanollamme matkaan kului tunti. Kiipeilyä sulostuttivat kuitenkin keltaisinaan kukkivat ja tuoksuvat Osmanthus-puut, raikas ilma ja vehreä ympäristö.

img_20181004_142355_burst001_cover5765567254507199823.jpg

Alkumatkasta. Vee jaksaa tässä vielä juosta rinnettä ylös.

Matkan varrella myytiin jos jonkinlaista lasten viihdykettä. Totta kai meidänkin muksumme olisivat sellaisia halunneet, mutta hyvän käytöksen palkintoina lupasimme ne heille huipulla ostettaviksi. Perillä Vee valitsi miekan ja Ee ja Oo saippuakuplapurnukat.

img_20181005_1218345556630190924803345.jpg

Pitkän matkan palkintoja.

Yushanilla viljellään paljon teetä. Näinä päivinä käsillä alkavat olla viimeiset ajat, kun teelehtiä voidaan poimia. Sitten pensaat jäävät talvehtimaan ja keväällä aloitetaan nuorien, tuoreiden lehtien poimiminen. Tässä yksi teepelloista korkealla kukkulan päällä.

img_20181004_1457541153791823337106396.jpg

Teeviljelmiä Yushanilla.

Matka korkeuksiin oli todellakin vaivan arvoinen. Oli hämmentävää katsella korkealta kukkulalta maastoa, joka oli tasaistakin tasaisempi. Miten tämä nyppylä tähän onkaan päätynyt? Upeat näköalat ja maisemat ihastuttivat kaikkia muita paitsi Oo:ta, joka sai valtavan raivokohtauksen, kun ei saanut itsenäisesti mennä seisomaan kielekkeen reunalle. Jouduimme rimpuilevan pikkumiehen takia lähtemään lopulta pois aiemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

img_20181005_1522163143791944395100550.jpg

Saippuakuplamiekkailija korkeuksissa.

img_20181005_152312803593425440988619.jpg

Takana järvi ja edessä kanava. Melkoinen paikka puhaltaa saippuakuplia!

Alas vuorelta päädyimme ajelemaan bussilla, sillä kävely sille portille, jossa kuljettajamme odotti, olisi vienyt yli tunnin. Paikallisliikenteen kyyti maksoi yhden yuanin aikuiselta, eli noin 15 senttiä. Bussissa oli tunnelmaa, sillä se oli tupaten täynnä. Me olimme onnekkaat, sillä kertaa viimeiset, kyytiin mahtuneet, joten pääsimme ihastelemaan kiemurtelevia teitä etuikkunan kautta.

img_20181004_1554166568627603646005212.jpg

Vee alamäkikyydissä.

Kukkulaseikkailusta selvinneinä meillä oli vielä paljon aikaa ennen sovittua illallista. Ensimmäisenä nautimme rauhallisesta hetkestä eräässä isossa yksityisessä puutarhassa, jonka kaksi varakasta sukua omistivat aikoinaan, ja ilmeisesti omistavat edelleen. Tämä taisi olla lasten lempikohde, sillä siellä oli jos jonkinlaista kiipeily- ja juoksupaikkaa. Vielä, kun sisällä ei ollut meidän lisäksemme kuin ehkä yksi porukka, sai jälkikasvu juosta ja touhuta sydämensä kyllyydestä.

img_20181005_1525156264846876295244848.jpg

Kaikki kolme kiviröykkiön yllä tai alla.

Puutarha oli perinteinen kiinalainen versio. Vedessä kasvoivat lootukset (isot vihreät lehdet), erilaisia kivimuodostelmia oli siellä täällä ja paviljonkeja sekä huvimajoja sijaitsi vähän joka kulmalla. Olipahan puutarhan reunamilla myös lukusali, jossa herrasväki harjoitti lukemista ja kirjoittamista. Puutarhassa oli jotain samaa kuin niissä, jotka näin Tonglin vesikaupungissa kesän lopulla. Jii ei tämän tyyliseen paikkaan ollutkaan aiemmin tutustunut.

img_20181004_1635435291742441178499090.jpg

Ota kiinni! Ee juoksee Vee:tä pakoon mutkittelevalla sillalla.

Vielä kävimme ihastelemassa järveä ja auringonlaskua suloisessa kahvilassa. Tuolla vastarannan korkeimmalla kohdalla tähystelimme maisemia vielä pari tuntia aiemmin. Lapset söivät kahvilassa itsensä kylläisiksi vohveleilla, sillä emme olleet lainkaan varmoja siitä, löytävätkö he syötävää illan ravintolasta, hieman ronkelin puoleisia kun ovat. Tilasimme myös kulhon popcornia, ja se olikin sitten ämpärin kokoinen. Ei ainakaan jäänyt nälkä, vaikka ravintoaineista en sitten tiedä.

img_20181005_152819429002866370634653.jpg

Illan viimeinen ohjelmanumero oli ravintolaillallinen Jii:n työkavereiden kanssa. He olivatkin hauskaa ja nauravaista porukkaa. Paikalla oli meidän lisäksemme kaksi pariskuntaa ja toisen jälkikasvua. Oo esitteli kaikki mahdolliset pellen taitonsa ja yritti karkailla huoneesta ulos minkä ehti. Täällä paikassa siis kaikki ravintolatilat olivat yksityisiä kabinetteja isoine, pyöreine pöytineen. Jii:n kollega oli jo etukäteen tilannut pöydän täyteen kaikenlaisia paikallisia herkkuja koko pöydälle jaettaviksi. Onneksi olen miltei kaikkiruokainen, ja olin myös sitä mieltä, että ruoka oli maukasta. Lihoissa tosin on usein mukana luunpaloja, joita saa syljeskellä lautasen reunalle. Ja kuvassa etualalla jotain kotiloita. Aika sitkeitä, mutta ihan hyvän makuisia. Ateria oli siis perikiinalaista ruokaa, mutta ei yhtään ruokalajia sellaisia, joita Suomen kiinalaisissa ravintoloissa näkee – ne kun on pääosin muovattu täysin eurooppalaiseen makuun. Lisäksi mukana kuvassa on nuo valkoiset juomat, jotka taisivat olla jotakin riisiliköörin tapaista. Nämä kyllä pitävät riisistänsä – ihan missä muodossa tahansa. Ilta oli kaikin puolin onnistunut – varsinkin, kun nuorempi polvi matkalaisia nukahti autossa matkalla kotiin. Suoraan sanottuna omatkin silmät lurpsahtelivat Shanghain valoissa. Taisi olla kyseessä kuuluisaakin kuuluisampi raitisilmamyrkytys.

img_20181004_1848024576692422508288784.jpg

Kotiloita. Tai jotain.

Kohti lomaa

Hei. Terveisiä. Tästä tuleekin nyt varmaan pitkä postaus. Miten tässä yhtäkkiä ollaan jo melkein lokakuussa? Täällä Kiinassa meillä on ensi viikolla kokonainen lomaviikko, Golden week. Emme lähde minnekään kauas, vaan pysyttelemme näillä main, vaikka suurin osa meikäläisistä lentää jonnekin muualle. Jo maanantaina saimme esimakua pienestä levosta, koska silloin oli on keskisyksyn juhla, Moon festival. Sitten tällä viikolla nämä neljä päivää koulua ja töitä, ja hups, onkin koko perheellä viikon loma (paitsi Jii:n pitää tehdä sisään näiden välissä ensi viikonloppuna kaksi päivää, voi raukkaa).

Nuorimmaisemme on viime aikoina ollut ihana, mutta edelleen, no, aika rasittava. Oo on tyypillinen kolmevuotias. Uhma on välillä aivan valtava. Juuri ne asiat pitää tehdä, mitkä raastavat vanhempien hermoja. Nyt, kun taitoa toteuttaa temppujakin on enemmän, kannattaa valikoimaa ehdottomasti laajentaa. Helpoimmasta päästä on edelleen kukkien lehtien nyppiminen (yhden valtavan viherkasvin jouduin heittämään tämän seurauksena pois) – mitä isommat lehdet, sen mukavampi niitä on poimia. Toinen lemppari on lähteä juoksemaan ruokapöydästä likaisin käsin, eikä aikaakaan, kun tomaattikastikkeet tai rasva on lähmätty milloin verhoihin, milloin sohvaan tai vaikka valkoiseen seinään. Olen tosissani harkinnut valjaiden palauttamista valikoimiin. Lasketaanko se lapsen vapauden rajoittamiseksi? Saisinko Suomeen palatessani syytteet niskaani? Mukavia puuhia ovat myös erilaisten laatikoiden (tahallinen) tyhjentäminen: legot, palapelit, lautapelit, pikkuautot – siis ilman aikomustakaan leikkiä niillä, kunhan äiti vain näkee, että minä tässä nyt kaadan tämän boksin nurinpäin. Noni, näetkö, äiti? Tai voi että, miten se nyppii (ja samalla kauhistuttaa!) minua, kun pikkukaveri avaa oven ja juoksee parvekkeelle. (Luulen, että tämä helpottaa, kun ilmat kylmenevät, eikä sisävaatteilla enää viihdy ulkona.) Tämä alla oleva kuva esittelee pyykkivuoren riepottelua. Mikäs sen mukavampaa kuin kaivautua likaisiin kalsareihin? Kuvittelin, että kun minulla on vain yksi lapsi kotona, arki helpottuu hurjasti. En ole enää lainkaan varma asiasta. Oo selvästi hakee huomiota enemmän minulta, kun Ee ei ole enää antamassa sitä hänelle. Joinakin päivinä ayi on mukavaa leikkiseuraa, toisina hän ei taas kelpaisi mihinkään. Yritän aina aamuisin puuhata jotain hänen kanssaan ennen ryhtymistä töihin tai askareisiin, ettei tilanne pääse kumuloitumaan katastrofaaliseksi. Selvästi myös päiväunien jättäminen pois vaikuttaa vireystilaan. Mietin jo kauhuissani, mitä sitten, kun ilmanlaadun takia linnoittaudumme tänne neljän seinän sisään… Lohduttaudun ajatuksella, että tämä kuuluu ihmisen elämänkaareen. Kolmivuotiaiden äidit saavat kehittää omaa ärsytyksensietokykyään taivaisiin saakka. (Oma lukunsa on kohta kuusivuotias, joka on näyttänyt ensimmäistä kertaa tunteitaan paiskomalla ovia. Onneksi kahdeksanvuotiaan kanssa on tällä hetkellä melko seesteistä.)

Mutta jos nyt toinen kaivaa koko ajan verta nenästään, niin onhan hänessä totta kai myös ihania ja suloisia piirteitä. Yksi sellainen on huolehtiminen pienemmästään. Meillä on tosiaan ollut amerikkalainen, alle vuoden vanha hoitopoika kyläilemässä pariin otteeseen. Viime kerralla päätin pysyä sisätiloissa sateen uhan vuoksi. Oo esitteli kaikkia omia lelujaan M:lle, ja huuteli vähän väliä “Kato!”, “Tule, vauva!” “Äiti, mihin vauva meni?” Yhdessä tutkittiin kaivureita, autoja, leikittiin duploilla ja junaradalla, rakennettiin palikkatornia.

“Kato nääksää ton nosturin?”

Ja ihan niin kuin minulla ei muka olisi jo tarpeeksi tekemistä, olen nyt mukana koulun vanhempainyhdistyksessä (PAFA) Suomen lähettiläänä. Se tarkoittaa, että kommunikoin asioita muille koulun suomalaisperheille. Lisäksi vastuulleni kuuluu olla mukana erilaisten tapahtumien järjestämisessä, joista yksi on International Food Fair (kansainvälinen ruoanmaistelutapahtuma).  Sinne organisoin oman kojun Suomelle: jotkut suomalaiset suunnittelevat, jotkut antavat rahaa, jotkut laittavat ruokaa ja jotkut ovat päivän aikana teltalla pitämässä puljua pystyssä. Hauskaa hommaa, mutta toisinaan mietin, että kaikenlaisiin soppiin sitä tulee lusikkansa laitettuakin. Onneksi olen ymmärtänyt visusti kieltäytyä muista vastuutehtävistä, joita minulle on ehdotettu. Ei kiitos, tällä haavaa en aio ottaa vastaan enää ainoatakaan.

IFF:n suunnittelukokous kaikkien maiden lähettiläiden kesken.

Suomi-koulua on ollut nyt kaksi kertaa. Olen iloinen ryhmästäni. Syksylle on luvassa varmasti monta mukavaa hetkeä näiden oppilaiden kanssa. Viime kerralla käsittelimme pitkiä vokaaleita. Niin yksinkertaisia kuin ne ovatkin meille suomalaisille, eivät ne sitä todellakaan ole lapsille, jotka kasvavat toisenlaisessa kieliympäristössä.

Ope, onko k vokaali?

Ne mahtavat rummut, joita esittelin joskus aiemmin, lähtivät kävelemään asunnostamme. Kylmä fakta on, että tämä on pieni koti viidelle, ja siksi ratkaisuna oli korvata soitinsetti hyllyllä. Kaunis, kiinalainen design on nyt kaukana tästä hankinnasta, mutta ruotsalainen kelpaa arjen helpottajaksi. Halvinta lastulevyviritystä emme tosin halunneet, mutta tämä sai luvan kelvata. Nyt se on jo täynnä tavaroita, jotka lojuivat ilman paikkaa pitkin pöytiä.

Kiitti, Ikea.

Jii kävi kuljettajan avustuksella hankkimassa hyllyn sillä välin, kun me muut puuhastelimme viikonloppuna Suomi-koulussa. Isi kuljetti kotiin myös lapsille yllätyksen: setti, johon kuuluu useampi pehmopallo sekä liivit tarrapinnalla. Vee keksi oitis leikkiä “kaupunkisotaa” näillä: tavoitteena on pelastaa piilotetut pehmolelut olohuoneesta ja päästä maaliin ilman, että saa osumaa palloista. Riippuen siitä, kuka on heittämässä, osumien määrä vaihtelee. Esimerkiksi isin pitää osua kolme kertaa. Myös Oo on vallan innoissaan heittäjätiimissä, usein tosin hän hamstraa kaikki pallot itselleen, eikä suostu luopumaan niistä. Läpi pääseminen on silloin taattua seikkailijoille.

Vauhti päällä ja huonekalut missä sattuu.

Olemme nyt alkaneet syksyn tultua käydä kirkossa koko perheen voimin. Tosin me aikuiset olemme oleskelleet Kids churchin puolella, jotta lapset tottuisivat olemaan siellä keskenään. Viime kerralla minä olin nurseryn puolella (2- ja 3-vuotiaat) Oo:n kanssa ja lahjoin hänet puolivälissä jäämään sen varjolla, että poika saa jätskiä kirkon jälkeen. Se onnistui. Pakenin pikavauhtia aikuisten puolelle, mutta olin unohtanut, että tänään oli poikkeuksellinen päivä: Servefest. Se tarkoittaa, että jokainen työala esittäytyy tavoitteenaan saada lisää ihmisiä mukaan palvelemaan omilla lahjoillaan seurakunnassa.

Servefest.

Niinhän siinä sitten kävi, että “haksahdin” kävelemään tilaisuuden jälkeen pöydän luo, joka värväsi nuorisotyön pariin (youth ministry). Koen, että minulla olisi paljon annettavaa juuri heidän ikäisilleen, sillä tiedän, miten olisin itse kaivannut siinä iässä tukea kypsemmiltä kristityiltä. Miksi ihmeessä uskovien ketjua sukupolvesta toiseen ei tueta paremmin? Olen nyt vuoden kuluttanut kirkon penkkiä vastaanottajan roolissa, joten on aika antaa takaisin! Jos en väärin muista, tänä vuonna servefestin kautta “rekryttiin” yli 160 uutta innokasta muiden palvelijaa – upeaa!

Mukana ankkurihommissa!

Arkisin ayi usein hoitaa ulkoilut Oo:n kanssa, jotta minä saan tehtyä töitä. Toisinaan kuitenkin lähdemme pojan kanssa kaksin ihmettelemään ympäristöä. Puisto on usein hauska paikka, jossa riittää ihmeteltävää joka kerralle. Olin onnekas, että pääsin paikalle juuri, kun tämä punainen kukka esitteli parhaimpia pukimiaan. Viime vuoden kokemuksesta muistan, että ne eivät montaa päivää koreaa muotoaan jaksaneet pitää yllä. Näinhän se oli, että neljä päivää myöhemmin tämän reissun jälkeen ne olivat jo lakastuneet. Näkymä oli niin ihastuttava, että olisin jaksanut tuijottaa sitä vaikka miten pitkään, mutta seurani oli niin liikkuvaista sorttia, että ihasteluni jäi kovin lyhytaikaiseksi.

Ihanat, ihanat kukat!

Se, mikä meidät siis puistoon alunperin ajoi, oli näkymä esiintymislavalle: etäältä ikkunasta katsottuna erottui ryhmiä, jotka selvästi tanssivat. Mekin perille päästyämme ahtauduimme lavan syrjään seuraamaan taidokkaita viuhkatansseja, eli paikallisia “kansantansseja”. Ne olivat ihanan naisellisia ja viehkeitä esityksiä. (Missä muuten olivat kaikki miehet?)

Asut täydensivät kokonaisuuden.

Puistossa on useita lammikoita, joista eräästä korkeammalla sijaitsevasta lasketaan vettä alempiin. En tosin ole koskaan aiemmin ennen tätä syksyä nähnyt, että tässä uomassa oikeasti virtaisi vettä. Sademäärätkään eivät ole asiaan vaikuttaneet. Ehkä joku on nyt vain napista painanut kierron päälle, sillä purossa virtaa vihdoin vesi. Se tekee heti puistosta jollain tapaa “elävämmän”. Muutenkin tuntuu, että puistoon on tehty useita parannuksia täällä asumisemme aikana. Hyvä niin!

Vesivahti. “Äiti, mistä se vesi menee?”

Uhmaaja. Katsokoot kiinalaiset. Ei välitä äiti eikä poika.

Kiinanopettajamme on jo pitkään tiedustellut, milloin pääsisimme hänen seurassaan kiinalaiseen ravintolaan. Lauantaina toteutimme vihdoin koko perheen voimin retken   kiinan tuntien päätteeksi erääseen paikkaan, jonka opettajamme oli todennut hyväksi. Lista oli kiinaksi, ja tällä kertaa ihmeen ymmärrettävä. On todettava, että vaikka ymmärrän paljon sanoja, kiinalaiset ruoat ovat asia täysin erillisessä kategoriassa. Nimet ovat monesti niin kummallisia, että niistä ei sinänsä osaa päätellä yhtään mitään. Joissakin annoksissa vihjeitä antaa tekotapa, eli vaikka höyrytetty tai paistettu, tai jossakin on tulisen karaktääri. Useimmin kuitenkin annokset on nimetty tarinoiden, tapahtumien tai henkilöiden mukaan. Esimerkkinä tästä on “muurahaiset kiipeämässä puuhun”, joka tarkoittaa pikkuisia possunpaloja (muurahaiset) paistettujen lasinuudelien (puu) seassa. Näistä voisi joskus tehdä vaikkapa oman artikkelinsa. Joka tapauksessa tilaaminen ei ollut tällä kertaa ongelma, sillä mukana oli natiivi kielen taitaja ja sitä paitsi kuvallinen lista. Täytyy sanoa, että tämän kantonilaisen ravintolan ruoka oli valtavan herkullista!

img_20180922_1826442553778144774680908.jpg

Rasti ruutuun paperiselle listalle. Tilaaminen on helppoa ja väärinymmärryksiä vastaavasti vähemmän.

Olen jo siitä varmasti maininnut, että Bible studyssamme olemme opetelleet jakeita Raamatusta ulkoa. Kaikki eivät sitä joka kerralla tee, mutta minä olen ottanut tämän asiakseni, koska todennut, että siitä on hyötyä monin tavoin. Olen vahvasti kokenut, että  näiden lauseiden märehtiminen ja pohtiminen muuttaa ihmistä – vain ja ainoastaan positiiviseen suuntaan. Ihmeellisintä siinä on omalla kohdallani kuitenkin se, että todella muistan ne. Minulla on tunnetusti järkyttävän huono muisti! Vaikka keskittyisin siihen, mitä toinen sanoo, saatan sen viiden minuutin päästä unohtaa. (Se on oikeasti kamalaa.) Laskin viime viikolla, että tähän mennessä tänä vuonna olen opetellut 62 jaetta. Se on jo tosi paljon! Tehtävänä on myös ylläpitää niitä pääni sisällä, jotta ne eivät unohdu. Kertaaminen onkin siis opintojen äiti.

And the God of peace will be with you.

Ee on koulussa oppinut pikkiriikkisen kiinaa. Hän löysi kotoa tällaisen fraasipakan, josta hän alkoi kopioida tavaraa paperille pinyinillä. Sitten hän harjoitteli kirjoittamaansa. Voi, miten selvästi hän nauttiikaan siitä, että saa käydä koulua. Ainoa asia, mistä hän valittaa, on pitkät päivät. Itse asiassa eräs takaisin Suomeen palanneen perheen lapset olivat heti koulun alettua huomanneet, miten paljon kevyempi on käydä koulussa, kun tunteja on vähemmän ja kotiläksyt yksinkertaisia, eikä niinkään pohdintaa vaativia. Ymmärrän kyllä hyvin.

Ei se mitään! Meiguanxi!

Menneellä minilomalla Jii rakenteli jälleen paljon lasten kanssa kaikenlaista pahvista kuumaliiman avustuksella. Ee:n rakennelma oli pupun koti. Sitä ensin suunniteltiin ja tehtiin isin kanssa, äidin kanssa puolestaan pistettiin pystyyn koristelutalkoot. Kattotiiliä Ee onkin harjoitellut piirtämään erilaisissa linnoissa. Nyt sellaiset saatiin myös tähän tönöön. Ee valitsi itse värit ja kuvat. Vihreää väriä oli kulunut jo niin paljon, että koko pihan nurmikkoon se ei olisi riittänyt, mutta äitipä keksi tehdä pihaan kiveyksen. Sitä sitten väkerrettiin yhdessä valmiiksi. Sitten vielä pohtimaan, miten saada vesiliukoiset maalit pysymään tässä kiinni – hiuslakka kehiin. Se vaikuttaisi toimivan, sillä kosteaan sormeen ei irtoa väriä. Toistaiseksi taloon on saatu jo sänky, kirjahylly (sinne muutama kirja, viherkasvi ja koristepurkki) sekä taulutelevisio. Projektia jatketaan, kun seuraava, pitempi loma alkaa.

img_20180926_0847242865325668618168686.jpg

Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista.

Lopetan jälleen näihin samoihin maisemiin. Tänään valaistuna versiona. Tästäkin tekstistä tuli niin sekava, että siinä ei ole mitään punaista lankaa. Ihmettelen kerrasta toiseen, miten teitä lukijoita riittää päivittäin tänne blogiin niin suurina joukkoina. Mutta, onhan se kirjoittaminenkin mukavampaa, kun ei puhu tyhjille seinille. Kiitos siis sinulle, joka tätä käyt lukemassa. Ihanaa syksyä!

img_20180921_2050217668487392916352410.jpg

Parvekenäkymiä.

Suunnannäyttäjänä

wp-15367586308574208213719220040236.jpg

Kirjoitusharjoituksia.

Minulla on toisinaan epäuskon hetkiä kielitaitoni kanssa. En ole kyllä paljonkaan oppinut. En ole edennyt lainkaan pitkään aikaan. Viidennellä kerrallakaan en vielä muista tätä merkkiä. Miksei muistini ole parempi? Miksei minulla ole enempää aikaa? Miksen ole tarmokkaampi opiskeluissani?

Toisaalta, kun mietin vuoden takaista tilannetta, minua melkein huvittaa. Kuvittelin oppineeni eri appsien kautta paljon sanastoa ja sanontoja. Kuitenkin jouduin aivan perusilmaisuissani tukeutumaan käännöskoneisiin, kun yritin saada asioita selvitettyä ayin kanssa. Nyt kommunikointiin tarvitaan vain satunnaista vilkaisua sanakirjaan, ja sitäkin yleensä siksi, että haluan itse oppia uusia sanoja.

Ymmärrän puhetta jo oman mittapuuni mukaan paljon. Osaan myös tuottaa puhetta, se vain on järjettömän hidasta, kun yritän miettiä päässäni ensin lauserakenteet ja toonit. Ilman niitä sanomani ei varmasti mene perille, paitsi ehkä ayilleni, joka hyvin osaa jo tulkita ilmaisujani, sekä kiinanopettajalleni, joka päivittäin tulkitsee vastaavia keltanokkien yrityksiä puhua kieltä. Merkkejä osaan virheettömästi kirjoittaa ehkä puolet siitä määrästä, jotka osaan suullisesti. Lukea osaan tietty enemmän merkkejä, koska jotkut pikkuosaset tunnistan nähdessäni. Oman ongelmansa tuottavat merkkiyhdistelmät, joiden merkitys on aivan toinen kuin erikseen kirjoitetuilla karaktääreillä. Saatan tunnistaa ja osaan ääntää molemmat puolikkaat (tai pidemmän yhdistelmän), mutta todellinen käännös jää hämärän peittoon.

Tänään käväisin lasten koululla. Takaisin tullessani koulun portilla oli kiinalainen mies, joka katseli ympärilleen. Hän kysyi minulta jotain kiinaksi puhuen hirvittävän nopeaa vauhtia, mutta sain selville, että mies tiedusteli muutaman korttelin takana olevaa katua. Tunnistin nimen. Yritin hätäisesti neuvoa tietä miettien kuumeisesti sanastoa. Asia saatiin hoidettua kuitenkin niin, että mies sai langan päästä kiinni. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa kohti määränpäätä. Hän kysyi, mistä olen kotoisin, ja kerroin olevani Suomesta, Pohjois-Euroopasta (tämä on hyvä tarkennus, sillä harva täällä tietää Euroopan maita paria hassua lukuun ottamatta). Hän itse oli kotoisin naapuriprovinssista, melko läheltä Jii:n työpaikkaa. Mies kysyi kiinan taidostani, sanoin opiskelleeni noin 10 kuukautta, johon hän totesi ääntämiseni olevan todella hyvää. Tiemme erkanivat, kun mies poistui etsimäänsä suuntaan.

Kotona kerroin asiasta ayille. Hän kysyi, oliko mies ihan varmasti kiinalainen. Oli, oli, puhui kamalaa kyytiä ja ääntäminen oli äidinkielenään kiinaa puhuvan kuuloista. Ayi päivitteli, että jo on aikoihin eletty, kiinalainen kysyy neuvoa ulkomaalaiselta! Ja nauroi makeasti päälle. Myöhemmin iltapäivällä kiinanopettajani vahvisti, että näin ne kiinalaiset toimivat – kysyvät neuvoa toiselta maanmieheltään. Suurin osa ulkomaalaisista on kuitenkin pihalla kaikesta, mistä puhutaan. Kuulemma ulkomaillakin kiinalainen eksyessään etsii toisen kiinalaisen neuvonantajakseen tai marssii nöyrästi lähimpään kiinalaisen ravintolan henkilökunnan juttusille: “nin shibushi zhonguoren? Oletteko kiinalainen?”

(Tapauksen ratkaisu: Uskon, että mies oli oikeasti kiinalainen. Hänellä oli kuitenkin niin kiire, että ei ollut aikaa hukattavaksi lähteä väärään suuntaan. Eli kun hätä on suurin, tartutaan lähimpään oljenkorteen. Kuten se vanha tuntematon täti, joka ilman omaa sateensuojaa tuppautui parinsadan metrin matkalle Jii:n sateenvarjon alle kosteassa säässä. Case closed.)

Tonglin vesikaupunki

Viime viikolla Jii reissasi Taiwanissa ja minulla oli – harvinaista kyllä – auto käytössäni. Hoitelin sillä välin asioita, joita ilman omaa (isoa) kaaraa on hankalaa tehdä. Vaikka olinkin tosi kiireinen pari viime viikkoa, päätin silti ottaa autosta kaiken ilon irti ja uhrata yhden päivän pelkästään sivistyäkseni. Nappasin Oo:n ja ayimme kyytiin ja huristelimme puolisentoista tuntia länteen, Tongli guzheniin, eli Tonglin yli tuhat vuotta vanhaan vesikaupunkiin. Ayi ja kuski päivittelivät naureskellen, että kylläpä nyt lähdetään kaus, kun lähempääkin olisi löytynyt vierailemisen arvoisia vesikaupunkeja. Olin kuitenkin lukenut, että Tongli on kaunis paikka ja sitä paitsi siellä ei pitäisi olla järjetöntä määrää turisteja.

Matka kului nopeasti, kun ensin pääsimme pois Shanghain kaupunkialueelta. Ensimmäistä kertaa näin riisipeltoja. Niitä alkoi olla yhä enenevässä määrin kanaalien ja vesialueiden lisääntyessä. Kun navigaattori alkoi näyttää, että pian ollaan perillä, meidän piti yhtäkkiä kääntyä pois isolta tieltä. Minusta tuntui, että olemme kääntymässä jonkun takapihalle tai vähintäänkin keskelle pusikkoa ja riisinviljelykeskittymää. Sinne me kuitenkin menimme ja reitti osoittautui lopulta aivan oikeaksi – vanhaan osaan vesikaupunkia kun ei saanut ajaa autolla, vaan se piti ensin kiertää. Matka kuitenkin pysähtyi, kun jonkun onnettoman lähetin kuorma oli levinnyt pitkin tietä. Kuvassa näkyy miespolon mopedi suoraan edessä pahvilaatikkoineen, joista pari oli tippunut maahan. Tässä hän mihinkään kiirehtimättä kerää sieltä tippuneita mustia pikkunikaleita (joita oli satoja) yksi kerrallaan pois tieltä takaisin hajonneeseen laatikkoon. Kuskimme, joka mieheni mukaan saattaa olla teillä välillä melkoinen kuumakalle, alkoikin ottaa kierroksia kuriirin vatuloinnista. Hän avasi ikkunan ja huuteli otsasuoni pullollaan hävyttömyyksiä miehelle. Kun tämä ei aikonut ottaa onkeensa, kuljettaja nousi ulos autosta, kävi jalallaan potkimassa kappaleita tien sivuun ja soitti jatkuvasti suutaan ukolle. Kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, kuski vielä kerran mielenosoituksellisesti pysäytti auton kuorman taakse ja potkaisi reilusti keskellä tietä näkyvää pahvilaatikkoa. Minä nauraa käkätin ääneen takapenkillä koko tilanteelle.

IMG_20180829_093357.jpg

Saavuttuamme paikan päälle ymmärsin, että vanha kaupunki on kokonaan nähtävyysalue ja sinne tulee myös ostaa lippu päästäkseen sisälle. Lysti ei ollut mitään halpaa (kiinalaisittain), sillä kahden aikuisen liput maksoivat euroissa noin kolmekymppiä. Pulitin kuitenkin summan mukisematta, sillä eihän näin kauas nyt turhan takia tultu.

IMG_20180829_095011.jpg

Olin tosi kiitollinen siitä, että ayi oli mukana. Hän hoiti käytännössä Oo:ta, jotta minä sain rauhassa (siis sen rauhan, mitä kolmevuotias äidilleen nyt suo) nuohota paikkoja. Vaikka kulku olikin paikoin hankalaa, rattaat olivat täällä todella tarpeelliset, sillä kävelyä kertyi paljon.

IMG_20180829_100542.jpg

Vesikaupungissa kun ollaan, moni ihminen saa elantonsa tavalla tai toisella kanaaleista. Tämä vanha pariskunta oli ankkuroinut paattinsa keskelle erästä syrjäisempää uomaa. Vanha mies liikutteli keppejä pohjassa, ja mietin, mitä ihmettä hän tekee. Kunnes ymmärsin hetken kuluttua, että tuo harmaa kasa ei olekaan kiviä, vaan simpukoita. Nainen lajitteli roskat pois seasta sitä mukaa, kun mies niitä kyytiin nosteli. Simpukathan elävät pohjassa. En olisi halunnut kyllä tätä laumaa lautaselleni, tiedä mitä kaikkea raskasmetalleja ja muita haitta-aineita sedimenteissä piilee. Osta siis sitä, minkä tiedät turvalliseksi. Kiinassa miltei kaikki sisävesielävät ovat omalla kieltolistallani.

IMG_20180829_100721.jpg

Turistialueella näytti tältä. Vanhanmallisia paatteja, joita sai vuokrata käyttöönsä. Kuten näkyy, alusta ohjataan ja “soudetaan” yhdellä, pitkällä airolla. Kuljettaja hitaasti pyörittäen liikuttaa airoa puolelta toiselle aluksen takana, jolloin se samalla toimii sekä käsikäyttöisenä moottorina että peräsimenä. Yllättävän vauhdikkaasti nämä veneet lipuivat pitkin isoa kanaalia.

IMG_20180829_101310.jpg

Kaupunki oli ihana ja hurmaava. Minulla ja ayilla vain selvästi oli erilainen näkemys siitä, mikä on hienoa ja näkemisen arvoista. Minä olisin viihtynyt vain katsellen nurkkia, ikkunanpokia, arkkitehtuuria, kauniita siltoja, kanaaleja. Mitä tällaisessa paikassa nyt onkaan. Hän ihmetteli haluani kuvata maalista rapistuneita luuukkuja ja paikkoja, joissa ei kuulemma ollut mitään katsomista. Menimme siis yhteistuumin sisätiloihin erilaisiin kotimuseoihin. Olivathan nekin kiinnostavia. Tässä kuvassa on erään rikkaan talon sisäpihan portti.

IMG_20180829_102815_1.jpg

IMG_20180829_102850.jpg

IMG_20180829_104851.jpg

IMG_20180829_105125.jpg

Kiinanopettajani kanssa keskustelimme visiitistäni. Hän kertoi, että talomuseot, joissa vierailimme, ovat olleet valtavan rikkaiden perheiden koteja. Niissä oli usein erikseen miesten ja naisten puoli (makuutilat). Kun taloon tullaan sisälle, sinne ei ole suoraa näköyhteyttä. Ensin saavutaan sisäpihalle. Sen jälkeen on tila, jossa isäntäväki on kestinnyt vieraita ja pitänyt virallisia vastaanottoja. Eri tilat on erotettu toisistaan mielenkiintoisilla ratkaisuilla. Palvelusväki käytti vallan alla olevan kuvan kaltaisia pitkiä käytäviä, ja astuivat sisään siihen liittyviin huoneisiin vain tarvittaessa, jotta isäntäväen ei tarvinnut nähdä arkista aherrusta.

IMG_20180829_111746.jpg

Asunnot olivat upeita taidonnäytteitä käsityöläisyydestä kaikkine koristeineen. Lisäksi ne olivat valtavia. Kaikesta näki, että talon väki on ollut varakasta.

IMG_20180829_112531.jpg

IMG_20180829_113257.jpg

Oo:n lempipuuhia kaupungissa oli kiipeillä kaksikerroksisten rakennusten portaita ylös alas. Kaikkein paras paikka oli kuitenkin talo, jonka seinään oli ikuistettu kissoja. Emme ymmärtäneet, minkä hepulin hän sai rattaissa istuessaan, kun huitoi omalla katillaan talon suuntaan ja huusi minkä ehti, mutta se selvisikin pian. Pitihän nyt kissalle saada kaverit näyttää!

IMG_20180829_114128.jpg

Vanhassa kaupungissa riitti paljon yksityiskohtia tiirattavaksi. Jotkut olivat jopa huvittavia, kuten tämä valvontakameran naamiointitapa. Hyvä, että yrittävät kuitenkin!

IMG_20180829_114154.jpg

Yhden isoimman asunnon perukoilla oli eräänlainen pukuvuokraamo / valokuvaamo. Tangoista roiukkui satakunta vanhanmallista kiinalaista asua, joista sai pientä rahasummaa vastaan vuokrata puvun joko “keisarilliseen kuvaukseen” (alla) tai sitten ihan vain siihen, että se päällään sai sitten tepastella pitkin talon eri paikkoja ja kuvata omassa rauhassa hienoissa ympäristöissä. Yritin ehdottaa Oo:lle pikkukeisariksi pukeutumista (tarjolla oli vaatteita myös lapsille), mutta hän kieltäytyi tiukasti. Ehkä parempi. Sivusta seuraaminen oli mukavampaa.

IMG_20180829_115603.jpg

Ja mikä olisikaan ollut sen rikkaampaa kuin valvava kalalampi kulta-punaisine karppeineen. Ja ne vonkaleet olivat valtavia – jos olin meidän lähipuistomme suomukylkiä ihmetellyt aiemmin, niin ne eivät olleet mitään näihin verrattuina.

IMG_20180829_120824.jpg

Saman altaan yhdellä reunalla oli kummallinen, luonnonkivestä muodostunut luolasto. Sen läpi johti tunneli sekä myöhemmin portaat ylös kallion päällä olevalle huvimajalle. Melkoinen seikkailu pienelle miehelle, ja toki äidillekin!

IMG_20180829_121358.jpg

IMG_20180829_121443.jpg

ptr

Seuraavassa kuvassa on talon oma teatteri. Tämä talokompleksi oli valtava. Ayi kertoi, että rikkain osa väestöstä ei käytännössä koskaan mennyt talojensa ulkopuolelle “rahvaan” sekaan, joten he huvituttivat itseään pihan muurien sisäpuolella. Noiden takana näkyvien valkoisten muurien takana kulkee käytävä näyttämön taakse, josta esiintyjät sitten astuivat lavalle. Mekin kävimme siellä kurkkimassa, Oo otti muutaman veikeän tanssiaskeleen. Ne jotka tuntevat Oo:n touhuja,voivat hyvin kuvitella herran heilumassa hassut ilmeet kasvoillaan.

IMG_20180829_121625.jpg

Jos äiti kulki kierroksensa katse ylhäällä, tämä poika tutki jokaisen maanraon. Tässä ihmetellään mini-mini-muurahaisten käyntiä rappusten sivulta toiselle. Ötökät ovat niin kiinnostavia, mutta samalla Oo pelkää niitä yli kaiken, eikä voi ikinä kuvitellakaan koskevansa yhteenkään otukseen. Viha-rakkaus-suhde?

IMG_20180829_122010.jpg

Päivän päätteeksi (eli lounasaikaan – isompia lapsia piti ehtiä vastaan koulubussille) piti saada murua rinnan alle. Itse sanoin, että nyt voisimme mennä syömään, johon ayi totesi, että haluammeko “chi mian hai chi fan”, eli haluammeko syödä nuudeleita vai riisiä. Päätös on tehtävä joissain tapauksissa jo ennen ruokalaan astumista, sillä kiinalainen lounas koostuu joko nuudelista tai riisistä, ja ruokapaikka valitaan sen mukaisesti. Oo halusi nuudeleita, joten se oli sillä selvä. Pysähdyimme kanaalin varrelle erääseen pikkupaikkaan – jossa sopivasti oli kohdistettu tuulettimet jokaiseen pöytään – ja tilasimme ruoat. Eipä tullut mieleenikään ottaa Oo:lle mukaan ruokailuvälinettä (haarukka), eikä paikalla ollut kuin puikkoja tarjota. Niillä siis mentiin. Sujuihan se niinkin, kun tyyli sai olla vapaa.

IMG_20180829_124109.jpg

Ihana (vähän liian kuuma) päivä. Monta kokemusta rikkaampi. Alla oleva silta on alkuperäinen, vanha kulkuväylä kaupungissa (puuosat tietyesti uusittu useampaan otteeseen). Sen myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua!

IMG_20180829_130326.jpg

Touhua ja kiirettä

En ole ehtinyt kirjoittaa kuulumisia aikoihin. Syy, miksi olen ollut kiireinen, selviää alempana, kun kerron siitä lisää. Arki on ollut mukavaa, mutta työntäyteistä. Tähän asti ilma on (muutamia rankkasateisia päiviä lukuun ottamatta) ollut upea ilmanlaatuindeksiä myöten. Eilen ja tänään jälkimmäinen on ensimmäistä kertaa täällä ollessamme kivunnut yli sadan, ja tänään, kun ilma on muutenkin valmiiksi harmaa, tekee olonkin vähintään harmaaksi se tosiseikka, että AQI huitelee 160:ssä.

IMG_20180904_075244.jpg

Vee on jälleen innostunut rakentelemaan palloratoja. Tässä yksi taidonnäyte.

Vee ja Ee ovat jo pitkään olleet innostuneita Super Marion Boo-hahmoista. Kesällä, kun olimme Amerikassa, olimme tilanneet molemmille omat palleroiset Jii:n veljen luokse. Otukset ovat olleet jo monessa menossa mukana. Eräänä päivänä Vee:n kummitus oli kadonnut ja epäilimme sen lähteneen vaihdettujen lakanoiden mukana pesulaan. Soitimme perään ja ilmoitimme tuntomerkit. Seuraavana aamuna ovikello soi. Oo meni avaamaan ovea ja oli todella hämmästynyt, kun käytävällä oli ainoastaan samainen Boo, joka muutama päivä takaperin oli lähtenyt lipettiin. Totesimme, että se oli tylsistynyt elämään neljän seinän sisällä ja lähtenyt tutkimaan kaupunkia – väsyttyään oli päättänyt palata kotiin. Tervetuloa, Boo, ihanaa nähdä jälleen!

IMG_20180904_075350.jpg

Reunion: Boo on jälleen kotona!

Lasten koululla järjestettiin Welcome Back BBQ. Tapahtuma oli todella hauska, mutta ainoa huono puoli oli se, että enemmän tai vähemmän koko ajan satoi. Vee otti tilanteesta kaiken irti ja kavereidensa kanssa juoksivat päätä pahkaa pomppulinnoissa välillä rypien riemusta lattianrajassa. Ainakin liukui hyvin! Ee ja Oo olivat pikku hetken leikkipuistossa, kun sade taukosi tihkuksi. En oikein tiedä, mikä tällaisessa tilanteessa olisi asianmukainen sadevarustus: sateenvarjo on äärimmäisen kömpelö, ja missä tahansa t-paitaa pitkähihaisemmassa tukahtuu hetkessä jonkin sortin lämpöhalvaukseen. Ratkaisu on siis ilmeisesti kastua läpimäräksi ja vaihtaa vaatteet kotona?

IMG_20180825_162919.jpg

Welcome Back Barbecue lasten koululla.

Muutenkin täällä on taas pari kertaa päässyt (rankka)sade yllättämään kaupungilla ollessani: sääennuste ei ole tiennyt sateista tuon taivaallista, joten sateenvarjoakaan ei ole mukana – kun olen lähdössä takaisin, juuri silloin taivas repeää niin, että sata metriä näkyvyyttä on täysin liioiteltua, ja lähimmälle metrolle on matkaa kilometri ja takseja ei mailla halmeilla. Kolmen metrin kävelyn jälkeen olen kuin uitettu koira. Onneksi tosiaan on sentään lämmintä! Sisäinen muistilappu: SE SATEENVARJO!

Ee on selvästi nauttinut iltapäivisin ayimme seurasta. Monesti hän vaatii tätä seuraamaan leikkejään tai touhuamaan jotain yhdessä. Tässä kuvassa rakennellaan yhdessä technic-legoista paloautoa.

IMG_20180904_075555.jpg

Rakentelupuuhissa Ee ja ayi.

Olemme testanneet muutamana päivänä aiempaa tiukempia iltasääntöjä, jotka kirjoitettiin muistutukseksi myös lapulle jääkaapin oveen. Ainakin lapset ovat nukahtaneet nyt ajoissa ja hieman vaivattomammin kuin aiemmin. Jäämme seuraamaan tilannetta.

IMG_20180830_220300.jpg

Oo on väsähtänyt lukuhetkensä päätteeksi lattialle.

Jii oli viime viikon Taiwanissa työmatkalla. Perjantaina vaihdoimme vuoroa, kun hän otti lapset huomiinsa ja minä lähdin viettämään iltaa Shanghain suomalaisten Back to Shanghai -iltaan. Näkymät olivat upeat (eivät näy kuvassa), sillä kattoterassilta pystyi seuraamaan koko keskustan ranta-alueen valoja. Kaikilla muilla osallistujilla taisi olla freeflow-juomaranneke, itse tyydyin ostamaan yhden drinkin ja juomaan vettä. Seuraavana aamuna piti kuitenkin olla kokoustamassa. Ilta venyi kuitenkin hyvien keskustelujen lomassa niin pitkälle, että tulin viimeisellä metrolla kotiin. Se olikin niin tyhjä, että sain vapaasti valita penkkini vaunusta – harvinaista herkkua Shanghaissa.

IMG_20180904_080205-1.jpg

Lähes sata suomalaista verkostoitumassa ja juhlimassa.

Kun lähdön aika koitti, menin hissillä. Ovi avautui, ja keskellä hissiä seisoi tällainen pömpeli. Robotti! Hetken mietin, liitynkö seuraan, mutta tunkeuduin sitten kahden pakistanilaisen miehen kanssa kopin reunoille. Hän (?) oli matkalla neljänteen kerrokseen. Kukaan ei sitä robotille painanut, mutta kun kerros tuli kohdalle, hissi pysähtyi ja toinen miehistä seisoi tiellä, robotti ilmoitti, että hänen pitäisi päästä ohi ja ulos hissistä. Sinne se sitten viiletti. Mitäköhän se mahtoi toimittaa?

IMG_20180901_000642.jpg

Ystävämme robo.

Saimme viime keväänä poistuneelta suomalaisperheeltä lahjoituksena Mersun. Sitä on veivattu paluun jälkeen todella perusteellisesti kaikkien kolmen lapsen toimesta. Oo ajelee sillä itsekseen, mutta Vee ja Ee ajavat mieluiten Boo-rallia (innoituksena kenties Mario Kart?). Ralliin tehdään erilaisia ratoja, sitten Ee istahtaa kyytiin ja nostaa jalat konepellin päälle, Vee työntää ja ohjailee autoa: sitten mennään niin lujaa kuin täällä sisällä vain pääsee – uskalluksesta se nimittäin ei ole kiinni. Yhden radan jouduin jo “tyhmänä äitinä” kieltämään, kun se kiersi pöydän ympäri – olisihan se hauskaa, mutta kulmat ovat niin auttamattoman terävät juuri tyttäreni ohimon tienoilla ja tila kääntyä pieni. Ei nyt vaan sovi. Onneksi ratoja on muitakin. Seinät ovat saattaneet saada “muutaman” kolon koristeikseen, mutta tämä on lastemmekin koti, ja vaikka maksamme lopuksi pakkelointi- ja maalaustöistä. Vee totesi tässä pari päivää sitten, että liekö Mercedestä koskaan pesty, mutta nyt niin pitäisi tehdä. Kylpyhuoneeseen perustettiin pesula. Hän hinkkasi auton joka puolelta huolellisesti rätillä käyttäen aika reilusti astianpesuainetta, hups, suihkutti sen ja oli hakenut kuivaamistarkoitukseen talon (valkoiset!) kylpypyyhkeet. Kun työ oli valmis, Mese oli siis kääritty kolmeen valtavaan pyyhkeeseen ja se lepäsi hellästi lattialla. Kyllä kiiltää!

IMG_20180902_092438.jpg

Autonpesua.

Lasten koulunkäynti on jatkunut edelleen hyvin. Kävin eilen tapaamassa Ee:n opettajaa, joka kertoi pelkkiä positiivisia asioita tytöstä. Huh! Nyt, kun EAL:n (Englanti toisena kielenä) tarjoama tuki alkaa, oletan kielenkin kehittyvän pikku hiljaa. Ihanaa, että Ee on kuitenkin saanut kavereita luokasta, vaikka yhteistä puhuttavaa ei niin vielä olekaan.

Vee:n opettajaa en ole varsinaisen koulun alettua ehtinyt tavata, joten pojan tilanteesta minulla ei ole oikeastaan tietoa. Vee:ltä itseltään kun ei juurikaan saa mitään irti. Löysin kuitenkin repusta tällaisen lappusen eilen koulupäivän jälkeen, mikä ilahdutti kovasti. Luin ääneen pätkän kerrallaan Vee:lle, ja hän osasi kääntää sen suomeksi! Vau! Alku aina hankalaa, lopussa – tai jo ehkä välimaastossakin – kiitos seisoo!

IMG_20180902_184502.jpg

Open viesti Vee:lle.

Mutta se, mikä minut on todellakin pitänyt kiireisenä, on alkava lukukausi Suomi-koulussa. Koulu alkaa lauantaina ja minä olen tähän mennessä kirjoittanut kirjeitä vanhemmille ja opettajille, tehnyt lukujärjestykset kaikille, päivittänyt oppaita, tilannut koulukirjoja, pohtinut teemoja, muodostanut ryhmiä, perehdyttänyt opettajia ja kokoustanut yhtäällä ja toisaalla. En ole laskenut tarkemmin, mutta ennen, kuin olen minuuttiakaan käyttänyt oman opetusryhmäni tuntien suunnitteluun, olen kaikkiin hallinnollisiin tehtäviin saanut uppoamaan useampia kymmeniä työtunteja. Aloitin siis uutena johtavana opettajana.  Se tarkoittaa, että pienessä yhteisössämme olen puoliksi rehtori – tai jotain sinne suuntaan ja puoliksi opettaja. 50 oppilaan koulu on jo oppilasmäärältään isompi kuin se, jota itse aikoinaan kävin ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Oppilaiden ikäjakauma tosin on tällä hetkellä 3–12 vuotta, joten touhua on ja touhuajaa on monenlaista. Tänä syksynä itse opetan 8- ja 9-vuotiaita, jotka ovatkin sitten jo roimasti eri aaltopituudella kuin viime vuonna opettamani viisivuotiaat. Mielenkiinnolla odotan, miltä asiat näyttävät, kun saadaan lukukausi käyntiin, ja samalla hallinnollinen puoli tasaantuu normaaliin. Joka tapauksessa tällä hetkellä porukkamme on niin mahtavaa, että ei tästä huonoa voi tulla!

IMG_20180828_172454.jpg

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen terveiset meille takavuosilta.

Kaikkea kiinalaista III

Kiinalaisuuksien sarja saa jälleen jatko-osan. Pahoitteluni, mikäli joukossa on jo aiemmin esitettyjä asioita (tai jopa kuvia). Muistini kyky palata asioihin on järkyttävän lyhyt.

Voitte vain kuvitella, minkälaisiin kuormiin täällä kerta toisensa jälkeen törmää. Seuraava kuva on aika lailla lievästä päästä, mutta hauska kuitenkin. Romumetallia koko kasa tarjolla. Ei sillä kiinnityksellä niin väliä, eiköhän nuo tangot muutenkin luikertele toistensa lomassa. Vai?

img_20180526_1853532067851026.jpg

Romumetallia. Ei kai kuormaa ole tarpeen millään kiinnittää?

Joku hortonomi tämän minulle varmaankin osaisi selittää. Joka tapauksessa puistoon on mitä ilmeisimmin istutettu uusia – ei aivan nuoria – puita. Tällaisia runkoja. Sitten niiden ylle on viritetty verkko. Kapistus ei kuitenkaan peitä koko puuta, eikä se tarjoa siten suojaa tai varjoa kaikkialta. No, ei kai kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.

IMG_20180812_153417.jpg

Uusi runko ja verkko päällä.

Kotimme lähistöllä on aivan valtavasti tietöitä. Ilmeisesti asia koskee yläilmoissa killuvien sähköjohtojen putkittamista maanpinnan alapuolelle. 500 metrin matka esimerkiksi lasten koululle on melkoisen kamala kävellä, välillä on pakko puikkelehtia jopa tien puolella, kun muualta ei pääse.

IMG_20180823_104449.jpg

Tietöitä.

Eräs hyvä puoli asiassa on, että yleensä tällaiset saadaan täällä päin palloa melko nopeasti valmiiksi, toisin kuin kokemukseni mukaan Suomessa. Kiinassa tosin ei ole samanlaista “toimistoaikaa”, joten valmista saadaan siksi aika paljon sukkelammin. Tiedättekö, mikä muu on sukkelaa? Roskaaminen. Alla oleva kuoppa ei ole kovin vanha, mutta se on sitäkin näppärämpi jätepiste. Kävele vain ohi ja nakkaa tänne!

IMG_20180816_123835.jpg

Tietyömaa? Kaatopaikka?

Kerta toisensa jälkeen minua huvittavat nämä kaverukset. Mikä pankki Suomessa, ihan vakavasti puhuttuna, sijoittaisi etuovelleen tällaiset kaverukset brändäämään puljua? Tervetuloa asioimaan! Meiltä saatu laina on aina söpö!

IMG_20180820_095928.jpg

Pankkimainokset, joita Oo käy ihmettelemässä.

Taisin joskus aiemmin kirjoittaa näistä “leijonista”, jotka pareittain vartioivat portinpieliä. Eivät ne olleetkaan leijonia. Ne ovat petoja. Ja esimerkiksi tuo pallo, joka otuksen jalan alla piileskelee, ei ole pallo, vaan vallan merkki. Älä astu sisään, tai sinulle käy huonosti! Äskeisiä söpöläisiä useammin nämä pedot (ja isommassa koossa) on sijoitettu pankin tai jonkin muun arvovaltaisen laitoksen pääovien molemmin puolin.

IMG_20180820_100804.jpg

Oo tutkii toista portinvartijaa.

Tämä kuva ei ole mitenkään hauska. Ehkä mielenkiintoinen siksi, että siinä on poikkeuksellisen vähän autoja. Kyseessä on Shanghain halkova kehätie (Middle Ring Road). Tämä on ihan vain esittelemässä paikallisia maisemia.

IMG_20180822_103121.jpg

Kehätien väljää liikennettä.

Alla on koira. (Kysyin omistajalta, saanko ottaa kuvan.) Kyllä, se on keskikaupungilla, eikä sille ole minkäänlaista hihnaa. Koira oli menossa väärään suuntaan, jolloin omistaja potkaisi sitä. (!) Ei kovaa, mutta joka tapauksessa. Tällä koiralla on sentään vain häntä sateenkaaren väreissä, ei koko turkki. Näytin kuvan kotona Oo:lle, jolloin ayi kommentoi, että sen häntä on tosi kaunis! No, niin kai. Mutta kuka laittaa koiralleen tällaisen hännän, vaikka se olisikin esteettisesti hieno? Esteettisellä ja eettisellä on kaiketi edelleen eri merkitys. Kiinalaisten käsitys eläimistä ja niiden asemasta on ilmeisesti muutenkin vain niin erilainen.

IMG_20180823_094911.jpg

Sateenkaarihäntähaukku.

Samaa otusta tuli ihailemaan muitakin ihmisiä, joista yhdellä miehellä oli tällainen punottu lapsen kantoreppu. Kannettavan pikkuiset jalat sujahtavat tuonne alapuolella näkyvään putkiosaan. En ole ihan varma, mutta laittaisin melkein pääni pantiksi, ettei sen ergonomia ole ihan samaa luokkaa kuin aikanaan omien lasteni kanssa käyttämä kankainen kantoväline. Tällainen tosin voi idealtaan olla vaikka kuinka vanha. En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa.

IMG_20180823_095021.jpg

Punottu kantoreppu.

Jatkoa luvassa jälleen seuraavassa kiinalaiskirjoituksessa. Heippa!

Uuden alun tuntua

Tänään on kulunut viikko siitä, kun saavuimme takaisin Shanghaihin. Aikaero alkaa olla ehkä tasattu. Aiemmin mainitsemani yskä paheni siihen pisteeseen, että sain noidannuolen selkääni yskimisen seurauksena. Jipii. Olin tosin onnekas, että selvisin siitä yhden päivän levolla ja ihan tavallisilla (tujuhkoilla) ibuprofeeni- sekä parasetamolipaukuilla.

IMG_20180819_161959.jpg

Ride home! Kyyti kotiin!

Suurin muutos nyt syksyllä on tietenkin se, että myös Ee aloitti koulun. Pienenä pessimistinä olin vakuuttunut, että ensimmäiset päivät ovat täynnä itkua ja tappelua lähtemisestä, mutta ei sinne päinkään. Kouluun on joka päivä lähtenyt iloinen ja itsenäinen tyttö. (Luulen, että huomenna viikonlopun ihanien vapaiden jälkeen nähdään, mikä todellinen tilanne on.) Enemmän tekemistä aamuisin on ollut Vee:n kanssa, joka on teeskennellyt niin löysää, että olen parina aamuna taipunut jopa pukemaan tämän pienen “vauvamme”. Ee:n menemisiin on tietysti vaikuttanut isoveljen läsnäolo ja tuttu ympäristö, kun koulun pihallakin olemme käyneet miltei joka viikonloppu leikkimässä. Ensimmäisenä päivänä saatin lapset bussille Oo:n kanssa, mutta seuraavana aamuna en saanut nuorinta millään hereille ennen lähtöä, joten passitin kaksikon alakertaan keskenään ja totesin vain Vee:lle, että pitää huolta Ee:stä. Vee kuitenkin ehti viime vuonna jo pitkään mennä itsekseen bussille. Kun se kerran toimi, tein niin sitten joka päivä sen jälkeen. (Ja Oo nukkui sitä paitsi joka aamu lähdön aikaan.)

IMG_20180819_162446.jpg

Bussitäti huolehtii lasten turvallisuudesta ja avustaa turvavöiden laittamisessa.

Kouluun tutustuminen aloitettiin orientaatiopäivällä, jolloin kävimme tervehtimässä tulevia opettajia, ihmettelemässä uusia luokkia ja kävimme hakemassa uudet koulupuvut. Viimeinen olikin kamala kokemus, kun koulullinen oppilaita vanhempineen on miltei samaan aikaan testaamassa pienissä tiloissa joitain harvoja sovituskappaleita. Viime vuonnahan emme olleet kokemassa ensimmäisten päivien huumaa, vaan tupsahdimme pari-kolme viikkoa myöhemmin paikalle, jolloin koko koulu eli jo melkein normaalia arkielämää. Toisaalta ensimmäisissä päivissä on tiettyä taikaa, kun jokainen lapsi on (ainakin melkein) samalla viivalla uuden äärellä. Luokkatoverit ja opettajat ovat joka vuosi kuitenkin uusia, ja opettajat yhdessä lasten kanssa järjestävät luokat juuri sille porukalle sopiviksi.

IMG_20180819_162308.jpg

Ee uudessa koulupuvussaan. Kotiin päästyään hän ei olisi halunnut riisua sitä päältään, niin ihana se kuulemma oli.

Ekaluokkalaiset muuttivat kesän aikana pikkukampukselta tänne isommalle. Tänä kesänä koululla onkin tehty aika paljon erilaisia remontteja, ja kiinalaiset rakennusmateriaalit eivät ole ihan samanlaisia kuin Suomessa. Maalatut seinät päästävät myrkyllisiä yhdisteitä vielä viikkoja valmistumisensa jälkeen. Muun muassa Ee:n luokan materiaalit saavat tuulettua vielä pari viikkoa, minkä jälkeen oppilaat saavat muuttaa omaan kotikoloonsa. Siihen asti kaikki ekaluokkalaiset oleskelevat väistötiloissa kiinanluokissa. Sen jälkeen luokkatilaa rakennetaan varmaankin jollain tavalla uudelleen.

IMG_20180818_170431.jpg

Ee:n tuleva luokka tuulettumassa.

Ee halusi heti tänä viikonloppuna koulun pihalla esitellä uusia taitojaan, joita oli oppinut muilta oppilailta koulussa. Tässä niistä yksi, jossa hän kiipeilee tuollaisten kahden metalliputken päälle ja laskeutuu alas keskellä olevia tikkaita pitkin. Aikamoinen viisivuotiaan taidonnäyte (Ee täyttää ensi kuun lopulla kuusi).

IMG_20180819_162827.jpg

Todellinen telinevoimistelija.

Oo keskittyi enemmän omiin perinteisiin touhuihinsa, eli ötököiden tutkimiseen. Tuollaiset siirat (?) ovat kaikkein mielenkiintoisimpia, kun ne pelästyessään saattavat mennä pieniksi keriksi. (“Äiti, Oo haluu ettii palloa!” “Meijän pallo on tossa.” “Ötökkäpalloa!”) Kuvassa posket punoittavat, koska mitenkäs muutenkaan, kun ulkona on 33 astetta ja lapset juoksevat paikasta toiseen jatkuvasti.

IMG_20180819_162914.jpg

Oo ja ötö.

Niin kuin aikaisemmin jo kerroin, Oo on kärsinyt pienestä päiväväsymyksestä aikaeron takia. Olen yrittänyt pitää poikaa hereillä iltaan saakka keinolla millä hyvänsä, mutta aina asialle ei mahda mitään. Tein töitä pöydän vieressä, näin, että Oo istuu tuolilla. Jatkoin hommiani, ja pienen hetken kuluttua väsynyt miekkonen oli nukahtanut juuri siihen, missä oli lähin pehmeä paikka. Aika huvittava pikku-ukkeli.

IMG_20180819_162525.jpg

Oo jaksaa hauskuuttaa muita unissaankin.

Tilasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ruokaa kotiin. Olin päättänyt tehdä bataatti-porkkanasosekeittoa. Pyysin ayia kuorimaan ja pilkkomaan kasvikset. Tietoisuuteeni ei ole koskaan tullut sitä tosiasiaa, että bataatin “liha” voi olla violettia. Keittomme näytti vähintäänkin omituiselta. Ulkonäkö muistutti täysin puolukkaruispuuroa, mutta maku oli tuttu. Kaikkea kummallista.

IMG_20180814_175848_1.jpg

Lapset kutsuivat tätä keittoa “pupun oksennukseksi”. Hmm.

Olen ollut äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on kotiapulainen. Edelleen olen (erityisesti kesän jälkeen) sitä mieltä, että jokaisella pienten lasten äidillä pitäisi olla sellainen. Se on yksi suurimmista syistä, miksi nautin elämästäni täällä. Ei siksi, ettenkö voisi tehdä sitä kaikkea itsekin, mitä hän nyt puolestamme tekee, mutta toki se vapauttaa resurssejani muuhun toimintaan, kuin kodinhoitoon. Voin oikeasti touhuta lasten kanssa. Toisinaan pääsen hoitamaan asioita keskellä päivää. Työnteko on paljon helpompaa. Yksi asia on varma: henkiset resurssini eivät riittäisi kiinan opiskeluun, mikäli ayi ei olisi apunani.

Ensimmäinen kiinan tuntini tältä syksyltä on takana. Pyysin, että kertaamme jo opittua. Tunnin alkaessa olin niin väsynyt, että en miltei kyennyt pitämään silmiäni auki. Pelkäsin, etten muista ainoatakaan merkkiä tai äännettä, mutta lopulta päädyimme yhdessä toteamaan, että kieli on sittenkin pysynyt päässäni. Mahtavaa! Ensi viikon jatkamme vielä kertaamista, sen jälkeen luultavasti olen jo valmis jatkamaan eteenpäin.

Bible study ei ole tällä viikolla vielä alkanut (eikä seuraavallakaan). Iki-ihanat raamisnaiseni pyysivät lähtemään kanssaan lounastreffeille. He olivat päättäneet, että sinä päivänä oli päästävä syömään Cheesecake Factoryyn. Ainoa haittapuoli oli, että ravintola oli miltei niin kaukana kuin vain suinkin saattaa Shanghain mittakaavassa – Disney Townissa Shanghain Disneylandin kupeessa. Ruoka oli hyvää, samoin juustokakku, mutta en nyt ole ihan varma, oliko se kaiken sen autossa istumisen arvoista. Seura nyt joka tapauksessa oli niin hyvää, että ehkä se kompensoi kaiken sen vaivan.

IMG_20180815_140828.jpg

Disney Town Shanghaissa näyttää aivan perinteiseltä amerikkalaiselta mall-ostoskeskukselta.

Tällä viikolla oli erityinen päivä meidän parisuhteemme kannalta. Olemme nyt olleet naimisissa sulassa sovussa keskenämme 10 vuotta. Se on jo kohtuullisen pitkä aika, lähes kolmasosa elämästäni. Totta kai kymppiämme oli myös juhlistettava, joten menimme syömään italialaiseen. Romanttiseen henkeen tilasimme jaettavan menun kahdelle. Jälkiruoan saapuessa pöytään yllätyimme suuresti, sillä saimme eteemme annoksen, joka ei kuulunut pakettiin lainkaan. Lautasella luki suklaakirjaimilla “Happy Anniversary”. Tapaukselle ei ollut muuta selitystä kuin se, että Jii:n sihteeri oli tehnyt ravintolavarauksen ja maininnut juhlapäivästä henkilökunnalle. Hauskaa! Useamman ruokalajin setti oli niin täyttävä, että todellakaan en soveltanut lopussa ajatusta “grillin kautta kotiin”. En tiedä, kumpi oli parempaa, ihana ilta rakkaani kanssa hyvän ruoan parissa, vai se, että kun saavuimme kotiin, ayi oli saanut kaikki lapset nukahtamaan omiin sänkyihinsä. Mikä autuus ja onni!

IMG_20180816_204852.jpg

Happy anniversary!

Kaiken kaikkiaan on ollut hyvä viikko. Suomi-kouluun liittyviä töitä on ollut paljon, mutta se on toisaalta hyvää vaihtelua. Oo vähän ihmettelee päivisin, missä muut ovat. Olemme käyneet tosin yhden amerikkalais-intialaisen pojan kanssa leikkimässä yläkerrassa. Ilmanlaatu on ollut hyvä. Paljon sadetta, mutta myös lämmintä ja aurinkoa. Ruisjauhoja on kaapissa ehkä 15 kiloa. Odotan tulevaa syksyä.

Täällä taas, pitkästä aikaa

Väsyttää. Tai siis raajani tuntevat jälleen aikaeron tuoman muutoksen. Päässä vähän vieläkin humisee. Saavuimme nimittäin viime viikonloppuna Shanghaihin. Lapset sopeutuivat jälleen aikaeroon todella hyvin. Tuntuu, että kaikki kolme ovat kääntäneet rytminsä jo lähes kokonaan. Nuorin tosin nukahtaa päivisin pystyyn siinä neljän–viiden maissa iltapäivällä, ainakin alkuviikosta. Omaa palautumistani haittaa öisin kiusaava yskä. Ollaan sitten taas joskus ehkä pirteitä?

Kesä oli ihana. Ja se kului nopeasti. Kävimme pyörähtämässä loman alkuun Jenkkilässä parin viikon ajan Jii:n veljen häissä, samalla tapasimme amerikkalaisia ystäviämme ja kiertelimme vähän siellä sun täällä katselemassa vanhoja tuttuja sekä vähän uusiakin paikkoja. Jii jatkoi Jenkeistä suoraan takaisin Kiinaan ja tuli takaisin kotimaahan vasta heinäkuun lopussa, jotta ehti olla sentään pari viikkoa myös nauttimassa Suomen kesästä. Tilapäisen yksinhuoltajan oli hyvä hyödyntää mummoloita ja kaikenlaisia retkikohteita – olin itse asiassa vallan yllättynyt, miten hyvin kaikki sujui yksin lasten kanssa. Oma piha, marjapensaat, trampoliini, upeat ilmat ja Suomen ”helpot” puitteet auttoivat toki asiaa. Ja se, että Suomeen jääneet lelut tuntuivat kuin uusilta! Kyllä niillä kelpasikin leikkiä. Pikakelaan nyt kesän kaksi kuukautta kuvakoosteena.

IMG_20180622_104513.jpg

Matkamme alkoi valtavalla mörssärillä, jonka kokoa kuvasta ei edes käsitä. Tavallinen maasturi näytti kirpulta sen rinnalla. Ihan näin isoa autoa emme olisi tarvinneet, mutta vuokrafirman puurot ja vellit olivat sekaisin, eikä meidän (jo makettua) autoamme ollut paikalla, kun marssimme JFK:llä sisään puljuun.

IMG_20180622_114937.jpg

Hagleyn museo Delawaressa oli upea. DuPontin teollisuuspamppujen tyyssija ja wanhan ajan ruutitehdas kaikkine härveleineen kiinnostivat niin isoja kuin pieniä. Upeat maisemat ja luonto muun katseltavan ohella eivät olleet ollenkaan huono lisä.

IMG_20180622_143937.jpg

Pennsylvanian puolella oli upea yksityinen (valtava) puutarha, Longwood gardens, jonka kukkaloisto oli vertaansa vailla värikoordinoituine istutuksineen. Lasten suosikki oli kuitenkin tämä metsikössä sijaitseva “birdhouse”. Puumajan ylimmältä tasolta piti kiikareiden kanssa etsiä korkeuksissa lymyileviä numeroituja linnunpönttöjä. Hauskaa puuhaa!

IMG_20180623_172348.jpg

Kymmenen vuotta sitten Washington DC tuntui suurkaupungilta, Shanghain jälkeen kovin pieneltä. Suurin ero on varmasti väljempi rakentaminen ja matalat talot (sekä harvaan kulkeva metro).

IMG_20180624_140743.jpg

Museum of the Bible oli upea kokemus Washington DC:ssä. Kuvassa sananlaskuja ja sanontoja, jotka ovat peräisin Raamatusta.

IMG_20180624_202002_1.jpg

Baseballia ukkosrintaman lähestyessä @ Washington DC.

IMG_20180815_083635.jpg

Air and Space -museo. Oo:n lempipaikka koko rakennuksessa.

IMG_20180815_084135.jpg

Minäkin ajoin! En toki sillä kamalalla korstolla, vaan ihan tavallisella 7-paikkaisella SUV:lla.

IMG_20180815_083918.jpg

Leideille manikyyri ja pedikyyri häihin.

IMG_20180630_151003.jpg

Kukkaistyttö Titi kukkaistyttö Ee:n avustajana terälehtikorissa.

IMG_20180815_084408.jpg

Hääpäivään kuului paljon odottelua, ainakin lapsille. Nintendo toi ratkaisun ongelmaan ja hitsasi porukan kylki kylkeen. Vasemmalla Ee ja Vee, oikealla serkkupojat.

IMG_20180630_174938.jpg

Ihana hääpaikka ja ruuaksi muun muassa takana olevassa vaunussa aidossa kiviuunissa paistettua pizzaa. (Tekijällä mahtoi olla kuuma, ulkoilma oli ehkä 34-asteista.)

IMG_20180815_084830.jpg

Ihana hattuni pääsi häähumuun! 

IMG_20180705_154842.jpg

Suomessa nautimme luonnosta. Tässä olemme kiertämässä kotipaikan ulkoilureittiä heti ensimmäisinä päivinä Valloista paluun jälkeen.

IMG_20180708_120924.jpg

Upea ilma suoseikkailuun pitkospuilla. Mukana lasten täti A.

IMG_20180815_085356.jpg

Lapset innostuivat pesemään traktoria. Se pestiin ensin sisältä ja sitten ulkoa. Oo:n mielestä parasta oli hinkata renkaita (niitä ei olisi kyllä tarvinnut pestä)…

IMG_20180815_085516.jpg

Kun traktori ja sen kauha oli pesty, oli aika pienelle ajelulle. Huii!

IMG_20180709_232722.jpg

Mökkeilyrasti suoritettu ihanan ystävän mökillä. Uiden saareen ja notskilla ruokaa. Kelpaa!

IMG_20180710_151211.jpg

Joku hassu kierros golfiakin pelattu. Tässä minä ja Vee kiertämässä kotikentällä.

IMG_20180712_155837.jpg

Geokätköily on hauskaa puuhaa. Varsinkin näin upeissa maisemissa!

IMG_20180815_090033.jpg

Yksinhuoltaja ehti myös lukea kesän aikana muutaman kirjan. Tässä kesän “muistolauseet”.

IMG_20180713_144147.jpg

Serkkujen luona Vanhaa Raumaa tutkimassa.

IMG_20180815_090515.jpg

Hiekkalaatikko! Miten sitä kaivattiinkaan Kiinassa!

IMG_20180717_164644.jpg

Oman pihan satoa sai poimia päivittäin naposteltavaksi. Ja näin lämpimänä kesänä ehdimme nauttia myös herkullisesta omenasadosta!

IMG_20180815_090942.jpg

Koko suvun voimin hernemaalla.

IMG_20180723_133106.jpg

Synttäreille ei tarvinnut järjestää mitään ohjelmaa, pojat huolehtivat siitä kyllä itse. Tässä patjalaskua portaissa.

IMG_20180725_142617.jpg

Kaikkea ei Kiinasta saa. Siksi matkalaukkuja täytettiin kaikenlaisella kotimaasta ostetulla sälällä ja ruoalla. Lisäksi kannoimme paikalliseen apteekkiin rahaa kasoittain ja vastineeksi saimme erinomaista palvelua tutulta farmaseutilta ja kassillisen lääkkeitä.

IMG_20180815_091449.jpg

Kesäpäivä Puuhamaassa kaveriperheen kanssa. Oli niin kuuma, että puuhailut jäivät hieman vähemmälle maalla, vedessä olisimmekin viihtyneet varmaan tappiin asti.

IMG_20180728_171857.jpg

Laajennettua sukua juhlimassa kauniin kesäpäivän merkeissä Lappajärven rannalla. Upea päivä ja mahtavaa seuraa. Eben-ezer!

IMG_20180801_154636.jpg

Suomi-koulujen koulutuspäivien jälkeen Kruununhaassa ihastelemassa arkkitehtuuria. Miten kauniita rakennuksia Suomi onkaan pullollaan!

IMG_20180801_205135.jpg

Myöhemmin samana iltana Turussa. Lisää arkkitehtuuria.

IMG_20180807_165548.jpg

Viimeisiä Suomi-päiviä vietettiin yhdessä huvitellen. Oo:kin oli juuri ja juuri yli 100 cm, joten aika monta kokemusta edellisvuotta rikkaampana sai myös nuoriherra lähteä illansuussa pois puistosta.

IMG_20180811_173621.jpg

Heippa Helsinki. Sekalaisia ajatuksia. Oliko se Kiinassa asuminen sittenkään niin kivaa? Ihana Suomeni, miten pärjäänkään ilman sinua? (Myöhempi tarkastelu osoitti, että kyllä se Kiina oli sittenkin kiva ja taidan taas hetken pärjätä ilman rakasta Suomeani.)

 

 

Kotimaan kamaralla

Saavuimme lauantaina Suomen maaperälle. Ensireaktiomme olivat ne odotettavat: sinistä taivasta, ei ketään missään. Vee kommentoi jo lentokentällä terminaaliin saavuttuamme, että onpa täällä hiljaista. Naulan kantaan. Tuntui kummalliselta, kun kaikki puhuivat ymmärtämääni kieltä.

Jii:n vanhemmat olivat meitä ja laukkujamme vastassa kahdella autolla, joista toinen oli talven ystäväperheellämme majoituksessa ollut oma kotteromme. Oli ihanaa istua kyydissä ja ihmetellä, miten väljää tässä maassa onkaan. Ensimmäisen yön vietimme Tampereella isovanhempien luona: oli ruokaa, pedattu sänky ja hyvää seuraa. Lapset saivat ihanan yllätyksen pienten legopakettien muodossa. Illalla kävimme Jii:n kanssa keskustassa kävelyllä: vaikka oli hellepäivä ja lauantai-ilta, ihmisiä terasseilla, oli jotenkin ihanan yksinäinen olo. Jii päivitti someen: “Missä kaikki ovat?” Niin, missä on se rauhaton massa, joka velloo ympärillä, mihin tahansa meneekin? Nukkumaan mennessä Vee ihmetteli, että miten kummassa voi olla uniaika, kun ulkona on edelleen valoisaa.

img_20180617_065756845064291.jpg

Aamupalalla valmiissa pöydässä. Oo ei tainnut muuta syödä kuin pelkkiä mansikoita ja herneitä.

Odotettavissa oli, että koko konkkaronkka herää aikaisin. Niin tapahtuikin. Vähän neljän jälkeen aamuyöllä yksi jos toinenkin kömpi ulos poteroistaan. Jii lähti heti herättyään aamulenkille – samalla, kun hän hölkkäsi pitkin Kaupin kinttupolkuja, viimeiset baarikärpäset valuivat hiljalleen koteihinsa pilkun jäljiltä. Lapset halusivat viereiseen leikkipuistoon, joten olimme ne aamun ensimmäiset virkut koko seudulla. Vaari lähti seurakseni vahtimaan lapsia, Jii pakkasi sillä välin tavaroita autoon.

img_20180617_0823171831705937.jpg

Oo valloitti hiekkalaatikkoa eikä halunnut sieltä poistua lainkaan.

img_20180618_1928051072386471.jpg

Ee ja Vee nauttivat täysin rinnoin, kun näin kivoja leikkipuistoja emme vielä Kiinassa ole nähneet.

Nyt siis olemme ehtineet jo kolme yötä kääntää rytmiä. Ee on täysin kääntänyt, Oo melkein, mutta Vee laahaa vielä jäljessä. Ylihuomenna pitäisi lentää Yhdysvaltoihin. Rankka reissu tulossa aikaerollisesti, mutta onneksi tässä nyt vielä pari päivää ehtii tasailla. Itse nukuin viime yönä hyvin, mutta ennen sitä olin kerännyt monena yönä univelkoja nukuttuani maksimissaan viisi tuntia yössä (myös jo Shanghaissa). Päässä vähän pyörii, mutta eiköhän se tästä taas helpotu. Onneksi en tee mannertenvälistä reissu- tai yötyötä, sillä suoraan sanottuna en nauti tästä olotilasta.

Kotona lapset kiertelivät heti kaikki kodin nurkat. “Äiti, oliko meillä täällä näin paljon näitä leluja?” Oli. Onneksi. En edes muistanut! Itse aloin heti purkaa Vee:n huoneeseen sullottuja laatikoita: tärkeimpiä olivat astiat keittiöön, pyyhkeet paikalleen ja lakanat sänkyihin. Suoraan sanottuna seistessäni keskellä “varastohuonetta” ja katsellessani ympärilleni totesin, että ihan järjettömän paljon tavaraa siellä on edelleen. Kesällä siis kääritään hihat ja tyhjennetään lisää – reilusti.

img_20180618_192702622293990.jpg

Tyhjä koti. Kassit eteisessä, nyt tutkimaan ja purkamaan!

Päivä oli kuuma. Kokosimme yhdessä trampoliinin, ja sillä välin, kun minä virittelin turvaverkkoa paikoilleen, Vee ideoi vesipuuhapisteen lapsille: pressu autotallin takarinteeseen ja letkulla vettä päälle (ja ilmeisesti fairyvettä mukillinen), toimii. Oo ja Ee eivät uskaltautuneet, sillä vesi oli kuulemma liian kylmää. Isi oli ystävällinen ja raahasi pihalle kaikille kolmelle kylpyammeet, joihin he saivat lämmintä vettä joukkoon.

img_20180618_1916011909466495.jpg

Vesileikkejä helteellä.

Oo oli – edelleen – niin kovin ihastunut hiekkalaatikkoon (joka kasvoi jos jonkinlaista heinää), että vesileikkejäkin jatkettiin siellä. Ja rakensipa poika altaaseensakin oman hiekkarannan, sillä sinnekin hän ehti kantaa aika kasan santaa.

img_20180618_1916521690078140.jpg

Jos se hiekka ei niin kovasti pölise, jos sitä kastelee?

Ja jotta Suomi-tunnelma saatiin viritettyä maksimiinsa, lähdimme aamunkoitteessa ajamaan maalle kohti lapsuudenkotiani. Tässä nähdään taika, kun tekemistä riittää muutenkin: kukaan jälkikasvusta ei kysellyt laitteiden perään. Oma listani siitä, mikä oli parasta? Kahtena iltana vanhan ulkosaunan löylyt ja perinteiset suomalaiset kesäherkut: grillattu kassler, savukalaa, sillejä ja silakoita eri marinadeissa. Sekä porkkanan naateista tehty pesto! Ja tietysti omien vanhempieni (sekä siskoni) näkeminen, sillä olihan siitäkin aikaa. Muistan, kun lähdin ajamaan siskoni häistä hotellille ja itkin silmät päästäni, kun tiesin, että en näe isääni kymmeneen kuukauteen (äitinihän saattoi meidät Kiinaan saakka). Nyt tuntui siltä, että juurihan me täällä olemme olleet ja jutelleet.

En jaksa pitkästi kirjoitella näistä parista päivästä, joten käyn nopeasti kuvien kautta läpi tätä valloittavaa maalaistunnelmaa. Kuvien lisäksi lapset kävivät uimassa (sadesäällä uimahallissa), leikimme poliisia ja rosvoa, leikimme monenlaisia pihapelejä, luimme Aku Ankkoja, makasimme riippumatossa, katsoimme jalkapalloa, juhlimme isäni pyöreitä vuosia ja siskoni valmistumista yliopistosta, musisoimme ja söimme aivan järjettömät määrät ruokaa.

img_20180618_1925251607397758.jpg

Ee halusi tiskata kaikki hiekkalaatikon astiat. Hartaasti tiskasikin ja tuli siistiä!

img_20180618_0958581160609327.jpg

Saippuakuplia.

img_20180618_1924391665453873.jpg

Onko se traktori vielä tallella? (Se sama, jonka perään Oo kyseli joka puhelussa Suomeen.)

img_20180618_1922091658517326.jpg

Ossosso (isoisä) avasi ovea nuorelle miehelle, jotta traktori näkyy paremmin. Tässä Oo on kantanut paikalle myös Plaston pikkutraktorin hiekkalaatikolta, jolle sitten isoa traktoria voi esitellä.

img_20180618_1919581402133717.jpg

Saunanlämmityspuuhissa. Pökköä pesään, niin uimarit pääsevät kohta lämmittelemään!

img_20180618_1920311074982025.jpg

Isoti (isoäiti) ja Ee virittämässä keinun naruja omenapuuhun.

img_20180618_1918541693217706.jpg

Kahvipöytä suomalaiseen makuun: ässiä, kaurakeksejä, omenapiirakkaa ja omenasarvia. Jäätelöä unohtamatta.

img_20180618_1923541473819771.jpg

Krokettiottelu helpotetulla radalla. Eikä ole ilmansaasteita!

img_20180618_210015777866184.jpg

Maalaistalon nurkkien siivouksen yhteydessä löytynyttä 25-vuotiasta (itsetehtyä) omenaviiniä. Kyllä muuten maistui hyvältä! Olisi vain pitänyt vielä kaivaa juustot kaapista seuraksi. Suklaakin tosin menetteli.

img_20180619_222011170753346.jpg

Naapurin nuorimies kävi traktorilla ajamassa ojanpielistä ylimääräisen kasvillisuuden. Oo seuraa silmä tarkkana menoa peltotiellä, kun ei kyytiin uskaltautunut.

img_20180619_221748313641821.jpg

Äskeisen kuvan reissussa oli Vee mukana. Oli muuten polleaa poikaa kyydin jälkeen.

 

Yhdeksän kuukautta

 

Niin niitä vauvojakin kannetaan yhdeksän kuukautta. Minä olen kantanut omaani. Yhdeksän kuukautta järjestellessä ajatuksia, asenteita, uskoa, elämää.

Voin nyt toistella tässä näitä kaikenkattavia, kauniita korulauseita. Olen oppinut ymmärtämään aivan toisenlaista kulttuuria ja kunnioittamaan sen tapoja. Olen törmännyt lukuisia kertoja tilanteisiin, joita en olisi koskaan, en koskaan, kokenut koti-Suomessa. Olen oppinut, että keskimääräinen kiinalainen on todella ystävällinen ja sydämellinen (ainakin niin kauan, kun ei puhuta rahasta) – olen myös kuullut, että mitä kauemmas matkaa Shanghaista sitä ystävällisempiä ihmiset ovat. Täytynee olla mukavaa sakkia! Olen oppinut (ainakin välttävästi) ymmärtämään, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan uutta kieltä. Sitä tosin aion oppia vielä vähintään kaksi vuotta lisää. Olen oppinut jakamaan kotini ventovieraan kanssa, vaikka hän onkin meillä töissä. Olen opetellut, ehkä vähän oppinutkin, turvautumaan pitkään pinnaan niin liikenteessä kuin kaikessa arjessa. Olen oppinut maistamaan uusia makuja. Olen opettanut nuorimmaiseni pois vaipoista (jee!). Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa maskia muuallakin kuin remonttihommissa. Olen ihaillut lukuisia, minulle entuudestaan tuntemattomia, kukkaslajeja. Olen miettinyt, miten Kiinaan mahtuu niin paljon ihmisiä ja miten on mahdollista saada kaikki toimimaan. Olen miettinyt, miten ihminen haluaa tahallisesti pilata piittaamattomuudellaan tämän ihanan planeettamme.

Yllä oleva lista on vain vaatteita ja tarvikkeita, miltä tämä vauvani tarvitsee. Miltä hän sitten näyttää?

Hän näyttää sisäisesti kauniilta. Hän tietää, kuka hän on. Hän tietää, että hänellä on merkitys niin monella tavoin tarkasteltuna. Hän tietää, että mikään, mitä hän saavuttaa, ei määritä häntä. Hänellä on rauha, joka ei ole hänestä itsestään. Hänellä on vahva pohja elämään, sillä se kallio ei sorru. Hän on rakastanut ihmisiä ympärillään sanoin ja teoin. Hän on surullinen, koska hän näkee niin paljon ilkeitä asenteita ja nurinkurisia toimintamalleja ihmisten välillä, varsinkin niiden, joiden pitäisi kuulua hänen kanssaan samaan laumaan. Hän iloitsee, että hän saa toisinaan jopa kärsiä, koska hän kärsii hyvässä seurassa ja ylivertaisen asian tähden. Toisin kuin ennen syntymäänsä, hän ei enää voisi olla menemättä kirkkoon ajatuksenaan ”kyllähän sitä ilmankin pärjää”. Hän ei olisi koskaan kuvitellutkaan, millaisen kohdun viisi naista voivat hänelle tarjota: rakkautta ja ravintoa, joka ei ole tästä maailmasta. Hän on kasvanut voimakkaaseen rukoukseen ja yhä vahvempaan Raamatun tuntemiseen. Hänen elämänoppansa ei ole paimentolaisten sepittämä satukirja, sen hän tietää varmuudella. Hänen Jumalaansa ei voi verrata joulupukkiin tai hammaskeijuun. Hän ei silti halua osoittaa sormellaan niitä, jotka eivät ole kulkeneet samaa polkua. Hän haluaa rakastaa heitä, koska häntä itseään on ensin rakastettu. Hän ei ole täydellinen, päinvastoin, hän on heikko, huonokäytöksinen ja itsekäs. Mutta hänellä on paikkasarja! Hänellä on tulevaisuus, ei pelkästään tässä elämässä, vaan myös tämän elämän jälkeen. Hänellä on usko, joka ei ole sokea, vaan näkevä, kuten Jobilla: minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän on kaunis, ei itsessään, vaan valossa, joka häntä korostaa.

Minä tiedän. Minä tiedän! Miten paljosta kuvittelinkaan luopuvani, kun tiesimme lähtevämme Kiinaan. Sain tilalle paljon enemmän. Uusi elämä on syntynyt. Toivon, että tutustutte häneen.

img_20180616_1632021080803311.jpg

Eväät matkalla Suomeen. Hän ei antanut edes muovin latistaa tunnelmaa!